keskiviikko 8. elokuuta 2007

Kaamoslampun äärellä!

Kolumni

KAAMOSLAMPUN ÄÄRELLÄ

Näinä aikoina Inarissa aurinko ei nouse lainkaan ja Helsingissäkin vain kuudeksi tunniksi. Ihmisiä vaivaa kaamosmasennus.
Itse olen jo kauan halunnut ostaa kaamoslampun. Haluan lampun, joka poistaa kaamoksen ja väsymyksen kuin taikaiskusta. Elätän mielikuvaa, jossa istun kaamoslapun äärellä ja imen sen energiaa suoraan käpyrauhaseeni 10000 luksin voimalla. Ihmisten ilmoille tullessani kasvoni loistavat kuin Mooseksen kasvot vuorikokemuksen jälkeen. Kaamoslamppu poistaa masennuksen, tuo herätyksen ja on ratkaisu kaikkiin ongelmiin!
Mikä laukaisee masennuksen? Kaamosko? Valolla lienee erityisen suuri merkitys aivojen mielitilan kannalta, mutta masennuksen syyt voivat olla paljon monimutkaisemmat. Joskus on mahdollista nimetä masennuksen laukaisija, mutta usein sen syy on aivan muu, kuin luultu aiheuttaja. Enemmän kuin rakenteellista vikaa, syy saattaa olla hyvinkin luonnollinen; tarvitsemme enemmän aikaa itsellemme, unta ja lepoa.
Masennus on kummallinen tila, josta ei voi lausua mitään yleispätevää selitystä. Silti siihen on suhtauduttava kaikella vakavuudella. Koska ihmiset ovat erilaisia, kokevat he myös erilaisia masennuksia. Toinen saattaa kokea olonsa kurjaksi vain muutaman päivän ajan, kun toinen taas lamaantuu viikoiksi. Olemme varmasti kaikki joskus olleet masentuneita. Tärkeää on murtaa myytti, jonka mukaan ihmisen tulisi aina kyetä hallitsemaan tunteensa. Jos tämä pitäisi paikkaansa, niin romahdus odottaa ennen pitkää parastakin suoriutujaa.
Pahimmillaan hyvääkin tarkoittavat kristityt saattavat syyllistää masentuneen vihjailemalla kaiken olevan kiinni siitä, kuinka paljon hänellä on uskoa ja hengen voimaa. Tämä aiheuttaa vain lisää ahdistusta ja masennusta.
On hyvä tietää, että jos ihmisen hyvinvointi alkaa olla vaakalaudalla, niin silloin on apua etsittävä kaikista lähteistä. Uskovankaan ei pidä hävetä kääntyä lääkärin, psykoterapeutin tai sielunhoitajan puoleen. Tärkeintä on, että masentunut ei jää yksin, vaan hakee apua. Masennuksesta voi olla jopa hyötyä. Sillä voi olla tärkeä viesti ja se voi olla portti johonkin uuteen.
Tämä oli tällä erää viimeinen kolumnini. Sopimukseni Ristin Voiton kolumnistina päättyy tähän. Olen todella nauttinut kirjoittamisesta. Jokainen kolumni on syntynyt itsestään, eikä yhdenkään tekeminen ole tuottanut ahdistusta. Lehden välityksellä olen tunkeutunut lukijoiden olohuoneisiin, keittiöpöytiin ja iltahetkiin. Usein olen haastanut lukijat tyylillä, jossa varsinainen sanoma on kätketty rivien väliin. Monet ovat sen oivaltaneet ja jotkut eivät. Yhtä kaikki, olen saanut kolumneistani vain hyvää palautetta ja siksi pieni melankolia kalvaakin mieltäni. Uskon selviäväni tästä kaamoslampun avulla. Ostan sen alennusmyynnistä heti, kun kaamos on ohi!

Julkaistu RV-lehdessä

Ei kommentteja: