maanantai 16. elokuuta 2010

Häivähdys paratiisista


Vuosituhannen häät naapurimaassamme saivat kovatkin sydämet heltymään. Rakkaus mursi perinteet ja monarkkiset rajoitukset. Mahdoton muuttui mahdolliseksi, kun tavallinen mies sai vaimokseen prinsessan.
Jokaisen naisen tulisi joskus tuntea olevansa prinsessa ja jokaisen miehen olevansa prinssi. Tällaiseen parisuhteeseen meitä ohjaa Jumalan sana. ”Toinen toistenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne” soveltuu myös avioliittoon ja seurusteluun. Parisuhde voi parhaimmillaan olla kuin satuhäitä ja unelmien huumaa.
Jokaiseen suhteeseen astuu myös arki, ja arjen tullen vaaditaan sitoutumista. Toisen todellinen tuntemaan oppiminen saattaa kestää vuosikymmeniä. Jokainen voi omalta kohdaltaan todistaa, kuinka vaikea on tuntea edes itseään. Erik Ewalds on sanonut, että maailman pisin matka on omaan sisimpään – entä sitten toisen tuntemiseen?
Paratiisi oli olotila, jossa kaikki oli täydellistä. Siellä alastomuus ei ollut tullut vielä häpeäksi ja mies ja nainen olivat onnellisia, he pystyivät nauttimaan estoitta toisistaan. Kun rakastumme, saamme kokea häivähdyksen paratiisin onnesta ja intiimiydestä. Rakastuneiden ympärille rakentuu suojamuuri, jonka sisälle toiset eivät näe eivätkä pääse. Rakastuneet näkevät vain toinen toisensa ja ihastelevat toisiaan niin kuin Aadam ja Eeva aikoinaan.
Täydellinen rakkaus sai särönsä, kun paratiisin portit suljettiin ihmisten edestä ja alkoi syyttelyn ja alastomuuden häpeän aika. Siitä saakka tuo rakkauden särö on varjostanut kaikkia liittoja aina meidän päiviimme saakka.
Vielä tänäänkin rakastavaiset etsivät tietä takaisin paratiisiin saadakseen kokea sen huumaa edes hetken. Se kuuluu rakkauden ytimeen! Paratiisi vetää meitä puoleensa kuin magneetti. Siksi satuhäät saavat meidät kyyneliin. Kaipaamme täydellistä rakkautta etsiessämme omaa prinssiä tai prinsessaa!
Jumalan sanan pohjalle rakennettu suhde voi epätäydellisyyksistä huolimatta onnistua. Johdatukseen pitäisi uskaltaa hypätä! Seurakunnassa parisuhteen ja perheen ihanteet ovat korkealla. Läheskään aina niihin ei yllä, mutta ellei ihanteita olisi, emme mitenkään eroaisi maailmasta, jossa liiton perusta puuttuu. Seurakunnassa tehdään avioliitto- ja perhetyötä siksi, että kukaan ei jäisi yksin haasteiden koittaessa.

Avioliitto Raamatun valossa


Jumala sääti avioliiton. ”Herra Jumala sanoi: ’Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen.’ Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.” (1. Moos. 2:18, 24.)
Avioliittoa kutsutaan pyhäksi avioliitoksi. Jumalalle avioliiton pyhyys on tärkeä asia. Se käy ilmi myös kymmenestä käskystä, muun muassa käskyistä ”Älä tee aviorikosta” ja ”Älä tavoittele toisen vaimoa”. Perheen ja kodin kunnioitus ilmenee käskystä ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi”. Tähän käskyyn liittyy myös lupaus siunauksesta, menestyksestä ja pitkästä elämästä.

Miksi avioliitto?
1. Avioliitto on suvun jatkamisen kanava ja elämää rikastuttava asia
Lapset on tarkoitettu syntymään avioliitossa ja omistamaan isä ja äiti. Raamattu kehottaa hedelmällisyyteen: ”Olkaa hedelmälliset ja täyttäkää maa” (1. Moos. 1:28).
”Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään” on myös yksi syy avioliitolle. Avioliitto on tarkoitettu rikastuttamaan elämää ja poistamaan yksinäisyyttä.

2. Avioliiton tarkoitus on suojella puhtautta ja siveyttä
”Haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa. Mies täyttäköön aviovelvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin vaimo miestään kohtaan. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen, samoin ei miehen ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon. Älkää keskeyttäkö yhdyselämäänne, paitsi ehkä yhteisestä sopimuksesta joksikin aikaa, jotta voitte keskittyä rukoukseen; palatkaa sitten taas yhteen. Muutenhan Saatana pääsee kiusaamaan teitä, kun ette kuitenkaan pysty hillitsemään itseänne.” (1. Kor. 7:2–5.)
Sukupuolisuus ja erotiikka ovat Jumalan lahjoja, joista on lupa nauttia muussakin kuin lapsentekotarkoituksessa. ”Olkoon sinun lähteesi siunattu, iloitse vaimosta, jonka nuorena sait, rakkaasta peurasta, suloisesta kauriistasi. Olkoot hänen rintansa ilosi vuodesta vuoteen, hänen rakkautensa elämäsi riemu ja hurmio.” (Sananl. 5:18–19.) Raamatun kielikuvat sukupuolielämästä antavat ymmärtää, että sen kautta ei tyydytetä pelkästään lihan himoa vaan ilmaistaan syvää rakkautta ja molemminpuolista iloa.

Avioliitto ja Kristuksen rakkaus
Avioliiton tärkeyttä Jumalan silmissä korostaa myös se kielikuva, että Raamattu vertaa maallista avioliittoa Kristuksen ja seurakunnan väliseen suhteeseen. Jättäessään isänsä ja äitinsä ja liittyessään vaimoonsa, johtaessaan ja suojellessaan vaimoaan mies kuvastaa Kristuksen ja seurakunnan välistä suhdetta. Raamattu sanoo kauniisti: ”…Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä… Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.” (Ef. 5:22–32.)
Muun muassa tästä asiayhteydestä näkyy, että Paavalin avioliittoetiikka ja avioliiton pyhyyden arvostus oli hyvin korkea. Jos nykyajan aviopuolisoiden etiikkana olisi samanlainen rakkauden osoitus, uskollisuus ja alttius kuin Kristuksella oli seurakuntaa kohtaan, avioliitoilla ajassamme ei olisi mitään hätää.

Avioliiton muoto
Alun perin käytössä oli yksiavioisuus. Vaikka Mooseksen laki sallikin moniavioisuuden, yksiavioisuus oli ihannemuoto, esimerkiksi 5. Moos. 17:17: ”Älköönkä hän ottako itsellensä monta vaimoa, ettei hänen sydämensä luopuisi pois; älköönkä hän kootko itsellensä ylen paljon hopeata ja kultaa.” (Ks. myös Sananl. 18:22, Saarn. 9:9.) Uuden testamentin aikaan moniavioisuutta ei juuri enää esiintynyt, ja ilmeisesti siksi myöskään Jeesus ei käsitellyt sitä. Paavali sitä vastoin kirjoittaa yhden vaimon miehestä.
Mooseksen laki, samoin kuin oman aikamme laki, käsittelee sitä, kenen kanssa ei saisi mennä naimisiin. Kielto koskee etenkin lähisukulaisia (3. Moos. 18:6–18, 5. Moos. 27:20–23).
Raamatun maissa avioliiton valmisteluun ja solmimiseen liittyi paljon erilaisia perinteitä, muodollisuuksia ja juhlamenoja. Aloitteen avioliiton solmimiseen teki yleensä sulhasen isä (1. Moos. 38:6), mutta ratkaisuvalta oli kuitenkin tytön isällä (2. Moos. 22:15–16). Lisäksi tytön veljet saivat ilmaista kantansa asiaan. Myös työsuoritusta vastaan oli mahdollista hankkia vaimo. Näin esimerkiksi Jaakob hankki itselleen Leean ja Raakelin.

Avioliittoon vihkiminen
Avioliittoon vihkiminen on avioliiton vahvistamista julkisesti. Raamattu esittää avioliittoon vihkimisen myönteisenä ja tärkeänä asiana: ”Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee” (Hebr. 13:4).
Kreikan kielessä sanaa ”avioliitto” vastaa gamos, joka merkitsee myös häitä. Häät ja avioliitto ovat Raamatussa usein sama asia. Näin ei voitaisi sanoa avoliitosta, sillä sitä ei ole vahvistettu julkisesti. Myös Kristuksen läsnäolo ja ihmeteko Kaanaan häissä (Joh. 2) osoittavat myönteisyyttä avioliittoon vihkimistä kohtaan. Häät olivat tilaisuus, jossa avioliiton katsottiin virallisesti ja tunnustetusti alkaneen. Samalla se saatettiin suuremman yhteisön tietoon.
Vihkimisen merkitys ilmenee myös käänteisesti, sillä ilman vihkimistä ei ole lupa asua yhdessä. Marian ja Joosefin elämä osoittaa tämän. He olivat kihloissa eli he olivat lupautuneet toisilleen loppuelämäksi. Tästä huolimatta he asuivat erillään ja odottivat vihkimistä. Maria sanoi ihmeellisestä raskaudestaan: ”Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?” (Luuk. 1:34).
Raamattu käyttää irtosuhteista ja uskottomuudesta hyvin painavia ilmaisuja. Sananl. 2:17:ssä puhutaan irstaasta naisesta, joka ”on hyljännyt nuoruutensa ystävän ja unhottanut Jumalansa liiton”. Mal. 2:14:ssä Jumala sanoo uskottomuuden syyksi sille, että hän ei auta kansaansa: ”Sentähden, että Herra on todistaja sinun ja sinun nuoruutesi vaimon välillä, jolle sinä olet ollut uskoton, vaikka hän on sinun puolisosi, sinun aviovaimosi.”
Nämä kohdat osoittavat, että avioliittoon kuuluu julkinen uskollisuuden lupaus, johon voidaan vedota ja jonka rikkomista sanotaan uskottomuudeksi. Uskollisuuden julkinen lupaus on niin olennainen osa avioliittoon vihkimistä, että ilman sitä ei pätevää avioliittoa ole. Julkinen lupaus kussakin yhteiskunnassa säädetyllä tavalla merkitsee avioliittoa, jos sille ei ole laillista estettä.

Kehotus naimisiin menemisestä
Paavali kirjoittaa: ”Naimattomille ja leskille minä taas sanon: heille on hyvä, jos pysyvät sellaisina kuin minäkin; mutta jos eivät voi itseään hillitä, niin menkööt naimisiin; sillä parempi on naida kuin palaa.” (1. Kor. 7:8–9.) ”Mutta jos joku arvelee tekevänsä väärin tytärtänsä kohtaan, joka on täydessä naima-iässä, ja jos kerran sen pitää tapahtua, niin tehköön, niinkuin tahtoo; ei hän syntiä tee: menkööt naimisiin.” (1. Kor. 7:36.) Naimisiin meneminen sisältää luonnollisesti vihkimisen avioliittoon. Jälkimmäinen raamatunkohta myös osoittaa, että avioliitto ei perustu vain kahden ihmisen sopimukseen. Se sanotaan muun muassa isälle, jonka tytär haluaa mennä naimisiin. Näin isä siis tietää asiasta, eikä hänen pidä estää tyttärensä avioliittoa.

Avioliiton kunnioittaminen
Avioliiton kunnioittaminen on yksi merkittävimmistä kysymyksistä uskovan vaelluksessa. Kyseessä on suhtautuminen elinikäiseen ja kaikkein läheisimpään ihmissuhteeseen. Sitä myötä kyseessä on koko elämän suunta. Avioliittoaan suunnittelevat nuoret voivat ottaa huomioon sen, että jos tuleva elämänkumppani ymmärtää aviolupauksen raamatullisen merkityksen ja suostuu elämään sen mukaan, on myös hyvin todennäköistä, että hän ottaa uskollisuuden vakavasti myös puolisoaan ajatellen.
Onnelliseen avioliittoon tarvitaan toki paljon muutakin, mutta uskollisuuden lupaus ja sen merkityksestä kiinni pitäminen ovat sekä edellytys että luja pohja kaikelle muulle hyvälle. Myös tulevaa perheenlisäystä silmällä pitäen on ajateltava lasten oikeuksia isäänsä ja äitiinsä ja yhteiseen onneen. Avioliitossa ei ole kyse vain Jumalan säätämästä järjestyksestä, vaan Hän on luvannut siunauksensa avioliitolle. Sen varassa puolisot saavat pitää toisiaan ja avioliittoaan Jumalan lahjana sekä ottaa Hänen apunsa varassa vastaan yhteiseen elämään liittyvät myötä- ja vastoinkäymiset.