maanantai 16. elokuuta 2010

Häivähdys paratiisista


Vuosituhannen häät naapurimaassamme saivat kovatkin sydämet heltymään. Rakkaus mursi perinteet ja monarkkiset rajoitukset. Mahdoton muuttui mahdolliseksi, kun tavallinen mies sai vaimokseen prinsessan.
Jokaisen naisen tulisi joskus tuntea olevansa prinsessa ja jokaisen miehen olevansa prinssi. Tällaiseen parisuhteeseen meitä ohjaa Jumalan sana. ”Toinen toistenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne” soveltuu myös avioliittoon ja seurusteluun. Parisuhde voi parhaimmillaan olla kuin satuhäitä ja unelmien huumaa.
Jokaiseen suhteeseen astuu myös arki, ja arjen tullen vaaditaan sitoutumista. Toisen todellinen tuntemaan oppiminen saattaa kestää vuosikymmeniä. Jokainen voi omalta kohdaltaan todistaa, kuinka vaikea on tuntea edes itseään. Erik Ewalds on sanonut, että maailman pisin matka on omaan sisimpään – entä sitten toisen tuntemiseen?
Paratiisi oli olotila, jossa kaikki oli täydellistä. Siellä alastomuus ei ollut tullut vielä häpeäksi ja mies ja nainen olivat onnellisia, he pystyivät nauttimaan estoitta toisistaan. Kun rakastumme, saamme kokea häivähdyksen paratiisin onnesta ja intiimiydestä. Rakastuneiden ympärille rakentuu suojamuuri, jonka sisälle toiset eivät näe eivätkä pääse. Rakastuneet näkevät vain toinen toisensa ja ihastelevat toisiaan niin kuin Aadam ja Eeva aikoinaan.
Täydellinen rakkaus sai särönsä, kun paratiisin portit suljettiin ihmisten edestä ja alkoi syyttelyn ja alastomuuden häpeän aika. Siitä saakka tuo rakkauden särö on varjostanut kaikkia liittoja aina meidän päiviimme saakka.
Vielä tänäänkin rakastavaiset etsivät tietä takaisin paratiisiin saadakseen kokea sen huumaa edes hetken. Se kuuluu rakkauden ytimeen! Paratiisi vetää meitä puoleensa kuin magneetti. Siksi satuhäät saavat meidät kyyneliin. Kaipaamme täydellistä rakkautta etsiessämme omaa prinssiä tai prinsessaa!
Jumalan sanan pohjalle rakennettu suhde voi epätäydellisyyksistä huolimatta onnistua. Johdatukseen pitäisi uskaltaa hypätä! Seurakunnassa parisuhteen ja perheen ihanteet ovat korkealla. Läheskään aina niihin ei yllä, mutta ellei ihanteita olisi, emme mitenkään eroaisi maailmasta, jossa liiton perusta puuttuu. Seurakunnassa tehdään avioliitto- ja perhetyötä siksi, että kukaan ei jäisi yksin haasteiden koittaessa.

Ei kommentteja: