Saalem-kuoro kukoistaa

Saalem-kuorolla on oli onnistunut matka Chiang Maihin. Itse en päässyt sinne mukaan, mutta jumlanpalvelukset ja kuoroseminaari olivat kuulemma onnistuneet loistavasti. Väkeä oli talo täynnä, eli noin 350. Sitten olikin vuorossa kolme vapaapäivää Hua Hinissä, jossa majoituimme hyvään hotelliin. Perjantaina saavuimme takaisin Bangkokiin ja osallsituimme Bangkokin raamattukoulun 50-vuotisjuhliin. Kuoro lauloi juhlassa ja ojensimme Saalem-seurakunnan, kuoron ja thai-solun puolesta lahjat ja onnittelut juhlivalle raamattukoululle. Seuraavat tilaisuudet ovat sunnuntaina paikallisessa seurakunnassa. Kuorolaiset näyttävät olevan yllättävän pirteitä kuumasta ha hiostuttavasta säästä huolimatta. Kukaan ei ole tiettävästi edes sairastanut minkäälaista matkatautia. Kiitos rukouksista ja kannustuksesta. Kuorolaiset lähettävät paljon terveisiä kaikille Suomeen!

Bhutanissa

Matkamme Bhutaniin meinasi hiukan keskeytyä, kun jouduimme tekemään välilaskun Bangladeshiin. Huonon sään takia emme saaneet lähtölupaa ja odottaminen harmitti. Perillä olin iloinen, että pilotti odotti sään paranemista, koska lentokoneen siipi melkein viisti jyrkkää vuorenrinnettä, kun laskeuduimme lentokenttäkaupunkiin Paroon. Matkalla näimme myös Mount Everestin huipun :) Bhutan on hyvin eksoottinen ja jännittävä maa Himalajan vuoristossa. Täytyy laittaa lisää kuvia ja uutisia sitten, kunhan netti toimii nopeammin.

Thaimaassa

Lento meni hyvin, vaikka oli tietysti väsyttävää nuokkua 10 tuntia pienessä penkissä.Lentokentällä meidän (minä ja Petri)tiemme erosivat. Saalem-kuoro jatkoi suoraan Chiangmaihin ja me yhden yön jälkeen Butaniin. Ainakin kentällä kuorolaiset näyttivät melko pirteiltä.

Tästä se lähtee!

Saavuimme kaikki turvallisesti lentokentälle 20.11. illalla ja minä tietysti viimeisenä. Läheltä ehtii huonoiten :) Porukalla näyttää olevan ihan hyvä mieli ja kaikki ovat innoissaan. Pitkä lento on edessä. Katsotaan, millaiset ovat ilmeet Bangkokissa..

Lahjat likoon!

Talentit tarkoittavat lahjoja, joita Jumala on meille uskonut ja antanut käyttöömme. Ihmisellä on taipumus kehittää itse itsensä lahjakkaaksi. On hyödyllistä pohtia, mitä meillä on sellaista, jota emme olisi lahjaksi saaneet. Kaikki, mitä omistamme, on lahjaa ja lainaksi saatua. Ihminen on luonnostaan itsekäs ja haluaisi saada elämältä paljon. Niinpä kristityn kohdalla kysymyksen, mitä elämällä on minulle antaa, tulisi muuttua kysymykseksi, mitä minulla on antaa elämälle ja Jumalalle.
Kutsumuksen toteuttamisessa on omat lainalaisuutensa. Se perustuu lahjojen pois antamiseen ja itselleen kuolemiseen. Raamattu puhuu nisunjyvän tiestä, jossa elämää ei voi syntyä, ellei nisunjyvä ensin putoa maahan ja kuole. Kun sijoitamme palveluun ja toisiin ihmisiin, saamme nähdä panoksemme moninkertaistuvan. Se tuottaa iloa sekä antajalle että saajalle. Pääomamme on Jumalan omaisuutta, ei omaamme.
Lahjat on laitettava likoon! Vain käytettyinä ja toisten hyväksi tuhlattuina ne voivat lisääntyä. Itselle koottuina ja säästelemällä ne vain pilaantuvat. Ei ole hyvä arvioida, kuka on saanut parempia tai huonompia lahjoja ja onko niiden kautta avautunut tehtävä suuri tai pieni. Ihmisen mittarit voivat mennä pahasti pieleen. Jumalalle pieni on usein suurta ja suuri pientä.
Mitä lahjoja Jumala on sinulle antanut? Suostuisitko antamaan ne pois? Seurakunta tarjoaa loistavat mahdollisuudet laittaa lahjat likoon. Kätkettyinä ne eivät hyödytä ketään!

Antaisitko Jeesukselle päivällisesi?

Paikalla oli 5000 nälkäistä miestä. Tilanne alkoi luisua käsistä. Tilaisuuden järjestäjät olivat pahassa pulassa. Pieni poika pelasti tuhansien ihmisten päivän antamalla päivällisensä Jeesukselle.
Tämän päivän ihmiset ovat kuormitettuja valtavien ongelmien, hädän, tarpeiden ja auttamismahdollisuuksien ristipaineessa. Riittää vain päivän lehti tai iltauutiset, niin viimeisimmät maailmanlaajuiset tragediat vyöryvät alitajuntaamme. Kaiken tämän keskellä on ymmärrettävää tuntea itsensä pieneksi, mutta kristittynä velvollisuus kysellä, mitä minä voisin tehdä?
Olen monesti pohtinut pienuuttani globaalin hädän edessä. Joskus olen tuntenut jopa Jumalan kutsua pelipaikalle, mutta näky on usein pysähtynyt mahdottomuuteensa. En ole voinut lähteä, mutta olen silti voinut rukoilla.
Nuorena poikana näin televisiosta dokumentin. Siinä sadat köyhät filippiiniläiset penkoivat roskia Manilan roskavuorella saadakseen edes jotain ruokaa tai myytävää itselleen. Olisin heti siitä paikasta halunnut lähetä Filippiineille auttamaan ja tekemään jotain noiden köyhien ihmisten hyväksi. Mitään en voinut kuitenkaan tehdä.
Kymmenen vuotta myöhemmin luin lähetyslehdestä, että Lähetysnuoret olivat menneet ja perustaneet lähetysaseman tuolle roskavuorelle. He ovat pystyttäneet sinne suuren kyltin "Tervetuloa savuavalle vuorelle!" Siellä nuoret kristityt vielä tänäkin päivänä opettavat terveydenhuoltoa, antavat rokotuksia tauteja vastaan ja jakavat evankelioivaa kirjallisuutta.
Heiltä kysyttiin, miksi he tulivat roskavuorelle? He vastasivat: "Elon Herra kutsui meidät ja halusimme totella." Silloin tajusin, että minäkin olin kuullut saman kutsun, mutta en pystynyt lähtemään. Onneksi joku pystyi! Kuuletko sinä, mitä Herra tänään puhuu?
Usein ajattelemme, että palvellaksemme lähetystyössä meidän tulisi tehdä jotain suurta. Pienen pojan eväät kumoavat tämän ajattelutavan. Riittää kun antaa sen minkä voi!
Olisiko mahdollista, että itsekin luopuisimme jostain joka symbolisoi pienen pojan eväitä? Mitä jos jättäisimme päivällisen joskus väliin ja antaisimme sen Jeesukselle. Tulos saataisi yllättää! Mitä tapahtuisikaan, jos joskus luopuisimme omasta "viidestä leivästämme ja kahdesta kalastamme". Jeesus siunaisi lahjamme ja moninkertaistaisi sen!
Olisitko sinä valmis antamaan päivällisesi Jeesukselle?