Elämä on iankaikkisuuskertomuksen johdantoluku

Opetuskirjoitus

Kuolema on osa elämää


”Herra, anna minun muistaa, että elämäni päättyy, että päivilleni on pantu määrä. Opeta minua ymmärtämään, kuinka katoavainen minä olen! Vain kourallisen päiviä sinä annoit minulle, elämäni on sinun silmissäsi kuin ohikiitävä hetki. Vain tuulenhenkäys ovat ihmiset, kaikki tyynni.” (Ps.39:5-6.)

Elämme aikaa, jossa näemme ihmisten lähtöjä päivittäin. Sellaisetkin henkilöt, joita olemme tottuneet pitämään lähes itsestäänselvyyksinä, poistuvat yllättäen keskuudestamme. Kuolema pysäyttää aina, ainakin hetkeksi.
Vaikka kuolema on jatkuvasti keskuudessamme, ihminen ei totu ajatukseen, että se olisi osa elämää. Ihminen karttaa kuolemaa niin pitkään kuin mahdollista. Silti se juoksee kintereillä kuin varjo.
Raamattu kuvaa ihmiselämää muun muassa sanoilla sumu, henkäys ja katoava savu.[i] Kuolemaa ei voi paeta eikä pettää. Se on yhteinen portti, josta kaikkien on kuljettava. Sen porteille saattelemme myös läheisemme.
Kuoleman todellisuudesta huolimatta kristitty voi elää täysipainoista ja sisältörikasta elämää. Tämä on mahdollista, kun hän muistaa, että elämä ajassa on vain väliaikainen tila ja että elämä ajassa on ikuisuuteen verrattuna erittäin lyhyt.

Muukalaisena vieraalla maalla
Ihmisen ongelma on kiintyminen maailmaan niin, että iankaikkinen unohtuu. Tätä silmälläpitäen Jumala on suunnitellut ihmisen sisimpään muukalaisuuden tunteen. Se muistuttaa ihmistä, ettei hän ei ole tullut tänne jäädäkseen.
Raamattu vertaa elämää toistuvasti vieraalla maalla elämiseen. Selvästi tämä näkyy esimerkiksi termeistä, joita ihmisestä käytetään; ihmistä kutsutaan muun muassa muukalaiseksi, pyhiinvaeltajaksi, matkalaiseksi ja vierailijaksi.[ii] Daavid sanoi olevansa muukalainen täällä ajassa.[iii] Pietari kehotti elämään jumalanpelossa ”tätä muukalaisuuden aikaa”.[iv]
Monien ulkomailla asuvien suomalaisten suomalaisuus ja kotimaan identiteetti on voimakkaampi kuin kotimaassa asuvien. Raamatun viesti on, että myös ihmisten pitäisi tuntea samoin tässä maailmanajassa. Oikea kotimaamme on taivaassa.[v] Kun ihminen ymmärtää tämän, hän vapautuu pakosta saavuttaa kaikki tämän elämän aikana.
Raamattu vertaa kristittyjä myös suurlähettiläisiin.[vi] Jos ymmärrämme identiteettimme Jumalan valtakunnan lähettiläiksi maailmassa, niin meidän tulisi olla uskollisia sille, jonka lähettiläitä olemme. Samalla kun Raamattu muistuttaa ihmistä tämän muukalaisuudesta, kehottaa se pysymään erossa maailman himosta.[vii] Jumala on luonut maailman nautittavaksemme, mutta sen vääristynen menon kanssa ei pitäisi flirttailla.
Väliaikaisuuden ymmärtäminen tulisi radikaalisti vaikuttaa myös arvoihimme.

Kotka haluaa lentoon
Ne asiat, jotka näemme tänään, ovat huomenna menneet, kun taas ne asiat, jotka nyt ovat näkymättömiä, kestävät ikuisesti. Se että maa ei ole kotimme, selittää sen, miksi Jeesuksen seuraaja kohtaa vaikeuksia, surua ja jopa hylkäämistä maailman taholta. Samoin se näyttäisi selittävän myös sen, miksi jotkut lupaukset eivät näytä toteutuvan ja joihinkin rukouksiin ei näytä tulevan vastausta ja jotkut olosuhteet ovat meille epäreiluja.
Varjellakseen ihmisiä kiintymästä liikaa maailmaan, Jumala myös sallii epämiellyttävien asioiden tapahtumista – kaipuuta, joka ei koskaan tule tyydyttymään tällä puolen elämän ja kuoleman rajaa. Emme tule olemaan täydellisen onnellisia, koska meidän ei ole tarkoituskaan olla. Kala ei koskaan ole onnellinen kuivalla maalla, koska se on luotu veteen. Kotka ei ole onnellinen, ellei se saa lentää.
Ihmisinä olemme hetkittäin onnellisia täälläkin, mutta mikään ei riitä korvaamaan sitä, minkä Jumala on meille valmistanut. On virhe luulla, että Jumalan suunnitelma on antaa meille menestys vain tätä aikaa varten.

Kotona juhlitaan
Jumalan silmissä suurimmat sankarit eivät näyttäisi olevan niitä, jotka ovat saavuttaneet ajassa mainetta ja kunniaa, vaan ne jotka ovat eläneet ikuisuutta varten. Heistä Raamattu sanoo, että he odottivat parempaa, taivaallista isänmaata ja että Jumala on rakentanut heitä varten kaupungin.[viii]
Vanha tarina kertoo amerikkalaisesta lähetyssaarnaajasta, joka oli viettänyt lähes koko elämänsä lähetystyössä. Hän oli palaamassa laivalla eläkkeelle kotimaahansa. Samassa laivassa matkusti Yhdysvaltojen presidentti. Laivan saapuessa satamaan suuri väkijoukko hurrasi, taputti, osoitti suosiotaan ja toivotti presidentin tervetuulleeksi maahansa. Samaan aikaan vanha lähetyssaarnaaja astui laivasta kenenkään huomaamatta. Surua ja suurta itsesääliä tuntien, hän kysyi: ”Eikö kukaan huomaa minua ja minun elämäntyötäni?” Silloin Jumala hellästi kuiskasi hänelle: ”Mutta lapseni, ethän sinä vielä ole kotona!”
Kun elämäämme tulee ongelmia ja ongelmat kaatuvat päällemme, epäilemme usein, onko uskovana eläminen täällä kaiken tämän arvoista. Muistakaamme silloin, että emme vielä ole kotona.
Ihmisen suurin onnettomuus ei ole kuolema, vaan elämä ilman sisältöä ja tarkoitusta.


Kirjallisuus:
Kilpeläinen, Irja: Sinun kanssasi surussa. Kirjapaja. 1989.
Warren, Rick: The Purpose Driven Life. Zondervan. 2002.
[i] 1. Piet. 1:24; Jes. 40:7; Ps. 37:20; Ps. 62:10; 144:4; Jaak. 4:14 ; Jes. 51:6.
[ii] Hepr. 11:13; Ps. 39:13; 2. Aik. 29:15:
[iii] Ps. 199:19;
[iv] 1. Piet. 1:17.
[v] Fil. 3:20.
[vi] 2. Kor. 5:20
[vii] Jaak. 4:4; 1. Piet. 2:11.
[viii] Hepr.11:13, 16.