perjantai 11. kesäkuuta 2010

Hallikainen teki sen

Jokin aika sitten televisio, tuo hyvän ja pahan tiedon viemäri, tarjosi mielenkiintoista dramatiikkaa. Suorassa lähetyksessä nuori poika pyysi viihdetaiteilija Joel Hallikaiselta anteeksi Facebookiin kirjoittamaansa tappo- ja kidutusuhkausta, joka koski Hallikaisen lisäksi tämän vaimoa ja lapsia.

Kyseessä on aikamme ilmiö, joka kuvastaa sosiaalisen median hallitsemattomuutta. Facebookin, Twitterin ja muiden vastaavien nettipalvelujen aikakautena jokainen voi kirjoittaa vihansa kaiken kansan ihmeteltäväksi. Haukut ja uhkaukset laitetaan nykyään harkitsemattomasti muiden näkyville. Suomalaiset ovat heikoilla sosiaalisessa kanssakäymisessä. Tuntemattomia tai usein edes tuttujakaan ei tervehditä. Henkilökohtaisuuksista ei puhuta. Ystävällistä jutustelua ei paljon harrasteta. Mutta kun suomalainen pääsee internetin keskustelupalstalle, silloin alkaa tapahtua. Siellä uskalletaan puhua ja purkaa. Internetkeskustelu koetaan usein harmittomaksi, ja se selitetään jälkeenpäin vitsiksi tai tietynlaiseksi huumoriksi.
Hallikaisen tapaus herättää monia ajatuksia. Oliko koko tapaus vain harmitonta pilaa? Oliko se jälleen yksi toivoton yritys päästä julkisuuteen (edes hetkeksi)? Oliko Hallikainen liian tiukka nuorellemiehelle? Entä jos uhkaus olisikin muuttunut todeksi?
Mielestäni Hallikainen hoiti tapauksen esimerkillisesti ja jopa evankeliumin hengessä. Tapahtumaketjussa näkyivät syy, seuraus, katumus, tunnustus, anteeksianto ja sovinto – kaikki se, mitä riitatilanteiden ratkaisemiseksi molemmilta osapuolilta tarvitaan.
Tappouhkauksen Facebookiin laittanut nuorimies pyysi anteeksi tekoaan ja selitti sitä ymmärtämättömyydellään. Hänen mukaansa uhkaus oli tarkoitettu sisäpiirin vitsiksi, ja hän nimittikin itseään idiootiksi, koska ei osannut ottaa huomioon Facebookin laajuutta. Tekijän mukaan kyseessä oli äärimmäisen huono vitsi, joka paisui aivan liian suureksi ja vahingoitti aivan liian montaa henkilöä. ”Teko tulee varjostamaan loppuelämääni, kuten myös Hallikaisen perhettä”, poika totesi suorassa lähetyksessä.
Hallikainen odotti selvää anteeksipyyntöä, mutta vapautti tämän jälkeen nuorukaisen piinapenkistään. ”Sulla on selkärankaa”, sanoi Hallikainen ja arvosti sitä, että poika uskalsi tulla oman naamansa kanssa julkisuuteen ja tunnustaa tekonsa. Hallikainen arveli pojan jo julkisessa nöyryytyksessä saaneen rangaistuksensa ja lupasi perua tutkintapyynnön. Hän myös toivoi, että jos ihmiset joskus näkevät pojan jossakin, he muistavat kyseessä olevan juuri Hallikaista uhkailleen ihmisen, joka kuitenkin katui tekojaan.
Tämän jälkeen keskustelupalstat tietenkin jälleen aktivoituivat ja jotkut olivat vihaisia, kun Hallikainen nöyryytti nuortamiestä televisiossa. Sopinee kuitenkin kysyä, mitä sinä tekisit, jos juuri sinun perheesi uhattaisiin tappaa?
Laittomia uhkauksia tapahtuu maassamme aivan liian paljon, ja se laittaa pohtimaan, mistä viha kumpuaa. Uhkailu on aina otettava vakavasti, ja tekijät tulisi saattaa vastuuseen teoistaan.

Pyhyyden välikappaleet

Jumala on suunnitellut tarinamme niin, että Hän ei kutsu meitä taivaaseen sen jälkeen, kun tulemme uskoon. Hänen suunnitelmansa on jättää meidät tänne asumaan ja edustamaan omaa pyhyyttään. Vaikka tämä saattaa tuntua kohtuuttomalta vaatimukselta, onneksi meidän ei tarvitse puristaa pyhyyttä itsestämme vaan saamme heijastaa Jumalan pyhyyttä. Tätä tarkoittaa välikappaleena oleminen. Siihen tarvitaan ainoastaan olemista. Tehtävämme ei ole sen vaikeampi kuin esimerkiksi kuun tehtävä, joka välittää auringon valoa yön pimeyteen. Valo ei tule itsestämme, se tulee pyhästä Jumalasta.
Pahassa maailmassa eläessämme meidän ei tarvitse päivitellä sen pahuutta eikä pelätä sitä. Jumala on jo itse löytänyt vastaukset lisääntyvään pahuuteen. Jumalan vastaus langenneen maailman pahuuteen oli Hänen oman Poikansa lähettäminen. Jumala on voittanut kaiken saastan, pahuuden ja paholaisenkin Poikansa Jeesuksen kautta. Samalla Jumala on näyttänyt myös esimerkin siitä, kuinka paha voitetaan – valoa loistamalla! Pojassa maailma näki Isän, meissä maailma näkee pojan.
Monesti unohdamme, millaisen aarteen olemme saaneet pyhityksessä. Uskova on kuin ikoni, kuin ikkuna taivaaseen. Jumalan uudeksi luova voima muuttaa ihmisen, joka kääntyy pois pahoilta teiltään kohti Kristuksen kaltaisuutta. Meidän kauttamme maailma voi nähdä välähdyksen Jumalan pyhyydestä. Jos uskoontulomme ei millään tavalla muuta meitä, jotain on jäänyt kesken.
Miksi Raamattu nimittää uskovia pyhiksi? Siksi, että he kuuluvat Jumalalle. Pyhillä tarkoitetaan sellaisia ihmisiä, jotka ovat päässeet uuteen suhteeseen Jumalan kanssa. Pyhää on kaikki se, mikä kuuluu Jumalalle. Jumala erottaa ihmisen itselleen, jotta tämä eläisi Hänen kunniakseen ja palvelisi Häntä. Tästä syystä Raamattu kehottaa meitä elämään pyhinä. Se ei kehota meitä ponnistelemaan, että tulisimme pyhiksi, vaan se kehottaa meitä pysymään pyhinä ja pyrkimään pyhitykseen.
Niin kuin majakka luo valoa pelastaakseen merenkävijöitä, niin on seurakunta asetettu tälle maailmalle suunnannäyttäjäksi, jotta ihmiset löytäisivät pelastuksen.