perjantai 4. tammikuuta 2008

RAAMATTU KASVATTAJAN KÄSIKIRJANA

”Ohjaa lapsi heti oikealle tielle, niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea.” Snl. 22:6.

Jo aikojen alussa Jumala antoi käskyn ihmisille huolehtia perheestä. Luomisessa ihmiset asetettiin hoitamaan suhteita neljään eri tahoon: Jumalaan, lähimmäisiin, ympäristöön ja itseemme. Näissä suhteissa ihmisen tulisi kasvaa koko elämänsä ajan. Tätä onkin kristillinen kasvatus.

Kasvuun saattaminen
Kasvatustehtävää pidetään erittäin vastuullisena tehtävänä. Kristillisen näkemyksen mukaan jokainen ihminen on Jumalalle äärimmäisen arvokas ja häntä tulee myös kohdella sen mukaan. Erään tulkinnan mukaan kristillisen kasvatuksen tavoitteena on pyrkiä tekemään ihminen ihmiseksi, eli pyrkiä lähestymään Jumalan kuvaa. Voitaneen myös todeta, että Raamatun mukaan kasvatuksella ei saada ihmistä muuttumaan hyväksi, koska jokainen kuitenkin itse tekee omat eettiset ratkaisunsa ja ratkaisee oman suhteensa Jumalaan. Näin ollen kristillinen kasvatus onkin tietyssä mielessä kasvamaan saattamista ja jokainen yksilö on itse omantuntonsa mukaan vastuussa elämästään, suhteesta Jumalaan ja lunastustyöhön.

Elämästä huolehtiminen
Jumala pyysi ihmistä lisääntymään ja kantamaan vastuun lisääntymisestä.[i] Ihminen on edelleenkin samassa vastuussa kasvattaessaan ja ohjatessaan lapsiaan Herran tahdon mukaan. Lapsen saaminen ei ole kenellekään itsestäänselvyys, vaan se on aina Jumalan lahja ja ihme. Tätä ihmettä ei voi itse ottaa, se annetaan.[ii] Tämä totuuden tiedostaminen asettaakin vanhemmuuden kokonaan uudelle tasolle; pienestä elämästä on huolehdittava Jumalalta tulleena kasvatustehtävänä.
Vanhemmat, jotka haluavat ohjata lastaan, viestivät samalla määrätynlaista vastuuta ja turvallisuutta, joka liittyy oleellisena osana kristilliseen kasvatukseen.

Arvojen siirtäminen
Kristilliset kasvatusarvot ovat valitettavasti jokseenkin katoava piirre nyky-yhteiskunnassamme. Kristillinen perintö on kuitenkin tärkeä ominaisuus lastenkasvatuksessa ja kauneinta on nähdä sen siirtyvän sukupolvelta toiselle. Turvallisuus, vastuu, rakkaus ja ennen kaikkea Jumalan siunaus ovat niitä elementtejä, joilla erikoisesti pienen lapsen elämä turvataan. Raamatun mukaan ihmisen elämän suuntaviivat ja perustukset lasketaan elämällemme lapsuudessa[iii].
Raamatussa Israelilaisten siunaus siirrettiin sukupolvelta toiselle isien laittaessa kätensä lastensa päälle ja siunauksen sanoilla.[iv] Näin Israelilaiset oppivat tuntemaan itsensä ja keitä he olivat pääasiassa siksi, että he oppivat tuntemaan, keitä heidän isänsä ja isoisänsä olivat. Jatkuvuus oli isien vastuulla. He huolehtivat siitä, että tulevat sukupolvet tiesivät keitä he olivat ja mistä he olivat tulleet. Identiteetin tutkiminen ei ollut lasten vastuulla.

Armon siirtäminen
Kun perheeseen syntyy ensimmäinen lapsi, niin parisuhde muuttuu kolmiosuhteeksi, jossa jokaisella yksilöllä on omat tarpeensa. Yhteiselo vaatii huolenpitoa näistä kaikista. Joillekin saattaa olla yllätys ja vaikeaa myöntää, että myös pelot ja syyllisyyden tunteet kuuluvat elämään ja vanhemmuuteen. On hyvä oppia käsittelemään niitä ja muistaa, että täydellisiä vanhempia ei olekaan. Myös itselle tulee olla armollinen ja luottaa Jumalan armoon. Myös kasvavan lapsen tulisi saada tulla tuntemaan, mitä on armo ja rakastetuksi tuleminen sellaisenaan. Loppujen lopuksi lapsen rakastaminen on sen rakkauden välittämistä, jonka olemme Jumalalta ensin saaneet.[v] Jumalan armon opettaminen lapsille ja itselle on myös yksi kasvatuksen tärkeimpiä asioita. Ei ole juuri mitään tärkeämpää tietoa, kuin varmuus siitä, että on olemassa mahdollisuus aloittaa alusta ja saada kaikki anteeksi. Jos olemme oppineet luottamaan tähän armoon jo lapsena ja kokeneet sitä omilta vanhemmiltamme, niin meidän on helpompi ottaa vastaan myös se armo, jota Jumala meille tarjoaa.[vi]

Isän rooli
Raamattu antaa ymmärtää, että isä on perheen pää, johtaja ja pappi.[vii] Tämä ei ole valta-asema, vaan suuri vastuu. Isän tulisi rakastaa perhettään ja vaimoaan samalla uhrautuvalla tavalla, kuin Kristuskin rakastaa seurakuntaa.[viii] Isällä on tytön itsetuntoon suurempi vaikutus kuin äidillä. Ajatus saattaa kuulostaa ensi kuulemalla uskomattomalta, koska äidithän viettävät lapsen kanssa huomattavasti enemmän aikaa. Meneekö siis kaikki huolehtiminen, peseminen, nenän niistäminen, vaippojen vaihto ja Äidin ohjaus ohi jälkiä jättämättä? Ei suinkaan. Äiti on eräänlainen elämän perusturva, mutta isä ennen kaikkea kannustaja ja rohkaisija. Isän rinnalla poika saa tuntea itsensä pikku sankariksi ja isän prinsessasta kasvaa omasta arvostaan tietoinen nainen. Omalla esimerkillään isä opettaa lapsilleen monia asioita, kuten rakkautta äitiä ja muita ihmisiä kohtaan, rukouksen merkitystä ja Jumalan kunnioitusta.[ix]

Äidin rooli
Ohjeita äitiydestä ja äidin vastuista riittää, mutta tärkein avu on kuitenkin jäljittelemätön ja korvaamaton äidin rakkaus.[x] Paras lahja on omistaa Jumalaan uskova äiti. Äiti, joka rukoilee lastensa puolesta, on mittaamattoman arvokas, vaikka lapsi ei sitä vielä lapsena ymmärtäisikään. Äidin rukoukset ja Jumalan varjeleva käsi on parasta mitä elämältä voi toivoa. Yleensä tämä totuus selviää vasta aikuisena. Äidin rakkaus ja suojelus ovat feminiinisiä piirteitä, joihin jopa Jeesus viittasi, kun hän halusi viestittää turvallisuuden tunnetta Jerusalemia kohtaan.[xi] Äiti puolustaa lastaan ja on valmis vaikka antamaan henkensä lapsensa edestä.[xii] Parasta, mitä lapsi voi äidiltään saada on kokemus tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi.

Perhe kasvattajana
Adventtikirkon julkilausumassa kristillisestä perheestä tunnustetaan ja varjellaan jokaisen perheenjäsenen henkilökohtaista arvoa ja arvokkuutta kunnioituksen, tasa-arvoisuuden, avoimuuden ja rakkauden ilmapiirissä. Tässä läheisessä piirissä kehittyvät yksilön varhaisimmat ja kestävimmät ihmissuhdeasenteet samalla kun arvomaailma siirtyy sukupolvelta toiselle.
Jumalan tarkoitus on, että perhesuhteet antavat kuvan myös hänestä ja hänen tahdostaan. Avioliitto, jossa vallitsee keskinäinen rakkaus, kunnioitus, läheisyys ja elämänikäinen sitoutuminen, heijastaa Kristuksen ja hänen seurakuntansa välistä rakkauden, pyhyyden ja läheisyyden kestävää sidettä. Vanhempien tehtävänä oleva jälkikasvun opastaminen ja oikaiseminen sekä lasten kiintymyksen osoitus heidän kokemastaan rakkaudesta antavat kuvan uskovien kokemuksesta Jumalan lapsina. Jumalan armon avulla perhe voi olla voimallinen tekijä jäsentensä johtamisessa Kristuksen luo.


Lähteet:
Hirsjärvi, Sirkka: Johdatus kasvatusfilosofiaan. Kirjayhtymä. 1985.
Omartian Stormian: The Power of a Praying Parent. Harvest House Publishers. 1995.
Adventtikirkon julkilausuma perheestä: Suomennos 1990.
[i] 1.Moos. 1:28
[ii] Ps. 127:3
[iii] Snl. 22:6
[iv] 1. Moos. 48:1-14
[v] 1. Joh. 4:11
[vi] Hepr. 12:15
[vii] Kol. 3:18-21, 1. Piet. 3:1
[viii] Ef. 5:23-28
[ix] Kol. 3:19
[x] Tit. 2:4
[xi] Luuk. 13:34
[xii] Joh. 15:12-13

VANHEMPIAAN KUNNIOITTAVAT LAPSET

"Kunnioita isääsi ja äitiäsi" on ensimmäinen käsky, johon liittyy lupaus: "jotta menestyisit ja eläisit kauan maan päällä". Ja te isät, älkää herättäkö lapsissanne vihaa, vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan.”[i]

Kunnioitus ja tottelevaisuus ei saisi perustua armeijamaiseen käskemiseen. Vanhempien ei tule olla komentelijoita, joiden edessä tehdään asento, kun he saapuvat paikalle.

Yhteiskuntamme on rakennettu tiettyjen sääntöjen varaan. Myös tottelevaisuudessa on kyse elämisestä sääntöjen mukaan. Yhteiskunta ei voisi toimia ilman sääntöjä. Esimerkiksi ilman liikennesääntöjä, alkoholinmyyntirajoituksia ja virkavallan läsnäoloa maailmamme ajautuisi kaaokseen.[ii] Ilman sääntöjä ei ole olemassa järjestystä ja ilman järjestystä on kaaos. Näin on yhteiskunnassa, mutta samoin on myös perheissä. Perheissä pelko tekojen seuraamuksista ei kuitenkaan saisi olla ainut motiivi sääntöjen noudattamiselle. Rakkaus ja huoli perheenjäsenten hyvinvoinnista tulisi olla tärkein syy sääntöjen asettamiselle.
Tottelevaisuus ei tapahdu luonnostaan, vaan siihen tulee kasvattaa.[iii] Tottelevaisuutta voidaan opettaa rakkauden välityksellä lapsen tiedostaessa, että ohjaus tapahtuu siksi, koska vanhemmat haluavat hänen parastaan ja ovat huolissaan hänen hyvinvoinnistaan. Jos lapselle jää käsitys, että säännöt on asetettu ainoastaan pilaamaan kaiken hauskan, niin tottelevaisuuden sijasta lapselle kasvaa katkeruutta.
Kun rohkaisemme lapsiamme tottelevaisuuteen, meidän tulisi myös opettaa heitä ymmärtämään, että kaikilla teoillamme on seuraukset, joko hyvät tai pahat. Tottelevaisuus aiheuttaa positiivisia seuraamuksia ja tottelemattomuus negatiivisia.[iv]
Opettaessamme tottelevaisuutta meidän tulee varmistaa, että
lapsemme tuntevat tulleensa rakastetuksi
lapset kokevat myös tekojensa seuraukset

Sääntöjen asettaminen
Tietyt säännöt ovat perheen selkäranka, mutta säännöt eivät välttämättä ole tasapainossa tai hyödyllisiä.

Säännöissä täytyy olla järkeä
Ennen kuin kaiverramme sääntömme perheen liiton tauluun, on syytä miettiä ovatko ne ajankohtaisia ja järkeviä. Sääntöjä ei tulisi määrittää lapsillemme vain siksi, koska omassa lapsuudenkodissammekin vallitsi samanlaiset säännöt. Ennen sääntöjen asettamista tulisi ajatella, miksi tätä sääntöä tarvitaan ja kuinka se hyödyttää perhettämme. Miksi haluamme jonkun asian tulevan tehdyksi tai jäädä tekemättömäksi perheessämme?

Sääntöjen tulee olla yhteisiä
Sääntöjen laadinnan tulisi olla puolisoiden yhteinen päätös. Jos lapset ovat tarpeeksi vanhoja, heidänkin tulee osallistua sääntöjen laatimiseen. Kaikki näkökannat tulisi ottaa huomioon ennen sääntöjen määrittämistä. Joskus määrittäminen on helppoa, mutta joskus joudutaan tyytymään jonkinlaiseen kompromissiin. Esimerkiksi kotiintuloajoista puolisot voivat olla eri mieltä. Kompromissi on joskus hyvä, koska molemmilla puolisoilla tulisi olla oikeus vaikuttaa asiaan.

Sääntöjen tulee olla kohtuullisia
Terveellisillä säännöillä tulee olla positiiviset seuraukset. Helpottaaksemme määrittelyä, tässä muutamia kysymyksiä pohdittavaksi ennen sääntöjen asettamista:
1. Saako tämä sääntö aikaan jotain positiivista lapsen/nuoren elämässä?
2. Varjeleeko tämä sääntö lasta/nuorta joltain vaaralta?
3. Nostaako tämä sääntö esiin jotain positiivisia luonteenpiirteitä, kuten rehellisyys, lempeys, työnteon merkitys, antamisen merkitys tms.?
4. Saako sääntö aikaan tarvetta huolehtia paremmin esim. tavaroistaan?
5. Opettaako sääntö lasta/nuorta suhtautumaan paremmin yhteiseen omaisuuteen?
6. Auttaako tämä sääntö vastuuntuntoisemmaksi?

Säännöt tulee selittää koko perheelle
Kun säännöt ilmoitetaan lapsille, heillä tulisi olla oikeus sanoa mielipiteensä niistä. Heidän tulee saada kokea olevansa osa prosessia. Lasten osallistuminen sääntöjen asettamiseen, ei tarkoita sitä, että heillä olisi viimeinen sana hallussaan. Sen sijaan se tarkoittaa, että heidän tunteensa tulevat huomioonotetuksi sääntöjä laadittaessa. Tällä tavalla emme ainoastaan arvosta heidän mielipidettään, vaan myös opetamme heille vastuun kantamista omista teoistaan.

Seurausten asettaminen
Monesti kuuliaisuus opitaan tottelemattomuuden seurauksena. Se on kivulias tapa oppia, mutta monesti paras. Jos kiellämme lapsilta tämän mahdollisuuden, saatamme tehdä heille karhunpalveluksen. Siksi sääntöjen rikkomisen pitäisi tuottaa seuraamuksia sääntöjen rikkojalle. Rikkomusten seuraukset tulee puolisoiden yhdessä päättää. Fyysinen kuritus on laissa kiellettyä! Rankaisumuotoja on kuitenkin monenlaisia. Yksi tapa on asettaa rangaistus koskemaan läheisesti rikottua aihetta. Esimerkiksi liiallisesta tietokoneella pelaamisesta seuraa se, että kone otetaan pois käytöstä määräajaksi. On tärkeää, että myös seuraukset on sovittu rauhallisena hetkenä koko perheen kesken, eikä niitä huudeta silloin, kuin rikkomus on tapahtunut.
Tieto seurauksista auttaa lapsia pohtimaan, kannattaako tekoon ryhtyä, koska seuraukset ovat tiedossa.[v] Silti lapset useimmiten kokeilevat, onko rikkomuksella todella seuraamus. Jos ei ole, niin he mitä todennäköisimmin uusivat tekonsa.

Kurinpitovelvollisuus
Vanhempien vastuulla on pitää kiinni seuraamusten toteuttamisesta. Tämä vaatii päättäväisyyttä. Ollessamme joskus tiukkoja ja joskus lepsuja seurauksena on lisää tottelemattomuutta. Epäjohdonmukainen kurinpito on kaikkein tavallisin ansa, johon vanhemmat kasvatuksessa lankeavat. Kurinpito vaatii paljon aikaa, rakkautta ja vastuuta! Monesti vanhemmat ovat yksinkertaisesti liian väsyneitä valvomaan, että sovituista seuraamuksista pidetään kiinni. Väsymyksen ei tulisi kuitenkaan pilata sitä hyötyä, jonka lapsi voisi saada kantaessaan rikkomuksensa seuraukset.[vi]

Pähkinänkuoressa:
Ilmaise rakkautesi lapsellesi
Älä toteuta kurinpitoasi huutamalla ja syyttämällä. Anna lastesi tuntea, että sinä välität heistä syvästi ja haluat heidän parastaan. Kurinpidon jälkeen muista halata, jutella ja vaikka antaa lapselle jotain hyvää.
Selitä selkeästi, miksi kurinpito on välttämätöntä
Kerro lapsillesi, mitä sääntöjä he ovat rikkoneet ja kertaa tottelemattomuuden seuraukset. Tämä ei välttämättä tee kuritusta lapsillesi yhtään helpommaksi, mutta vähintäänkin he tietävät että sinä et toimi vihassa.
Varmista, että kurinpito tulee suoritettua.
Vaikka kurissa kasvaminen on vaikeaa lapsille ja kurinpito monesti myös vanhemmille, lasten on opittava ymmärtämään, mitkä ovat seuraamukset yhteisten sääntöjen rikkomisesta.
[i] Ef. 6:2-4
[ii] Room. 13:3-4
[iii] Snl. 22:6
[iv] Gal. 5:19-22
[v] Snl. 1:8
[vi] Snl. 13:1

Lähde:Chapman Gary, Családi össhangzattan. A csládi harmónia öt jellemzöje. Harmat Kiadó, 2002

SOPIVALLA VAI SOPIMATTOMMALLA AJALLA?

Mitä tarkoittaa evankeliumi?
Paavalin kirjeessä korinttilaisille on evankeliumi pähkinänkuoressa. Evankelioivan lähetystyön ydinsanoma on hyvin yksinkertainen. Jos emme tee siitä liian monimutkaista, osaamme kaikki kertoa sen. Se on kiteytettynä: Syntiemme tähden Kristus kuoli, haudattiin ja nousi ylös kuolleista. ”Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, hänet haudattiin ja hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan.” (1. Kor. 15:1-5).

Lähetystyön motiivit
Lähetystyöhön täytyy olla motiivi, joku voima laittaa meidät liikkeelle. Motiivina ei saisi olla ulkoapäin tuleva painostus. Vaikka seurakunnissa vedotaan voimakkaasti lähetystyöhön antautumisen puolesta, niin kenenkään ei pitäisi lähteä lähetystyöhön toisten ihmisten painostuksesta. Motiivina ei saisi olla myöskään huono omatunto. Se voi myös kasvaa, kun hädänalaisten tai vielä evankelioimattomien kansojen puolesta vedotaan tunteikkaasti.
Paavalia vaati liikkeelle sisäinen tuli, joka hänen rintaansa poltti. Hän ei voinut olla julistamatta evankeliumia. ”Siinä, että julistan evankeliumia, ei ole mitään ylpeilemistä, sillä minun on pakko tehdä sitä. Voi minua, ellen evankeliumia julista!” (1. Kor. 9:16). Pakkoevankeliointi on ihmisten luoma termi, mutta sisäinen vaatimus meissä tekee kristityistä automaattisesti Kristuksen todistajia. Tämän vuoksi evankelioinnista kieltäytyminen tarkoittaisi myös Kristuksen kieltämistä meissä. Evankelioimis- ja lähetystyötä voidaan tehdä monella eri tavalla. Suurin osa kristityistä evankelioi elämätavallaan, mutta voi meitä, ellemme millään tavalla evankeliumia julista!

Muut motiivit
Evankelioinnissa ja lähetystyössä eivät kaikkien motiivit ole aina puhtaat. Siitä huolimatta Raamattu osoittaa hämmästyttävästi, että itse evankeliumin asian tärkeys voittaa vaikuttimet. Usein haluaisimme kitkeä pois kristillisessä kentässä toimivat ryhmät, jotka mielestämme tekevät työtään arveluttavin metodein. Paavalin mukaan evankeliumi itsessään on puhdas, siksi onkin parempi, että sitä julistetaan tavalla tai toisella. Vajavaisuuksista huolimatta, meidän tulisi olla iloisia, jos edes joku julistaa evankeliumia tässä pimeässä maailmanajassa. ”Jotkut tosin julistavat Kristusta vain kateudesta ja riidanhalusta, mutta toiset vilpittömin mielin. Nämä toimivat rakkaudesta, koska tietävät, että minun tehtäväni on puolustaa evankeliumia. Nuo toiset taas julistavat Kristusta juonittelunhalusta, epäpuhtain mielin, ja uskovat näin tuottavansa minulle murhetta täällä vankeudessani. Mutta ei sillä väliä! Minä iloitsen siitäkin, kunhan Kristusta vain kaikin tavoin julistetaan, oli tarkoitus vilpitön tai ei.” (Fil. 1:15-16).

Milloin tulisi evankelioida?
Raamatunjaetta; ”Julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan, nuhtele, moiti ja kehota, aina kärsivällisesti opettaen.” (2. Tim. 4:2), on monesti käytetty väärin. Tämä jae ei tarkoita sitä, että Raamatun kuvaama ”sopimaton aika” tarkoittaisi aikaa, jolloin tilanne evankelioinnille olisi mahdollisimman kiusallinen ja epämukava. Monia noloja tilanteita on menneinä aikoina selitetty tällä raamatunjakeella. Kontekstin mukaan ”sopimaton aika ” tarkoittaa kuitenkin aikaa, jolloin tilanne meille itselle ei ole kovin sopiva tai otollinen. Jokaisella on aikoja, jolloin lihallemme olisi paljon mukavampaa rentoutua, kuin lähteä evankelioimaan. Silloin tarvitaan sitoutumista. Lähetystyössä ja evankelioinnissa tarvitaan paljon itsekuria ja uhrautumista. Joskus sen joutuu tekemään myös vapaa-ajan kustannuksella. Raamattu kehottaa meitä pitämään evankeliumin julistuksen prioriteettijärjestyksemme kärkipäässä. Liikkeelle tulisi siis lähteä myös meille sopimattomalla ajalla.