tiistai 1. joulukuuta 2009

Kuningas tuli luokseni!

Elipä kerran kaukaisilla mailla hyvä ja viisas kuningas, joka rakasti kansaansa. Hän olisi halunnut olla enemmän tekemisissä tavallisen kansan kanssa, mutta hän koki omassa loisteliaassa linnassaan elävänsä eristyksissä heistä.
Kuningas halusi kuitenkin tietää, miten kansa elää. Siksipä hän aina ajoittain pukeutui ryysyisiin, likaisiin vaatteisiin ja kulki pitkin valtakunnan katuja tavallisena ja huomiota herättämättömänä kansalaisena. Hän kulki talosta taloon, otti vastaan ihmisten vieraanvaisuuden ja kuunteli heidän ongelmiaan. Kukaan ei tunnistanut häntä kuninkaaksi.
Kerran hän kävi katsomassa erästä hyvin köyhää miestä, joka asui pimeässä kellarissa. Hän söi köyhän miehen valmistamaa vaatimatonta ruokaa ja puhui hänelle lohdutuksen sanoja ja kuunteli tämän murheita.
Myöhemmin tämä köyhä mies sai tietää, että itse kuningas oli vieraillut hänen luonaan. Köyhä mies sanoi: ”Kuningas jätti palatsinsa loiston ja kirkkauden ja tuli minun pimeään, köyhään ja likaiseen kotiini. Hän söi ja joi minun kanssani. Hän toi iloisen mielen sydämeeni. Toisille hän on ehkä tuonut lahjoja ja rikkauksia, mutta minulle hän antoi itsensä. Enempää en olisi voinut toivoa!”
Juuri näin teki itse taivaan ja maan Herra. Kuningasten kuningas jätti taivaan loiston ja kirkkauden, tuli itse luoksemme pimeään ja synkkään maailmaan. Näin hän toi toivon ja valon ihmismieliin. Mitä muuta voisimme toivoa?
Tässä on aietta iloon ja riemuun!
Joulun sanoma ei ole rajoitettu sanoma, joka on ohi yhdessä päivässä. Se on yksi kristikunnan suurista juhlista, joka juhlistaa Jumalan kokonaissuunnitelmaa. Tätä joulun sanomaa julistakaamme ja levittäkäämme ympäristöömme hyvää mieltä!
Hän tuli kerran luoksemme, jotta me voisimme kerran tulla hänen luoksensa kotiin!
Ole varuillasi! Kuningas saattaa tulla kotiisi tänä jouluna!

Hyvä Sanoma, joulu 2009

maanantai 2. marraskuuta 2009

Elämän junassa

Olen junassa, elämäni junassa.
Milloin nousin tähän, milloin lähdin?
Olenko istunut tässä koko elämäni?
Mikä on määränpää?
Yhtä pyydän sinulta juna, älä koskaan pysähdy!
Mene läpi vieraiden maiden,
mene ohitse hautojen,
mene ohitse juhlien,
älä koskaan pysähdy!
Jo hetken tunsin oloni turvalliseksi,
kunnes kuulin äänesi:
päätepysäkki!

tiistai 13. lokakuuta 2009

Rukoile ja tee työtä!


Suomeen ulottunut talouskriisi on iskenyt kyntensä asioihin, joita varsinkin täällä etelässä on totuttu pitämään itsestäänselvyytenä. Työpaikka on melko vaivattomasti löytynyt pääkaupunkiseudulta ja koulutetuille ammattiosaajille on ollut töitä. Nyt ja melko yllättäen kaikki onkin toisin. Työpaikka ei ole enää itsestäänselvyys ja niitä on vain vähän tarjolla. Huonot uutiset ja tulevaisuuden varjot voivat halvaannuttaa myös vakaan kristityn. Epävarmuustekijät joihin ei voi itse vaikuttaa heikentävät käsitystä omasta elämänhallinnasta. Toisaalta se on myös testi Jumalan huolenpitoon luottamisesta.
Elämme muutoksen aikaa. Työnteon rinnalle on noussut toisia arvoja. Arvot ovat kahdenlaisia. Toisaalta ne ovat pehmentyneet, koska työ ja raha eivät ole kaikki kaikessa, mutta toisaalta arvot muuttuvat entistäkin kovemmaksi varsinkin niille, jotka eivät pärjää, tai täytä työelämän vaatimuksia. Kokonaan oma lukunsa ovat ne, jotka ovat kerta kaikkiaan pudonneet yhteiskunnan tukirakenteista ja ovat luovuttaneet lakaten yrittämästä. Kovat arvot ajavat kilpailuyhteiskuntaan, jossa vain vahvat ja sitkeät pärjäävät. Kun kilpailuyhteiskunta ei enää välitä häviäjistä, niin kuka silloin välittää? Välittääkö seurakunta, Kristuksen ruumis? Niin kauan kuin Raamatun hengen mukainen arvoperusta säilyy, säilyy myös pyrkimys hyvinvointiyhteiskuntaan, jossa työnteko on jokamiehen oikeus.
Vaikka työnteko ei olekaan kaikki kaikessa, niin on se silti hyvin raamatullista. Sen tekeminen antaa tyydytyksen elämään. Työn jälkeen on hyvä ristiä kätensä ja kiittää jokapäiväisestä leivästä. ”Ora et labora” sisältää kaksi elementtiä. Työ tekemisen ja Jumalan armon varaan heittäytymisen.

Kristitty 6/09

perjantai 4. syyskuuta 2009

Jumala tuli takaisin

International Herald Tribune kirjoitti jokin aika sitten mielenkiintoisen artikkelin uskonnon uudelleen tulemisesta moderniin maailmaan. Se tarkasteli asiaa maailmanlaajuisesti ja totesi uskontojen vahvistuvan ja saavan sijaa ihmisten arkipäiväisessä elämässä kaikkialla muualla paitsi Euroopassa.
On käynyt toisin kuin ennustettiin. Demokratian, teknologian ja markkinatalouden piti tuhota uskonnolliset tarpeet mutta näin ei tapahtunut. Kristillinen arvomaailma tarjoaa vastauksia markkinatalouteen ja maalliseen mammonaan pettyneille ihmisille. Samalla myös muslimimaailma ja islam on tehostanut Jumalan etsintää, sekä kohdistanut kritiikkinsä länsimaisen hapatuksen pinnallisuuteen.
Ihmisten perustarpeet näyttäisivät olevan samankaltaiset kaikkialla maailmassa. Raha ja pinnallinen elämä ei sittenkään tyydytä ihmistä. Tarvitaan sielunravintoa. Tästä syystä erikoisesti amerikkalaisen herätyskristillisyyden tarjoamat elämänhallintaluennot ovat tulleet erittäin suosituiksi. Nykyisin lähes kaikki elämänhallintaan liittyvät kurssit, kirjat ja luennot ovat kristillispohjaisia ja jopa seurakuntien järjestämiä. Suomalaisillekin tuttu Dr. Phil opastaa kristillisten arvojen pohjalta. Seurakuntien pastoreista on tullut elämänohjeita jakavia personal trainereita, konsultteja ja jopa maan päämiesten neuvonantajia. Rick Warrenin ja Joyce Mayerin kaltaiset pastoriopettajat saavat suurimmatkin areenat täyteen kuulijoita, kun aiheena on elämänhallinta. Evankeliset kristityt ovat kiinnostuneet filosofiasta. Yhä useampi yliopistosta valmistunut ajattelija on vakaa kristitty. Vahva evankelinen ajattelutapa ja filosofia hakee selvästi muotoaan modernissa maailmassa.
Ihmiset tuntuvat epätoivoisesti etsivän perustusta elämälleen kaikkialla maailmassa. Sodat, luonnonmullistukset ja kulkutaudit vain lisäävät tätä kaipuuta. Vain Eurooppa näyttäisi olevan poikkeus. Ilmeisesti Euroopassa vielä luotetaan talouden voimaan ja hyvinvointivaltion suomiin etuisuuksiin. Euroopassa eletään kuin lintukodossa, jossa muun maailman ongelmat tuntuvat olevan kaukana. Se mikä koskettaa köyhiä maita, ei ulotu Eurooppaan. Eurooppa on hengellisesti pimeä maanosa, jossa Jumala yritetään kieltää ja jopa systemaattisesti poistaa ihmisten elämästä.
Euroopasta onkin tullut lähetyskenttä, josta ollaan huolestuneita muualla maailmassa. Eurooppaan tulee tulevaisuudessa kristillisiä lähetystyöntekijöitä, jotka yrittävät palauttaa eurooppalaisten uskon Jumalaan. Toivottavasti tämä onnistuu, ja aikoinaan kristinuskon kehtona olleesta ja lähetystyöntekijöitä lähettävästä maanosasta tulisi jälleen Jumalaan uskova manner.

Hyvä Sanoma 9/2009

lauantai 25. heinäkuuta 2009

YKSIKIN ON TÄRKEÄ

Opetuslapseuttamisen perusteet nousevat Jeesuksen lähetyskäskystä, jossa käsketään tehdä kaikki kansat hänen opetuslapsikseen. Opetuslapsia ei siis ollut vain kaksitoista, vaan kaikki Jeesuksen seuraajat kautta aikojen. Tämä tehtävä velvoittaa seurakuntaa vielä tänäkin päivänä.
Opetuslapseus on keskittymistä yhteen arvokkaaseen ihmiseen kerrallaan. Yhdestä ihmisestä huolehtiminen on työlästä. Tästä syystä keskittyminen massoihin ja suuriin kalansaaliisin on monen mielestä mieluisampaa.
Jeesus näytti olevan kiinnostunut yksilöihmisistä. Useimmat suurimmat teologiset linjaukset hän kertoi vain yhdelle tai muutamille ihmisille. Näin tapahtui muun muassa Nikodemukselle ja Syykkarin kaivon syntiselle naiselle. Jeesus välitti yksilöistä. Hän oli valmis jättämään muut ja etsimään vain yhtä kadonnutta lammasta. Herätyskristillisyyden yksi sudenkuoppa voikin karrikoidusti ilmaistuna olla juuri se, että se keskittää kaikki voimavaransa massojen ratkaisuun, mutta jättää sen jälkeen ihmisen Herran haltuun.
Raamatussa on loistavia esimerkkejä opetuslapseuttamisesta. Ehkä kaikkein koskettavin esimerkki on Paavalin ja Timoteuksen välinen suhde. Siinä Paavali tekee kaikkensa, että nuori Timoteus tulisi täysin varustettua tulevaan tehtävään.
Opetuslapseuttaminen edellyttää mallina olemista ja aitoa läpinäkyvyyttä. Tässä suhteessa vanhemmat kristityt voisivat olla vahvoja opetuslapseuttajia, vaikka se vaatiikin paljon voimavaroja.
Seurakunnissamme kasvaa nuori sukupolvi, joka kaipaa hengellisiä isiä ja äitejä. He odottavat, että joku todella ohjaisi ja opettaisi heitä. Oppiminen tapahtuu myös sanoitta. Tiedämme tämän jo omista perheistämme. Kotona olemme oppineet vanhemmiltamme ja heidän esimerkin kautta asioita, vaikka emme sitä välttämättä tiedostaisikaan.
Jos ottaisimme opetuslapseuttamisen vastuun Jumalalta tulleena tehtävänä, niin jokaisella riittäisi seurakunnassa tehtävää. Tuntekaamme siis aitoa vastuuta toinen toisistamme ja ohjatkaamme toisiamme syvempään Kristuksen tuntemiseen.

Kristitty 5/09

perjantai 22. toukokuuta 2009

Voiko onni olla tässä?

Viime aikoina olen kai potenut neljänkympin jälkeistä kriisiä, kun melkein kaikki asiat ovat saaneet miehisen mieleni herkistymään.
Eräänäkin päivänä, kiireen keskellä, töihin lähtiessäni, jälleen aavistuksen verran myöhässä jähmetyin paikalleni kuin lumoutunut. Kuulin lasten iloista naurua. Katsoessani ulos ikkunasta, näin kuinka lapset laskivat pulkkamäkeä aivan asuntomme vieressä ja iloitsivat talvisesta pakkaspäivästä. Hetken halusin itsekin olla lapsi, ja toivoin, että olisin voinut olla siellä laskemassa mäkeä heidän kanssaan. Kahvi oli jäähtyä kuppiini, kun pohdin syytä siihen, miksi en aikaisemmin ollut kuullut lasten naurua, vaikka taatusti he olivat siinä ilkamoineet jokaisena talvipäivänä.
Jotain samankaltaista tunsin kerran uimahallissa. Samaan porealtaaseen tuli veden iloista nauttimaan pieni poika isänsä kanssa. Isä piti poikaansa turvallisesti sylissään ja poika tarrautui molemmilla käsillään isän jykevään kaulaan. Tilanne oli selvästi pojalle yhtä aikaa jännittävä, sekä turvallinen. Onneksi siinä kosteassa ympäristössä kukaan ei huomannut, kun kyyneleet alkoivat valua poskillani. Olisin vain halunnut olla tuo poika tai isä, kumpi tahansa. Nykyisin uimahallissa yksin harhaillessani toivoisin niin kovasti, että voisin vielä pitää lapsiani sylissäni ja leikkiä heidän kanssaan vesileikkejä. Se aika on auttamattomasti ohi. Nyt he ovat niin isoja, että tuskin edes kehtaisivat näyttäytyä isäukkonsa kanssa uima-altaan reunalla.
Mennyttä aikaa ei saa takaisin, mutta onneksi niistä on hyviä muistoja. Niihin voi aina palata. Täytyy tunnustaa sellainenkin asia, että joskus ollessani yksin kotona, selaan salaa vanhoja valokuva-albumeita ja vuodatan yksinäisiä onnen kyyneliä. Illalla sitten taas olen järkevä ja vastuullinen perheenisä.
Kaikessa tässä kummallisessa prosessissa olen hiljalleen alkanut ymmärtää, että itse asiassa elän nytkin sellaisia aikoja, joita todennäköisesti eräänä päivänä haikeana muistelen. Olen siis tehnyt suuren löydön: Onni onkin tässä! Onko tätä kukaan muu huomannut? Minusta on tulossa suuri filosofi!
Meille on annettu vain tämä hetki. Kaikki suuret ilot ja surut ovat mahdollista vain tässä hetkessä. Aionkin nyt nauttia siitä, että lapseni ovat ehkä vielä muutaman vuoden kanssamme saman katon alla. Pian tulee se hetki, kun puolisoni kanssa istumme autiossa talossamme ja katselemme tyhjiä huoneita. Samalla toivomme, että lapset tulisivat edes käymään meillä kylässä. Jumala on jostain syystä nähnyt näin parhaaksi. Taitaa olla onni sekin, että tulevaisuuteen ei pääse vielä kurkistamaan. Emme ehkä pitäisi kaikesta siitä, mitä se tuo mukanaan. Jumalaakin kannattaa etsiä silloin kun hänet voidaan löytää, eli nyt!

Hyvä Sanoma 5/2009

perjantai 8. toukokuuta 2009

Romanivainot nousussa Unkarissa

International Herald Tribune kirjoitti 27.4.2009, että romaniviha on saanut äärimmäisen vakavia ilmentymiä Unkarissa. Viimeisen vuoden aikana vähintään seitsemän romania on tapettu ja kolmeenkymmeneen romanitaloon on heitetty polttopommeja. Romaneja on surmattu hyvin raa’alla ja alkukantaisella tavalla. Talot on ensin sytytetty tuleen ja sen jälkeen pakenevat ihmiset on tapettu kotipihalleen. Lehden mukaan Unkarissa vaikuttava romanivaino on pahinta koko Keski- ja Itä-Euroopassa. Romanivihaa ovat lietsoneet myös äärioikeistolaiset pienpuolueet, ja veriteot ovat huhujen mukaan käytännössä entisten Balkanin sodan ja Ranskan muukalaislegioonan veteraanien suorittamia teloituksia. Koko unkarin 600.000-jäseninen romanivähemmistö on peloissaan ja vertaa tapahtumia holokaustin aikaisiin tunnelmiin.

torstai 9. huhtikuuta 2009

Tuuli puhaltaa missä tahtoo

Karismaattisuus ja Pyhän Hengen työ liitetään usein yhdeksi ja samaksi asiaksi. Monesti kuitenkin unohdamme, että Jumala on kolminaisuus, ja että kaikessa Jumalan työssä on Pyhä Henki aina mukana. Ei siis ole erikseen sellaisia tilaisuuksia, missä olisi paikalla vain Jumala tai vain Pyhä Henki. Pyhän Hengen ilta mainoslauseena ei ole sen painavampi, kuin Jumalan- tai Jeesuksen ilta. Jos olemme suuntautuneet ajattelemaan, että Pyhä Henki persoonana on karismaattisempi, kuin Jumala niin olemme ajautuneet harhaan.
Me emme pysty kontrolloimaan Jumalaa, niinpä meidän tulee antaa Jumalan kontrolloida meitä! Jeesus selvensi kyselevälle Nikodeemukselle, että tuuli puhaltaa missä tahtoo. Kreikankielessä sana Henki tarkoittaa kirjaimellisesti tuulta. Koska Tuuli puhaltaa missä tahtoo, meidän tehtävämme ei ole komentaa Tuulta, vaan nostaa purjeet ja olla valmiit Tuulen vietäväksi. Kaikkien tuulten vietäväksi ei kuitenkaan ole viisasta lähteä. Jokaisessa laivassa on peräsin jolla suuntaa ohjataan. Hyväksi peräsimeksi kannattaa ottaa Jumalan Sana ja aika ajoin tarkistaa kurssi kirjoituksista.
On hyvä olla tuulisissa paikoissa! Seurakuntaelämässä kaikki raamattutunnit, rukouskokoukset, pyhäkoulut ja pienryhmät ovat tuulisia paikkoja. Jumalan kolminaisuus toimii niissä kaikissa ja Pyhä Henki puhaltaa sinne elämää.
Jokaisella merellä on karikkoja, niin lienee karismaattisuudessakin. Laivan pitäminen kurssissa ei ole ilmiöiden vastustamista tai matkustajien ilon pilaamista; pikemminkin terveellistä vastuuta.

Kristitty 2/09

torstai 2. huhtikuuta 2009

Arfikka on edelleen ajankohtainen

Afrikka lähetyskenttänä on uuden murroksen edessä. Samalla kun voimakaan lähetystyön voidaan todeta saaneen aikaan suuria tuloksia, niin haasteet köyhyyden, hädän ja levottomuuksien suhteen eivät tunnu loppuvan.


Ilmapiiri tarttuu

Lähes kaikki kansainväliset lähetysjärjestöt toimivat Afrikassa. Erityisesti Itä-Afrikassa tehdyn lähetystyön siunaukset ovat silmiinpistäviä. Myös Saalem-seurakunta on ollut etuoikeutetussa asemassa saadessaan lähettää uskonhenkisiä lähetyssaarnaajia Afrikkaan. Monesti tyhjästä aloitettu pioneerityö on kasvanut suureksi kirkkokunnaksi ja tänään voimme vain kiittää Jumalaa siunauksen vuosikymmenistä. Entisen pimeän Afrikan henki on tänään hyvin erilainen. Esimerkiksi Kenian, Tansanian ja Ugandan ilmapiiri on hyvin kristillinen. Gospel-musiikki soi kaupoissa, autojen puskureissa on Jeesus-tarroja ja myös kirkko tai rukoushuone löytyy lähes joka kylästä. Tietyissä osissa Afrikkaa on jopa trendikästä olla kristitty ja ylistää Jumalaa. Juuri Itä-Afrikan siunaus antaa toivoa koko Afrikan mantereelle ja jopa koko maailmalle. On hyvin todennäköistä, että Itä-Afrikan suuret seurakunnat lähettävät tulevaisuudessa monia lähetyssaarnaajia sivistyneisiin länsimaihin ja palauttavat alkuperäisen ja vilpittömän uskon myös pakanallistuneeseen Eurooppaan.


Hätä on suuri

Afrikka on kuitenkin iso manner. Suuret muslimialueet odottavat edelleen pioneerilähettejä ja evankeliumin kirkasta sanomaa. Humanitäärinen hätä on suuri ja ihmisten silmistä näkyy toivottomuus. Usein kärsimyksillä ei tunnu olevan mitään rajaa. Kun yhdestä vitsauksesta on päästy, niin toinen odottaa vuoroaan. Aids leviää valtavalla voimallaan, kolera vaatii veronsa, pilaantunut vesi ja kuivuus piinaavat laajoja alueita, kansamurhat ja levottomuudet toisensa jälkeen ajavat ihmisiä kodeistaan ja levittävät pelkoa jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Afrikassa on vaurautta ja köyhyyttä. Turistisafarit eläinpuistoissa antavat Afrikasta valheellisen kuvan. Varallisuus on jakautunut epätasaisesti. Usein kaikkialla rehottava korruptio vie humanitääriset lahjoitukset vääriin taskuihin. Ahneet kansanjohtajat hamuavat valtaa, aseita ja luonnonvaroja itsekkääseen käyttöönsä. Afrikassa on suuri hätä! Vaikka edelleen tarvittaisiin pioneerilähettejä erikoisesti pimeille muslimialueelle, niin nyt tarvittaisiin myös humanitäärisellä, kristillisellä mielenlaadulla varustettuja lähetystyöntekijöitä. Tarvetta on niin veri alojen ammattiosaajista, kuin traumaterapeuteistakin. Esimerkiksi laajoilla alueilla tapahtuneiden kansanmurhien vaatimat traumahoidot ovat hyvin puutteellisia erikoisesti lasten kohdalla.


Uusia lähtijöitä tarvitaan

Nyt Afrikkaan tarvittaisiin uuden ajan lähettejä. Uusi sukupolvi voisi nyt nousta täysin uusiin haasteisiin. Tämä voisi tarkoittaa erikoisesti oman ammattinsa kautta tapahtuvaa lähtemistä. Tarvetta olisi lääkäreitä, sairaanhoitajista, psykologeista, terapeuteista, rakennusmiehistä jne. Afrikkaan panostettu uhraus ei valu tyhjään, vaan se vaikuttaa globaaliin menestymiseen kaikilla aloilla. Ennen kaikkea se antaa toivoa paremmasta ja Jumalan valtakunnan esiin murtautumisesta afrikkalaisten kautta, joilla on selkeästi oma roolinsa viimeisten aikojen evankelioinnissa.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Kirja-arvio


Davis Petts:
Raamattu ja parantuminen. Aikamedia, 2009. Nid. 297 s.

Teologian tohtori David Pettsistä näyttäisi lyhyen ajan sisällä tulleen suomalaisen helluntailaisuuden luottoteologi. Vielä 2000-luvun alussa Ristin Voiton mielipidepalstoilla käytiin kiivasta keskustelua Pettsin teologiasta suhteessa sairasten paranemiseen. Nyt kaikki on toisin ja hyvä niin. Heti kirjan alussa Petts viittaakin kohua herättäneeseen tulkintaan, kantoiko Jeesus sairautemme ristille samalla tavoin kuin hän kantoi meidän syntimme. Muun muassa tämän kysymyksen selventämiseksi kannattaa lukea Pettsin uusin kirjakäännös, joka käsittelee jumalallista parantumista.
Tyylilleen uskollisena Petts ei jätä kiveäkään kääntämättä Raamatun parantumisihmeitä tarkastellessaan. Kirjoittaja käy systemaattisesti läpi lähes kaikki Vanhassa – ja Uudessa testamentissa kerrotut paranemistapaukset, ja tekee kunkin luvun lopussa selventävän johtopäätöksen luetusta. Toisin kuin useimmat teologit Petts pyrkii selvästikin antamaan lukijalle vastauksia. Tosin selviä vastauksia odottaville Pettsin vastukset saattavat olla liian ympäripyöreitä, kuten esimerkiksi toteamus: ”Emme saa olettaa, että jonkun ihmisen sairaus johtuu hänen henkilökohtaisesta synnistään. Se voi johtua siitä, mutta niin ei välttämättä ole.” Voisi kuvitella, että juuri Pettsin usein mainitsema sairauden ja synnin syy-yhteys saisi herkän lukijan helposti syyllistymään tai masentumaan. Petts on kirjassaan kuitenkin myös sielunhoidollinen ja osaa hoitaa tämän problematiikan. Usein kirjoittaja sysääkin vastuuta paranemisesta enemmän niille, jotka rukoilevat sairasten puolesta. Eräässä kohdassa Petts mainitsee parantumattomuuden yhdeksi syyksi jopa vanhimmat, jotka eivät usko rukouksen voimaan. Paranemisen ja uskon yhteys on mielenkiintoinen teema kirjan kokonaisuudessa. Kirjoittaja nostaa esiin useita eri tapauksia, joissa usko oli vuoroin sairaalla ja vuoroin jollain toisella. Näin ollen mitään selvää sapluunaa paranemisen marssijärjestykseen ei näyttäisi olevan olemassa.
Pettsin opetus on turvallista ja rauhoittavaa. Hän uskaltaa käsitellä mm. paranemisen ja kärsimyksen välisiä suuria kysymyksiä, eikä pyri kumoamaan lääketiedettä paranemisen mahdollisuutena. Kirja antaa taitavasti toivoa myös niille, jotka eivät koe paranemista ja vakuuttaa, että kaikki sairaat paranevat kerran taivaassa.
Kirja on helposti luettava, eikä vaadi lukijalta ennestään teologista perehtyneisyyttä. Samalla kirja on myös teologisesti arvokas ja soveltuu pastorien ja raamatunopettajien käsikirjaksi, sekä terveellisen ja turvallisen opetusmateriaalin aineistoksi.
On ilahduttavaa, että Aikamedia on viimeaikoina rohkeasti kustantanut teologista kirjallisuutta, josta Suomen pienillä markkinoilla on suuri puute. Tämäntyyppisistä kirjoista otetaan usein verrattain pieni painos eikä lisäpainoksista ole varmuutta, sen vuoksi kannattaa hankkia tämä ja Pettsin aikaisemmat Aikamedian suomennokset (Pyhän Hengen olemus ja Armolahjat seurakuntaa rakentamassa) omaan kirjahyllyyn ennen, kuin ne loppuvat kaupoista.
Kannen ulkoasuun on markkinoinnin kannalta hyvä kiinnittää huomiota. Tässä valossa kansikuvassa roikkuvat sideharsot ja laastarit ovat teennäisen näköisiä. Sisältö on ehtaa tavaraa!

tiistai 24. helmikuuta 2009

Pankki vei rahani ja ylpeyteni!

Vaimoni sai muutaman tonnin perintörahaa ja yhdessä mietimme, mitä sille tekisimme. Koska elämämme on lähes aina ollut kädestä suuhun elämistä tyyliin; tili tuli ja tili meni, niin päätimme laittaa rahat pankkiin. Olinkin pitkään haaveillut puskurirahastosta pesukoneen rikkoutumista tai jotain vastaavaa varten.
Käyttötilillämme oli mitätön korko, niinpä vertailin eri säästötilien korkoja. Kaupthing-pankki näytti kaikin tavoin parhaalta vaihtoehdolta. Ei kuukausimaksuja, ei nostorajoitteita ja koronmaksukin joka kuukausi. Kysyin parilta asiantuntijalta, sisältyisikö talletukseen riskejä. Molemmat olivat sitä mieltä, että talletussuojan rajoissa talletus on turvallinen.
Kun sitten eräänä aamuna uutisissa sanottiin pankin menneen nurin ja tilit jäädytetyt, alkoi ahdistus. Tilanne oli minulle vaikea koska, olen pitänyt kunnia-asianani hoitaa perheemme raha-asiat hyvin. Pienistä tuloistamme huolimatta ja hyvän taloudenhoidon ansiosta, olemme lähes aina kyenneet hoitamaan laskumme eräpäivään mennessä. Olin kuvitellut olevani järkevä, budjettiorientoitunut mies, enkä koskaan ole tuhlannut vastuuttomasti.
Nyt olin sijoittanut vaimoni pienen ja ainoan perinnön pankkiin, joka ryösti minut sinisilmäisen. Häpeä ja syyllisyys vaivasi. Aloin ahdistua. Tunsin itseni typeräksi. Uhrista tuli syyllinen. Luin netistä asian ympärillä käytyä keskustelua ja se vain lisäsi tuskaani. Ihmiset antoivat olan takaa: ”Oma vika, jos on niin tyhmä, että on sijoittanut rahansa islantilaispankkiin”. ”Saakoot nyt kärsiä ne, jotka ovat ahneuksissaan tavoitelleet suuria korkoja.” En voinut millään ymmärtää, että muutuin ahneeksi sijoittajaksi jos sukanvarren sijaan laitoin rahaa pankkiin. Kertoessani, joillekin kohtalostani, aistin sen olevan heille kiinnostava uutinen. Oli varmaan mukavaa pohtia, onko pastori rahanahne ja niin typerä, että on sortunut tuollaiseen. Vaimolle puolestaan lupasin, että hankin rahat takaisin vaikka lisätyöllä, mutta takaisin ne tulevat. Onneksi kaikki päätyi hyvin ja jäljelle jäi vain hyvä opetus: älä luota mammonaan!
Viime päivinä olen paljon miettinyt niitä, jotka ovat ajautuneet konkurssiin, tulleet petetyiksi ja joiden osakkeet ovat romahtaneet. Heihin on helppo suhtautua pilkallisesti. Koskaan ei kuitenkaan tietä, milloin talouskriisi koskettaa omaa ympäristöä. Tämä kaikki johtaa meidät pohtimaan myös sitä, mikä elämässä on kaikkein tärkeintä. Iso kirja sanoo selvästi, että maallinen perustus pettää ja ainoastaan taivaan pankkiin sijoitetut varat pysyvät tallessa. Mitä tahansa taantuma tuokaan tullessaan, ollaan toistemme tukena!

Hyvä Sanoma-lehti 2/09

maanantai 9. helmikuuta 2009

LÄHETYSTYÖ EI OLE VAIHTOEHTO

Kristityn elämässä jotkut asiat ovat vapaaehtoisia tai vaihtoehtoisia, evankeliointi ei. Kenkien käyttäminen on vapaaehtoista, mutta usein järkevää. Syöminen on vapaaehtoista, mutta välttämätöntä. Auton ajaminenkin on vapaaehtoista, mutta heti, kun lähdemme ajamaan autoa, sen kuljettaminen vasenta kaistaa (Suomessa) ei ole vaihtoehto. Uskoontulo, sekin on vapaaehtoista, mutta sen jälkeen, kun annamme elämämme ohjakset Jumalalle, maailman evankeliointi ei enää ole vaihtoehto. Katsoessamme maailman hätää ja tarpeita Jumalan silmin samaistumme Jumalan sydämen sykkeeseen ja hukkuvan maailman hätään. Jos puolestaan valitsemme olla välittämättä, joudumme sivuraiteelle.
Lähetystyö on parhaimmillaan tervettä riskinottoa ja äärirajoilla elämistä. Voimme valita pelkän penkissä istujan roolin, kun samalla voisimme elää jännittävää elämää ihmisten keskellä. Vaikka Jumalan johdatus veisi meidät olosuhteisiin, joissa emme itse välttämättä haluasi olla, on se kuitenkin paikka, missä tunnemme olevamme kaikkein onnellisimpia. Satsaamalla omaan tahtoon ja pelkästään itsellemme elämiseen, valmistaudumme heikosti päivään, jolloin tekomme punnitaan tulessa. Olemmepa sitten rakentaneet perustuksellemme kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin Raamatun mukaan aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan.
Lähtökohta lähetysihmisenä elämiseen, on alkaa nähdä maailmaa samalla tavalla, kuin Jumala sen näkee. Välähdyksen Jumalan tuntemuksesta maailmaa kohtaan voimme nähdä ehkä Raamatun tunnetuimmassa jakeessa: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi…”
Ajatellessamme maailman hätää, se voi tulla liian suureksi vuoreksi edessämme. Kukaan meistä ei voi pelastaa maailmaa yksin. On helpottavaa tietää, että maailman pelastus onkin Jumalan käsissä. Ainoastaan Jumala voi todella rakastaa maailmaa, mutta hypätäksemme mukaan Jumalan suunnitelmaan, emme voi elää pelkästään itsellemme.

Kristitty 1/09

torstai 1. tammikuuta 2009

MIEHELLÄ AINA MIELESSÄ

Varhaisten kirkkoisiemme opetuksen perusteella seksi on perinteisesti ollut likaista ja sen ajatteleminen tuomittavaa. Jonkin tutkimuksen mukaan 85% 20-30 vuotiaista miehistä ajattelee seksiä kerran minuutissa ja nainen vain kerran pari päivässä. Luulisi kuitenkin, että jos mies käy töissä ja elää suhteellisen normaalia elämää, niin ei sitä seksiä ehtisi jatkuvasti pohdiskelemaan. Kaikkia yleistämättä, eiköhän seksin ajattelu ole melko yksilöllistä. Joidenkin ajatukset voivat lähes jatkuvasti pyöriä seksin ympärillä, toisilla taas siihen riittää suhteellisen vähän mielenkiintoa. Muut elämän päämäärät ja kiireet voivat työntää seksin sivummalle ajatuksista.
Yhtä kaikki, kristitty mies elää melkoisessa ristipaineessa. Maailman ihmiset voivat ainakin teoriassa rellestää syyllisyyttä tuntematta, mutta uskova kokee syyllisyyttä jo pelkistä ajatuksista.
Täytyisi muistaa, että vaikka seksiä pursuaa nykyään joka tuutista, niin silti se on vain yksi asia muiden joukossa. Seksi ja seksuaaliset ajatukset ovat alueita, joissa tunnetaan suurta syyllisyyttä ja osataan myös syyllistää. Syyllisyydestä huolimatta seksuaaliset ongelmat ovat vain yksi niistä lukuisista tavoista, joilla saatamme rikkoa Jumalan käskyjä vastaan. Pitäisi muistaa, että niin kuin muissakin asioissa, niin myös seksin alueella uusi alku on aina mahdollinen ja menneisyyden voi rauhassa uskoa Jeesuksen sovitettavaksi.
Helpottavaa on sekin tieto, että edes avioliitossa seksin ei tarvitse olla täydellistä ja taivaallista. Puolisoon tutustuminen ja erotiikan opettelu vaatii valtavasti vaivannäköä ja sitoutumista. Monet luulevat avioliiton olevan jatkuvaa hääyötä ja romantiikkaa, sitä se ei ole. Onni ei synny siitä, että on käyty vihillä; se syntyy siitä, että nähdään vaivaa suhteen lujittamiseen. Molempien puolisoiden täytyy sitoutua tekemään töitä avioliiton onnistumiseen. Harras ja hyvä työ palkitaan parisuhteessa. Ajan mittaan avioparit oppivat myös löytämään molempia tyydyttävän seksielämän. Seksi ei ole vain lihan läiskyntää. Kun mediasta omaksuttu seksin paine haluaa vain tyydytystä, niin kristityt avioparit oppivat enemmänkin antamaan ja tekemään puolisonsa onnelliseksi.
Hyvät seksikokemukset puolison kanssa voivat virittää intohimoisen ja kauniin seksin ajattelemisen. Traumaattiset ja likaiset kokemukset puolestaan voivat johtaa ahdistukseen ja seksiin liittyvien ajatusten torjuntaan. Kauniit ja oikeansuuntaiset seksiunelmat voivat siis jopa piristää ja irrottaa mielen arkirutiineista. Näin seksi voi olla motiivi, joka vie miestä elämässä eteenpäin. Toivoisin jokaisen miehen saavan hyvää seksiä ja antavan sitä puolisolleen.

Tosimies 6/08