torstai 13. syyskuuta 2018

Kuka auttaisi auttajaa?

Hengellisessä yhteisössä ja seurakunnissa auttajat ovat kovilla. Pastorit ja sielunhoitajat antavat itsestään paljon. Toisille on kehittynyt ammattimainen ote asioihin, kun taas toiset kantavat autettavien taakkaa vapaa-ajallakin, eivätkä pääse sen paineesta eroon.

Pitäisikö auttajan aina jaksaa?
Näin ainakin yleisesti ajatellaan. Pitkäaikaisen auttajan siima alkaa kuitenkin lyhentyä, ellei omista tarpeista pidetä huolta. Autettavan ahdistus voi siirtyä auttajaan siten, että syntyy ketjuuntumisilmiö jossa rooli muuttuu. Äärimmäinen kuva tästä on työntekijä, joka uhraa suurimman osan elämästään kutsumuksensa toteuttamiseen ja laittaa kaiken energiansa toisten palvelemiseen. Tällainen auttaja kiertää kehää, missä ollaan aina antamassa, mutta ei itse saamassa. Auttaja ajautuu helposti maailmaan, missä hän ei pysty käsittelemään omia tunteitaan ja tarpeitaan. Tilasta voi tulla vankila, jossa oma elämä jää elämättä.

Kielletäänkö todellisuus?
On vaikea auttaa, ellei itse tule autetuksi tai saa säännöllisesti apua omiin vaikeuksiinsa. Auttaja voi ajautua syndroomaan, jossa auttamisesta tulee osa ratkaisuyritystä omiin ongelmiin. Lääkäreiden jaksamisongelmia tutkittaessa, monet ovat kieltäneet ongelman olemassaolon. Päinvastoin moni korostaa sitä, miten ahkeria, vastuuntuntoisia ja työlleen uhrautuvia he ovat. Tällainen auttaja kieltää asian lisäämällä työkuormaa ja ryhtyy muiden kollegojen auttajaksi. Toisaalta liian usein auttajien maailmassa on harhakäsitys siitä, että auttajana voisi toimia vain sellainen henkilö, joka on jo itse ratkaissut kaikki ongelmansa ja tullut päteväksi omasta eheydestä käsin. Tämän ajattelutavan mukaan perheneuvojalla ei saisi olla perheongelmia, eikä pastorilla uskon epäilyjä tai kiusauksia. Tilanne on absurdi, mutta omalle kohdalle tällaisia tunteita on vaikea hyväksyä. Ehkä myös auttajalle autettavaksi suostuminen voi aiheuttaa uhan joutua häpeälliseen tilanteeseen.

Kuinka eteenpäin?
Varmasti auttaja voi ainakin hetkittäin löytää tapoja auttaa myös itseään. Tällaisia ovat lepo, latautuminen ja rukous. Jos kyseessä on pitempiaikainen väsymys, nämä eivät auta. Silloin auttaja tarvitsee ison korvan, elävän peilin ja sydämen, joka on vain häntä varten.
Työnohjaus on ehkä kaikkein suosituin keino asioiden ammatilliseen purkamiseen. Siinä on mahdollisuus purkaa työpaineita, näyttää avuttomuutensa, saada tukea ja palautetta sekä vahvistaa omaa persoonallista otettaan auttajana. Ennen työnohjauksen aloittamista olisi hyvä selvittää, millä tasolla apua tarvitaan ja mikä on sen todellinen tarve.
Toinen apu voi olla lisäkoulutus. Erityyppiset auttajien lisä- ja jatkokoulutusmahdollisuudet ovat lisääntyneet huomattavasti. Kolmas apu voi olla konsultointi. Konsulttina voi toimia jo pitempään asiantuntujana toiminut mentori, joka tulee suoraan työyhteisöön ja tapahtumapaikalle antamaan ammatillista tukea käytännön työhön.

Jumala ei vaadi täydellisyyttä
Hengellisessäkin kentässä elämme aikaa, jossa pastoreilta ja sielunhoitajilta odotetaan lähes ammattitaitoista osaamista elämän eri osa-alueilla. On viisautta tunnustaa oma rajoittuneisuutensa ja ohjata ihmiset ammattiavun piriin silloin kuin omat eväät loppuvat. Hengellisen auttajan olisi sisäistettävä, että häneltäkään Jumala ei odota täydellisyyttä. Täydellinen Jumala voi auttaa heikkoa auttajaa olemaan enemmän ihmisen kaltainen ja murtuneenakin arvokas vierelläkulkija. Auttajan kutsumuksen ei tarvitse olla uhattuna kun tunnistaa itsessään vajavaisuutta.

Palmin pähkinä. RV-lehti nro 36.