maanantai 7. toukokuuta 2012

Sen väri on sininen!

Seurakuntapastorin työni aikana minulla on ollut kunnia saattaa kymmeniä ihmisiä viimeiselle matkalle. Tosin kyseessä on aina ollut vain maallisen ruumiin siunaus ja saattoväen hyvästit. Siinä tilanteessa ihmisen henki on jo Jumalan tykönä ja ruumis kuin tyhjä kuori, jonka elämä on lopullisesti hyvästellyt. Hautajaiset ovat aina erilaisia. Koskaan niitä ei voi vetää rutiinilla. Joka kerta omaisten suru koskettaa. Myötäelämisen taito on tärkeämpääkin tärkeämpää. Jotkut hautajaiset eivät vain koskaan poistu mielestä. Eniten ovat puhutelleet nuorten lähdöt. Kun joutuu palvelemaan parikymppisen ruumiinsiunaajana, tuntuu kuin se ei olisi oikein alkuunkaan. Kuolema tuntuu joskus niin väärältä, silti se on väistämätön osa jokaisen tulevaisuutta. Jokainen joutuu sen kanssa silmätysten ennemmin tai myöhemmin. Hautajaiset ovat otollinen tilaisuus pohtia myös omaa kuolemaa, silti useimmat poistuvat niistä helpottuneena. Kuoleman todellisuuden voi taas hetkeksi työntää pois mielestä. Useimmat ajattelevat, että asia ei koske minua, ei ainakaan vielä pitkään aikaan. Todellisuus on kuitenkin aivan toinen. Se juoksee kintereillä kuin varjo. Jo syntymästä saakka sininen sointu värähtää askeleissamme. Aikamme maanpäällä on osa iankaikkisuuskertomustamme. Siihen liittyy olennaisena osana syntymä, kuolema ja ylösnousemus. Itse asiassa ruumiin ylösnousemus on luovuttamaton osa kristityn uskontunnustusta ja sen päällä lepää usko iankaikkisen elämän todellisuuteen. Ainahan ihmiset ovat kuolleet! Tämä on varmasti totta, mutta koskaan ennen ei media ole työntänyt tavallisten ihmisten ja julkkisten kohtaloita olohuoneisiimme sellaisella vyörytyksellä kuin tänään. Elämme aikaa, jossa näemme ihmisten lähtöjä edessämme päivittäin. Sellaisetkin henkilöt, joita olemme tottuneet pitämään melkein itsestäänselvyyksinä tai ikuisuusidoleina, poistuvat yllättäen keskuudestamme. Kuolema pysäyttää aina, ainakin hetkeksi. Kuolema on jatkuvasti keskuudessamme, mutta silti ihminen ei totu ajatukseen, että se olisi osa elämää. Ihminen karttaa kuolemaa niin pitkään kuin mahdollista, mutta ei pääse irti sen kylmästä henkäyksestä. Raamattu kuvaa elämää muun muassa sanoilla; sumu, henkäys, katoava savu ja varjo. Kuolemaa ei voi pettää. Se on yhteinen portti, josta kaikkien on kuljettava. Sen porteille saattelemme myös läheisemme. Jeesukseen uskovaa kuoleman ei tarvitse pelottaa. Raamatun kokonaissanoma antaa ymmärtää, että elämä maan päällä on osa iankaikkisuutta. Kuolemassa elämän muoto vain vaihtuu toisenlaiseksi, menemme Herran luokse. Kuoleman todellisuudesta huolimatta Jeesukseen uskovan on lupa ja melkeinpä velvollisuus elää täysipainoista ja sisältörikasta elämää.
Herra, anna minun muistaa, että elämäni päättyy, että päivilleni on pantu määrä. Opeta minua ymmärtämään, kuinka katoavainen minä olen! Vain kourallisen päiviä sinä annoit minulle, elämäni on sinun silmissäsi kuin ohikiitävä hetki. Vain tuulenhenkäys ovat ihmiset, kaikki tyynni. Ps.39:5-6