keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Odotamme muutosta, mutta emme halua muuttua!


Merkillistä, kuinka nopeasti ihminen urautuu! Voisimme luetella monia asioita, joita toistamme, koska olemme tottuneet tekemään niin. Muutos tekisi hyvää, mutta se on vaikeampaa kuin arvaammekaan. Kaikki merkittävä muutos tapahtuukin yleensä vain pakon edessä. Tässä on ongelman ydin! Emme halua nähdä sitä vaivaa, jota muutos edellyttää. Toivomme, että muutos tapahtuisi itsestään eikä meidän tarvitsisi ponnistella sen eteen.
Muutos, jossa jotain merkittävää tapahtuu, on valitettavan harvinaista. Se on kuitenkin välttämätöntä, koska uusi voi syntyä vain muutoksen kautta. Kuinka monta kertaa lupaammekaan muuttua, mutta emme kuitenkaan muutu! Toivomme muutosta, mutta todellisuudessa emme ole valmiita muuttumaan. Siksi teemmekin vain kosmeettisia muutoksia voidaksemme uskotella yrittäneemme tehdä jotain.
Todellisen muutoksen merkki on konkreettinen muutos. Se ottaa koville. Ensin on sitouduttava muutosprosessiin, uskallettava hypätä tyhjän päälle ja lakata pelkäämästä muutosta. Vasta sen jälkeen voimme olettaa minkään merkittävän muutoksen toteutuvan. Usein asioiden muuttuessa perusturvallisuus järkkyy. Siksi esimerkiksi seurakunta on muutosvalmiuksiltaan vaikeimpia muuttumaan. Pienikin muutos voi järkyttää seurakuntalaisten turvallisuuden tunnetta. Kirkkohistoria on kuitenkin osoittanut, että seurakunnan tulevaisuus ratkaistaan aina muutosvalmiuden pohjalta. Samalla kun Raamattu kehottaa muuttumaan, se antaa ymmärtää, että on asioita, jotka eivät saa koskaan muuttua. Muutos on kohtalon kysymys.
Muutos vai taantuma – näistä kahdesta on valittava!