sunnuntai 2. syyskuuta 2007

Pysyvän laihtumisen salaisuus

PYSYVÄN LAIHTUMISEN SALAISUUS PALJASTETAAN SINULLE NYT!

Laihduttamisesta on tullut monelle elämäntapa. Laihdutuskuuri saatetaan aloittaa säännöllisin väliajoin, usein jonkin muotidieetin innoittamana. Motivaatio jatkaa laihdutusta voi olla lujilla, kun muutaman kilon laihdutusta seuraa repsahdus ja paino nousee takaisin. Pysyvään tulokseen ei pääsekään laihdutuskuureilla, vaan pysyvillä elämäntapamuutoksilla.
Painonhallinta on elimistön energiansaannin ja –kulutuksen säätelyä ruokavalion ja liikunnan avulla. Siinä ei ole kenellekään mitään uutta. Haaste onkin siinä, miten saada uudet tottumukset syömisessä ja säännöllisen liikunnan harrastamisessa pysyvästi osaksi arkea, sillä jos haluaa laihtua pysyvästi, myös muutosten on oltava pysyviä. Tavallaan kyse on kokonaisvaltaisesta elämänhallinnasta ja uudenlaisesta ajattelutavasta, jonka avulla paino pidetään kontrollissa omalla tietoisella päätöksellä ja jämäkällä pyrkimisellä kohti tavoitepainoa.
Uusien elämäntapojen omaksuminen voi kuitenkin olla vaikeaa, sillä painonhallinnan keinot vaativat perehtymistä asiaan – tiedon hankkimista ja opiskelua. Keinot painon pudotukseen pitää opetella, sillä niitä ei kenelläkään ole syntymälahjana.

Motivaatio kohdilleen
Syyt painon pudottamisen taustalla on hyvä tiedostaa. Jos aloittaa laihdutuskuurin vain saadakseen itsensä rantakuntoon tai mahtuakseen pieninumeroiseen vaatteeseen, yritys ei välttämättä johda pysyvään tulokseen. Samoin, jos laihduttamisen aloittaa ulkopuolisten painostuksesta.
Muutoshalukkuuden pitää tulla itsestä, omasta halusta muuttua. Kun laihdutuksen punaisena lankana on itsestä huolehtimisen näkökulma, painonhallintaan on helpompi asennoitua oikein, ja se myös näkyy tuloksissa.
Pysyvä elämäntapamuutos edellyttää hyvää motivaatiota. Siksi omia muutoksen tarpeita on pohdittava tietoisesti. Sen lisäksi, että mielikuvaharjoittelun avulla ajattelee itseään hoikempana, on syytä miettiä, millaisia muutoksia painon pudottaminen aiheuttaa elämään.
Pelkkä kiloihin tuijottaminen ei kuitenkaan riitä, vaan kannattaa miettiä myös laihdutuksen vaikutusta yleiseen hyvinvointiin. Muutokset ovat toki yksilöllisiä, mutta jokainen voi kuvitella, kuinka olo kevenee, ulkonäkö paranee, terveys säilyy ja itsetunto saa positiivisen piristysruiskeen.
Jos kuitenkin tuntuu, ettei vielä ole valmis pysyvän painon pudotuksen vaatimaan elämäntapamuutokseen, kannattaa ottaa aikalisä, jolloin keskittyy laihdutusmotivaation lisäämiseen. Tämä vähentää riskiä, että hätäisesti aloitettu laihdutus epäonnistuu, mitä seuraa pettymyksen tunne.

Realistiset tavoitteet ja oikeat keinot
Ensimmäiseksi kannattaa arvioida oma laihtumisen tarve ja nopeus. Järkevänä painon pudotuksen rajana pidetään noin kiloa viikossa. Tämä tarkoittaa 500-1000 kcal vähennystä päivittäiseen energiansaantiin. Painonhallinnassa tarvittava ruokavalio ei ole kuivaa ”rehujen” pureskelemista ja nautinnoista luopumista. Todellisuudessa muutokset voivat olla hyvinkin pieniä; kaksi munkkia tai sata grammaa sipsejä sisältää energiaa vaaditun 500 kcal.
Paino lähtee laskuun yksinkertaisesti vähentämällä ravinnon energiamäärää ja lisäämällä sen kulutusta esimerkiksi hyötyliikunnan avulla. Ruokavalio voi säilyä hyvinkin entisen kaltaisena, kunhan siihen tekee laadullisia muutoksia, mm. rasvaa vähentämällä. Kevyemmän ruokavalion laadintaan kannattaa hankkia lisätietoja kirjallisuudesta.
Muotidieetit ja ihmepillerit on syytä unohtaa lopullisesti. Niitä aikakauslehdet esittelevät uuden joka kuukausi. Tiukasti rajattujen ruokavalioiden riskinä on yksipuolinen ravintoaineiden saanti ja niiden vaikutuksesta pitkällä tähtäimellä ei ole tutkittua tietoa. Ihmepillerit laihduttavat tehokkaasti ainoastaan lompakkoa ja suurin osa niistä on humpuukia. Rasva ei todellakaan ”pala” omenaviinietikalla.

Henkilökohtainen todistus
Oma tavoitteeni oli pudottaa painoa kaksi kiloa kuukaudessa. Käytännössä paino putosi kuitenkin hiukan nopeammin. Jätin pois ”höppeet” leivän päältä. Siis voin ja juuston. Paheeni on kahvipulla, josta en ole vieläkään päässyt eroon, enkä ehkä halua päästäkään (jotain hemmottelua ihmisellä pitää mielestäni olla, ettei elämä mene liian askeettiseksi). Muuten olen syönyt normaalisti lähes kaikkea mahdollista. Olen hieman pienentänyt annoskokoja. Usein sitä syö vaan silmillään. Täytyy ajatella realistisesti, paljonko kroppa oikeasti tarvitsee ravintoa ja syödä sen mukaan. Onneksi en ole mikään sipsi, karkki tai limppari-ihminen, joten niistä ei tarvinnut itseään vierottaa. Aloitin lenkkeilyn 3-4 kertaa viikossa. Liikkuminen oli alussa todella tervan juontia. Muutama sata metriä ja puuskutin, kuin vanha höyryveturi. Vasta noin vuoden kuluttua saavutin tilan, jossa voisi juosta periaatteessa vaikka kuinka kauan. Lenkille lähtö vaatii ihan mielettömän kovaa päättäväisyyttä. Toisaalta olotila lenkin jälkeen on todella hieno, kun endorfiinit jylläävät kropassa. Tulee sellainen olo, että olenpa kova jätkä, kun pystyin tähän! Jo yksi lenkki saa hyvälle mielelle. Lähtö lenkille on aina kuitenkin taistelua ja sille täytyy vain ottaa aikaa jostakin. Talvella en viitsinyt lähteä lumihankeen tarpomaan, vaan ostin kuntopyörän ja jyystin sitä. Sen ongelma on yksitoikkoisuus. Siinä eivät maisemat juurikaan vaihdu, mutta huomasin sen olevan jopa tehokkaampaa rasvanpolttoa, kuin lenkkeily. Tavallisesti poljen noin 15 kilometriä tai 45 minuuttia ja laitan jotain hyvää musiikkia tai radion soimaan. Sen päälle suihku maistuu, kun hiki kaatuu päältä kuin vuoripuro. Tällä tavalla laihduin vuodessa noin 15 kiloa. Lähtöpainoni oli 88 kiloa. Parhaimmillani olen ollut 90 kiloa! Nyt painan 70 kiloa. Asetin tiettyjä välitavoitteita. Joskus näytti siltä, että paino pysyy tietyssä lukemassa todella kauan, vaikka tekisi mitä. Silloin tuli ajatuksia, että ”tästä ei tuu mitään”. Päättäväisyys ja periksi antamattomuus täytyy silloin astua kuvaan mukaan. Enää en aio laihtua, vaan haluan pysyä tässä painossa. Elämänmuutos on tuonut paljon hyvää tulleessaan. Ei ahista niin, kuin ennen. Verenpaine on pudonnut. Jopa palavereissa pysyy silmät auki jne.

Tavoitepainoon pienin askelin
Pitkällä tähtäyksellä, laihduttaminen kannattaa jakaa välitavoitteisiin, esimerkiksi muutaman kilon etappeihin – näin tavoitepaino ei tunnu kaukaiselta ajatukselta. Tämä pätee varsinkin silloin kun painoa täytyy pudottaa kymmeniä kiloja.
Terveyden kannalta merkittävä tavoite on 5-10 % nykypainosta, jolla tutkimusten mukaan on jo merkittäviä etuja, mm. korkea verenpaine laskee ja veren rasva-arvot paranevat. Prosenttimäärä tarkoittaa jokaiselle tämä erilaista tavoitetta ja kiloina voi tuntua jopa vähäiseltä. 80-kiloiselle se merkitsee 4-8 kilon pudotusta. Siitä puolestaan on hyvä jatkaa taas seuraavaan välitavoitteeseen, joka voi olla taas muutama kilo lisää pois.
Tavoitepainon saavuttamiseen kannattaa varata aikaa, sillä kiirettä ei ole! Kun tekee pysyvän elämäntapamuutoksen, paino laskee tasaisesti, varmasti ja lopulta myös pysyy kurissa.

Näin se toimii usko tai älä!

Oikeus olla lapsi

OIKEUS OLLA LAPSI

Seurakunta jos mikä on paikka, jossa lapsen edellytykset kasvaa ja elää lapsuutta tulisi olla turvattu. Nykyisin lapsuus kuluu pois valtavaa vauhtia. Lapsuus on lyhyt. Sitä ei saisi häiritä.
YK:n lapsen oikeuksien julistuksessa sanotaan mm. näin: ”Lapsen tulee saada nauttia erityistä suojelua, ja hänelle tulee lainsäädännöllä ja muulla tavoin suoda edellytykset ruumiillisesti, henkisesti, moraalisesti, sielullisesti ja sosiaalisesti terveeseen ja normaaliin kehitykseen vapaissa ja ihmisarvon mukaisissa oloissa. Lapsi tarvitsee kehittyäkseen tasapainoiseksi yksilöksi rakkautta ja ymmärtämystä.”
Lapsi on aina ollut Jumalan silmäterä. Meidän on hyvä muistaa, että kun käsittelemme lapsia, niin käsittelemme Jumalan silmäterää. Mikäli teemme lapsille pahaa, niin joudumme siitä aikanaan vastuuseen. Aivan erityisen ankarasti Jeesus käsitteli niitä, jotka tuovat synnin tai viettelyksen lasten maailmaan. ”Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.” (Matt 18:6). Lapsen oikeuksia muualla maailmassa on helpompi kauhistella. Kauhistelun osoitteet eivät löydy kehitysmaista, Venäjältä tai Aasiasta. Ne löytyvät oman takin alta! Lapsiin kohdistuneita raakuuksia löytyy maastamme yhtä paljon, kuin muualta.
Turmelus lasten sydämiin tulee turmeltuneiden aikuisten kautta. Jeesus sanoi, että viettelysten täytyy tulla, mutta ”voi niitä, joiden kautta ne tulevat.” Nykyisin monet lapset ovat, kuin heitteille jätettyjä. Vaikka heillä on koti, niin heillä ei ole kuitenkaan syliä. Heidän täytyy selvitä yksin pettymyksiensä ja tuskiensa kanssa. Lapsen tarve on saada rakkautta, hellyyttä ja huolenpitoa. Katto pään päällä, ruoka, viikkorahat ja vaatetus eivät voi sitä korvata. Enemmän lapsen hyvinvointiin vaikuttaa kodin ilmapiiri. Köyhäkin koti voi olla rakkaudellisempi, kuin rikas koti. Elämän eväät eivät ole materiaalisia, ne ovat henkisiä.
Sinulla on vastuu! Vastuuta, kuin vastuuta on taipumus siirtää instanssilta ja henkilöltä toiselle. Muutos on mahdollinen vasta silloin, kun ymmärrän, että vastuu on minulla! Me voimme kasvattaa lapsiamme esirukousten lapsina! Maailman väkeviä voimia ja viettelyksiä suurempi on isän ja äidin rukous. Se ulottuu lastemme koulutielle. Se irrottaa synnin otteesta, kuoleman ja sairauden pauloista. Autuaat ne, joilla on rukoileva isä ja äiti! Jumala ei hylkää esirukousten lasta! Hän saattaa elää kaukanakin Jumalasta, mutta hänet otetaan kiinni. Hän palaa takaisin vanhempiensa Jumalan syliin, uudistuu ja antaa perintönään uskon ihmeitä tekevään Jumalaan lapsilleen ja lastensa lapsille.
Lapsenuskoa ei saisi riistää! Niin kauan, kuin lapsi vilpittömästi uskoo jumalaan, häntä ei saisi painostaa uskonratkaisuun. Lapsi ei voi langenneen aikuisen tavoin käsittää, miksi Jumala ei hyväksyisi häntä enää lapsenaan, niin kuin ennen. Kun sitten tulee aika, jolloin lapsi kokee synnin tunnon ja syyllisyyden, niin armon ja anteeksiantamuksen tulisi olla lähellä. Meidän täytyy uskoa lapsen puhtauteen ja Jumalan rakkauteen. Jos emme siihen pysty, niin meidän tulisi kipeästi saada kokea sitä itse!
”Katsokaa, ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa.” Matt. 18:10.

Kristitty -lehdessä julkaistu pääkirjoitus

Soluseurakunnan salat

JÄSENHUOLTO TOIMII SOLUSEURAKUNNASSA

Kesäkuun alussa 2004 Ari ja Sari Kattainen, sekä Jyrki ja Anne Palmi kävivät tutustumassa soluseurakuntiin Zürichissä ja Stuttgartissa. Samalla he osallistuivat Zürichin Christliches Cetrum Bucheggin järjestämään vuotuiseen pastorien konferenssiin, joka oli järjestyksessään jo kahdestoista. Pastorien konferenssista on tullut suosittu tapaaminen Keski-Euroopan ja Itä-Euroopan pastoreille, jotka kantavat sydämellään näkyä soluseurakunnasta. Tämänkertaiseen konferenssiin osallistui 710 osanottajaa 19 eri maasta.

Suomessa kuulee mielipiteitä soluseurakunnan puolesta ja vastaan ja siksi olikin todella mielenkiintoista päästä itse aistimaan, miltä soluseurakunta käytännössä näyttää ja tuntuu. Heti alussa kävi ilmi, että soluseurakunta ja sellainen seurakunta, jossa on solutoimintaa, ovat kaksi eri asiaa.
Soluseurakunta tarkoittaa seurakuntaa, jossa koko seurakunta, sen johtajat ja jäsenet ovat sitoutuneet soluseurakuntamalliin. Kaikki seurakunnan jäsenet kuuluvat johonkin soluun, eikä mihinkään toimintaan voi tulla mukaan, ellei ole jonkun solun jäsen. Seurakunnan jäsenyyteen tuleminen tarkoittaa siis myös liittymistä soluun.
Aluksi tämä kaikki tuntui suomalaisesta näkökulmasta liian byrokraattiselta ja suurelta vaatimukselta ihmisen yksilöllisyyttä kohtaan. Mennäänkö ohjaavuudessa jo liian pitkälle, kunnioittamatta ihmisen vapaata tahtoa? Enemmän asiaa tutkittuamme huomasimme järjestelmän pitävän sisällään kuitenkin monia etuja. Lisäksi kaikki haastattelemamme henkilöt vaikuttivat kovin tyytyväisiltä solutoimintaan ja olivat erityisen ihastuneita ja jopa ylpeitä omasta seurakunnastaan. Seurakunta oli heille todellinen hengellinen koti, jossa he viihtyivät. He eivät voineet kuvitellakaan tilannetta, että esim. sunnuntain jumalanpalveluksesta jäätäisiin pois ilman todella painavaa syytä. Tarve saada kokea seurakuntayhteyttä oli suuri ja motiivit oikeita.

Raamatulliset perusteet
Solutoiminnan perusteet löytyvät raamatusta. Sillä pyritään alkuseurakunnalliseen malliin, jossa uskovat kokoontuivat sekä kodeissa, että temppelissä (Apt. 2:46). Tällä tavalla kukaan ei huku suureen massaan, vaan jokainen on tärkeä ja voi myös helpommin palvella niillä lahjoilla, joita on Jumalalta saanut. Samalla tavalla tämä toimii soluseurakunnassa. Pienryhmät kokoontuvat yhdessä rukoilemaan toinen toistensa tarpeiden puolesta ja syventymään opetukseen, joka juuri sillä hetkellä on ajankohtainen seurakunnassa. Tässä tiiviissä yhteydessä syvät ihmissuhteet pääsevät syntymään luonnollisesti. Sunnuntain saarnaa käsitellään solussa, niin että se voisi tulla käytäntöön, eikä sen tärkeä opetus pääsisi unohtumaan. Tämä saa aikaan hengellistä kasvua ja auttaa uskovaa löytämään paikkansa seurakunnassa.

Yhteys vahvistaa
Yhteys tarkoittaa elävää yhteyttä seurakuntalaisten kanssa ja vastuuta toisista. Samalla se on myös halua olla vastuullinen itsestään toisille ihmisille. Solussa tämä vastuu toimii parhaiten. Käytäntö on osoittanut, että ollakseen tehokas solu ei voi olla suurempi kuin viisitoistajäseninen. Soluseurakuntaa verrataan myös ihmisruumiiseen. Niin kuin ihmisen ruumiskin muodostuu miljoonista soluista, niin myös soluseurakunta on riippuvainen solujen yhteydestä. Jokaisen solun yhteyden tunne on suuri ja yhdessä kaikki solut muodostavat seurakunnan, jonka sisällä vallitsee voimakas ykseys. Tällä tavalla ihmiset rakentavat yhteyttä Jumalaan, toinen toisiinsa ja niihin, jotka eivät vielä ole sisällä pelastuksessa.

Kuinka soluun pääsee?
Seurakunnan aulassa on iso taulu ja kaupungin kartta, johon solut on merkitty. Sen vieressä on käyntikortteja muistuttava teline, josta voi ottaa haluamansa solun yhteystiedot. Näin uusi jäsen voi ottaa yhteyttä solujohtajaan, joka kertoo lisää solunsa elämästä. Ellei halua johonkin tiettyyn soluun, niin voi jättää yhteystietolomakkeen seurakuntaan ja se toimitetaan edelleen muutamalle lähinnä olevalle solujohtajalle, jotka ottavat yhteyttä hakijaan. Tiedot käsitellään luottamuksellisesti, eikä tietojen antaminen vielä tarkoita sitoutumista mihinkään.

Minkälaisia soluja on tarjolla?
Zürichin seurakunnassa on aluesoluja ja ns. homogeenisia soluja. Soluja on siis myös tietyille sidosryhmille, kuten mm. naisille, miehille, nuorille pareille, nuorille, nuorille aikuisille, senioreille +60 v. ja eri kieliryhmille (esim. espanjan-, portugalin-, englannin-, ja thaikielelle).

Sunnuntain solutapaaminen
Molemmissa seurakunnissa on sunnuntaisin kolme jumalanpalvelusta. Määrä johtuu yksinkertaisesti siitä, että kaikki eivät mahdu kerralla sisään. Saarna on kaikissa tilaisuuksissa samankaltainen, mutta musiikissa on eroja. Joissakin on enemmän ylistystä, kun taas toisissa enemmän perinteistä laulantaa. Jumalanpalvelus on paikka, jossa solut tapaavat toisensa. Merkillepantavaa molemmissa seurakunnissa oli, että jumalanpalveluksen jälkeen kenelläkään ei ollut kiire kotiin. Seurakuntaväki jäi yleensä pitkään keskustelemaa ja vaihtamaan kuulumisia. Tätä varten oli erillinen iso kahvila, jossa tilaisuuksien jälkeen sai ostaa kahvia, limsaa, leivonnaisia ja sämpylöitä. Iloinen puheensorina täytti koko kahvilan. Yhteyden helpottamiseksi molemmissa seurakunnissa oli suuri aula tai kahvio, jossa tapaamiset oli helppo järjestää. Stuttgartissa oli erikseen vielä kahvio nuorille, sekä liikuntahalli.

Vaikeuksien kautta voittoon
Soluseurakunnan alku oli molemmissa seurakunnissa kivikkoinen. Se oli monille vaikea pala niellä. Alussa monia ihmisiä muutti muihin seurakuntiin. Stuttgartissa 150 hengen seurakunta väheni aina viiteenkymmeneen jäseneen. Sitten se lähti kasvuun ja on tänään yli 2000 hengen seurakunta. Lisäksi molemmissa seurakunnissa merkillepantavana piirteenä on se, että tilaisuuksissa käy lähes kaksinkertainen määrä väkeä jäsenmäärään nähden.

Kotiseurakunta soluseurakunnan jalostunut muoto?
Stuttgartin seurakunta sanoo olevansa jalostunut muoto perinteisestä soluseurakunnasta. Se on ns. kotiseurakunta-seurakunta. Siinä ajatus kotona kokoontuvasta seurakunnasta on viety niin pitkälle, että yksittäinen kotona kokoontuva ryhmä mielletään ihan oikeaksi seurakunnaksi. Näissä kotiseurakunnissa vietetään jopa ehtoollista. Soluseurakunnan ja kotiseurakunta-seurakunnan välisestä erosta on jo ehditty kirjoittaa kirjojakin ja juuri mallien analysoinnissa saatetaan ajautua tahattomasti ojaan ja allikkoon. Solun tai pienryhmän tulisi ennen kaikkea olla vain väline, jonka kautta seurakuntalaiset voisivat kokea yhteyttä ja saada voimaa uskonelämään. Lisäksi sillä pitäisi olla evankelioiva funktio, mikäli se haluaa moninkertaistua.

Yhteenveto
Mielestäni vanhan seurakunnan järjestäytymistä soluseurakunnaksi ei saisi tehdä kevein perustein. Eikä sitä pitäisi missään tapauksessa tehdä, ellei koko johtajisto ja suurin osa seurakuntalaisista ole sen kannalla. Siitä huolimatta vanhassakin seurakunnassa voitaisiin aloittaa kattava solutoiminta. Sen tulisi toimia vapaaehtoisella pohjalla ja olla ennen kaikkea väylä sisään seurakuntayhteyteen. Seurakuntiimme muuttaa jatkuvasti väkeä muilta paikkakunnilta. Miten heidän pääsynsä seurakuntayhteyteen voisi helpottua? Voisimmeko tarjota heille solun, johon he voisivat osallistua? Entä vasta uskoon tulleet? Mielestäni on ratkaisevaa, jos voisimme osoittaa vasta uskoon tulleille pienryhmän, jossa he voivat turvallisesti ottaa ensiaskeliaan uskontiellä. Pienryhmä voisi olla myös tehokas evankelioimisväline, koska se perustuu henkilökohtaisiin ystävyyssuhteisiin. Suhteet alkavat monesti ihan tavallisilla tapaamisilla kahvikupin ääressä.

Julkaistu Kristitty -lehdessä

Jumalan navigaattori

JUMALAN NAVIGAATTORI JOHDATTAA SELKEÄSTI

”Lähetystyöhön valmistuva nuoripari rukoili johdatusta tulevaa lähetyskenttää silmälläpitäen. Erään kerran he avasivat Raamatun umpimähkään, ns. peukalopaikkamenetelmää käyttäen. Hämmästys oli melkoinen, kun sormi osoitti Apt. 27:26, ”Mutta jollekin saarelle meidän täytyy viskautua."

Ongelmamme suhteessa Jumalan Sanan johdatukseen on se, että pyrimme laittamaan sinne jotain sellaista, mitä siihen ei ole kirjoitettu. Tämä kiusaus ei kierrä kaukaa ketään. Joidenkin irrallisten raamatunkohtien soveltaminen omaan henkilökohtaiseen elämään voi tuntua houkuttelevalta, mutta on loppujen lopuksi vaarallista peliä.
Koska johdatuksen lähteenä saattaa toimia myös oma mielikuvituksemme, niin sekin tulisi alistaa Jumalan Sanan valoon. Pyhä henki myös itse alistuu Jumalan Sanaan, eikä toimi sen ulkopuolella. Tämän vuoksi Jumalan Sanan tulisi olla ehdoton indikaattori, jota ei saa unohtaa johdatusta etsiessä.
Jumalan Sanaa ei saisi tulkita väkivaltaisesti. Jokainen voi tarpeeksi pengottuaan kyllä löytää Raamatusta lauseita, jotka tukevat omia päämääriä. Tällainen toimintapa on tyypillistä kuitenkin vain lapsille, jotka jatkavat pyytämistä niin kauan, kunnes saavat sen, mitä haluavat. Tästä syystä ns. mannalaput ja peukalopaikat eivät voi olla johdatuksen ainoita indikaattoreita.


Jumalasta johdatusautomaatti?
Johdatus ja siihen liittyvät asiat ovat kristitylle tärkeitä asioita. On sanomattakin selvää, että haluaisimme kaikessa tehdä Jumalan tahdon. Haluaisimme valita oikein, kun pitää päättää esim. työpaikasta, asunnosta tai vaikkapa aviopuolisosta. Kaikessa tässä Jumala on antanut meille myös vapaan tahdon. Hän ei ole johdatusautomaatti, vaan luottaa myös meidän kykyymme tehdä oikeita ratkaisuja Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen ohjauksen valossa. On luonnollista, että kun jumalasuhteemme syvenee, niin sen mukana opimme tuntemaan myös hänen tahtonsa selvemmin.
Niin täydellisiksi emme kuitenkaan koskaan tule, ettemmekö tarvitsisi enää Jumalan henkilökohtaista johdatusta. Varmaa kuitenkin on, että mitä paremmin tunnemme Jumalan, sitä paremmin tunnemme myös hänen tahtonsa.

Valitsinko väärin?
Yksilöuskovan vaara on luottaa enemmän johdatuksen menetelmiin, kuin itse Jumalaan. Saatamme väsyttää itsemme, pastorit ja sielunhoitajat jatkuvilla johdatuksen esirukouksilla ja odottaa jotain selvää merkkiä taivaasta. Saatamme etsiä epävoivoisesti profeettoja ja odottaa yliluonnollista. Tämän kaiken jatkuessa saatamme kadottaa jopa koko johdatuksen alkulähteen, eli Jumalan itsensä äänen.
Meidän ei tulisi hätääntyä, vaikka emme aina osaisi päättää oikein. Jumala ei rankaise meitä vääristä valinnoista, jos ne on tehty sen ymmärryksen valossa, joka meillä Jumalan lapsina on. Jumala ei poistu seurastamme, vaikka olisimme valinneet väärän vaihtoehdon. Jumalalla ei välttämättä ole elämällemme vain yhtä oikeaa vaihtoehtoa. Uskon Jumalan olevan niin suuri, että hän voi johdattaa meitä vielä silloinkin, kun olemme valinneet toiseksi parhaan vaihtoehdon. Jumalalla on tapa vaikuttaa tahtoaan meissä niin, että toiseksikin parhaasta tulee lopulta paras (Room. 8:28). Jos Jumala ehdottomasti haluaisi meidän valitsevan toisin, kun parhaan ymmärryksen, rukouksen ja Jumalan Sanan valossa olemme valitsemassa, niin hänellä on kyllä voima ilmoittaa siitä meille tai antaa ratkaisumme epäonnistua.



Minun johdattajani!
Jumala ei etsi tilaisuutta rangaistakseen meitä vääristä valinnoista. Hän tietää, että voimme mennä harhaan. Joskus jopa kokonainen seurakuntakin voi valita väärin ja palata silti raiteilleen. Jumalan johdossa voimme kuitenkin turvallisesti kasvaa ja luottaa siihen, että Hän on meidän Isämme, joka rakastaa meitä ja tahtoo meidän parastamme.
Voisitko kuvitella maallista isää, joka ei olisi millään tavalla kiinnostunut lapsensa tulevasta elämästä, eikä mitenkään suunnittelisi tämän elämää ja hyvinvointia? Voisitko kuvitella äitiä, joka ei haluisi varjella lapsiaan vääriltä ratkaisuilta? Voisitko kuvitella hallitsijaa, jolla ei olisi mitään suunnitelmia maalleen? Voisitko kuvitella paimenta, joka ei johdattaisi lampaita mihinkään? Jos voit uskoa nämä asiat todeksi, niin voit varmasti uskoa myös sen, että Jumalalla on suunnitelma sinunkin elämällesi!

Jyrki Palmi

Lähde: Guidance by God, Zondervan publishing house.

Jukaistu Kristitty -lehdessä

Kiitollisuus on asenne

Pääkirjoitus

KIITOLLISUUS ON ASENNE

Vuosituhantinen mysteeri on ihmisten erilainen suhtautuminen vaikeuksiinsa. Vaikeuksissaan toinen kiroaa Jumalaa ja toinen näkee siinä jotain hyvää ja kasvattavaa.
Tyytymätön ei ole löytänyt elämälleen tarkoitusta, vaan pitää sitä sattumanvaraisena arpapelinä. Elämä tuottaa hänelle jatkuvia epäoikeudenmukaisuuksia.
Sellainen ihminen, joka on löytänyt elämälleen tarkoituksen, pitää päinvastoin elämäänsä tärkeänä kasvuna jotain päämäärää varten ja vaikeudet hänen elämässään ovat vain tärkeitä kasvun paikkoja.
Kiitollinen asenne elämää kohtaan tarkoittaa sitä, että otamme vastaan Jumalan suvereenin johdatuksen. Olemme sinut sen kanssa, että toipa elämäämme tullessaan mitä tahansa, niin siinä kaikessa on Jumalan suunnitelma. Tämä avaa myös portit ihmisenä kasvuun. Kapinointi elämälle vie loputkin kasvun mahdollisuudet.
Oi jospa ihminen osaisikin kiittää. Moni asia olisi silloin helpompi!
Kiitollisuus ei ole teko, joka suoritetaan hampaat irvessä. Se että ihminen kielellänsä kiittää merkitsee yhtä vähän, kuin pakotettu anteeksipyytäminen sydämen jäädessä katkeraksi.
Kiitollisuus on asenne, joka lähtee sydämestä. Olemalla kiitollinen ihminen jo rukoilee, vaikka ei sanoisi yhtään mitään. Aidot kiitolliset sanat ovatkin vain hedelmää jo aiemmin tapahtuneesta asian sisäistämisestä.
Kiitollisuutta ei ole se kun tapahtuu jotain mullistavaa vaan se, kun tapahtuu jotain pientä ja kaunista.
Elämän vastoinkäymisiä ei kukaan pääse pakoon. Siihen joukkoon eivät pääse edes kristityt. Kristitty osaa kuitenkin nähdä olosuhteiden taakse ja suhteuttaa ne kaiken tarkoitukseen.
Joka kerta, kun olemme sydämessämme kiitollisia Jumalalle, kasvaa myös meissä oleva Hengen hedelmä.
Meitä ympäröi kaikkialta painava tyytymättömyys. Se on aistittavissa suhteessa yhteiskuntaan, olosuhteisiin, rahaan ja kulutukseen. Mikään ei ole koskaan tarpeeksi!
Tyytymättömyys ahdistaa, mutta kiitollisuus rikastuttaa elämää ja voi tehdä elämästä seikkailun, jota ei kannata olla näkemättä!

Julkaistu Kristitty -lehdessä

Karkumatkalla

Kolumni

KARKUMATKALLA

Myrsky yltyi yltymistään, suuri puulaiva natisi liitoksissaan. Oli vain ajan kysymys, milloin se hajoaisi palasiksi ja kaikki siinä matkustavat joutuisivat kylmän meren syleilyyn ja kuoleman porteille.
Se kaikki oli yhden miehen syytä. Miehen, joka oli karkumatkalla. Joona nukkui laivan ruumassa. Kun raivostunut kapteeni herätti Joonan, joutui hän katsomaan tosiasioita silmästä silmään. Sekunnin murto-osassa Joonan tajuntaan jysähti syyllisyys, josta ei voinut päästä eroon kuin yhdellä tavalla. ”Heittäkää minut mereen, niin meri tyyntyy. Minä olen varma, että tämä hirveä myrsky on minun syytäni.” – Joona sai sanotuksi.
Joona heitettiin välimereen. Profeetta oli vajoamassa meren pohjaan. Tarinan piti loppua tähän. Paikalle lähetettiin elävä sukellusvene ottamaan karkuri talteen ja turvaan! Joona istui höyrysaunassa kolme päivää ja yötä. Kun aika tuli täyteen, niin Jumala käski kalaa oksentamaan profeetta kuivalle maalle. Merisairaana, yltä päältä limassa Joona kuuli Jumalan äänen toisen kerran. Tällä kertaa hän päätti totella. Hän julisti Herran sanan. Niinivee teki parannuksen ja Jumala osoitti suuren armon parannusta tekeville ihmisille.
Elämän myrskyissä Jumala armahtaa meitäkin!
Jotkut näkevät Joonassa suuren luuserin. Itse näen Joonassa ihmisen joka toimi inhimillisesti, niin kuin minäkin usein toimin. Usein menen juuri toiseen suuntaan, kuin mihin Jumala tahtoisi minun menevän. Silti Jumala toimii ja antaa uuden mahdollisuuden.
Kertomus Joonasta on muutakin, kuin vain kutsumustaan välttelevä profeetta ja suuri kala. Se on kertomus armosta! Suurimmassa myrskyssä Jumala antoi armonsa käydä oikeudesta! Jumala armahti jumalattomia merimiehiä, Niiniveen asukkaita ja eläimiä ja tietenkin myös Joonaa itseään.
Elämän myrskyissä Jumala armahtaa meitäkin!
Oletko sinä keskellä myrskyä? Oletko karkumatkalla? Oletko hätääntynyt, koska olet vetänyt myrskyn päällesi. Joonakin veti itse myrskyn päällensä, mutta mitä hän löysi? Armon!
Mitä me löydämme, kun olemme elämämme suurimmissa myrskyissä ja taisteluissa? Armon!
Mitä me löydämme, kun olemme itse aiheuttaneet kaiken sotkun? Armon!
Elämän myrskyissä, jopa niissä jotka olemme itse aiheuttaneet, saamme osaksemme armon oikeaan aikaan!

Julkaistu Elämä ja Valo -lehdessä