torstai 7. maaliskuuta 2013

Pienikin rohkaisu voi kääntää kurssin!

”Lannistuneiden ihmisten huomio kiinnittyy yhteisen hyvän sijaan omaan selviytymiskamppailuun.”
”Jos emme saa positiivista palautetta, on helppoa väsyä.”
”Vaikka Jumala antaisi siunauksen sateet tänään, tämä ei merkitse sitä, että sadon tulokset näkyvät heti.”

Kukaan ei jaksa kauan yksin



Kuningas ja kansa tarvitsivat rohkaisua temppelin rakentamiseen. Samalla tavalla nykyihminen tarvitsee kannustusta arjen haasteista selviämiseen.

Raamatussa on lukuisia esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat tietyssä tilanteessa saaneet toimia ratkaisevina rohkaisijoina masennuksen ja epäonnistumisien aikoina. Nykyisessä seurakuntaelämässä ja yksilöihmisten elämässä rohkaisun tarve ei ole menettänyt merkitystään. Kenties tänään tarvitsemme rohkaisua ja rohkaisijoita enemmän kuin koskaan ennen.
Lähestymme rohkaisun teemaa Vanhan testamentin profeetan Haggain elämän kautta: ”Näin sanoo Herra: - Nyt, Serubbabel, ole luja! Älä lannistu, Joosua, Josadakin poika, ylimmäinen pappi! Ja kaikki maan asukkaat, olkaa lujat! sanoo Herra. Ryhtykää työhön! Minä olen teidän kanssanne, sanoo Herra Sebaot. Tämän lupauksen minä annoin teille jo silloin, kun lähditte Egyptistä: minun henkeni on teidän kanssanne. Älkää pelätkö!

Haggai rohkaisijana
Haggai on kymmenes Raamatun kahdestatoista niin sanotuista pienistä profeetoista. Haggai ilmestyi Raamatun kertomusten näyttämölle noin vuonna 520 eKr., kuningas Daarejaaves I:n toisena hallitusvuotena, ja hänen varsinainen profeetallinen palveluvirkansa kesti vain kolme kuukautta.
Noin 70 vuotta aikaisemmin Salomon temppeli oli tuhottu ja kaupunki melkein hävitetty. Juutalaiset olivat jälleen maanpaossa, mutta tällä kertaa heidän tilanteensa oli parempi, koska he olivat asettuneet asumaan hedelmällisten virtojen varsille Babyloniaan. Monet heistä olivat syntyneet maanpaossa, eivätkä he käytännössä tienneet mitään kotimaansa kurjuudesta. Juutalainen kansa kuitenkin tiesi luvatun maan kuuluvan heille, eikä Jumalan suunnitelma kansansa kohdalla ollut muuttunut pakkosiirtolaisuuden aikana miksikään.
Persian kuningas Kyyros oli hyväsydäminen hallitsija ja antoi juutalaisille luvan palata takaisin Israeliin sillä ehdolla, että nämä tekivät lupauksen rukoilla Jumalaa hänen puolestaan kotimaassaan. Tätä varten heidän tuli rakentaa uudestaan temppeli, Serubbabelin temppeli.
Serubbabelin oli rakennettava temppeli, koska hän oli ainut jäl-jellä ja elossa oleva Daavidin hallitsijasuvun verisukulainen. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että Serubbabelin oli kul-jettava sama reitti kuin Aabrahamin Kaldean Uurista luvattuun maahan, jota kumpikaan heistä ei ollut ennen nähnyt – olihan Serubbabel itsekin syntynyt maanpaossa.
Haggain aikaan siis aloitettiin Jerusalemin temppelin uudisrakentaminen. Perustuksen laskemisen jälkeen rakennustyö kuitenkin keskeytyi viideksitoista vuodeksi naapurikansojen pelottelun ja juonittelun takia. Haggain kirjassa profeetta tuo kansalle sanoman, jonka vaikutuksesta työ lähtee jälleen käyntiin ja temppeli valmistuu aikanaan.
Profetoidessaan kansalle Haggai opettaa suuria hengellisiä peri-aatteita, jotka ovat voimassa vielä meille tämänkin ajan uskoville. Ennen kaikkea Haggai tulee kuitenkin nähdä suurena rohkaisijana. Hänen rohkaisunsa ja kannustuksensa oli ratkaiseva tekijä Jumalan suunnitelmissa.
Haggai toimi Jumalan välikappaleena masennuksen ja väsymysten aikojen vallitessa.

Itsekkyydestä yhteiseen hyvinvointiin
Kansa oli masentunut. Rakennustyö seisoi. Seisovan työmaan temppelin luuranko oli varmaan masentava näky.
Messias ei ollut tullut. Pettymykset ja masennus johtivat kansan väärille raiteille, tekemään vääriä johtopäätöksiä. Kansa sanoi: ”Aika ei ole tullut rakentaa Herran huonetta.”
Ihmiset olivat halvaantuneet yhteiskunnan tilanteesta ja ulkopuolisesta paineesta. Toisaalta syynä oli myös itsekkyys, koska samalla he elivät voimakkaasti itselleen. Temppelinrakentamisen seisoessa juutalaiset alkoivat rakentaa omia talojaan. Voimat ja varallisuus keskitettiin niihin. Raamattu kuvaa, että he asuivat paneelilla kaunistetuissa huoneissaan, mikä oli sen ajan luksusasumista kuvaava standardi.
Kaikki tämä vei mielenkiinnon Herran huoneen hyvinvoinnista, ja sitä rauhoiteltiin teologisella päätelmällä ”aika ei ole tullut”. Haggai oli rohkea kysyessään: ”Onko teidän sitten aika asua paneelilla kaunistetuissa huoneissanne, kun tämä huone on raunioina?”
Profeetta pakotti ihmiset tarkastelemaan tilannetta. Puheen vaikutuksesta ryhdyttiin töihin, mutta alkuinnostuksen jälkeen kansa masentui uudelleen. Nouseva temppeli näytti mitättömältä entiseen Salomon temppeliin verrattuna.
Kansa tarvitsi uutta rohkaisua. Serubbaabelia, Joosuaa ja kansaa kehotettiin olemaan lujia. Rohkaisijan tehtävän saanut Haggai kohdensi sanan ”luja” kaikille erikseen. Kaikki tarvitsivat oman rohkaisunsa.

Ilman tukea ei jaksa
Miten lannistuminen alkaa, ja mitä tapahtuu, kun se saa vallan? Lannistuminen voi alkaa pienestä epäonnistumisesta tai toistu-vasta negatiivisesta palautteesta.
Yhteinen nimittäjä lannistuneille ihmisille on riittämättömyys. Ihmiset tulevat heikoiksi, heidän energiansa katoaa ja huomio kiinnittyy yhteisen hyvän sijaan omaan selviytymiskamppailuun.
Työelämän vaatimukset, yksityiselämän haasteet, ajan hermolla pysyminen ja kiireinen elämänrytmi vaativat suunnattomasti voimavaroja. Usko omaan selviytymiseen on usein vaakalaudalla, ja jos lapsuuden kasvuympäristö ei ole antanut riittävästi eväitä terveeseen itsetuntoon, niin silloin ihminen on usein yksin ongelmiensa kanssa.
Yksikään ihminen ei pärjää yksin. Jos emme saa positiivista palautetta tai jos meitä ei muistuteta Jumalan hyvästä suunnitelmasta, on helppoa väsyä, lannistua tai suistua jopa suoranaiseen depressioon. Siksi rohkaisijoita tarvitaan, niin seurakunnissa kuin työelämässäkin.
Myös maailman hätä ja kärsimys huutaa rohkaisijoita.
Rohkaisulle on ajassamme valtava tilaus, ja pienikin kannustus voi kääntää kurssin kohti parempaa.

Mikä seurakunnassa lannistaa?
Lannistumisen syitä seurakunnassa voivat olla johdon toistuva arvostelu, aikaisempien aikojen ihannointi ja sen tajuaminen, että odotuksia ei ehkä saavuteta.
Haggai puhui tulevan temppelin suuruudesta ja kunniasta. Kenties ihmiset tajusivat, etteivät he kerta kaikkiaan pysty rakentamaan sellaista temppeliä. Sakaria muistuttikin heitä siitä, että koskaan ei saisi aliarvioida pienten alkujen päiviä. Jumala yleensä aloittaa työnsä pienestä.
On tärkeää ymmärtää, että ongelmia ei ratkaista yhdessä yössä. Tärkeämpää on saada käännettyä kurssi kohti nousua. Seurakunnan on joskus vaikea ymmärtää, että vaikka Jumala antaisi siunauksen sateet tänään, tämä ei vielä merkitse sitä, että sadon tulokset ovat nähtävänä saman tien.

Miten rohkaisu toimii?
Käytännössä rohkaisu toimii samalla tavalla kuin Haggain tapauk-sessa. Kun kehotamme toisiamme olemaan vahvoja ja lujia, tämä voi merkitä lannistuneelle käännettä parempaan.
Joskus saatamme omasta kulttuurista käsin arvostella amerikkalaista tapaa kannustaa ja rohkaista. Se saattaa tuntua pinnalliselta, mutta rohkaisu kasvattaa tottumuksesta ja alitajuisesti luottamaan siihen, että heikollakin hetkellä on olemassa läheisiä, joilta saa tukea elämän ongelmatilanteisiin.
Varmuus siitä, että itse Herra on kanssamme, rohkaisee ja auttaa meitä kestämään kaiken eteen tulevan. Juutalaiselle kansalle oli tärkeää jatkuvasti muistuttaa liitosta, jonka Jumala teki heidän kanssa Egyptistä lähtiessä. Samoin meille on tärkeää muistuttaa Jeesuksen sanoista: ”Olen teidän kanssanne aina, maailman loppuun saakka.”
Sama Pyhä Henki, joka oli opetuslasten kanssa, on meidänkin kanssamme. Hän on puolustajamme, rohkaisijamme ja lohduttajamme. Kaikkina aikoina Pyhän Hengen läsnäolo on karkottanut pelon. Pyhä Henki synnyttää uskon ja tekee pelokkaista uskovista rohkeita!
Haggain sanat ”älkää pelätkö” muistuttavat yllättävällä tavalla myös enkelin ilmoitusta paimenille Jeesuksen syntymän yhteydessä. Silloin tuli maan päälle Kristuksen ruumiin temppeli, josta Serubbaabelin temppeli oli vertauskuva.

Jumalan suuri lupaus
Jumala antoi suuret ja mahtavat lupaukset temppelin tulevasta kunniasta ja messiaan tulemisesta. Jumala piti lupauksensa lähettämällä kultaa ja aarteita sekä johdattamalla myöhemmin Jeesuksen tuohon temppeliin. Vielä tänäkin päivänä Jumala liikuttaa varoja ja aarteita. Jumalan on kulta ja hopea.
Ratkaisevinta ei ole se, miltä olosuhteet näyttävät, vaan Jumalan mukaan tuleminen! Jumala liikuttaa olosuhteita. Hän voi puuttua taloudellisiin nousu- ja laskukausiin ja kääntää ne valtakuntansa menestymisen hyväksi.
Ongelmissaan uskovan tulee aina kääntyä Jumalan puoleen. Hän antaa sadon. Hän varmistaa toimeentulon ja antaa tarvittavat varat. Rohkaiskaamme toisiamme näillä Jumalan suurilla lupauksilla!



Oletko rohkaisija vai kuristaja?
Kirjassaan Fine Art of Friendship Ted Engstrom kertoo kahdesta opiskelijaryhmästä, jotka opiskelivat kirjallisuutta Wisconsin yliopistossa.
Ensimmäinen ryhmä koostui lahjakkaista nuorista miehistä, jotka halusivat tulla kirjailijoiksi. Heidän opiskelumetodinsa perustui kritiikkiin. He kokoontuivat yhteen arvioimaan toistensa töitä ja keskittyivät toistensa heikkouksiin. He kutsuivat itseään kuristajiksi, koska he olivat ankaria toisiaan kohtaan.
Samassa yliopistossa oli myös ryhmä naisia, jotka eivät nimensä perusteella olleet paljon rohkaisevampia. Heidän ryhmänsä nimi oli riitapukarit. Hekin lukivat toisilleen tuotoksiaan, mutta heidän metodissaan oli merkittävä ero. Kritiikki oli pehmeää. Se keskittyi vahvuuksien korostamiseen. Arviointi sisälsi enemmän myönteistä kuin kielteistä palautetta. He keskittyivät siihen, mikä oli kannustavaa ja rohkaisevaa.
Kahdenkymmenen vuoden kuluttua joku oppilas teki kattavan tutki-muksen näistä kahdesta ryhmästä. Selvisi, että kuristajien ryhmästä kukaan ei ollut tehnyt ainuttakaan kirjallista tuotosta, mutta riitapukareista oli kasvanut kuusi merkittävää kirjailijaa. Heidän joukossaan oli muun muassa Marjorie Kinnan Rawlings, joka kirjoitti tunnetun lastenkirjallisuuden klassikon Yearling (suomeksi Elämän kevät).
Kuristajia on tarpeeksi, mutta missä ovat rohkaisijat? Voisitko sinä rohkaista jotakuta? Voisitko asettua jonkun masentuneen ihmisen rinnalle? Se ei ole vaikeaa. Ole vain läsnä, kuuntele, rohkaise ja lohduta!
Ehkä sinäkin olet joskus rohkaistunut jonkun toisen kautta. Ehkä itsekin olet joskus ollut ahdistunut, masentunut ja allapäin, ja silloin sinua on rohkaistu. Voisitko tehdä samoin? Sinua odote-taan!

1) Haggai 2:4-5. 2) Esra 1:1-4. 3) Esra 4:4-5. 4) Haggai 1:2. 5) Haggai 1:4 6) Esra 5:1-7. 7) Haggai 2:3 8) Esra 4:23–24. 9) Haggai 2:9. 10) Sakaria 4:10. 11) Matt. 28:20. 12) Haggai 2:6-9. 13) Esra 6:4-5. 14) Haggai 2:8.

Lähteet:
Dubna, Donald: Rohkaisun voima. Päivä Oy, 1989.
Jeremiah, David: The Power of Encouragement. Multnomah Books, 1997.
Jeremiah, David: The Joy of Encouragement. Unlock the Power of Building Others Up. Multnomah Books, 2006.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Eurooppalainen häpeä!

Kun on nähnyt liikaa, ei voi enää vaieta. Nyt on vain pakko nostaa ”kissa pöydälle”, vaikka se kuinka sätkisi vastaan. Kissan väkisin nostaminen voi aiheuttaa käsivarsien verille raapiutumisen. Usein näin käy vertauskuvallisesti myös peitellyille salaisuuksille. Vaikka historia on opettanut eurooppalaisia tavalla jos toisella, suuri epäinhimillisyyden ja julmuuden tragedia on täysin mahdollista meidänkin aikakautenamme. Asenteet rasismiin ja syrjintään eivät valistuksesta huolimatta ole sisimmässämme välttämättä saaneet muutosta aikaan. Pohjimmiltaan ihminen on sama kuin viisikymmentä tai kaksisataa vuotta sitten. Testiin syvät asenteemme joutuvat vasta silloin kun itse todenteolla joutuu kasvotusten niiden kanssa.
Jo toisen kerran juuri ennen joulua saimme työtoverini pastori Klaus Korhosen kanssa tehdä avustusmatkan Romanian köyhiin romanikyliin. Tavalliset seurakuntalaiset olivat lahjoittaneet rahaa, kutoneet villasukkia ja neuloneet pipoja. Matkamme suuntautui köyhistä köyhimpien luo. Nuo unohdetut ja yhteiskunnan ulkopuolelle työnnetyt hylkiöt ovat tulleet pysyväksi piikiksi eurooppalaiseen hyvinvointilihaan.
Jäisellä kadulla kerjäävä romani suistaa omatuntomme ongelmiin ja jakaa mielipiteet moneen leiriin. Keskustelumme pyörii sen ympärillä, onko oikein antaa kerjäävälle lantti vai ei? Tukeeko se järjestelmällistä rikollisuutta, vai onko se hyvä teko? Kokonaan toinen tarina on niiden katulasten kohtalo, jotka kerta toisensa jälkeen etsivät yösijaa Timisoaran viemäriverkostosta, tai niiden perheiden, jotka kaupungin virkamiesten toimesta on ajettu ulos taajamasta mukanaan vain muovirulla, josta voi kyhätä itselleen kojun metsään.
En siis puhu kerjäläisongelmasta, vaan Romanian romaneista, jotka asuvat hevosenlannasta ja savesta kyhätyissä hökkeleissään sähkölinjojen alla, ja jossain kylmillä takamailla. Olen keskustellut kiusallisesta romanikysymyksestä useiden poliitikkojen kanssa, viimeksi Kontulan joulunavajaisissa eduskunnan puhemiehen kanssa. Ihmisen taipumus vaikeassa asiassa on siirtää vastuun palloa instanssilta toiselle. Näin on käynyt myös romanikerjäläiskysymyksessä. EU syyttää Romanian valtiota, Romania EU:ta ja jäsenmaat toisiaan. Käytännössä auttavaa kättään osoittavat kolmannen sektorin vapaaehtoistyöntekijät ja seurakunnat, joiden resurssit ovat rajalliset. Työ kuitenkin kannattaa, koska suuret muutokset ja vyöryt ovat usein lähteneet yhden ihmisen näystä ja halusta tehdä muutos. Voimme muuttaa maailman paremmaksi paikaksi, jos aidosti välitämme tosistamme!
Kaikissa suurissa kysymyksissä pitäisi loppujen lopuksi tulla sen peruskysymyksen ääreen, mitä minä voin tehdä toisten hyväksi? Menemättä sen syvempään teologiaan, voimme todeta Jumalan itsensä asuvan kärsivässä ihmisessä ja odottavan reaktioamme. Itse kuljen jatkuvasti kärsivän ja apua tarvitsevan ihmisen ohi, mutta jospa edes seuraavalla kerralla osaisin auttaa!