Murtumispisteessä

Luukkaan evankeliumissa on kuuluisa kertomus Pietarin kalansaaliista, joka oli niin suuri, että verkot eivät meinanneet kestää saaliin painoa. Kun verkot olivat murtumispisteessä ja repeilivät, Simonin täytyi kutsua naapuriveneitä apuun. Näin kalat saatiin veneisiin. Saalis oli niin suuri, että Luukkaan mukaan kaikki veneet tulivat täyteen kaloja. Kun Simon Pietari hämmästeli kaikkea tätä, Jeesus antoi hänelle uuden ammatin vanhoilla metodeilla: Pietarista tehtiin ihmisten kalastaja.

Ei ole kaukaa haettu ajatus, että voidaksemme suoriutua tehokkaasti aikamme evankelioimishaasteesta tarvitsemme muiden seurakuntien apua ja yhteistyötä. Silmiemme tulee lopullisesti avautua tälle tosiasialle. Tämän haasteen edessä joudumme toteamaan, että emme selviä siitä yksin. Ihmisten evankeliointiin tarvitaan seurakuntien, kirkkokuntien ja myös yksittäisten uskovien yhteistyötä. Ellemme toimi yhdessä, vaarana on verkkojen repeytyminen ja saaliin valuminen kokonaan pois käsistä. Se ei olisi kenenkään etu.

Ihminen lienee pohjimmiltaan ahneuden myrkyttämä. Itsekkyys ei kuitenkaan johda hyvään lopputulokseen. Myös herätyskristillisten toimijoiden suurimpia syntejä on kunnian ja glorian kalasteleminen itselle. Jokainen haluaisi julkaista tietoja tapahtumien kävijämääristä ja työn tuloksista reilusti yläkanttiin. Hengellisessä viestinnässä tapahtuu edelleenkin paljon liioittelua ja kuvakulmien muotoilua.

Viestinnällisesti positiivisuus ja liikehdintä ovat aina piristävä asia, joka voi saada aikaan lisää hengellistä liikettä. Kaunisteltujen tulosten varaan ei kuitenkaan voi rakentaa, eikä niiden pohjalta pitkälle pötkitä.

Pietarilla oli varaa kutsua muita apuun suuren haasteen edessä. Niin tulisi olla meilläkin.

Maailmamme on monella tapaa murtumispisteessä. Haasteita on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Olemme tulleet aikaan, jossa yksin tekemiseen ei ole järkeä tuhlata voimavaroja. Tämä koskee omaa herätysliikettämme, mutta myös suhdettamme muihin kristillisiin toimijoihin.

Kyse ei ole ainoastaan evankelioinnista. Kyse on paljon muustakin. Ei esimerkiksi ole järkevää, että diakoniassa kaikki saman paikkakunnan seurakunnat keskittyvät ruoka-apuun. Ihmisillä on muitakin tarpeita. Seurakuntien olisikin hyvä miettiä, miten kukin niistä voisi omilla vahvuuksillaan toimia yhteisen päämäärän hyväksi.

Olisiko nyt viimeinkin jo aika, jolloin pirstaloitumisen ja oman edun sijaan alkaisimme katsoa yhteistä hyvää? Kun verkot ovat murtumispisteessä, on vain hetki aikaa valita yhteisen ison hyvän ja laihan oman edun välillä.

RV-lehti 24/2016, pääkirjoitus.