Ottaisitko lonkeron?

Kolumni

OTTAISITKO LONKERON?

Katselin pulleaa peilikuvaani Saalemin lasiovista ja kyselin itseltäni: ”Olenko tuo tosiaan minä?” Silloin tein päätöksen: ”Nyt lähtee kilot ja tää on viimeinen taisto.” En alkanut varsinaisesti laihduttamaan, vaan muutin elämäntapani. Tiesin, että tämä taisto ottaa aikaa ja tulokset näkyvät vasta noin puolen vuoden päästä. Nyt kun kahdeksan kuukautta on kulunut, niin minulta kyselläänkin, ”Mitä sinulle on tapahtunut? Oletko sairas? Oletko tahallasi vai tahattomasti laihtunut? Jyrki et saa laihtua enää yhtään, näytät jo ruipelolta, olit ennen paljon paremman näköinen jne. Nyt kun olen normaalipainoinen, niin huolestuneita ihmisiä on ympärilläni enemmän kuin ennen! No, väliäkös tuolla! Eiköhän tämä entistä parempi suunta kuitenkin ole.
Taloyhtiössämme on lenkkisauna tiistaisin. Kun aloitin lenkkeilyn, aloin käydä myös lenkkisaunassa. Taidankin olla ainoa talossa, joka käy oikeasti lenkillä ennen saunaa. Saunassa on helppo tutustua naapureihin. Tutustuin saunassa mieheen, joka oli melkein aina pienessä hiprakassa. Yritin aluksi hieman vältellä puhumista hänen kanssaan, koska yhteistä teemaa ei tuntunut millään löytyvän. Kotitaustoistani johtuen minulta ei myöskään liikene liikaa ymmärrystä alkoholin suurkuluttajille. Yritin siis vältellä tapaamisia. Kokeilin vaihtaa saunomista aikaisemmaksi ja myöhäisemmäksi, mutta silti mies sattui aina samaan aikaan saunaan kanssani. Viimein annoin periksi ja päätin keskustella miehen kanssa kunnolla. Pyysin hänet löylyyn ja mietin, miten saisin uskonasiat puheeksi. Rupattelimme niitä näitä. Löylyn jälkeen mies kaivoi koristaan juomiset ja sanoi: ”Kylläpä saunominen onkin mukavaa. Varsinkin, kun on kunnon juomat mukana. Ottaisitko sinäkin lonkeron?” Sain pari sekuntia aikaa miettiä, joisinko yhdessä syntisten kanssa, vai kieltäytyisinkö kohteliaasti kunniasta. Ilmeisesti ratkaisin oikein, kun kieltäydyin ja kerroin olevani pastorina Saalem-seurakunnassa. Mies jähmettyi paikoilleen ja ruuvasi korkin kiinni, pesi kätensä ja käsi ojollaan esittäytyi: ”Olen Otto Huurteinen (nimi muutettu) ja olen ollut kasteella siinä seurakunnassa. Maailma vei mukanaan ja elämä on ollut yhtä alamäkeä. Lähettikö Jumala sinut tänne etsimään minua takaisin?” Voit arvata, että siitä lähtien meillä on ollut paljon puhuttavaa. Häpesin asennettani, joka minulla alussa oli ollut miestä kohtaan. Olen oppinut, että elämäni on johdatusta 24/7, eli joka hetki. Joka hetki ympärilläni saattaa olla ihmisiä, joita olen kutsuttu palvelemaan. Usein sitä vain haluaisi elää itselleen ja tuijottaa omaan napaan. Eipä silti, nyt kun oma napa on mennyt alemmaksi ja kiloja lähtenyt viisitoista, niin voi kai todeta, että ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vähän kaikkeen. Olen ollut paljon pirteämpi. Ajatusmaailma on kirkastunut ja energiaa riittää aivan toisella tavalla, kuin ennen. Ehkä ison seurakunnan palavereissa ei pitkään jaksaisikaan isolla mahalla. Sitä paitsi näyttää siltä, että sitä voi olla yhtälailla johdatuksessa niin saarnastuolissa, kuin saunan lauteillakin.

Ps. Jos haluat laihtua, älä kysy minulta miten?

Julkaistu RV-lehdessä