Tapahtuipa kerran kuluneena kesänä, että osallistuimme ystäväni kanssa juoksukilpailuun, johon olimme innoissamme valmistautuneet ja energisinä saapuneet paikalle. Olimme kuullet, että paikallisen seurakunnan kirkkorakennus ja parkkipaikka sijaitsivat aivan lähtöalueen vieressä. Kysyin etukäteen luvan seurakunnan pastorilta parkkeeraukseen kirkon pihaan. Kuinka viisas olinkaan! Saavuttuamme parkkipaikalle sunnuntain jumalanpalvelus oli jo ohi ja ihmisiä virtaili autoihinsa tasaisena virtana. Venytellessämme raajojamme auton läheisyydessä huomasin, kuinka eräs mies kiinnitti meihin huomionsa. Aikansa meitä tarkkailtuaan tämä uskonveli viimein ja viimein saapui luoksemme ja kysyi, olimmeko osallistumassa maratonille. Saatuaan myönteisen vastauksen, mies totesi yksioikoisesti, että siinä tapauksessa emme saisi parkkeerata autoamme seurakunnan pihaan, koska se on tarkoitettu ainoastaan kirkkokansalle. Mielessäni pyöri monenlaisia vastausvaihtoehtoja. Olisin halunnut hiukan haastaa miestä keskusteluun kirkkokansasta ja ulkopuolisista, sekä siitä, arveliko hän lähestymistapansa vaikuttavan myönteisesti siihen, että jonain päivänä olisimme kenties (ulkopuolisina, joiksi hän meitä oletti) olleet kiinnostuneita tulemaan heidän kirkkoonsa. Katselin seinään kiinnitettyä mainoslakanaa ja ajattelin sen viestivän erilaista sanomaa kuin kokemuksemme kirkon pihalla. Lopuksi tyydyin kuitenkin vain vastaamaan, että meillä on pastorin lupa parkkeeraamiseen. Mies poistui vähin äänin.
Vaikka parkkipaikat ovat yksityisiä ja niitä tulee kunnioittaa, niin jäin miettimään, kuinka loistava tilaisuus seurakunnalla olisi ollut tulla ulos rakennuksestaan ja kohdata ne tuhannet ulkoilemaan tulleet kaupunkilaiset, jotka parveilivat kirkon ympärillä. Ilma oli todella kaunis ja ihmisillä aurinkoinen mieli. Jos seurakunta olisi tarjonnut vaikka vain juotavaa parkkialueella, niin se olisi ollut menestys ja tuonut yhteisön positiivisella tavalla kaupunkilaisten tietoisuuteen. Tilaisuuksia varmasti tulee uusia, mutta samalla se avasi silmiä sen suhteen, kuinka suuri vastuu yksilökristityillä on. Jokainen uskova on Kristuksen todistaja ja seurakuntansa edustaja. Riippuu ratkaisevasti meistä ja käyttäytymisestämme, millaisen kuvan annamme Jumalasta ja seurakunnasta. Suuret mainokset ja kampanjat eivät voi houkutella ihmisiä seurakuntiin voimakkaammin kuin henkilökohtaiset ja rakkaudelliset ihmissuhteet. Ei varmaankaan suotta sanota, että Jeesuksen seuraajat ovat se viides evankeliumi, jota ihmiset tarkkailevat.
Ai että mitenkö juoksu meni? No paremminkin olisi voinut mennä. Maaliin kuitenkin selvittiin ja sehän on se kilvoittelun päätavoite!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti