maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kuinka sinä lepäät?

Tämä on ollut minulle todella vaikea kysymys, koska jotkut lähipiirissäni pitävät minua työnarkomaanina ja odottavat suurta romahdusta tapahtuvaksi milloin tapansa. Itse en usko, että niin tulee käymään ainakaan töiden takia. Kerronpa miksi.
Ensinnäkin voin henkisesti erittäin hyvin, silloin kun minulla on tarpeeksi haasteita ja pientä painetta töiden suhteen. Nautin siitä tunteesta, kun minun ei tarvitse miettiä, kuinka saisin aikani kulumaan kunakin päivänä. Jos minulla olisi työ, jossa kullekin päivälle olisi vain pari kolme pientä työtehtävää, uupuisin ja väsyisin jo kättelyssä. Joku saattaa pitää takaraivossa kolkuttelevaa deadlinea ahdistavana, mutta minulle se on kannustin joka saa minusta irti parhaimpani. Totta kai on aikoja, jolloin minulla on liiankin kiire ja kiireessä tulee tehtyä virheitä ja unohdettua asioita, mutta minulle pieni paine on vain hyväksi.
Kaikki eivät ole samalla tavalla rakennettuja ja ymmärrän kyllä niitäkin, jotka tuntevat toisin. Tiedän, että kaltaisiani on paljon ja haluaisin valottaa työorientoituneen ihmisen elämää.
Usein työn sisältö ratkaisee ihmisen arkiviihtyvyyden. Yksitoikkoinen ja pelkästään rahan takia tehty työ puuduttaa. Vastoin yleiskäsitystä olen sitä mieltä, että ihmistä eivät väsytä ylityöt tai rasitus, vaan työn merkityksettömyys. Olen iloinnut kehityksestä, jonka mukaan nousevalle sukupolvelle ei työssä ole tärkeintä palkka tai asema, vaan työssä viihtyvyys. Se on hyvä suuntaus ja ohjaa ihmistä kohti onnellisempaa elämää. Ihminen viettää työssään niin merkittävän osan ajastaan ja elämästään, että siksi ei ole samantekevää mitä tekee. Aina työtehtäviä ei tietenkään voi valita ja nykyisin onkin syytä olla kiitollinen, jos ylipäätään omistaa työpaikan, joka ei kaikille ole itsestäänselvyys. Silti elämässä kannattaa pyrkiä eteenpäin, kohti niitä unelmia joissa tuntee olevansa onnellisimmillaan.
Entä sitten lepo? Lepäämisen taito on suuri lahja. Jeesus kehotti ihmisiä levähtämään ja löytämään lepo ensisijaisesti sielussaan, se lieneekin tärkeintä lepäämisessä. Uskallan väittää, että olosuhteet, olivatpa ne kuinka ylelliset tahansa eivät yksistään kykene tarjoamaan ihmismielelle lepoa. Levon täytyy kummuta sisäisestä olotilasta. Jeesus kutsui ystävänsä aina silloin tällöin johonkin hiljaiseen paikkaan lepäämään. Arjesta irtaantumisessa ja olosuhteiden vaihtamisessa näyttäisi olevan suuri salaisuus. Minulle luksusta ja ensisijaisen tavoiteltavaa eivät ole kalliit hotellit ja rantaelämä, vaan hiljaisuus, ystävät ja lähimmäisten kanssa jaetut tunteet. Myös arjen keskellä löydetyt pienet lepohetket ovat luksusta. Kahvikuppi kiireen keskellä tai pieni pötkötys sohvalla voivat saada ihmeitä aikaan. Hetkestä nauttiminen ja siinä eläminen on viisaampaa ja raamatullisempaa kuin tulevaisuudesta tai menneisyydestä haaveilu.
Elämä on ainutlaatuinen seikkailu, nauti sinäkin siitä!

Ei kommentteja: