Mitä on lapsenkaltaisuus?

Lapsenkaltaisuus nousee esiin useimmiten lapsen siunauksen yhteydessä. Siinä muistumme toisiamme Jeesuksen sanoista, joissa hän sanoo taivasten valtakunnan olevan lasten kaltainen ja se joka ei ota valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, ei pääse sinne sisälle (Matt. 18:1-5). Nämä sanat ovat valitettavan usein unohdettuja ja nopeasti sivuutettuja. Kuitenkin nämä kristillisen toimituksen yhteydessä luettavat jakeet sisältävät fundamentit, jotka ansaitsevat perusteellisen pysähtymisen ja itsetutkistelun.

Se on puhdasta
Vastasyntynyt on kuin tyhjä taulu, täysin puhdas, viaton ja taivaskelpoinen. Hän on kuin pala taivasta. Sellaisena jokainen kristittykin pohjimmiltaan haluaisi pysyä. Lapsen asema ei kuitenkaan ole helppo. Lapsi on usein aikuisten armoilla ja jos aikuiset haluavat hänelle pahaa, eivätkä huolehdi hänestä, hänen käy huonosti. Lapsenkaltainen on myös haavoittuvainen. Häntä voidaan helposti loukata tavalla, joka saattaa jättää jäljet hänen identiteettiinsä.

Se on aitoutta
Lapsi on myös tavallaan uhkaava ja vaarallinen, koska lapsi sanoo totuuden. Hän uskaltaa sanoa, miltä asiat todella näyttävät ja tuntuvat. Lapset huomaavat usein meissä aikuisissa ominaisuuksia, joita me emme haluaisi aina kuulla. He saattavat koetella kypsyyttämme kommentoimalla esimerkiksi, onko ruoka on kuumaa, kylmää tai pahaa. Lapsen suusta ei kuulla aikuismaisia kaunisteltuja kohteliaisuuksia.

Se on avuttomuutta
Lapsi on avuton, eikä pärjää yksin. Tämä onkin ominaisuus, josta pyrimme eroon. Emme halua olla kenellekään vaivaksi. Haluamme pärjätä yksin ja olemme siitä ylpeitä. Kuitenkin, tahdoimmepa tai emme, muiden tarvitseminen jatkuu koko elämän ajan. Jos olemme niin ylpeitä, että väitämme pärjäävämme yksin, niin viimeistään vanhuudessa joudumme nielemään tuonkin ylpeyden ja toteamme tarvitsevamme muita. Viimeistään silloin olemme jälleen lapsenkaltaisia ja toisten hoivan varassa.

Se on luottamista
Lapsi luottaa sokeasti. Hän ei kykene epäilemään, että hänet petettäisiin. Koska lapsi ei valehtele, häntä voidaan käyttää hyväksi. Lapsi odottaa luonnostaan, että ihmiset haluavat hänelle hyvää ja luottaa heihin. Siksi lapsen tavalla tai toisella tapahtuva hyväksikäyttö on mitä julmin teko. Ehkä juuri siksi Jeesus sanoo tämänkaltaisille ihmisille, että joka viettelee yhden niistä pienistä, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.” (Matt. 18:6)

Se on kiehtovaa
Farisealaisille aikuisille lapsessa uhkaavaa on hänen hengellisyytensä. Hänen kasvoiltaan loistaa ensirakkaus Jeesukseen. Lapsenkaltainen haluaa olla jatkuvassa yhteydessä taivaan isään. Tämä voi olla pinttyneelle uskovalle kova paikka, koska tämä näkee lapsenkaltaisessa jotain sellaista, minkä on itse menettänyt, eikä uskalla kohdata sitä. Mikä lapsenkaltaisuudessa sitten eniten kiehtoo? Ehkä kaikki se, mitä paitsi olemme kokeneet jäävämme. Luovuus, uteliaisuus, kyky ihmetellä ja havainnoida asioita. Myös lapsen aito ilo ja elämänhalu ovat asioita, joita kaipaamme ja tavoittelemme, mutta emme löydä niitä, ellemme tule lapsenkaltaiseksi.

Lapsenkaltaisuus tarkoittaa siis jotain muuta kuin biologisesti nuorta ihmistä. Se tarkoittaa ominaisuutta, joka meissä joko on tai ei. Siksi minkä ikäinen tahansa voi olla lapsenkaltainen, eikä Jeesus ei tarkoittanut, että aikuiset eivät pääsisi taivasten valtakuntaan, vaan sellaiset pääsevät, joilla on hänen mainitsemansa ominaisuus, eli lapsenkaltainen sydän.

Palmin pähkinä RV-lehti 3/2018

Jeesus takaisin kunniaan!

On joulusesongin aika. Se on aikaa, jolloin Jeesuksen toivoi­si näkyvän kauppojen ikkunoissa edes seimen lapsena tai kuulu­van Marian poikana joululauluissa.

Jeesuksesta voi tulla myös kirkoissa sesonkitavaraa. Seura­kunnissakin voidaan sortua sellaiseen käytäntöön, että Jeesus on seurakuntakalenterissa yksi asia muiden joukossa. Kuitenkaan ilman häntä kristillinen kirkko ei pysy pystyssä vaan romahtaa. Jeesus on seurakuntarakennuksen ainut perusta ja kestävä kul­makivi. Mikä tahansa muu elementti voidaan poistaa ilman, että koko rakennus sortuu sen myötä, mutta jos kulmakivi siirretään syrjään, sen mukana kaatuu koko rakennus.

Kulmakivi on Raamatun mukaan myös sellainen, johon mo­net kompastuvat. Se kuvaa Jeesuksen asemaa. Jeesus ei ole vain profeetta, joulun Herra tai historian henkilö. Hän on Jumala, kol­minaisuuden persoona ja ainut tie Isän luokse. Jeesus on myös ainut mahdollisuus. Kaikki seisoo tai kaatuu hänen varassaan. Jos seurakunta unohtaa perustansa eli Jeesuksen, se lakkaa ole­masta Uuden testamentin mukainen seurakunta.

Jeesus tulisi nostaa takaisin kunniaan. On väärin alen­taa hänen pyhä nimensä esimerkiksi Jeesus-teipin ta­solle tai kutsua häntä Jesseksi. Herran Jeesuksen nimi on edelleen pyhitetty ja sen tulisi saada huulillamme ar­voisensa kunnia. Kristittyjen tulisi ensisijaisesti itse nostaa Jeesus-nimi takaisin pyhäksi. Usein ihmet­telemme, miksi Jeesusta saa nykyisin niin vapaasti pilkata, mut­ta asennemuutos tulisi alkaa meistä kristityistä itsestämme.

Maailmalla on esimerkkejä siitä, kuinka seurakunnasta on tul­lut mukava harrastepaikka sen sijaan, että sen toiminnan keski­össä olisi itse Jeesus. On siis mahdollista, että Kristuksen ruumis eli seurakunta unohtaa, mikä sen perustehtävä on ja harhautuu puuhailemaan niitä näitä. Seurakunta pystyy harvoin kilpaile­maan ammatillisten kanssa keppijumpassa, kahvakuulassa tai muussa sen kaltaisessa, ja sen kannattaisikin keskittyä omaan ydintehtäväänsä, evankeliumin julistamiseen.

Tämä ei tarkoita sitä, ettemmekö voisi tehdä mitään muuta kuin puhua toisillemme raamatunlauseilla tai käyttäytyä ulko­kultaisesti. Kristittyjen tulisi luonnollisesti olla ihmisiä ihmisille, harrastaa hyviä harrastuksia ja olla kosketuksissa toisten kanssa. Jeesus kutsuu meitä tavalliseen elämään ihmisten keskelle. Hän kutsuu meitä osoittamaan, mitä Jeesuksen seuraaminen todella tarkoittaa. Se tarkoittaa levon, tasapainon, elämän tarkoituksen ja rauhan löytämistä.

Olkoon siis Jeesus elämämme koko täyteys ja seurakun­nan Herra tänäkin jouluna ja tulevana vuonna!

Pääkirjoitus RV-lehti 50/2017