maanantai 19. lokakuuta 2020

Nettiseurakunnasta koinoniaan


Korona-aika ottaa koville.
Läheiset kontaktit ovat kaventuneet ja siirtyneet nettiin. On otettu fyysistä etäisyyttä, mutta tarpeet huutavat edelleenkin henkistä läheisyyttä ja kosketusta. Ihmisellä tarve on päästä toista lähelle, päästä puhumaan, päästä näkemään ja kokemaan. Kosketus ja halaus viestivät hyväksytyksi tulemisesta. Tätä kaikkea ihmiset ovat nyt vailla.

Korona-ahdistuksen tuottamat mielenterveysongelmat ovat totisinta totta monille suomalaisille. Kriisipuhelimen ja työterveyshuollon luvut paljastavat korona-ahdistuksen vaivaavan suomalaisia syvästi. Mielenterveystoimisto on paljastanut, että joillekin kevään tapahtumien eläminen uudelleen on liikaa. Pelätään, että jos rajoitteisiin palataan, itsetuhoiset ajatukset valtaavat mielen. 

Koronaepidemian suurin terveydellinen vaikutus eivät lienekään suorat infektiovaikutukset, vaan se, kuinka me ihmiset reagoimme asiaan. Näissä tilanteissa asiantuntijat neuvovatkin ottamaan etäisyyttä jatkuvaan uutisvirtaan ja varsinkin asian ympärillä vellovaan somepöhinään. 

Koronan pakottama digiloikka on tuonut paljon hyvää. Keskustelu ja osallistuminen ovat virinneet.
Uudet teknologiat on otettu käyttöön. Online-tilaisuudet mahdollistavat keskustelut ja chattailun, johon voidaan osallistua laajasti. Ihmiset, jotka eivät ole ennen saaneet ääntään kuuluville, voivat nyt kirjoittaa ajatuksiaan toisten nähtäville vaikka kesken jumalanpalveluksen. Silti numerot katsojalukuina tai klikkaajina pysyvät järjestäjille pääosin vain kasvottomina numeroina. 

Ihmisellä on ikävä toisen luo. Seurakunnan ei tulisi kadottaa yhteyttään ihmisiin. Elämän vielä teknillistyessä ja ihmissuhteiden edelleen kaventuessa seurakunnat saattavat olla tulevaisuudessa lähes ainoita paikkoja, joissa yhteisöllisyys voi todella toimia. Vaikka joillekin etäyhteys saattaa jatkossakin olla hyvä vaihtoehto paikalle pääsyn fyysisistä rajoitteista johtuen, niin aitoa kohtaamista ei kuitenkaan mikään voi korvata. 

Rakkauden kaksoiskäskyn merkitys korostunee tulevina aikoina. Sen ehtona on vain se, että seurakunta ei kadota yhteyttään ihmisiin. Menetämme paljon mahdollisuuksia, jos emme vaali ihmissuhteita ja kanna toistemme kuormia. Ihmisille voidaan soittaa puheluita ja heitä saa käydä tervehtimässä turvamääräykset huomioiden. 

Kuormitettuja ja täysin nääntyneitä ihmisiä on kaikkialla maailmassa. Hätä on globaali. Myös lähetystyön näkökulmasta on odotettavissa aivan uudenlainen aika, kun rajoitteet hellittävät. Ihmiset tarvitset toivon ja tulevaisuuden sanoja. 

Maailman joka kolkassa näemme toivottomuutta, syrjäytymistä, sairautta, ahdistusta, väkivaltaa, kärsiviä perheitä, heitteille jätettyjä lapsia. Maailman hädän kaatuessa päällemme meidän ei tarvitse joutua epätoivoon. Tiedämme, että emme voi pelastaa koko maailmaa, mutta voimme pelastaa jonkun ihmisen koko maailman. 

RV 41/2020

perjantai 9. lokakuuta 2020

Vieläkö on villihevosia?

Suomalainen lähetyshistoria on täynnä esimerkkejä näyn valtaamista miehistä ja naisista. Monet heistä ovat tehneet historiaa, jonka hedelmää saamme tänä päivänä niittää. Tällaisia ovat muun muassa lähetyslaivailijat, kehitysyhteistyöntyön aloittajat ja lähetyspioneerit. Heidän työnsä tuloksena on syntynyt miljoonien jäsenten kirkkokuntia. Listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin, mutta onneksi osa näistä tarinoista on saatu kirjattua ylös. Missä ovat pioneerit tänään? Käsissämme on suuri johtajuuden tarve. Useimmilla kristillisillä järjestöillä on pulaa uusista johtajista ja uuden näkijöistä. Tarvitsemme johtajia ja visionäärejä, jotka ottavat paikkansa, ei vallanhalusta vaan mahdollisuudesta palvella Jumalaa lahjoillaan ja kutsumuksellaan. 

Jumala kutsuu jo varhain 
Johtajuus ja visionäärisyys alkaa usein jo lapsena tai nuorena. Tästä syystä erityisesti seurakuntien olisi hyvä tunnistaa tällaiset henkilöt ajoissa ja ohjata heidät vastuun ja kasvun tielle. Kantavana ajatuksena nuorten ohjaamiseen tulisi olla heidän kasvattamisensa Jumalan valtakunnalle. Tämä tarkoittaa usein sitä, että he lentävät turvallisesta pesästä, mutta heidän siipensä kantavat, koska heihin on uskottu. Suurten linjojen visionääriä tulee kuitenkin ohjata. Elleivät he kuuntele muita tai uskalla jakaa näkyä toisten arviotavaksi, karahtavat heidän suunnitelmansa kiville. Tästä syystä tarvitsemme uuden sukupolven näkijöitä, mutta myös ohjaavia vanhempia. 

Hyvä parhaimman edellä Nykyisin kristittyjen huomiosta kilpailee niin moni asia, että lähetystehtävä on saattanut jäädä vain yhdeksi pohdinnan arvoiseksi kysymykseksi muiden joukossa. Keskittyminen ihmisoikeuksiin ja poliittisiin vaikuttamismahdollisuuksiin on hyvä asia, mutta jos lähetyskäsky ei enää sytytä, on syytä huolestua. Seurakunnat nykyajassa ovat ikävällä tavalla jakautuneet, eikä tilanteeseen ilman ihmettä ole odotettavissa suurta muutosta. Kuitenkin historia toisaalta osoittaa, että lähetystehtävä on yhdistänyt kirkkokuntia ja herätysliikkeitä. Mitä tapahtuisi, jos olisimme yhtä? Oppisiko maailma tuntemaan Jumalan siitä, että kristityillä on keskinäinen rakkaus? Entä mitä tapahtuisi, jos tapamme kohdata ihmisiä huokuisi vastustamatonta lähimmäisenrakkautta? 

Rajattomat mahdollisuudet odottavat 
Lähetystyön historia kätkee sisäänsä voimakkaita pioneerihahmoja, joita on ollut vaikea laittaa karsinaan tai raamiin. Joskus nämä henkilöt ovat saattaneet olla haastavia työtovereita ja monet heistä ovat kulkeneet omia polkujaan. Edelleenkin tarvitaan persoonia ja villihevosia. Kuitenkin heidän on osattava voittaa puolelleen toisten luottamus ja kyettävä rakentavaan yhteistyöhön. Vahvalla näyllä ja itsetunnolla varustettu työntekijä osaa olla sekä hyvä johtaja, että hyvä johdettava. Lähetystyö ei ole rakettitiedettä, se on tavallisten ihmisten liikkeelle lähtöä. Jumala ei etsi superlahjakkuuksia, vaan tavallisia ihmisiä, jotka haluavat antaa talenttinsa maailman arvokkaimpaan työhön. Lähetystyössä on vielä miljoonia mahdollisuuksia. Uusia työmuotoja syntyy jatkuvasti ja niissä vain mielikuvitus on rajana. 

Alioartikkeli RV 2020