keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Jeesus auttaa elämän myrskyissä!


Radion aamuhartaus YLE 10.12.2011
Jyrki Palmi, pastori, Helsinki

”Ja sanottuaan heille jäähyväiset hän meni pois vuorelle rukoilemaan. Ja kun ilta tuli, oli venhe keskellä järveä, ja hän oli yksinään maalla. Ja kun hän näki heidän soutaessaan olevan hädässä, sillä tuuli oli heille vastainen, tuli hän neljännen yövartion vaiheilla heidän luoksensa kävellen järven päällä ja aikoi kulkea heidän ohitsensa. Mutta nähdessään hänen kävelevän järven päällä he luulivat häntä aaveeksi ja rupesivat huutamaan; sillä kaikki näkivät hänet ja peljästyivät. Mutta heti hän puhutteli heitä ja sanoi heille: "Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö." (Mark. 6:46-50)

Oletko koskaan ollut laivassa, joka on joutunut kovaan myrskyyn? Minä olen pari kertaa. Silti en varmasti tiedä kunnon myrkystä mitään. Ihmisen sydän on kuin laiva myrskyisellä merellä. Neljältä ilmansuunnalta puhaltavat tuulet keikuttavat ja riepottelevat sitä. Jokainen meistä joutuu elämässään silloin tällöin suureen tai pieneen myrskyyn, ja joskus meistä tuntuu kuin taivaltaisimme pimeässä yössä.
Yksi teologisesti vaikeimpia asioita onkin selittää ihmisen kärsimystä ja epäoikeudenmukaisuutta. Siihen en itsekään kykene, mutta lukemissamme jakeissa näemme joitakin viitteitä siitä, miten taivas reagoi kärsimyksiimme.
Samaisena iltapäivänä, juuri ennen tätä tapahtumaa Jeesus oli ruokkinut 5000 nälkäistä ja tehnyt suuren ihmeen viidestä leivästä ja kahdesta kalasta. Opetuslapset olivat tapahtuman silminnäkijöitä, todistajia ja osallisia. Tämän jälkeen Jeesus oli vetäytynyt vuorelle rukoilemaan, mistä käsin hän näki opetuslasten lähtevän veneellä järvelle. Vuorelta hän näki, kuinka myrsky yltyi ja opetuslapset joutuivat vaikeuksiin myrskyn kourissa. Vuorella ollessaan hänen olisi tarvinnut sanoa vain sana, niin myrsky olisi tyyntynyt ja ongelma olisi ollut ohitse. Hän ei kuitenkaan tehnyt niin! Miksi? Opetuslapset eivät kenties olisi nähneet asiassa mitään jumalallista, eikä heidän uskonsa olisi kasvanut. Heidän piti kokea myrsky! Usein meidän suurissa myrskyissämme, me opimme jotain uutta meidän jumalastamme. Merkillistä on se, että tekstissä sanotaan, että Hän tuli heidän luoksensa aaltoja pitkin ja aikoi kulkea heidän ohitsensa! Teksti ei paljasta meille miksi Jeesus aikoi kulkea ohitse, mutta saattaa olla, että Jeesus ei välttämättä tule veneeseemme väkisin, ellemme pyydä häntä tulemaan! Silti hän on lähellä ja koko ajan tietoinen tilanteestamme.
Mutta huomatessaan opetuslasten pelon ja kauhun hän välittömästi puhutteli heitä: "Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää pelätkö”. Välittömästi myrsky laantui ja tuli tyven. Teksti sanoo, että he olivat hämmästyksissään. Tekstin mukaan he menivät sanattomiksi, koska heidän sydämensä oli paatunut. He olivat nopeasti unohtaneet elämänsä fokuksen ja turvan hädässä, Jeesuksen. Kun Jeesus teki ruokkimisihmeen, he olivat innostuneita! He olivat ihastuneet ihmeeseen, ei siihen, kuka teki ihmeen. Silloin, kun elämässämme tapahtuu positiivisia asioita, on helppo keskittyä siunauksiin sen sijaan, että keskittyisi siunauksen antajaan. Samalla tavalla huonoina aikoina on helpompaa ja inhimillisempää keskittää huomionsa vaikeuksiin ja olosuhteisiin sen sijaan, että katsoisi mestariin. Opetuslapset olivat keskittyneet ongelmaan ja unohtaneet huutaa avuksensa Jeesusta.
Tämän kertomuksen keskipiste onkin Jeesus ja Hänen väliintulonsa. Niin hyvinä, kuin huonoinakin aikoina voimme olla varmoja Jeesuksen olemassaolosta myrskyissä ja saamme kuulla hänen sanansa: "Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö!” Nämä ajatukset johtavat meidät seuraavanlaisiin päätelmiin:
1. Kun me emme näe Jeesusta, niin Jeesus näkee meidät. Hän on vuorella! Hän rukoilee nytkin Isän valtaistuimen edessä puolestamme. Hän on sanonut ja sanoo: ”En minä sinua hylkää, enkä sinua jätä! (Hep. 13:5)”. Ole turvallisella mielellä. Kun sinä et pimeyden tai olosuhteiden läpi voi nähdä Jeesusta, niin Jeesus näkee sinut!
2. Kun me emme voi mennä Jeesuksen luokse, niin Jeesus tulee meidän luoksemme. Hän laskeutuu alas vuorelta, Hän tulee järven rantaan, Hän astuu myrskyisille aalloille ja tulee luoksemme. Hän rukoilee puolestamme taivaasta ja Hän on lähettänyt myös Pyhän Hengen meille lohduttajaksi, auttajaksi ja ystäväksi.
3.Kun me emme tiedä mitä sanoisimme tai puhuisimme Jeesukselle, niin hän puhuu meille. Joskus vaikeuksissa ollessamme, emme edes tiedä mitä tai miten rukoilisimme. Parasta on silloin huomata, että Jeesus puhuukin meille: "Ole turvallisella mielellä, minä se olen; älä pelkää!

Oletko sinä tänään elämässäsi pahassa myrskyssä? Oletko hätääntynyt, peloissasi tai epätoivoinen? Tämän aamun sana ei ole vain kristillisiä kliseitä tai epätoivoista yritystä vakuuttaa sinua siitä, että kaikki muuttuu parhaaksi. Sen tarkoitus on saada sinut luottamaan, että Jeesus näkee sinun myrskysi ja taistelusi. Hän on edelleen se, jonka sanasta myrsky tyyntyy hetkessä! Hän sanoo sinulle juuri ne sanat, joita sinä tänään tarvitset. Rukoilemme..
”Herra Jeesus, Sinä olet edelleen sama Jumala, jonka käskystä myrskyt vaikenevat. Juuri nyt turvaamme sinuun oman elämämme myrskyissä. Sano vain sana, niin aallot vaikenevat ja tulee tyven. Kaipaamme sinua ja sinun voimaasi. Ole voimamme ja apumme tänä päivänä! Aamen.”

lauantai 5. marraskuuta 2011

Ei tähän saa parkkeerata!


Tapahtuipa kerran kuluneena kesänä, että osallistuimme ystäväni kanssa juoksukilpailuun, johon olimme innoissamme valmistautuneet ja energisinä saapuneet paikalle. Olimme kuullet, että paikallisen seurakunnan kirkkorakennus ja parkkipaikka sijaitsivat aivan lähtöalueen vieressä. Kysyin etukäteen luvan seurakunnan pastorilta parkkeeraukseen kirkon pihaan. Kuinka viisas olinkaan! Saavuttuamme parkkipaikalle sunnuntain jumalanpalvelus oli jo ohi ja ihmisiä virtaili autoihinsa tasaisena virtana. Venytellessämme raajojamme auton läheisyydessä huomasin, kuinka eräs mies kiinnitti meihin huomionsa. Aikansa meitä tarkkailtuaan tämä uskonveli viimein ja viimein saapui luoksemme ja kysyi, olimmeko osallistumassa maratonille. Saatuaan myönteisen vastauksen, mies totesi yksioikoisesti, että siinä tapauksessa emme saisi parkkeerata autoamme seurakunnan pihaan, koska se on tarkoitettu ainoastaan kirkkokansalle. Mielessäni pyöri monenlaisia vastausvaihtoehtoja. Olisin halunnut hiukan haastaa miestä keskusteluun kirkkokansasta ja ulkopuolisista, sekä siitä, arveliko hän lähestymistapansa vaikuttavan myönteisesti siihen, että jonain päivänä olisimme kenties (ulkopuolisina, joiksi hän meitä oletti) olleet kiinnostuneita tulemaan heidän kirkkoonsa. Katselin seinään kiinnitettyä mainoslakanaa ja ajattelin sen viestivän erilaista sanomaa kuin kokemuksemme kirkon pihalla. Lopuksi tyydyin kuitenkin vain vastaamaan, että meillä on pastorin lupa parkkeeraamiseen. Mies poistui vähin äänin.
Vaikka parkkipaikat ovat yksityisiä ja niitä tulee kunnioittaa, niin jäin miettimään, kuinka loistava tilaisuus seurakunnalla olisi ollut tulla ulos rakennuksestaan ja kohdata ne tuhannet ulkoilemaan tulleet kaupunkilaiset, jotka parveilivat kirkon ympärillä. Ilma oli todella kaunis ja ihmisillä aurinkoinen mieli. Jos seurakunta olisi tarjonnut vaikka vain juotavaa parkkialueella, niin se olisi ollut menestys ja tuonut yhteisön positiivisella tavalla kaupunkilaisten tietoisuuteen. Tilaisuuksia varmasti tulee uusia, mutta samalla se avasi silmiä sen suhteen, kuinka suuri vastuu yksilökristityillä on. Jokainen uskova on Kristuksen todistaja ja seurakuntansa edustaja. Riippuu ratkaisevasti meistä ja käyttäytymisestämme, millaisen kuvan annamme Jumalasta ja seurakunnasta. Suuret mainokset ja kampanjat eivät voi houkutella ihmisiä seurakuntiin voimakkaammin kuin henkilökohtaiset ja rakkaudelliset ihmissuhteet. Ei varmaankaan suotta sanota, että Jeesuksen seuraajat ovat se viides evankeliumi, jota ihmiset tarkkailevat.
Ai että mitenkö juoksu meni? No paremminkin olisi voinut mennä. Maaliin kuitenkin selvittiin ja sehän on se kilvoittelun päätavoite!