maanantai 3. joulukuuta 2007

POPPIPAPPI VETI SNAPSIT

Poppipappi veti snapsit!

Hesarin Nyt –liitteessä poppipappi Mikko Salmi maistelee väkeviä viinoja papinpaita päällään. Varma tapa herättää keskustelua! Ihmettelin h –Moilasena, mihin poppipappi tällä oikein pyrkii. Asia kirkastui hieman, kun autossa avasin Radio Dein. Ohjelmassa Salmi kertoi, että häntä ottaa pattiin, koska kirkossa ei voi käydä avointa keskustelua alkoholipolitiikasta. No nyt keskustelu varmasti avautuu! Raittiit olivat Salmen mielestä omahurskaita fariseuksia. Kommenteista sai sen käsityksen, että papit juovat viinaa joka tapauksessa salassa kotonaan. Parasta olisi siis olla reilusti ja avoimesti tunnustava kohtuukäyttäjä.
Samassa Hesarissa uutisoitiin näyttävästi, että joka päivä Suomessa kuolee viinankäytön seurauksiin noin kuusi ihmistä. Pieni ristiriita? En ymmärrä, miksi kirkonsisäinen keskustelu pitää synnyttää julkisesti, vai eikö kirkossa todellakaan voi keskustella? Lehdissä revittely voi olla tuhoisaa. Pappi on kuitenkin esimerkki, halusi hän sitä tai ei. Moni saa omantunnon vapauden tehdä samoin, kuin pappi. Heikoimman ehdoilla ei enää mennä.
Salmi on räväyttänyt aikaisemminkin. Seiska -lehden bileissä Salmella oli etuoikeus vihkiä Keskisen salarakkaana tunnettu Marika Fingerroos pyhään avioliittoon ”seurakunnan” läsnäollessa. Fingerroos ratsasti alttarille valkoisella ratsulla ilman alushousuja. Moni pappi olisi varmasti kokenut itsenä suureksi pelleksi tuossa tilanteessa, mutta Salmi veti seremonian pokkana, kuin minkä tahansa toimituksen.
No enivei, Salmen esiintyminen kossulasin kanssa ei mielestäni kovin hyvin sovi yhteen Raamatun sanojen kanssa; (1. Tim. 3:2-3) ”Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan, ei juomiseen taipuvainen…”, Vaikka Salmi hyvin perusteleekin alkoholinkäytön teologisesti, niin kuuma kysymys onkin; sopiiko se papille vai ei?
Sanottakoon vielä, että poppipappi tekee tosi hyvää musaa. Sitä on ilo kuunnella!
Olisi myös kiva haastella Salmen kanssa joskus livenä…

USKO ON ARVOKAS ASIA!

USKO ON ARVOKAS ASIA

Olen kotoisin pohjanmaalta alueelta, jossa puhe uskonasioista oli hyvin luonnollista. Ei ollut mitenkään häpeällistä tunnustaa tulleensa uskoon, sillä olihan melkein puolet paikkakunnan väestä ainakin jonkin sortin uskovaisia. Tulin uskoon 12-vuotiaana poikasena lastenleirillä. Sillä, että ”Jyrki tuli uskoon” ei ollut mitään mainosarvoa ja hyvä niin. Lööpeissä ei hehkuteltu, mutta tulevat vuodet osoittivat, että asialla oli todella merkitystä minulle itselleni. Onneksi olen saanut elää suhteellisen rauhallista uskonelämää ilman ulkopuolisten painostusta. Olen kokenut, että uskoani on aina arvostettu. Olen kokemuksesta sitä mieltä, että usko on paras tunnustaa heti, tai muuten saattaa tulla vaikeuksia. On reilua myös muita kohtaan kertoa vakaumuksensa avoimesti, niin silloin ei tarvitse jälkeenpäinkään pohtia syitä tilannekäyttäytymisiin. En muista kokeneeni vielä varsinaista pilkkaa uskovaisuuteni takia, mutta pitkiä katseita olen kyllä osakseni saanut. Suomessa on helppo elää vakaumuksensa mukaan ja ilmapiiri on suvaitseva.
Usko on arvokas asia ja sitä tulisi käsitellä sen mukaan. Koska myös jokainen ihminen on arvokas, niin uskonasiat pitäisi esittää arvokkaasti ja kunnioittavasti. On tärkeää, että me uskovatkaan emme toiminnallamme loukkaa ketään. Emme aiheuta päämäärämme vastaista reaktiota, jossa ihmiset sulkevat sydämensä kuulemasta evankeliumia. Ei ole juuri mitään hyötyä voittaa hengellinen väittely sillä kustannuksella, että menetämme ihmisen ja sydämet sulkeutuu. Usein meillä on raamatullinen vastaus kaikkiin opillisiin kysymyksiin ja pystymme helposti perustelemaan kantamme. Tätäkin tärkeämpää olisi nähdä itse ihminen ja pystyä vastaamaan hänen senhetkisiin tarpeisiin. Jeesuksen julistus oli tarpeet tyydyttävää ja ihmisen huomioonottavaa toimintaa. Se käy ilmi mm. ruokkimisihmeessä, Kaanaan häissä, jossa viini oli loppunut, sekä lukuisissa paranemisihmeessä ja jopa ristinpuulla, jossa Jeesus huolehti äitinsä Marian tulevaisuudesta.
Jos Jeesus oli valmis tarjoamaan kalaa ja leipää nälkäisille kuulijoilleen, pitäisi myös meidän huomioida ihmiset heidän tarpeissaan, eikä nähdä heitä pelkkinä käännytyskohteina. Joskus evankeliointia kutsutaan kalastamiseksi. Vaikka opetuslapsista tehtiin ihmisten kalastajia, niin tuskin hekään näkivät ihmisiä vain pelkkinä kaloina, ilman ihmisyyden tarpeita. Maslowin pyramidin viisi perustarvetta osoittaa tietä menestyvälle evankelioinnille. Fyysiset tarpeet, turvallisuuden tarve, rakkauden tarve, kunnioituksen tarve ja itsensä toteuttamisen tarve ovat syvällä jokaisessa ihmisessä. Nämä huomioimalla meistä tulee vastustamattomia evankeliumin julistajia.
Emme saavuta ihmisiä, jos emme ole tavallisia ja luonnollisia uskovaisia! Meistä on helppo aistia, jos teeskentelemme tai jos sanomamme rauhan Jumalasta ei ole saanut tehdä työtään meissä itsessämme.
Välitämme Jumalasta sellaisen kuvan, millaisena itse hänet näemme. Jos olemme saaneet häneltä paljon anteeksi, niin on helppo julistaa anteeksiantamuksen evankeliumia!

VAPAAEHTOISUUS VOIMAVARAKSI

Vapaaehtoisuus voimavaraksi!

Vapaaehtoistoiminta on seurakunnan toiminnan peruspilari ja tärkein voimavara. Ellei tätä voimavaraa pystytä hyödyntämään, niin seurakunnan toiminta lamaantuu.
Vapaaehtoistoiminnan periaatteena on, että kaikki siihen osallistuvat tekevät työtä vapaaehtoisesti, omasta halustaan. Toinen tärkeä periaate on palkattomuus. Vapaaehtoisille ei makseta palkkaa eikä palkkiota, vaikka toiminnasta aiheutuneita suoria kuluja voidaankin korvata. Vapaaehtoistoiminta ei korvaa ammattilaisten työtä vaan toimii sen rinnalla. Se on toimintaa, josta kaikki osapuolet saavat iloa. Vapaaehtoisapua annetaan tavallisien ihmisen tiedoin ja taidoin, se riittää. Seurakuntakontekstissa myös vapaaehtoinen on vaitiolovelvollinen ja hänen tulee toimia rehellisesti. Vapaaehtoisia tulee koko ajan rohkaista hankkimaan tarvitsemaansa tietotaitoa ja kehittämään sitä. On luotava sellainen ilmapiiri, joka kannustaa, motivoi ja sitouttaa kaikkia ponnistelemaan kohti yhteistä visiota.
Huono johtaminen ajaa ihmiset pois toiminnasta. Tästä syystä myös vapaaehtoisten johtamiseen on kiinnitettävä vähintäänkin yhtä paljon huomiota, kuin henkilöstön johtamiseen. Vapaaehtoistoiminta on vuosikymmenten aikana tullut henkisesti yhä raskaammaksi. Siksi satsaus virkistykseen ja koulutukseen voisi myös olla paikallaan. Palkitseminen on nousemassa entistä enemmän pöydälle myös seurakunnan vapaaehtoistyössä. On syytä muistaa vapaaehtoistoiminnan perusperiaatteet, mutta samalla pohtia, kuinka motivaatio toimintaan pysyisi korkealla.
Loppuun palamiset ovat arkipäivää myös vapaaehtoistoiminnassa, siksi resurssin ylläpitämiseksi olisi löydettävä tasapainottava ratkaisu. Se voisi olla siinä, että edelleenkään vapaaehtoistoiminnasta ei maksettaisi palkkaa, mutta siitä jaettaisiin tunnustusta ja selkeää arvostusta. Palkitseminen voisi olla satsaamista vapaaehtoisten koulutukseen ja virkistymiseen esim. juhla- ja kiitoshetkien järjestämisen muodossa.

JOKAINEN ON LAHJAKAS

Jokainen on lahjakas!

Olemme syntymässämme saaneet paljon lahjoja ja luovuutta, joita tulemme käyttämään jonkin asian puolesta. Joillekin se on ura, urheilu, harrastus, maine tai vauraus. Palvellessamme Jumalaa ja elämämme tarkoitusta, luovuutemme tulisi suuntautua sen mukaan.
Ennen kuin Jumala loi meidät, hän halusi antaa meille tiettyjä lahjoja, joilla me voisimme palvella Jumalaa ja lähimmäistämme. Meidän olisi ymmärrettävä, että käyttäessämme lahjojamme, tuotamme samalla kunniaa Jumalalle. Vaikka voimme kehittyä lahjoissamme ja luovuudessamme, emme kuitenkaan voi ansaita niitä. Ne ovat ilmentymiä Jumalan armosta. Lahjojen moninaisuus on ihme! Yhtään täsmälleen samaa lahjaa ei ole jaettu kaikille ihmisille. Jumala on suunnitellut näin, että tarvitsisimme toinen toistamme. Luovuutta ei ole hyvä käyttää yksin. Kun käytämme lahjojamme yhdessä, se on kaikille siunaus.
Olisi tärkeää, että löytäisimme itsellemme ja lahjoillemme sopivan palvelustehtävän myös seurakunnassa. Kun saamme tehdä sellaista, joka on meille mieluista, niin kenenkään ei tarvitse motivoida tai haastaa meitä tekemään jotakin, vaan teemme sen silkasta ilosta. Silloin emme tarvitse edes palkkiota, päähän taputusta tai erillistä huomiota, koska palvelemme mielellämme. Eräs tavallisimmista ihmisten esittämistä verukkeista olla palvelematta on väite, ettei heillä ole siihen kykyjä. Meillä kaikilla on lukemattomia tunnistamattomia ja käyttämättömiä kykyjä, jotka ovat uinumassa sisällämme. Elävän seurakunnan velvollisuuksiin kuuluu tunnistaa taitomme ja vapauttaa ne Jumalan palvelukseen. Jokainen voi loistaa eritystaidoillaan Jumalan kunniaa ja olla merkityksellinen. Astu siis esiin lahjoinesi

Saalem tekee mittavaa lähetystyötä

Saalem tekee mittavaa lähetystyötä

Saalem –seurakunnan lähetystyöllä on pitkät perinteet. Saalemin lähetyssaarnaajat ovat olleet uraauurtavia pioneereja monilla kentillä. Jopa maailmanlaajuisen mission kannalta heidän työpanoksensa on ollut merkittävä.

Jumalan miehiä ja naisia
Esimerkkeinä voisi mainita jo vuonna 1929 Toimi Yrjölän, jonka seurakuntamme lähetti alun perin Kiinaan tekemään lähetystyötä. Hänen vaikutusalueensa ulottui myöhemmin myös Sri Lankalle ja Indonesiaan. Indonesian työn voidaan katsoa jatkuneen jo kolmanteen polveen, kun Emmanuel ja Mirja Yrjölä ovat palvelleet vuosikymmenet Indonesiassa ja myöhemmin myös Mika ja Rommy Yrjölä. Saalemin pioneereja Afrikassa ovat olleet mm. Sylvi Mömmö ja Tyyne Vatanen. Tapani ja Lea Kärnä puolestaan toimivat jo varhaisessa vaiheessa Kiinassa, Taiwanilla ja pitkän työkauden Japanissa. Espanjankielistä maailmaa ovat puolestaan valloittaneet Pentti ja Riitta Manninen Uruguayissa ja Espanjassa. Kenian ja Ugandan merkittävinä pioneereina on mainittava Åke ja Pirkko Söderlund. Heidänkin Afrikalle antama lähetysuhri kantaa hedelmää aina kolmanteen polveen saakka, kun Pertti ja Heidi Söderlund perheineen tekevät tahoillaan lähetystyötä Ugandassa ja Tansaniassa. Thaimaan pioneereja ovat mm. Raul ja Lilja Laine, sekä Reino Vatanen. Aasiasta puhuttaessa ei voi olla unohtamatta Valter Eerolaa, joka teki työtä mm. Burmassa ja Filippiineillä. Monet Saalemilaiset naislähetit mm. Anna Ekroos, Sisko ja Mandi Nykänen, Anna-Liisa Antturi, Anna-Liisa Airaksinen, Mirjam Rantanen, Katri Sairanen, Raija Lepczynski, Eeva-Liisa Nikkilä, Vuokko Kuikka, Sari Isohanni ja Irja Immonen ovat uhranneet lähes koko elämänsä lähetystyön hyväksi saaden aikaan runsasta satoa taivaan valtakuntaan. Entisaikaan matkat lähetyskentille taittuivat pääsääntöisesti laivoilla ja kestivät jopa viikkoja.

Monin eri tavoin
Merten saaret ja lähetyslaivat ovat myös oma erityispiirre Saalemin tekemässä lähetystyössä. Ebeneserin lisäksi Kari ja Sirkka Immonen ovat luotsanneet Kaksi Kalaa –nimistä lähetyslaivaa ja organisoineet tyynen meren saarilla tehtävää lähetystyötä. Myös lähetyslentotyössä Saalemilaiset lähetyslentäjät ovat olleet aktiivisesti mukana. Hannu Nikunen oli ensimmäinen suomalainen lähetyslentäjä ja edelleenkin samaisessa työssä palvelevat Saalemin lähetit Aaro ja Outi Alanne.

Kehitysapua ja kirpputoreja
Saalemilaisten työpanos maailmanlaajuisessa kehitysaputyössä on niin ikään ollut merkittävä. Seurakuntamme jäsenet Veikko Klemetti ja Kalevi Helimäki olivat vaikuttamassa Lähetyksen Kehityksen LKA:n syntyyn. Sen johdossa ja työtekijöinä ovat myöhemmin palvelleet monet Saalem seurakunnan jäsenet mm. Seppo Honkanen, Anneli Karras ja Pauli Rantanen. Lukemattomia eri avustuskuormia katastrofialueille lääkkeiden ym. avustusten muodossa on ollut organisoimassa Vilho Kivikangas. Saalemin ja Fidan yhteiset kirpputorit ovat paikkoja, joissa lukuiset Saalemilaiset ovat palvelleet työssä kokoaikaisesti ja vapaaehtoisesti.

Nykyisyys
Jumalan siunaus Saalemin lähetystyössä ei ole ylpeilyn aihe, vaan armon ilmentymä. Jumala on selkeästi siunannut seurakuntaamme lukuisilla lähetystyölle antautuneilla ihmisillä. Nykyisin seurakunnallamme on etuoikeus tukea yli kahtakymmentä lähettiä kymmenessä eri maassa. Jotkut läheteistämme ovat palvelleet kentällään jo kymmeniä vuosia, mutta monta uutta lähtijää on myös saatu lähettää. Uutena ja merkittävänä toimena on kuvaan astunut ns. teltantekijätyö. Teltantekijätyö tarkoittaa lähetystyötä, joka tehdään oman ammatin kautta. Nykyisessä globaalissa maailmassa monien alojen ammattilaisia tarvitaan erilaisiin kansainvälisiin tehtäviin. Koska lähetyssaarnaajaviisumin saaminen suljettuihin maihin on yhä vaikeampaa, satsaus teltantekijätyöhön on yhä enemmän ajankohtaista. Saalemista on jo nyt lähetetty muutamia teltantekijälähettejä, mutta uskon tämän työmuodon vahvistuvan merkittävästi lähivuosina. Lähettävänä seurakuntana haluamme kohdella teltantekijälähettejä samanarvoisesti, kuin muitakin lähettejä. He ansaitsevat ja tarvitsevat kaiken mahdollisen hengellisen ja henkisen huollon, jonka seurakuntana voimme heille tarjota.