maanantai 19. joulukuuta 2016

Kuinka murehtimisesta pääsee vapaaksi?

Murehtiminen tekee elämästä raskasta. Sitä voisi kuvailla myös levottomuudeksi, ahdistukseksi tai epämääräiseksi peloksi, johon ei ole mitään tiettyä syytä. Murehtija elää kuluttavaa elämää. Hänellä on jatkuvasti tunne, että pian tapahtuu jotain kamalaa. Kyseessä on eräänlainen luottamuksen puute elämän kantokykyyn. Joiltakin murehtiminen vie kyvyn elää nykyhetkessä. Murehtiessa monet iloiset asiat jäävät huomaamatta ja elämästä nauttiminen käy lähes mahdottomaksi.

Salakavalasti hiipivä huoli
Jostakin syystä toiselle pienet asiat näyttävät suurilta murheilta ja toisille isotkin vaikeudet ovat helposti selätettäviä pikku juttuja. Onkin syytä kysyä, onko olemassa asioita, jotka olisi vain parasta ohittaa antamatta niiden järkyttää mielenrauhaamme. Koska jokaisen psyyke on erilainen ja reagoi asioihin eri tavalla, olisi tärkeää tunnistaa mieltä järkyttävät asiat ajoissa ja ottaa niin sanotut ”pienet ketut kiinni”, ennen kuin ne ehtivät saada aikaan tuhoa (Laulujen laulu 2:15). Jeesus itse antoi ohjeen: ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö” (Joh. 14:27). Periaatteessa nämä sanat osoittavat, että on mahdollista pysyä rauhallisena ja pelottomana silloinkin, kun huomaamme huolen hiipivän puseroon.

Murehtimisen seurauksia
Taipumus murehtimiseen voi johtua monesta eri syystä, esimerkiksi menneisyydessä koetuista pettymyksistä tai sielun haavoista. Niistä vapautuminen ei ole helppoa, mutta Jumalan sana ohjaa meitä parantumaan ja asettamaan luottamuksemme häneen.

On luonnollista, että pitkäaikaisella murehtimisella on myös terveydellisiä vaikutuksia. Koska murehtiminen on stressin sukulainen, pitkittyessään se voi johtaa esimerkiksi unettomuuteen, vatsavaivoihin, verenpaineen nousuun ja sydänsairauksiin. Kristittyinä meidän on uskottava myös näkymättömään maailmaan, jossa meistä pyritään tekemään kireitä, huolestuneita, rauhattomia ja tasapainottomia. Tässä tilassa uskova on erityisen altis lankeamaan virheisiin.

Hetkessä elämisen voima
Kielteisistä asioista ei voi koskaan päästä kokonaan eroon, vaan elämässä tulee jatkuvasti vastaan onnettomuuksia ja pettymyksiä. Sielun tasapaino riippuu pitkälti siitä, mihin kiinnitämme huomiomme. Psalmissa (118:24) kehotetaan kiinnittämään huomiota tämän päivän positiivisiin asioihin ja niistä nouseviin ilon aiheisiin: ”Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä.” Ilottomuus johtuu osaltaan siitä, että emme osaa elää tässä hetkessä. Taipumuksemme on tunnetasolla elää tulevaisuudessa ja tavoitella niitä asioita, joista haaveilemme. Toiset taas kamppailevat menneisyyden epäonnistumisten kanssa. Yhtä kaikki meidän tulisi oppia nauttimaan hetkestä, joka meille on annettu, ja laittamaan luottamus Jumalaan, joka pitää huolen tulevaisuudestamme ja menneisyydestämme.

Kaikki murhe ei ole pahasta
On olemassa myös tervettä huolta ja murhetta, joka on ihmiselle hyödyksi. Se saattaa liittyä esimerkiksi oman elämäntavan muuttamisen tarpeeseen. Murheellinen tulee olla myös läheistemme tai yhteiskuntamme rappiotilasta. Vanhemmat kantavat luonnollisesti huolta myös omista lapsistaan. Kaikesta murehtimisesta ei siis tarvitse päästä vapaaksi, mutta tuhovasta murheesta on olemassa Vapahtajan valmistama tie ulos. Se johtaa sielun terveelliseen ja luottavaiseen lepotilaan.

Palmin pähkinä RV-lehti 50/2016

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Kärsitkö lentopelosta?

Paljastetaan heti alussa, että kysymys ei ole lentokoneella lentämisestä. Kysymys on itsenäistymisestä ja omien siipien kantovoiman kokemisesta.

Kotipesä on turvallinen. Niinhän se on linnullakin. Kotipesässä on totuttu siihen, että sinne tuodaan ruoka suoraan suuhun ja kaikki tarpeet täytetään. Kotipesäelämä olisi täydellistä, mutta niin ei voi jatkua ikuisesti. Pesään jääminen on epätervettä ja tyrehdyttää jatkuvuuden, jonka luonto on säätänyt.
Ensimmäiset yritykset omilla siivillä lentämiseen on otettava ennemmin tai myöhemmin. Se on luonnollisesti kova paikka. Kova maailma on ympärillä ja kylmät tuulet puhaltavat uhkaavasti. Ensimmäinen lentoyrityskin saattaa päätyä ikävästi. Seurauksena voi olla totaalinen mahalasku. Siihen ei pidä kuitenkaan jäädä. Lintu on luotu lentämään ja siivet kantavat aivan varmasti kunhan niitä vain käyttää. Samoin kantaa myös ihmisen elämä. Pikkuhiljaa, vanhempien ja hyvien opastajien tuella, myös pieni ihminen alkaa kokea onnen hetkiä itsenäistymisen ihanalla tiellä.
Paikalleen jääminen ja ympäristön pelkääminen asettaa ihmisenkin vaaraan. Elämän syliin on vain hypättävä ja seikkailusta nautittava vaikka se kuinka pelottaisi. Itsenäistymisen vaiheet tekevät joskus kipeää ja takaiskuja tulee, mutta menneeseen ei kannata haikailla.
Mihin pieni ihminen voi sitten omissa lentoyrityksissään ja itsenäistymisen haasteissa luottaa? ”Jumalaan, joka kulkee taivasten yli sinun apunasi ja korkeudessaan pilvien päällitse. Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret.” 5. Moos.33:26-27

perjantai 4. marraskuuta 2016

Kuinka seurakuntakuria tulisi harjoittaa?

Arvostelu ja arviointi näyttäisi olevan nykyisin kovin suosittua sosiaalisessa mediassa. Tämä ajan trendi nostaa esiin kysymyksen, millä edellytyksillä kristitty voi ojentaa muita seurakunnan jäseniä?

Ei yksilöoikeus
Jeesus selvästikin paheksui arvostelukeskeistä toimintaa. "Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi ´Annapa kun otan roskan silmästäsi, kun omassa silmässäsi on hirsi?" (Matt. 7:3–4.)
Kirjeissään Paavali kyllä kehottaa käyttämään seurakuntakuria, mutta missään kohden ei anneta ymmärtää, että se olisi yksilökristityn oikeus tai velvollisuus. Myös Paavali kielsi yksilöuskovia olemaan tuomitsematta ennenaikaisesti, ennen kuin Herra tulee (1. Kor. 4:5).
Nopeasti ja tutkimatta on mahdotonta tietää henkilön käyttäytymisen syvimpiä syitä. Koska vain Herra yksin näkee ihmisen käytöksen syvimmät vaikuttimet, siksi vain hän kelpaa tuomariksi. Tällä perusteella olisi syytä olla varovainen ja pidättäytyä liian voimakkaasti arvostelemasta toisia heidän vaelluksestaan.

Kollektiivinen päätös
Seurakuntakurin kannalta huomionarvoinen seikka on, että koskaan sitä ei alkuseurakunnassakaan tehnyt vain yksi henkilö. Kaava oli sen kaltainen, että johtajat nuhtelivat henkilöä haitallisesta käytöksestä henkilökohtaisesti ja hänelle rakennettiin niin sanottu palautuspolku. Vasta siinä tapauksessa, kun henkilö ei monista yrityksistä huolimatta suostunut muuttamaan käytöstään, asia vietiin kollektiivisesti seurakunnan kokoukseen. Tätä seurannut määräaikainen erottaminen oli koko seurakunnan tekemä ratkaisu.
Paavalin kurinpidollisena motiivina näytti olevan sopimaton käytös ulkopuolisten silmissä, joka vei uskottavuuden evankeliumin sanomalta. Myös Pietari totesi, ettei ole häpeä kärsiä siksi, että on kristitty, mutta "Kenenkään teistä ei tule kärsiä murhamiehenä tai varkaana tai pahantekijänä tai toisten petkuttajana" (1. Piet. 4:15). Lisäksi Paavali varoitti viemästä riitoja pakanoiden ratkaistavaksi, koska pyhät tulevat tuomitsemaan maailmaa ja enkeleitä. Tästä syystä heillä tulisi olla arviointikykyä jo nyt (1. Kor. 6:19).

Äärimmäinen pakkokeino
Näyttää siltä, että seurakuntakuria käytettiin varsin harvoin. Se oli äärimmäinen pakkokeino, jota käytettiin sen jälkeen, kun kaikki muut korjaamisyritykset olivat epäonnistuneet. Kun seurakunta päättää toimia näin, heillä itsellään tulee olla vilpitön armahdetun syntisen asenne. Toisia tulisi aina kohdella samoin kuin Kristus on kohdellut itseä (Ef. 4:32).
Uskovia vaanii jatkuvasti se vaara, että he kiirehtivät tuomitsemaan toisissa omat syntinsä. Paavali sanoo, että jos joku tavataan tekemästä väärin, häntä on ohjattava lempeästi (Gal. 6:1). Siksi ei pidä myöskään unohtaa, että lopullista tuomiovaltaa käyttää seurakunnan pää Jeesus Kristus.

Tarkoituksena hyvä lopputulos
Nykyisin lainsäädäntö asettaa omat ehtonsa ja rajansa seurakuntakurin harjoittamiselle. Raamatun henki soveltuu kuitenkin hyvin myös tähän aikaan. Sen tarkoitus on aina ihmisen paras ja sielun pelastuminen.
Seurakunnissa yli kirkkokuntarajojen on menneinä vuosikymmeninä tapahtunut paljon tuhoa ja ihmisten kaltoinkohtelua, kun yksittäiset seurakuntalaiset ovat taitamattomasti harjoittaneet seurakuntakuria. Oikeutta ei tule ottaa omiin käsiin. Tulee toimia oikein ja Raamatun ohjeiden mukaisesti. Haavoille lyötyjä on liikaa.

Palmin pähkinä RV 44/2016

perjantai 9. syyskuuta 2016

Mitä asenne ratkaisee?

Raamattu puhuu asenteesta yllättävän paljon. Ei suoranaisesti sillä nimellä, mutta selvästi siihen viitaten. Pelkästään Hengen hedelmästä ja lihan teoista kertovassa osuudessa voidaan sanoa, että asenne todellakin ratkaisee.

Kysymys on siitä, kuinka suhtaudumme toisiin ihmisiin, itseemme ja ympäristöömme. Voimme asenteellamme saada aikaan paljon pahaa tai paljon hyvää.

Ilmapiirin myrkyttäjä

”Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä. Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niin kuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut (Ef. 4:31–32).”

Asenne on sisäinen olemuksemme. Se tulee näkyviin päivittäisessä käyttäytymisessämme. Sanoohan Raamattukin, että sydämen kyllyydestä suu puhuu. Asenteella on tapana näkyä ihmisestä sanoittakin. Ulkoiset eleet ja sanat paljastavat pohjimmaiset tunteet.

Seurakuntaelämässäkin tulisi opettaa asenteesta. Yleiseen ilmapiiriin vaikuttaa muun muassa se, minkälaisella asenteella ihmiset tulevat jumalanpalvelukseen. Arvosteleva ja kritisoiva asenne tarttuu. Palveluiden vaatiminen kavahduttaa, ja kylmät kohtaamiset etäännyttävät. Sen sijaan siunaava asenne rohkaisee: palvelualttius ilahduttaa, ja rakkaudelliset kohtaamiset lämmittävät.

Jos paha asenne leviää, se voi upottaa pahimmassa tapauksessa koko seurakunnan. Ilmapiiri kärsii, ja luottamukselliset ihmissuhteet romuttuvat. Sama pätee työyhteisöön. Huono asenne luo vain häviäjiä, kun itsesuojeluvaistoiset vaihtavat maisemaa.

Menestymisen väline

Asenne omaan elämään on myös äärimmäisen tärkeä. Tästä osoituksena ovat muun muassa monet vammautuneet urheilijat, jotka eivät ole antaneet periksi suurtenkaan koettelemusten edessä. Tätä kutsutaan tutkimuksissa kasvun asenteeksi (growth mindset). Se lähtee siitä, että ominaisuudet ovat muokattavissa. Oli lähtöasetelmamme mikä tahansa, pystymme parantamaan omia lähtökohtiamme asenteen avulla.

Riittävällä harjoituksella ja oikeanlaisella asenteella haaste kuin haaste on ratkaistavissa. Muuttumattomuuden asenteen omaksuneet ihmiset pitävät vaivannäköä ja haasteita turhina. He välttävät negatiivista kritiikkiä ja pitävät toisten menestystä uhkana. Kasvun asenteen ihmiset puolestaan näkevät vaivannäön kehittymisen mahdollisuutena. He rakastavat haasteita, oppivat kritiikistä ja näkevät toisten menestyksessä inspiraatiota ja oppimisen mahdollisuuksia.

Jotain tällaista oli myös Raamatun kahdella miehellä, Joosualla ja Kaalebilla. Uskon asenne ratkaisi juutalaisen kansan pääsyn luvattuun maahan.

Ongelman keskipiste

Kerran Ranskassa käydessäni päätin tuoda mukanani ranskalaista juustoa tuliaiseksi. Luulin sen olevan hyvä idea, mutta totuus oli toinen. Juustosta tuli autooni niin kuvottava haju, että sen kitkemiseen vaatteista, matkalaukuista ja autosta kului viikkoja.

Luin hiljattain tarinan miehestä, jonka vaatteisiin myös oli tarttunut ranskalaista juustoa. Työpaikallaan hän tiuski työtovereilleen kitkerästä hajusta ja levitti hajun lisäksi ilmapiiriin pahaa mieltä. Viimein mies tajusi hajun lähtevän hänestä itsestään. Mies oli itse ongelman keskipiste.

Samoin toimii asenteemme. Se sävyttää suhtautumistamme kaikkeen lähellämme tapahtuvaan, joko myönteisesti tai kielteisesti.

Palmin pähkinä RV-lehti 36/2016

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Saako elämästä nauttia?

Kysymys saattaa kuulosta naiivilta, mutta tarkemmin ajateltuna se on monille kristityille ongelma. Suhde maailmaan ja sen tarjoamiin iloihin on kaksijakoinen. Kristitty kokee olevansa kahden maan kansalainen. Varsinainen kotimaa on taivaassa, mutta jalat ovat vankasti maan kamaralla. Lukiessamme Raamattua, käsityksemme sen aikaisista ihmisistä on kapeakatseinen. Syntyy mielikuva, että ihmisillä oli kovin paljon töitä, kärsimyksiä, sairauksia ja vain vähän vapaa-aikaa. Näiden lisäksi elämään näkyi mahtuvan joka päivä kotiseurakunnan jumalanpalvelus.

Vaikeita kysymyksiä
Nykyään on paljon vapaa-aikaa, mahdollisuuksia huvitella ja matkustaa. Onko siis oikein käyttää aikaa vain itsensä iloksi? Onko oikein, että kristitty kuluttaa vapaa-aikaansa esimerkiksi kirjoja lukien, elokuvia katsellen tai hyvästä ruoasta nauttien?
Onko Raamatussa perusteluja tällaiselle elämäntyylille? Entä rahankäyttö? Kuinka paljon rahasta voi käyttää Jumalalle uhraamisen ohella itseensä? Voiko kristitty siis elää edes osaltaan samankaltaista elämää kuin jumalaton?

Ennenkin iloittiin
Raamatun mukaan juutalaisuudessa osattiin juhlia. Iloiset hääjuhlat kestivät jopa seitsemän päivää. Myös jotkut Jumalan itsensä määräämät juhlat kestivät useita päiviä, jopa viikon. Juhlista syntyy mielikuva iloisesta elämästä nauttivista ihmisistä. Myös sapatin merkitys painottuu lepoon ja puhtaaseen olemiseen. Jumala painotti hyvin ankarasti, että sapattina pitää levätä. On selvää, että Uusi testamentti sisältää Jumalan ilmoituksen ja pelastussuunnitelman, eikä sen rivejä ole käytetty kuvailemaan ihmisten arkielämää. Toisaalta joistain kertomuksista, kuten Kaanaan häistä saa viitteitä ihmisten vapaa-ajanvietosta. Jos Raamatun kuvaukset ihmisten elämästä ovat rankkaa ja ankeaa kertomaa, se on johtunut pääasiassa köyhyydestä, ahneudesta tai Jumalan käskyjen väärin tulkitsemisesta. Jumala on kuitenkin luonut elämän ihmistä varten: "Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten." (Mark. 2:27)

Tarkoitettu elämään
On sanottu, että lähes kaikki harhaopit alkavat siitä, että luotua elämää vähätellään tai se tuomitaan. Jumala on luonut ihmisen lopulliseksi päämääräksi ikuisen elämän, mutta sitä ennen ihminen on luotu tähän aikaan. Tämä elämä on tarkoitettu täysillä elettäväksi, eikä askeettisuutta tavoittelevaksi. Jeesuskin eli normaalia elämää jopa siinä määrin, että fariseukset ja lainopettajat halveksivat häntä. Heidän mielestään hengellisen opettajan olisi pitänyt olla askeettisempi. ”Ihmisen Poika on tullut, hän syö ja juo, ja te sanotte: "Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja syntisten ystävä!" (Luuk. 7:34)
Saarnaaja kiteyttää elämästä iloitsemisen hyvin vapauttavasti: ”Niinpä olenkin havainnut, että on oikein ja paikallaan syödä ja juoda ja nauttia elämästä kaiken sen vaivan keskellä, jota ihminen näkee vähinä Jumalan antamina elinpäivinään auringon alla; sellainen on hänen osansa. Jumalan lahja on sekin, että hän antaa rikkautta ja omaisuutta ja sallii ihmisen käyttää sitä ja saada siitä osansa ja iloita kaiken vaivannäön keskellä. (Saarn. 5:17-18)

Ei siis ole väärin nauttia Jumalan lahjoista ja elämän kaikista hyvistä asioista. Jumala kieltää synnin tekemisen ja varoittaa itsekkyydestä. Siksi hän onkin käskenyt, että lähimmäistä tulee rakastaa niin kuin itseään. On oikein jakaa omasta hyvinvoinnistaan, mutta lähimmäistä ei kuitenkaan käsketä rakastaa enemmän kuin itseään. Kun sen oikein ymmärtää, niin löytää tasapainon.

Rv-lehti 29/2016 Palmin pähkinä

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Onko oltava tietynnäköinen, että voi kantaa tiaaraa?

Kirja-arvio. Meri-Hannele Palmi, Olet silmäterä. Detaché. Bookhouse, nid. 50 s.
Runokirjan kirjoittaminen ja kustantaminen on nykyään suuri haaste. Runokirjat eivät myy siinä missä suositut pokkarinovellit. Silti runoja tarvitaan. Runot peilaavat sielunmaisemia ja puhuttelevat lukijoita henkilökohtaisella tavalla. Jos runous kuolee, kuihtuu samalla ilmaisun rikkaus. Runoista olisi pidettävä kiinni ja niitä tulisi julkaista runsaasti. Runoilijan haasteena on oman nimen tunnettavuus. Siksi runoilijan tulisikin julkaista runojaan eri medioissa tullakseen tutuksi. Tunnetun runoilijan runoihin luotetaan enemmän, vaikka vasta-alkaja olisi tyylissään taitavampi.
Tähän haastavaan kenttään on oman runokirjansa kirjoittanut Meri-Hannele Palmi. Kirja, Olet silmäterä. Detaché, on kirjoittajan esikoisteos. Kirja sijoittui 5. sijalle Bookhousen "Kirjan vuosi 2015" -kilpailussa. Kirja on helppolukuinen ja sen hotkaisee kerralla. Riimit eivät ole perinteistä loppusointuvaa runoutta, vaan syvällistä ja taitavaa kerrontaa. Rivien välistä voi lukea kirjoittajan sielunmaisemaa ja siihen on helppo samaistua omalla tavallaan. Teos koostuu muutamasta osastosta, jotka vievät lukija erityyppisiin mielenmaisemiin. Rikas kielenkäyttö tekee vaikutuksen. Kirjoittaja on selvästi perillä monimerkityksellisten maailmankuvien kanssa. Teoksessa on yhtenäinen tematiikka, joten lukija pysyy kokoajan mukana kirjoittajan kuljettaessa lukijaa kohti loppuhuipennusta. Lopussa tuntuu, että kirja loppui liian nopeasti kesken, mutta jokin sisällä kutsuu lukemaan ja pohtimaan syvällisiä tekstejä uudestaan ja uudestaan. Toivottavasti kirjoittajalta tulee pian lisää luettavaa.
Runokirja soveltuu parhaiten moderniin tyyliin tottuneille nuorille ja nuorille aikuisille, mutta vanhempi lukija ei varmasti jää kylmäksi jos vain uskaltaa heittäytyä uusille ulapoille.

Onko oltava tietynnäköinen, että voi kantaa tiaaraa?
Kolmas päivä. Koko illan katselin mustavalkoista, miten ilmaantui siipiä suuhun, nilkkoihin ja niskaan. Vaikea sanoa näytitkö enemmän feoilta vai enkelipojilta. Minuun alkoivat kasvaa nuo piruetit, kärrynpyörät, maassakierimiset, käsien hennot kaaret ja tauot, joita teit.

"Kuinka kauniisti astelet kengissäsi, sinä ruhtinaan tytär! Sinun lanteesi kaartuvat kuin kaulakorut, taiturin kätten tekemät."

Nimesin sinut: kun niobesiipiset lentävät ikkunoista läpi.


Linkki kirjoittajan runosivulle: https://www.facebook.com/KuninkaanTyt%C3%A4r-runohuone-686961371342407/

torstai 9. kesäkuuta 2016

Murtumispisteessä

Luukkaan evankeliumissa on kuuluisa kertomus Pietarin kalansaaliista, joka oli niin suuri, että verkot eivät meinanneet kestää saaliin painoa. Kun verkot olivat murtumispisteessä ja repeilivät, Simonin täytyi kutsua naapuriveneitä apuun. Näin kalat saatiin veneisiin. Saalis oli niin suuri, että Luukkaan mukaan kaikki veneet tulivat täyteen kaloja. Kun Simon Pietari hämmästeli kaikkea tätä, Jeesus antoi hänelle uuden ammatin vanhoilla metodeilla: Pietarista tehtiin ihmisten kalastaja.

Ei ole kaukaa haettu ajatus, että voidaksemme suoriutua tehokkaasti aikamme evankelioimishaasteesta tarvitsemme muiden seurakuntien apua ja yhteistyötä. Silmiemme tulee lopullisesti avautua tälle tosiasialle. Tämän haasteen edessä joudumme toteamaan, että emme selviä siitä yksin. Ihmisten evankeliointiin tarvitaan seurakuntien, kirkkokuntien ja myös yksittäisten uskovien yhteistyötä. Ellemme toimi yhdessä, vaarana on verkkojen repeytyminen ja saaliin valuminen kokonaan pois käsistä. Se ei olisi kenenkään etu.

Ihminen lienee pohjimmiltaan ahneuden myrkyttämä. Itsekkyys ei kuitenkaan johda hyvään lopputulokseen. Myös herätyskristillisten toimijoiden suurimpia syntejä on kunnian ja glorian kalasteleminen itselle. Jokainen haluaisi julkaista tietoja tapahtumien kävijämääristä ja työn tuloksista reilusti yläkanttiin. Hengellisessä viestinnässä tapahtuu edelleenkin paljon liioittelua ja kuvakulmien muotoilua.

Viestinnällisesti positiivisuus ja liikehdintä ovat aina piristävä asia, joka voi saada aikaan lisää hengellistä liikettä. Kaunisteltujen tulosten varaan ei kuitenkaan voi rakentaa, eikä niiden pohjalta pitkälle pötkitä.

Pietarilla oli varaa kutsua muita apuun suuren haasteen edessä. Niin tulisi olla meilläkin.

Maailmamme on monella tapaa murtumispisteessä. Haasteita on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Olemme tulleet aikaan, jossa yksin tekemiseen ei ole järkeä tuhlata voimavaroja. Tämä koskee omaa herätysliikettämme, mutta myös suhdettamme muihin kristillisiin toimijoihin.

Kyse ei ole ainoastaan evankelioinnista. Kyse on paljon muustakin. Ei esimerkiksi ole järkevää, että diakoniassa kaikki saman paikkakunnan seurakunnat keskittyvät ruoka-apuun. Ihmisillä on muitakin tarpeita. Seurakuntien olisikin hyvä miettiä, miten kukin niistä voisi omilla vahvuuksillaan toimia yhteisen päämäärän hyväksi.

Olisiko nyt viimeinkin jo aika, jolloin pirstaloitumisen ja oman edun sijaan alkaisimme katsoa yhteistä hyvää? Kun verkot ovat murtumispisteessä, on vain hetki aikaa valita yhteisen ison hyvän ja laihan oman edun välillä.

RV-lehti 24/2016, pääkirjoitus.

maanantai 16. toukokuuta 2016

Mikä ihmeen helatorstai?

Todennäköisesti tietyt kirkolliset juhlapyhät ovat helluntailaisille yhtä vieraita kuin niin sanotuille tavallisille tallaajillekin. Syynä voi olla se, että kirkkopyhät eivät kiinnosta ja ne koetaan luonteeltaan korkeakirkollisiksi.

Kirkkopyhiä ei ole huomoitu

Helluntailainen jumalanpalveluskäytäntö ei noudata juuri minkäänlaista opetussuunnitelmaa, eikä näin ollen myöskään huomioi kirkkopyhiä jumalanpalvelusten saarnateksteissä. Poikkeuksen tekevät pääsiäinen ja joulu. Edes helluntai ei näytä olevan helluntailaisille erikoisempi päivä. Ainakaan sitä ei ole hyödynnetty mahdollisuutena kertoa esimerkiksi ulkopuolisille helluntailaisuudesta tai helluntain tapahtumista.

Helatorstai on vieras käsite

Helatorstai saattaa nimenä aiheuttaa sen verran päänvaivaa, että se täytyy googlaamalla selvittää. Siinä ei toisaalta ole mitään hävettävää, onhan helatorstai nimenä hyvinkin hämmentävä ja jollakin tapaa harhaanjohtava. Kyse on siis Kristuksen taivaaseen astumisen päivästä, joka ei valitettavasti enää pitkään aikaan ole ollut suomalaisten silmissä merkittävä kirkkopyhä.Helatorstaita vietetään aina 40 päivää pääsiäisen jälkeen. Helatorstain kriisiä kuvastaa sekin, että hallitus kaavailee sen muuttamista palkattomaksi vapaapäiväksi vuosityöaikaa lyhentämättä. Helatorstailla on kuitenkin hyvin pitkät perinteet. Sitä on vietetty kristikunnassa erillisenä juhlana jo 300-luvulta lähtien. On harmillista, että Kristuksen taivaaseen astumisen päivän nimi on muutettu helatorstaiksi, joka juontuu ruotsin kielen sanoista ”helig torsdag” ja tarkoittaa pyhää torstaita.

Helatorstailla on merkittävä sanoma

Helatorstailla voisi olla merkittävä sanoma kristillisen lähetystehtävän kannalta. Kristuksen taivaaseen ottamisen jälkeen opetuslapset lähtivät matkaan ja saarnasivat evankeliumia kaikkialla. Helluntaipäivänä heidät täyttänyt Pyhä Henki vahvisti heitä, ja niinpä heidän kauttaan tapahtui monia ihmeitä ja tunnustekoja, juuri niin kuin Jeesus oli luvannutkin. Helatorstaihin liittyy myös voimakas eskatologinen näkökulma. Kristuksen taivaaseen ottamisen yhteydessä opetuslapset jäivät katsomaan haikeina taivaalle, mutta pian kaksi valkopukuista miestä (jotka todennäköisesti olivat enkeleitä) palautti heidän ajatuksensa maan pinnalle sanoen: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän" (Ap. t. 1:11).

Lupaus Kristuksen paluusta

Helatorstaihin liittyy siis yhtä aikaa lähetystehtävän käytäntöönpano ja lupaus Kristuksen paluusta aikojen lopulla. Helatorstain tulisikin muistuttaa meitä siitä, että kristillinen lähetystehtävä on vielä pahasti kesken eikä Kristus voi palata ennen kuin tämä tehtävä on loppuun saatettu. Samaan aikaan kristittyjen olisi hyvä muistaa, että Jeesus on astunut Jumalan luokse taivaisiin, istunut Isän Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle ja hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hän on kerran saapuva takaisin ja tuleva herruudessaan tuomitsemaan elävät ja kuolleet. Kristillisillä kirkkopyhillä olisi paljon annettavaa helluntailaiselle jumalanpalvelukselle ja hartauselämälle. Toivottavasti voisimme laajemmin ottaa käyttöön kirkkopyhien tarjoaman laajan sanoman ja hyödyntää niitä opetussuunnitelmia tehdessämme.

Palmin pähkinä. RV-lehti 19/2016


tiistai 10. toukokuuta 2016

Kevätenergiaa vai masennusta?

Kun kevät koittaa ja aurinko paistaa, useimmat ihmiset kokevat energian nousevan. Kaikille ei kuitenkaan tapahdu näin. Jotkut potevat kevätmasennusta. Masennuksen hoitoon on olemassa useita eri vaihtoehtoja, jotka riippuvat masennuksen tasosta. Masentunut mieliala menee useimmiten ohi itsestään, mutta suositeltavia asioita sen hoitoon ovat lepo, liikunta, rentoutuminen, hyvän kirjallisuuden, muun muassa Raamatun ja Psalmien lukeminen.
Apu on aina sovellettava tarpeeseen. Useimmille ihmisille riittävä apu on keskustelu ammattitaitoisen auttajan kanssa. Jumalan hoitoon on myös hyvä luottaa. Tässä olennaisena kysymyksenä on Jeesuksen esimerkin mukainen kysymys, jonka hän yleensä esitti: ”Tahdotko tulla terveeksi?” Masennuksesta ja pahasta olosta kärsivälle tämä on hyvä kysymys, johon on riemullista vastata positiivisesti ja loppuprosessi on Jumalan käsissä.
Voiko masennuksessa seurata myös jotain hyvää? Miksi masennuksen pitää tulla? On tärkeää säilyttää luottavainen mieli, vaikka selviä vastauksia masennukseen ei aina löytyisikään. Joka tapauksessa masennus palauttaa ihmisen armollisesti uudelleen siihen tienhaaraan, jossa on paljon mahdollisuuksia parempaan. Kysymys on usein mielen terveestä reaktiosta meitä kohtaan, eli siitä, kuinka Jumala tai ihmisten tuki saisi meidät masennuksesta lepoon.
Masennuksen olemassaolon pohtiminen on tärkeää, koska se voi auttaa meitä näkemään sen hyödyllisyyden. Usein ihminen haluaa löytää nopean ja yksinkertaisen ulospääsyn masentavista tilanteista. Masennuksella voi kuitenkin olla jokin tärkeä viesti ihmiselle. Se voi viestiä muun muassa muutoksen tarpeellisuudesta, elämän pelosta ja siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Mikäli masennus saa ihmisen prosessiin, niin se voi olla hänelle uuden elämän alku. Masennuksella voi olla erittäin parantava ja syvällinen sanoma elämän voimavarana. Se voi olla jopa Jumalan eräs kasvatusmetodi. Masennus on normaalia. Jumala on läsnä ihmisen masennuksessa, eikä jätä vaikeuksien tullen.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Mitä vapaa-ajattelusta tulisi ajatella?

Vapaa-ajattelua saatetaan pitää älyllisenä, humanistisena ja järkiperäisenä tapana ajatella. Sen vastakohtana voidaan harhaanjohtavasti nähdä Jumalaan uskovat vähä-älyisempinä ja sokeaan uskontosidonnaisuuteen harhautuneina auktoriteettiuskon orjina.

Kysymys on ateismista
Uskontokritiikki on vapaa-ajattelijoiden tehtävä. Ei siis pitäisi tulla yllätyksenä, jos minkä tahansa uskonnon edustaja joutuu heidän kanssaan ristiriitaan. Vapaa-ajattelijat kieltävät Jumalan olemassaolon ja jopa käyvät käännytyskampanjaa sitä vastaan, sillä heidän tehtävänsä on suhtautua arvostelevasti kirkkoon ja eri uskontokuntiin.
Vapaa-ajattelu on moderni nimi ateismille, jonka juuret ulottuvat 1700-luvulle. Vapaa-ajattelijat järjestäytyivät ensimmäisen kerran vasta 1870-luvun puolivälissä Englannissa. Yhteisenä voimavarana Manner-Euroopassa toimi taistelu katolista kirkkoa vastaan.
Liike sanoo olevansa puoluepoliittisesti sitoutumaton ja levittävänsä aatettaan väkivallattomin ja demokraattisin menetelmin. Vapaa-ajattelijat eivät kuitenkaan kaihda keinoja loukata uskovien pyhiä arvoja. Lainkirjain herjauksesta onkin tässä kohtaan hyvin tulkinnallinen. Tästä räikeänä esimerkkinä oli joidenkin vuosien takainen tempaus rohkaista suomalaiset vaihtamaan Pyhä Raamattu pornolehteen, joskin kampanja herätti kritiikkiä myös vapaa-ajattelijoiden keskuudessa.

Uskonnottomuus ei voi toteutua
Koska vapaa-ajattelijoiden missio jatkuu edelleen, on lähes varmaa, että tulemme jatkossakin törmäämään yhä useammin uskonnonharjoittamisen oikeutukseen liittyviin kysymyksiin. Keskustelu esimerkiksi koulujen juhlista, suvivirrestä ja kirkkopyhien vietosta hairahtuu usein eri uskontojen väliseksi ongelmaksi. Totuus on kuitenkin se, että hyvin harvoin esimerkiksi muslimit ovat vastustaneet kristillistä perintöä. Toki he vaativat oikeutusta oman uskonnon harjoittamiseen ja jättävät osallistumatta kristillisiin juhliin. Paine kieltää yleiset uskonnolliset juhlat tulee vapaa-ajattelijoiden suunnalta.
Kansalaismielipiteen muuttaminen ja päättäjiin vaikuttaminen on vapaa-ajattelijoiden päätyötä. Päämäärä erottaa valtio ja kirkko kokonaan toisistaan saattaa hyvinkin toteutua. Mutta siinä, missä vapaa-ajattelijat juhlivat voittokulkuaan kristillisen perinteen purkamisesta, he eivät ymmärrä luovansa uskonnollista tyhjiötä, jonka jokin toinen täyttää. Näin toimien vapaa-ajattelijat itse asiassa tarjoavat neitseellistä maaperää uusille uskonnoille. Tämä avannee konkreettisesti myös selkeitä portteja islamin voittokululle Euroopassa.

Ateismi hajottaa
Vapaa-ajattelijat, joiden liittoihin nettitietojen mukaan kuuluu Suomessa noin 1500 henkilöä, tuskin vastustavat sellaista uskon harjoitusta, joka tapahtuu omassa ympäristössään ilman käännytyspyrkimyksiä. Loukkaavalle ja jatkuvalle painostukselle tulisi kuitenkin laittaa piste. Uskontoja ja ihmisiä ei saisi piilovaikuttamisen kautta pyrkiä kääntämään toisiansa vastaan. On myös suurta harhaa väittää, että kirkosta eronneet tai kirkkoon kuulumattomat automaattisesti tukisivat vapaa-ajattelijoiden aatetta.
Mikäli vapaa-ajattelijat uskoisivat omaan oppiinsa sekulaarista humanismista, heidän tulisi hyväksyä lainalaisuudet, jotka telluksella vaikuttavat. Vain harvoin esimerkiksi kristitty kääntyy muslimiksi, mutta tyhjiön täyttää lähes aina jokin uskonto. Ateismi, kuten historia on osoittanut, kaatuu kerta toisensa jälkeen omaan mahdottomuuteensa.

RV-lehti 14/2016. Palmin pähkinä

perjantai 26. helmikuuta 2016

Pitäisikö aina ottaa kantaa?

Kantaa voi ottaa monella tavalla. Se voi olla lausunto medialle tai julkilausuma. Se voi olla mielenilmaisu julkisessa tukimarssissa tai mielipidepalstalle suunnattu kirjoitus. Kannanotto voi tapahtua myös työpaikan kahvipöytäkeskustelussa tai äänestyskopissa. Nykyajan yleisin ja nopein tapa ottaa kantaa tapahtuu sosiaalisessa mediassa ja nettipalstoilla.
Oikein käytettynä sosiaalinen media edistää ihmisten tervettä vuorovaikutusta ja edesauttaa verkostoitumista, mutta väärin käytettynä se voi aiheuttaa ahdistusta ja kiusaamista.
Somen käyttäjät ovat selvästi jakautuneet ainakin kahteen ryhmään: niihin, jotka jakavat harmittoman pinnallisia kuulumisia ja niihin, jotka julkaisevat vakavia uutisaiheita ja ottavat kantaa lähes kaikkiin päivänpolitiikan tapahtumiin. Kristittyjen keskuudessa jakauma on samankaltainen. Käyttäjistä erottuvat leppoisat arkipostaajat ja kiivailevat väittelijät.
Nykyään joudutaan miettimään, millaisena henkilönä somessa esiinnytään. Esimerkiksi pastorin on syytä miettiä, kuinka hänet mielletään. Vaikka hän haluaisi esiintyä omana arkisena yksityishenkilönä, niin hänet yleensä tulkitaan pastorina ja hänen kommenttejaan peilataan asemaa vasten. Samoin on muidenkin ammattiryhmien kanssa. On oltava tarkkana, milloin somessa edustaa organisaatiota ja milloin toimii yksityishenkilönä.
Moni katuu kommenttejaan jälkeenpäin; siksi olisi hyvä laatia kantaa ottamisen periaatteet.

Ottiko Jeesus kantaa?
Vaikka Jeesus otti puheissaan kantaa sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja lähimmäisenrakkauteen, hänen kantansa ilmeni pääosin opetuksissa, ei manifesteissa.
Jeesus näytti kunnioittavan kaikessa lakia ja esivaltaa. Hän kehotti maksamaan verot keisarille. Syntiset ihmiset, kuten prostituoidut ja korruptoituneet veronkantajat, eivät saaneet Jeesukselta tuomioita, vaan tulivat opetuksen ja rakkauden tähden kuin itsestään synnintuntoon.
Sen sijaan Jeesuksen kanta ulkokultaisuutta ja epärehellistä jumalanpalvelusta kohtaan oli tiukka. Jeesus kaatoi rahastajien pöydät temppelistä ja nuhteli vääriä opettajia. Linja näytti selkeästi olevan se, että syntiset katuvaiset saivat armon, mutta hengellistä asemaa hyväksikäyttävät saivat kovan tuomion.
Mitä Jeesus sitten kirjoittaisi someen? Kuinka hän kirjoittaisi esimerkiksi pakolaisista? Nämä ovat kysymyksiä, jotka voisivat auttaa meitäkin linjaamaan sanomisiamme ennen julkaisua. Koskaan Jeesus ei lyönyt painanut alaspainettuja vaan asettui heikkojen ja sorrettujen puolelle.

Negatiivisuus väsyttää
Jatkuva kriittisyys ja kantaaottavuus väsyttää. Joskus on hyvä pitää sometaukoa tai mediapaastoa. Häiritsevästä keskustelusta ja negatiivisesta kaveruudesta voi myös poistua. Kenenkään ei tarvitse kuunnella uhkailuja, pelotteluja, väheksymisiä, loukkauksia, nöyryytyksiä, vihjailevia kommentteja, mustamaalaamista, aiheetonta arvostelua tai rasistista häirintää.
Somessa tulisi kirjoittaa omalla nimellään ja miettiä loppuun asti ennen kuin julkaisee. Kiusaaminen, henkilökohtainen kritiikki, juoruilu ja provosoituminen ei ole suotavaa. Jokaisen tulisi olla lojaali omalle perheelle, läheisilleen ja työnantajalleen myös somessa.
Kannanottamisen ähkyä kuvaa hyvin Elina Salmisen runo, kirjasta Jos minä jostain alkaisin (Visiokuva 2015). ”Tänään en enää murehdi mistään. En ole mitään mieltä, enkä ota kantaa. En koita olla oikeassa, enkä aio selvittää ensimmäistäkään sotkua. Hetken tässä vain hengittelen, ja sitten painaudun huokaisten pehmoiseen petiin.”

Palmin pähkinä. RV-lehti 8/2016.

perjantai 15. tammikuuta 2016

Turvalliseen seurakuntaan luotetaan

Jokainen laivamatkustaja luottaa lähtökohtaisesti siihen, että laivan kapteeni osaa navigoida laivansa määräsatamaan. Ellei näin olisi, laivayhtiö olisi pian entinen ja itse laiva iskeytyisi ennen pitkää karille. Matkustajien on voitava luottaa siihen, että miehistö osaa työnsä.

Tämän lisäksi matkustajien on lupa nauttia turvallisuudesta, ja siitä, että heidän tarpeistaan huolehditaan koko matkan ajan. Kun matka on turvallinen ja onnistunut, on melko varmaa, että matkustaja valitsee saman laivayhtiön uudelleen.

Samoin lentokoneen kapteeni valaa kuulutuksillaan turvallisuutta lennon aikana. Pilotti tietää, mitä tekee. Hän ei välitä matkustajille tiedotuksia, joista kuvastuu epävarmuus tai huoli esimerkiksi siitä, pysyykö lentokone ilmassa koko lentomatkan ajan. Pienikin epävarmuustekijä lentäjien ammattitaidossa voisi nopeasti nostaa paniikin matkustamossa. Henkilökunta tuntee vastuunsa arvokkaiden ihmisten kuljetuksesta.

Näin on myös seurakunnan kohdalla. Seurakunta on tarkoitettu turvalliseksi yhteisöksi. Raamattu vertaa sitä lammastarhaan, jota hyvä paimen paimentaa.

Turvallisuus seurakunnassa ilmenee monella eri tavalla. Ensinnäkin turvallisuutta on terve opetus. Pastorit ja opettajat tekevät luonnollisesti myös virheitä, mutta ne tunnustetaan ja niistä opitaan.

Johtajat ja paimenet kantavat vastuun seurakunnan päätöksistä. Heiltä odotetaan kykyä edetä ja tehdä päättäväisiä ratkaisuja mutta myös herkkyyttä olla ryhtymättä epävarmoihin hankkeisiin. Riskejä täytyy ottaa, mutta mielettömyyksiin ei saa ryhtyä.

Ympäröivä yhteiskunta ja ajan haasteet aiheuttavat seurakunnassa jatkuvaa muutostarvetta. Tästä syystä seurakunta ei voi hetkeäkään levätä laakereillaan. Tämä tosiasia ei kuitenkaan aiheuta levottomuutta muutosvalmiissa seurakunnassa, koska sen perustus on hyvässä kunnossa ja sen johtoon luotetaan.

Turvallisessa seurakunnassa on myös opittu käyttäytymään kunnioittavasti ja sivistyneesti. Keskinäistä rakkautta ja toisten kunnioitusta opetellaan niin kuin Raamattu kehottaa.

Turvallisessa seurakunnassa taloutta hoidetaan ammattitaitoisesti ja läpinäkyvästi. Päättäjät ovat sisäistäneet sen, että Jumalalle uhrattuja varoja on hoidettava vastuullisesti ja erityisellä tarkkaavaisuudella.

Kun seurakunnan johto viestii ympärilleen turvallisuutta, antaa tilaa keskustelulle ja erilaisille mielipiteille, ei provosoidu kriittisestä palautteesta ja pitää toiminnan Kristus-keskeisenä, seurakuntaan luotetaan ja se menestyy.

Pääkirjoitus RV-lehti 2/2016

perjantai 8. tammikuuta 2016

Miksi uskovan mieli järkkyy?

Tästä aiheesta toivoisi enemmänkin keskustelua ja asiantuntijanäkökulmat olisivat tervetulleita. Omassa artikkelissani perehdyn kysymykseen vain suppeasti, oman pastorintyössä saadun kokemuksen pohjalta.

Voi tapahtua kenelle tahansa
Mielenterveyden järkkymiselle ei ole olemassa mitään yhtä selkeää syytä. Psykoanalyytikko Marja-Liisa Elorannan mukaan masennukseen ja skitsofreniaan sairastumiseen on fyysisten lisäksi myös psyykkisiä syitä. Näitä ovat erilaiset elämän pettymykset ja vastoinkäymiset. Todella suuret pettymykset sairastuttavat kenet tahansa, mutta jotkut sairastuvat pienienkin vastoinkäymisten nujertamina. Sairastumisalttius on suurempi niillä, joiden kyvyt ovat jääneet vähäisiksi elämän varhaisvaiheissa koetun turvattomuuden takia. Elämä kolhii heitä herkemmin kuin muita.
Professori Eero Castrén toteaa, että aivojen kehittyminen on sikiöajasta lähtien kuin talon rakentamista. Jos jokin osa, rakennuspalikka jää pois tai särkyy kovassa kulutuksessa, se pitää jotenkin korvata. Puuttuvan osan tärkeydestä riippuu, miten hyvä tai huono valmiista rakennelmasta tulee. Pahimmassa tapauksessa romahtaa koko rakennus, tai ihmisen mieli. Kun mieli järkkyy, aivot eivät toimi tarkoituksenmukaisella tavalla. Jossain kehityksen vaiheessa on tapahtunut jotain, minkä seurauksena hermoverkko toimii henkisesti raskaissa tilanteissa huonosti. Kehityshäiriö yhdessä ympäristötekijöiden ja perimän kanssa altistaa sairastumiselle jossain myöhemmän elämän vaiheessa.

Ihminen on hauras
Seurakunta on läpileikkaus ympäröivästä yhteiskunnasta. Uskon ratkaisun tehneet tuovat mukanaan paljon rikkinäisyyttä. Evankeliumi ei välttämättä kelpaa onnistuneelle ihmiselle. Jeesus teki tämän harvinaisen selväksi sanomalla: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.” (Mark. 2:17.)
Kuin paradoksina tästä uskovalla voi olla taistelu siitä, voiko hän Jumalan lapsena ylipäätään olla sairas tai masentunut. Vääristynyt seurakuntanäkemys voi pahimmillaan lisätä tätä tunnetta ja ahdistusta. Uskovat usein ajattelevat, että heidän pitäisi aina olla iloisia ja hyväntuulisia.
Raamattu kehottaa meitä iloitsemaan, mutta myös itkemään. Raamatun henkilöt, kuten Mooses, Salomo, Daavid ja Elia kärsivät ajoittaisesta masennuksesta ja mielen taisteluista. Raamatun valossa sairastaminen tai masennukset eivät ole poikkeuksellisia eivätkä väärin. Aika on myös surulla.

Seurakunta ei ole täydellinen
Vaikka Jumala vakuuttaa halustaan antaa masentuneen hengen sijaa ylistyksen viitan (Jes. 61:3), niin ihmisarvomme ei riipu siitä, olemmeko virheettömiä. On tärkeää, että seurakunta on olemassa heikkoja ihmisiä varten. Terveessä seurakunnassa rohkaistaan löytämään tasapaino, elämään armosta ja luovuttautumaan Herralle. Näin ihminen huomaa, että tässä levossa hänen hermonsakin lepäävät.
Seurakunta ei ole virheetön tai ongelmaton. Se on joukko armosta pelastettuja syntisiä ja kokoon kutsuttuja ihmisiä. Sen jäsenillä on heikkouksia, puutteita, häiriöitä, ärsyttäviä piirteitä ja sairauksia. He ovat lihaa ja verta olevia ihmisiä.
Synti, psyykkiset häiriöt, erityyppiset neuroosit ja sairaudet kuuluvat kristittyjen ja muiden ihmisten arkeen. Kristus on tullut korjaamaan häiriintyneitä suhteita joka tasolla. Hänen lunastuksensa on sataprosenttinen, mutta ihmisen paraneminen voi olla pitkällinen prosessi.

Palmin pähkinä. RV-lehti 1/2016.