perjantai 12. maaliskuuta 2010

Allianssin mahdollisuus

Helmikuun alussa minulla oli mahdollisuus yhdessä Hyvä Sanoma ry:n hallituksen kanssa vierailla Euroopan ytimessä Brysselissä, eurokansanedustaja Sari Essayahin vieraana.

Tutustumismatka europarlamenttiin oli silmiä avaava. Euroopan parlamentin päätehtävä on säätää lakeja. Evankelisten kristittyjen kannalta on erityisen tärkeää saada edustamiemme arvojen mukainen meppi Euroopan parlamenttiin. Se mitä Brysselissä päätetään, vaikuttaa väistämättä myös omaan lainsäädäntöömme peräpohjolassa. Oli ilahduttavaa havaita, kuinka Sari lyhyessä ajassa on perehtynyt asioihin ja tunnustavana kristittynä tuo kantansa ja värinsä selkeästi esiin.

Hengellisesti pimenevässä Euroopassa evankelisten kristittyjen vaikutusala ja ääni on yhä pienempi. Onneksi tähän on herännyt muun muassa Euroopan Evankelinen Allianssi (EEA). EEA:n puheenjohtaja Christel Lamére Ngnambi kertoi meille Allianssin vaikutusmahdollisuuksista Euroopan parlamentissa. Monilla tärkeillä yrityksillä ja järjestöillä on omat päätoimiset lobbarinsa parlamentissa, samoin myös EEA:lla. Vaikka EEA:lta ei ainakaan vielä kysytä virallista mielipidettä Euroopan uskonnollissa kysymyksissä, ovat he tärkeä välikäsi mepeille, jotka eivät ehdi perehtyä kaikkien protestanttisten kristittyjen näkemyksiin.

Toivottavasti myös Suomen Evankelinen Allianssi (SEA) ottaisi näkyvästi paikkansa Suomen poliittisessa kentässä ja antaisi selkeän yhteisen evankelisen äänen täkäläisten päättäjien tietoisuuteen. Sanottavaahan meillä on, mutta se ei paljon kuulu, jos olemme kaikesta ulkona kuin lumiukot.

Ei kommentteja: