keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Lähetystyö kuuluu kaikille


Jokainen kristitty ei voi lähteä maailman ääriin levittämään evankeliumia, mutta jokaisella on mahdollisuus olla osa maailmanlaajuista lähetystyötä. Mitä sinä haluaisit tehdä?

Lähetystyö on Raamatun läpi kulkeva punainen lanka. Se on nähtä-vissä alkulehdiltä aina Ilmestyskirjan loppusivuille asti.
Kristuksen lähetyskäskystä ja rakkauden motiivista nousevaa lähetystyö on seurakunnan keskeisin ja tärkein tehtävä. Sitä ei tarvitse koskaan hävetä tai anteeksipyydellä. Lähetystyö on Jumalan omaa lähetystä (Missio Dei), jossa kaikki seurakuntalaiset lapsesta vanhukseen saavat olla mukana.
Jeesus käski saarnata evankeliumia kaikkialla maailmas-sa, kaikissa kulttuureissa, kaikille ihmisille ja jokaiselle sukupolvelle. Evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta koko maailman ja yksilöihmisen syntien sovittajana on mullistava ja sydämet valloittava sanoma. Jokaisen ihmisen sydämessä on paikka Jumalalle, koska ihminen on luotu hänen yhteyteensä. Lähetystyöntekijän tehtävä on vain saattaa puuttuva pala paikalleen.
Seurakunnalle on annettu tehtävä, jonka sanoma ei aikojen vaihtuessa muutu. Evankeliumi voi saavuttaa jokaisen ihmisen. Maailman kansainvälistyessä seurakunnan tulisi varustaa jäsenensä kohtaamaan ajan haasteet ja olemaan luonnollisia, elävää uskoa säteileviä lähetyssaarnaajia.

Strategia ja teologia
Lähetysstrategia on seurakunnan näystä nouseva pyrkimys kohdata maailmantilanne ja tulevaisuus Jumalan pelastussuunnitelman poh-jalta. Tämän tulisi tapahtua niin, että Jumalan tarkoitukset pääsisivät toteutumaan.
Lähetysstrategia ja lähetysteologia tulisi ymmärtää yh-dessä ja erikseen. Lähetysstrategia vastaa kysymykseen, miten lähetystyötä tulisi tehdä. Lähetysteologia puolestaan vastaa kysymyksiin, mitä ja miksi lähetystyötä tehdään.
Liiallisen strategisoinnin ongelmaksi voi helposti nousta strategian ja sanoman eriytyminen. Oikean strategianvalinnan ja onnistuneen työn välisessä maastossa vaanii vaara ruohonjuuritason työntekijöiden ja päättävän tason eriytymisestä. Liian usein strategiaa valmistelevat eri henkilöt kuin ne, jotka toteuttavat sitä käytännössä.

Näky antaa suunnan
Jokaisen uskovan tulisi miettiä omaa elämäänsä ja sen tarkoitusta. Rukouselämän, raamatunluvun, unelmien, keskustelujen ja tulevaisuudensuunnitelmien tulisikin sisältää näkyjä maailman haasteista. Näyn tiedostamisessa ei ole kysymys siitä, kuinka rohkaista toisia osallistumaan lähetystyöhön, vaan siitä, miksi minun itseni tulisi osallistua lähetystyöhön! Näyn tulisi olla henkilökohtainen, Pyhän Hengen johtama päätös oman elämän suunnasta.
Lähetysnäyn tiedostanut kristitty toimii konkreettisella tavalla: Hän tutkii lähetyskirjoja. Tilaa lähetysjulkaisuja. Tutustuu lähetystä ja maailmatilannetta käsitteleviin julkaisuihin. Osallistuu lähetykseen liittyville kursseille ja konferensseihin sekä pitää yhteyttä lähetystyöntekijöihin.
Kristitty tiedostaa, että elämämme ja voimavaramme ovat lahjoja, jotka on annettu meille joksikin aikaa siksi, että käyttäisimme ne Jumalan kunniaksi. Uskovan tulisikin luovuttaa oikeutensa Jumalalle. Silloin hän voi elää onnellisen ja tarkoituksenmukaisen elämän Jumalan suunnitelmassa.
Velvollisuutemme ei ole ainoastaan näyn tunnistaminen, vaan myös haasteen vastaanottaminen ja siihen vastaaminen. Meidän tulisi miettiä, mitä Raamatun opetukset merkitsevät elämäntapamme kannalta ja mitä voimme käytännössä tehdä. Seuraavaksi tarkastelemme käytännön askeleita, jotka johtavat käytännön lähetystyöhön ja uuden työn aloittamiseen lähetyskentällä.

Rukous muuttaa kohtaloita
Työ alkaa määrätietoisella rukouksella jo kotimaassa. Rukous myös kirkastaa strategiaa ja ohjaa sitä Jumalan tarkoittamaan suuntaan.
Rukousta voi harrastaa Raamatun äärellä, sanomalehtiä lukiessa ja monissa eri tilanteissa. On mahdollista kohdistaa rukous siten, että rukoilee vaikkapa uusien lähetystyöntekijöiden nousemisen, nykyisten lähetyssaarnaajien tai saavuttamattomien kansojen puolesta. Apuvälineiksi sopivat lähetysjärjestöjen julkaisemat kalenterit, joissa on konkreettisia rukousaiheita.
Kristittyjen olisi löydettävä rukous uudelleen; se on ilmiselvästi tehokas, halpa ja helppo tapa tehdä lähetystyötä. Mitä palavammin haluamme evankeliumin läpimurtoa, sitä vakuuttuneemmaksi tulemme sen hengellisestä luonteesta ja siitä, että tärkein ase on rukous. Se on kiistaton ase maailmanpoliittisiin tilanteisiin, se muuttaa kansojen kohtaloita.

Kulttuurintuntemus kunniaan
Ymmärretyksi tuleminen on lähetystyön suurimpia tavoitteita, ja siihen tarvitaan kulttuuriin tutustumista. Perehtyminen tapoihin on välttämätöntä, jotta lähetystyö menestyy. Kulttuuriantropologia on itse asiassa tutustumista Jumalan luomistyöhön, ihmiseen.
Ihmiset ovat vioittaneet Jumalan suhdetta ihmiskuntaan rikkomalla suhteensa Jumalaan. Jeesuksessa Kristuksessa Jumala on valmistanut mahdollisuuden korjata tämä. Meidän tehtävämme kristittyinä on saattaa lähimmäisemme kuulemaan sovituksen uutinen. Kulttuuriantropologia auttaa ymmärtämään paremmin, mikä on ihmisen ja mikä Jumalan rooli sovituksen prosessissa.
Kannattaa opetella ymmärtämään uutta kulttuuria ja pon-nistella mahdollisimman kommunikoinnin parantamiseksi. Lähetys-työntekijän pitäisi tuntea vastuunsa, jotta evankeliumi välittyy kulttuurin läpi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lähetys-työntekijän on opittava kommunikoimaan juuri niillä termeillä, joilla kussakin kulttuurissa kommunikoidaan.

Ketkä kohderyhmäksi?
Monet valitsevat ensin kohderyhmän ja sitten paikan, jossa kohderyhmän voi saavuttaa. Jos lähetystyöntekijä toimii näin, toisinaan maantiede ja kulttuuri kulkevat käsi kädessä mutta toisinaan taas eivät. Alueellinen ajattelu on ollut toimivaa, mutta koska nykyään on globaalia moniarvoisuutta, tarvitsemme uutta lähestymistapaa. Tämä tarkoittaa sitä, että lähetystyöntekijä valitsee seurakunnalle paikan, josta käsin kohderyhmän sosiaalinen verkosto on tavoitettavissa ja jonne kuulijoiden on helppo tulla.
Väestötieteelliset tutkimukset luovat hyvän perustan paikkavalinnalle. Tutkimukset antavat tietoa siitä, keitä alueella asuu, mikä auttaa suunnittelua. Kohderyhmän valintaan vaikuttavat myös maantieteelliset, historialliset ja kulttuuriset näköalat.
Kohderyhmän valinnassa on kysymys keskittymisestä ja oikeiden asioiden suorittamisesta oikealla tavalla. Pitäisi päättää, mihin tähtää ja mihin käyttää olemassa olevat voimavarat. Mahdollisuuksia on monia, esimerkiksi lapsi- ja nuorisotyö, opiskelijat, köyhät, kaupunkityö ja humanitäärinen työ.

Rahaakin tarvitaan
Lähetystyöntekijän olisi hyvä välttää liian itsenäistä toimintaa ja ajattelua. Hänen tulisi jakaa lähetysnäkynsä muiden kanssa eikä olla itsepäinen. Mitä enemmän lähetystyöntekijä pyrkii olemaan vahva ja tulemaan toimeen ilman apua, sitä heikommaksi hän tulee.
Kysymys ei ole yhden työstä tai näystä vaan yhteisestä työstä. Sama koskee myös rahaa. Näyn jakaminen ei tarkoita rahan kerjäämistä, vaan kysymys on voimien yhdistämisestä, jossa toiset uhraavat ja toiset tekevät työtä käytännössä. Rahojen kokoamiseksi on tehtävä työtä, mikä koskee lähtijää yhtä paljon kuin lähettäjääkin.
Lähetys tarvitsee varoja, mutta raha ei luo lähetystä. Olisi hurmahenkistä ajatella lähetystä ilman lujaa taloudellista pohjaa, mutta samalla olisi evankeliumin vastaista ajatella, että lähetystyö edellyttää runsaita varoja. Kaikkien kokonaisedun kannalta olisi kuitenkin suotavaa, että lähtijälle löytyisi säännöllinen kannattaja ja matkaan lähettäjä. Se voi olla jokin lähetysjärjestö, mutta sen takana on poikkeuksetta myös seurakunta.
Fida Internationalin ohjeiston mukaan seurakunta on lähetin hengellisenä tukena. Lähetille ja hänen tekemälleen työlle on ratkaisevan tärkeää, että lähettäjäseurakunnasta tulee vahva hengellinen tuki rukouksen ja keskinäisen tiedonvälityksen kautta. Lähetti tarvitsee myös henkistä tukea ja myötäelämistä. Seurakunnan tulisi järjestää tukirengas, joka on kirjeenvaihdossa lähetin kanssa ja paneutuu hänen ajankohtaisiin asioihinsa sekä tarpeen mukaan informoi niistä seurakuntaa. Nämä toimenpiteet varmistavat turvallisen lähdön, olipa kyseessä sitten lyhyt- tai pitkäaikainen lähetysprosessi.

Liikkeelle lähtö on etuoikeus
Lähetyssaarnaajaksi lähteminen merkitsee vieraaseen maahan ja kulttuuriin asettautumista lyhytaikaisesti tai pitkäaikaisesti. Olennaisinta on liikkeelle lähteminen. Lähetystyöntekijä tekee suuren uhrauksen, kun hän luopuu kodistaan ja ystävistään voidakseen olla evankeliumin lähettiläänä lähetyskentällä. Silti työnteko ei ole velvollisuus vaan etuoikeus.
Liikkeelle lähdön helpottamiseksi monet lähetysjärjestöt kuten Fida International antavat hyviä käytännön ohjeita viime hetken valmisteluihin, matkustamiseen ja kohdemaahan asettumiseen.

Verkostot selville
Verkostoitumisen tehtävänä on kristittyjen keskinäisen yhteyden vaaliminen, ja samalla se avaa lukuisia mahdollisuuksia ei-kristittyjen kohtaamiseen. Verkostointi tässä merkityksessä on ytimeltään keskinäistä yhteydenpitoa ja vuorovaikutusta.
Maailmassa on yli 4 000 lähetysjärjestöä, ja jokaisella niistä on tietynlainen hierarkia ja tapa toimia. Tämän vuoksi turhia päällekkäisyyksiä tulisi välttää. Yhteistyö ja toimivuus Kristuksen ruumiissa ovat elintärkeä asia. Kaikki jäsenet eivät voi tehdä samaa asiaa, mutta se, mitä yksilöjäsen tekee, on tärkeää lähetyskäskyn toteuttamisessa. Manilan manifestissa vuodelta 1989 todetaan: ”Ihmisten, joilla on erilainen luonne, lahjat, kutsumus ja kulttuuri, on tehtävä yhdessä työtä. Kirkkojen, kristillisten järjestöjen ja lähetysseurojen, kaikkien ikäluokkien ja molempien sukupuolten tarvitsee tehdä yhdessä työtä.”
Verkostoituminen ja tutustuminen muihin lähetysjärjestöihin ja -työntekijöihin tulee aloittaa heti lähetyskentälle tultua. Verkostoituminen vähentää päällekkäisyyksiä ja antaa myös muille selkeän kuvan siitä, mitä ja missä olemme tekemässä.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Voiko Jumala kehottaa lyömään esirukousta pyytävää henkilöä?


Olin jumalanpalveluksessa, jossa puhuja kertoi kuuluisan helluntaisaarnaajan Smith Wigglesworthin (1859–1947) lyöneen joskus esirukousjonossa olleita nyrkillä palleaan. Wigglesworth oli kuulemma perustellut tätä sillä, että ei hän lyönyt ihmisiä vaan demoneja, ja ihmiset vain sattuivat olemaan siinä edessä. Puhuja tuntui pitävän tätä paitsi hauskana juttuna niin myös esimerkkinä tavoiteltavasta, radikaalista kristillisyydestä. Minua kertomus puistatti. Toisaalta Jeesuskin parantaessaan sokean miehen sylki tätä silmille (Mark. 8:23). Mitä tällaisista toimintatavoista tulisi ajatella?
Wigglesworth oli yksi viimevuosisadan ainutlaatuisimmasta sananjulistajista. On varmaa, että jos hän olisi elänyt meidän päivinämme, niin media olisi tehnyt hänestä maailmanlaajuisen ilmiön. Täytyttyään Pyhällä Hengellä hän jätti putkimiehen työt ja aloitti saarnaajan uran. Wigglesworth matkusti paljon ja saarnasi muun muassa parantumisesta. Jumala vahvisti hänen palvelutyönsä ihmeiden kautta: ihmisiä parantui, monet sokeat saivat näkönsä, onnettomuuksissa menetettyjä ruumiinjäseniä syntyi uudelleen, syöpäkasvaimia katosi ja useita ihmisiä nousi kuolleista.
Kaikessa tässä Wigglesworth toimi hyvin erikoisilla ja tavoilla, mihin kysymyksessäkin viitattiin. Muutaman vuoden takaisissa Lakelandin herätyskokouksissa myös kanadalaisevankelista Todd Bentley löi esirukousta pyytäviä ihmisiä vatsaan. Se näytti julmalta, enkä olisi suostunut menemään hänen rukousjonoonsa.
Näyttäisi siltä, että ne, joille Jumala on antanut erityisen parantamisen armolahjan – kuten Wigglesworthille -, voivat toimia hyvin erikoisilla tavoilla, ja silti Jumalan vaikuttamia asioita tapahtuu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että heidän toimintatavoistaan tulisi ottaa mallia. Aikamme ongelma on pyrkimys matkia tai kopioida hengellisiä ilmiöitä ja manifestaatioita. Jumala ei välttämättä toimi enää toista kertaa samalla tavalla. Kun Mooses toisen kerran löi kallioon saadakseen vettä, se ei ollutkaan enää Jumalan tahdon mukaista.
Nykyisin sokeiden puolesta rukoilevat eivät Jeesuksen tavoin sylje sokean silmille tai maahan ja tee syljestä ja hiekasta tahnaa, jota laittavat sokean silmille. Usein ihmiset tarvitsevat kuitenkin uskonsa välikappaleiksi jonkin konkreettisen ilmaisun. Uudessa testamentissa annetaan tätä varten kaksi sopivaa ja turvallista toimintatapaa: kätten päällepano ja öljyllä voiteleminen. On myös tärkeä muistaa, että loppujen lopuksi parantumisessa ei ole kysymys toimintavoista, vaan uskon rukouksesta ja Jumalan vaikutuksesta.
Kysymyksiin vastasi Jyrki Palmi

Pitääkö seurakuntalaisten aina olla yksimielisiä?


Uuden testamentin kirjeissä Jeesukseen uskovia kehotetaan toistuvasti yksimielisyyteen (esim. Room. 15:5; 1. Kor. 1:10). Olen miettinyt, että miten tämä saavutetaan käytännössä. Jos olen seurakunnassa jonkun kanssa eri mieltä esimerkiksi rukoushuoneremontin tarpeellisuudesta tai kolehtivarojen käyttökohteista, niin tarkoittavatko apostolit, että jommankumman on luovuttava näkemyksestään? Kumman? Millaista ja mitä asioita koskevaa yksimielisyyttä kirjoittajat tarkoittavat, ja miten siihen päästään?
Yksimielisyyden periaatetta voidaan käyttää oikein tai väärin.
Väärinkäytettynä se on eräänlaista vallankäyttöä ja sanelupolitiikkaa, jossa seurakuntalaisten mielipiteet ja vaikutusmahdollisuudet mitätöidään. Raamatusta näemme useita tapauksia, missä asioista ollaan eri mieltä ja jopa riidellään näyttävästi. Esimerkiksi kuuluisassa Apostolien kokouksessa jokainen sai sanoa mielipiteensä.
Näyttäisi siltä, että Raamatun kirjoittajat tarkoittavat yksimielisyyskehotuksellaan päätöksenteon jälkeistä yksimielisyyttä. Kun seurakunta on sopinut jostakin asiasta, on kaikkien kannalta parasta olla yksimielisiä eikä hajottaa yhdessä sovittua periaatetta. Tällainen yksimielisyys tuo siunauksen ja menestyksen seurakunnalle.
Kysymyksiin vastasi Jyrki Palmi

Ovatko vastoinkäymiset sielunvihollisen aiheuttamia?


Toisinaan kuulee uskovien tulkitsevan kokemiaan vastoinkäymisiä
sielunvihollisen aiheuttamina ja merkkinä siitä, että heidän hengellinen palvelutyönsä tai juuri sillä hetkellä menossa oleva projektinsa on erityisen tärkeä. Saako tällainen ajattelutapa tukea Raamatusta?

Elämän vastoinkäymisten tulkinta on äärimmäisen vaikeaa. Vaikka selittäisimme asiat omalla tavallamme Jumalan nimissä, totuus ei välttämättä ole sen mukainen. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat Jobin kärsimykset ja hänen ystäviensä selitysyritykset. Joillakin kristityillä on myös taipumus laittaa omat väärät valintansa sielunvihollisen syyksi.
Mitä hengelliseen palvelutyöhön tulee, niin on sanomattakin selvää, että sielunvihollinen vihaa evankeliumin julistusta ja yrittää estää sitä. Tästä esimerkkinä ovat muun muassa Paavalin kokemat vaikeudet lähetysmatkoillaan. Joskus myös Jumala vaikeuttaa matkaamme, jos emme ole kuuliaiset hänen kutsulleen. Näin kävi Joonalle.
Monessa kulttuurissa vastoinkäymisiä pidetään selkeästi Paholaisen tai pahojen henkien työnä ja menestystä Jumalan siunauksena, mutta länsimainen kulttuuri ja teologia on pragmaattista ja haluaisi järkeistää kokemukset. Tämä lienee turhaa, koska Raamatun lupauksien mukaan Jumala tietää tarkkaan omien lastensa vaiheet ja elämäntilanteet. Näyttäisi siltä, että loppujen lopuksi meidät on vaikeuksissakin kutsuttu luottamaan siihen, että tapahtuipa meille mitä tahansa, niin se on osa Jumalan suurempaa suunnitelmaa ja sallimusta.
Kysymykseen vastasi Jyrki Palmi