tiistai 24. helmikuuta 2009

Pankki vei rahani ja ylpeyteni!

Vaimoni sai muutaman tonnin perintörahaa ja yhdessä mietimme, mitä sille tekisimme. Koska elämämme on lähes aina ollut kädestä suuhun elämistä tyyliin; tili tuli ja tili meni, niin päätimme laittaa rahat pankkiin. Olinkin pitkään haaveillut puskurirahastosta pesukoneen rikkoutumista tai jotain vastaavaa varten.
Käyttötilillämme oli mitätön korko, niinpä vertailin eri säästötilien korkoja. Kaupthing-pankki näytti kaikin tavoin parhaalta vaihtoehdolta. Ei kuukausimaksuja, ei nostorajoitteita ja koronmaksukin joka kuukausi. Kysyin parilta asiantuntijalta, sisältyisikö talletukseen riskejä. Molemmat olivat sitä mieltä, että talletussuojan rajoissa talletus on turvallinen.
Kun sitten eräänä aamuna uutisissa sanottiin pankin menneen nurin ja tilit jäädytetyt, alkoi ahdistus. Tilanne oli minulle vaikea koska, olen pitänyt kunnia-asianani hoitaa perheemme raha-asiat hyvin. Pienistä tuloistamme huolimatta ja hyvän taloudenhoidon ansiosta, olemme lähes aina kyenneet hoitamaan laskumme eräpäivään mennessä. Olin kuvitellut olevani järkevä, budjettiorientoitunut mies, enkä koskaan ole tuhlannut vastuuttomasti.
Nyt olin sijoittanut vaimoni pienen ja ainoan perinnön pankkiin, joka ryösti minut sinisilmäisen. Häpeä ja syyllisyys vaivasi. Aloin ahdistua. Tunsin itseni typeräksi. Uhrista tuli syyllinen. Luin netistä asian ympärillä käytyä keskustelua ja se vain lisäsi tuskaani. Ihmiset antoivat olan takaa: ”Oma vika, jos on niin tyhmä, että on sijoittanut rahansa islantilaispankkiin”. ”Saakoot nyt kärsiä ne, jotka ovat ahneuksissaan tavoitelleet suuria korkoja.” En voinut millään ymmärtää, että muutuin ahneeksi sijoittajaksi jos sukanvarren sijaan laitoin rahaa pankkiin. Kertoessani, joillekin kohtalostani, aistin sen olevan heille kiinnostava uutinen. Oli varmaan mukavaa pohtia, onko pastori rahanahne ja niin typerä, että on sortunut tuollaiseen. Vaimolle puolestaan lupasin, että hankin rahat takaisin vaikka lisätyöllä, mutta takaisin ne tulevat. Onneksi kaikki päätyi hyvin ja jäljelle jäi vain hyvä opetus: älä luota mammonaan!
Viime päivinä olen paljon miettinyt niitä, jotka ovat ajautuneet konkurssiin, tulleet petetyiksi ja joiden osakkeet ovat romahtaneet. Heihin on helppo suhtautua pilkallisesti. Koskaan ei kuitenkaan tietä, milloin talouskriisi koskettaa omaa ympäristöä. Tämä kaikki johtaa meidät pohtimaan myös sitä, mikä elämässä on kaikkein tärkeintä. Iso kirja sanoo selvästi, että maallinen perustus pettää ja ainoastaan taivaan pankkiin sijoitetut varat pysyvät tallessa. Mitä tahansa taantuma tuokaan tullessaan, ollaan toistemme tukena!

Hyvä Sanoma-lehti 2/09

maanantai 9. helmikuuta 2009

LÄHETYSTYÖ EI OLE VAIHTOEHTO

Kristityn elämässä jotkut asiat ovat vapaaehtoisia tai vaihtoehtoisia, evankeliointi ei. Kenkien käyttäminen on vapaaehtoista, mutta usein järkevää. Syöminen on vapaaehtoista, mutta välttämätöntä. Auton ajaminenkin on vapaaehtoista, mutta heti, kun lähdemme ajamaan autoa, sen kuljettaminen vasenta kaistaa (Suomessa) ei ole vaihtoehto. Uskoontulo, sekin on vapaaehtoista, mutta sen jälkeen, kun annamme elämämme ohjakset Jumalalle, maailman evankeliointi ei enää ole vaihtoehto. Katsoessamme maailman hätää ja tarpeita Jumalan silmin samaistumme Jumalan sydämen sykkeeseen ja hukkuvan maailman hätään. Jos puolestaan valitsemme olla välittämättä, joudumme sivuraiteelle.
Lähetystyö on parhaimmillaan tervettä riskinottoa ja äärirajoilla elämistä. Voimme valita pelkän penkissä istujan roolin, kun samalla voisimme elää jännittävää elämää ihmisten keskellä. Vaikka Jumalan johdatus veisi meidät olosuhteisiin, joissa emme itse välttämättä haluasi olla, on se kuitenkin paikka, missä tunnemme olevamme kaikkein onnellisimpia. Satsaamalla omaan tahtoon ja pelkästään itsellemme elämiseen, valmistaudumme heikosti päivään, jolloin tekomme punnitaan tulessa. Olemmepa sitten rakentaneet perustuksellemme kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin Raamatun mukaan aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan.
Lähtökohta lähetysihmisenä elämiseen, on alkaa nähdä maailmaa samalla tavalla, kuin Jumala sen näkee. Välähdyksen Jumalan tuntemuksesta maailmaa kohtaan voimme nähdä ehkä Raamatun tunnetuimmassa jakeessa: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi…”
Ajatellessamme maailman hätää, se voi tulla liian suureksi vuoreksi edessämme. Kukaan meistä ei voi pelastaa maailmaa yksin. On helpottavaa tietää, että maailman pelastus onkin Jumalan käsissä. Ainoastaan Jumala voi todella rakastaa maailmaa, mutta hypätäksemme mukaan Jumalan suunnitelmaan, emme voi elää pelkästään itsellemme.

Kristitty 1/09