Voiko onni olla tässä?

Viime aikoina olen kai potenut neljänkympin jälkeistä kriisiä, kun melkein kaikki asiat ovat saaneet miehisen mieleni herkistymään.
Eräänäkin päivänä, kiireen keskellä, töihin lähtiessäni, jälleen aavistuksen verran myöhässä jähmetyin paikalleni kuin lumoutunut. Kuulin lasten iloista naurua. Katsoessani ulos ikkunasta, näin kuinka lapset laskivat pulkkamäkeä aivan asuntomme vieressä ja iloitsivat talvisesta pakkaspäivästä. Hetken halusin itsekin olla lapsi, ja toivoin, että olisin voinut olla siellä laskemassa mäkeä heidän kanssaan. Kahvi oli jäähtyä kuppiini, kun pohdin syytä siihen, miksi en aikaisemmin ollut kuullut lasten naurua, vaikka taatusti he olivat siinä ilkamoineet jokaisena talvipäivänä.
Jotain samankaltaista tunsin kerran uimahallissa. Samaan porealtaaseen tuli veden iloista nauttimaan pieni poika isänsä kanssa. Isä piti poikaansa turvallisesti sylissään ja poika tarrautui molemmilla käsillään isän jykevään kaulaan. Tilanne oli selvästi pojalle yhtä aikaa jännittävä, sekä turvallinen. Onneksi siinä kosteassa ympäristössä kukaan ei huomannut, kun kyyneleet alkoivat valua poskillani. Olisin vain halunnut olla tuo poika tai isä, kumpi tahansa. Nykyisin uimahallissa yksin harhaillessani toivoisin niin kovasti, että voisin vielä pitää lapsiani sylissäni ja leikkiä heidän kanssaan vesileikkejä. Se aika on auttamattomasti ohi. Nyt he ovat niin isoja, että tuskin edes kehtaisivat näyttäytyä isäukkonsa kanssa uima-altaan reunalla.
Mennyttä aikaa ei saa takaisin, mutta onneksi niistä on hyviä muistoja. Niihin voi aina palata. Täytyy tunnustaa sellainenkin asia, että joskus ollessani yksin kotona, selaan salaa vanhoja valokuva-albumeita ja vuodatan yksinäisiä onnen kyyneliä. Illalla sitten taas olen järkevä ja vastuullinen perheenisä.
Kaikessa tässä kummallisessa prosessissa olen hiljalleen alkanut ymmärtää, että itse asiassa elän nytkin sellaisia aikoja, joita todennäköisesti eräänä päivänä haikeana muistelen. Olen siis tehnyt suuren löydön: Onni onkin tässä! Onko tätä kukaan muu huomannut? Minusta on tulossa suuri filosofi!
Meille on annettu vain tämä hetki. Kaikki suuret ilot ja surut ovat mahdollista vain tässä hetkessä. Aionkin nyt nauttia siitä, että lapseni ovat ehkä vielä muutaman vuoden kanssamme saman katon alla. Pian tulee se hetki, kun puolisoni kanssa istumme autiossa talossamme ja katselemme tyhjiä huoneita. Samalla toivomme, että lapset tulisivat edes käymään meillä kylässä. Jumala on jostain syystä nähnyt näin parhaaksi. Taitaa olla onni sekin, että tulevaisuuteen ei pääse vielä kurkistamaan. Emme ehkä pitäisi kaikesta siitä, mitä se tuo mukanaan. Jumalaakin kannattaa etsiä silloin kun hänet voidaan löytää, eli nyt!

Hyvä Sanoma 5/2009