maanantai 19. lokakuuta 2020

Nettiseurakunnasta koinoniaan


Korona-aika ottaa koville.
Läheiset kontaktit ovat kaventuneet ja siirtyneet nettiin. On otettu fyysistä etäisyyttä, mutta tarpeet huutavat edelleenkin henkistä läheisyyttä ja kosketusta. Ihmisellä tarve on päästä toista lähelle, päästä puhumaan, päästä näkemään ja kokemaan. Kosketus ja halaus viestivät hyväksytyksi tulemisesta. Tätä kaikkea ihmiset ovat nyt vailla.

Korona-ahdistuksen tuottamat mielenterveysongelmat ovat totisinta totta monille suomalaisille. Kriisipuhelimen ja työterveyshuollon luvut paljastavat korona-ahdistuksen vaivaavan suomalaisia syvästi. Mielenterveystoimisto on paljastanut, että joillekin kevään tapahtumien eläminen uudelleen on liikaa. Pelätään, että jos rajoitteisiin palataan, itsetuhoiset ajatukset valtaavat mielen. 

Koronaepidemian suurin terveydellinen vaikutus eivät lienekään suorat infektiovaikutukset, vaan se, kuinka me ihmiset reagoimme asiaan. Näissä tilanteissa asiantuntijat neuvovatkin ottamaan etäisyyttä jatkuvaan uutisvirtaan ja varsinkin asian ympärillä vellovaan somepöhinään. 

Koronan pakottama digiloikka on tuonut paljon hyvää. Keskustelu ja osallistuminen ovat virinneet.
Uudet teknologiat on otettu käyttöön. Online-tilaisuudet mahdollistavat keskustelut ja chattailun, johon voidaan osallistua laajasti. Ihmiset, jotka eivät ole ennen saaneet ääntään kuuluville, voivat nyt kirjoittaa ajatuksiaan toisten nähtäville vaikka kesken jumalanpalveluksen. Silti numerot katsojalukuina tai klikkaajina pysyvät järjestäjille pääosin vain kasvottomina numeroina. 

Ihmisellä on ikävä toisen luo. Seurakunnan ei tulisi kadottaa yhteyttään ihmisiin. Elämän vielä teknillistyessä ja ihmissuhteiden edelleen kaventuessa seurakunnat saattavat olla tulevaisuudessa lähes ainoita paikkoja, joissa yhteisöllisyys voi todella toimia. Vaikka joillekin etäyhteys saattaa jatkossakin olla hyvä vaihtoehto paikalle pääsyn fyysisistä rajoitteista johtuen, niin aitoa kohtaamista ei kuitenkaan mikään voi korvata. 

Rakkauden kaksoiskäskyn merkitys korostunee tulevina aikoina. Sen ehtona on vain se, että seurakunta ei kadota yhteyttään ihmisiin. Menetämme paljon mahdollisuuksia, jos emme vaali ihmissuhteita ja kanna toistemme kuormia. Ihmisille voidaan soittaa puheluita ja heitä saa käydä tervehtimässä turvamääräykset huomioiden. 

Kuormitettuja ja täysin nääntyneitä ihmisiä on kaikkialla maailmassa. Hätä on globaali. Myös lähetystyön näkökulmasta on odotettavissa aivan uudenlainen aika, kun rajoitteet hellittävät. Ihmiset tarvitset toivon ja tulevaisuuden sanoja. 

Maailman joka kolkassa näemme toivottomuutta, syrjäytymistä, sairautta, ahdistusta, väkivaltaa, kärsiviä perheitä, heitteille jätettyjä lapsia. Maailman hädän kaatuessa päällemme meidän ei tarvitse joutua epätoivoon. Tiedämme, että emme voi pelastaa koko maailmaa, mutta voimme pelastaa jonkun ihmisen koko maailman. 

RV 41/2020

Ei kommentteja: