Kristityn elämässä jotkut asiat ovat vapaaehtoisia tai vaihtoehtoisia, evankeliointi ei. Kenkien käyttäminen on vapaaehtoista, mutta usein järkevää. Syöminen on vapaaehtoista, mutta välttämätöntä. Auton ajaminenkin on vapaaehtoista, mutta heti, kun lähdemme ajamaan autoa, sen kuljettaminen vasenta kaistaa (Suomessa) ei ole vaihtoehto. Uskoontulo, sekin on vapaaehtoista, mutta sen jälkeen, kun annamme elämämme ohjakset Jumalalle, maailman evankeliointi ei enää ole vaihtoehto. Katsoessamme maailman hätää ja tarpeita Jumalan silmin samaistumme Jumalan sydämen sykkeeseen ja hukkuvan maailman hätään. Jos puolestaan valitsemme olla välittämättä, joudumme sivuraiteelle.
Lähetystyö on parhaimmillaan tervettä riskinottoa ja äärirajoilla elämistä. Voimme valita pelkän penkissä istujan roolin, kun samalla voisimme elää jännittävää elämää ihmisten keskellä. Vaikka Jumalan johdatus veisi meidät olosuhteisiin, joissa emme itse välttämättä haluasi olla, on se kuitenkin paikka, missä tunnemme olevamme kaikkein onnellisimpia. Satsaamalla omaan tahtoon ja pelkästään itsellemme elämiseen, valmistaudumme heikosti päivään, jolloin tekomme punnitaan tulessa. Olemmepa sitten rakentaneet perustuksellemme kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin Raamatun mukaan aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan.
Lähtökohta lähetysihmisenä elämiseen, on alkaa nähdä maailmaa samalla tavalla, kuin Jumala sen näkee. Välähdyksen Jumalan tuntemuksesta maailmaa kohtaan voimme nähdä ehkä Raamatun tunnetuimmassa jakeessa: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi…”
Ajatellessamme maailman hätää, se voi tulla liian suureksi vuoreksi edessämme. Kukaan meistä ei voi pelastaa maailmaa yksin. On helpottavaa tietää, että maailman pelastus onkin Jumalan käsissä. Ainoastaan Jumala voi todella rakastaa maailmaa, mutta hypätäksemme mukaan Jumalan suunnitelmaan, emme voi elää pelkästään itsellemme.
Kristitty 1/09
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti