Liukuhihnakristillisyyttä

Kolumni

LIUKUHIHNAKRISTILLISYYTTÄ

Joukkoliikennevälineissä on joidenkin mielestä mukava lueskella ilmaisjakelulehtiä. Tämä jo ihan senkin vuosi, että sen kustannuksella ei tarvitse ottaa katsekontaktia kanssamatkustajaan, saatikka sitten jutella henkeviä.
Noissa lehdissä minua on viimeaikoina kiinnostanut palstat, joihin kuka tahansa voi lähettää tekstiviestin julkaistavaksi. Viimeksi silmiini osui viesti: ”Pidän Jeesuksesta, mutta hänen fani-klubinsa ahdistaa.”
Joskus se vain harmittaa ja ahdistaa jopa klubia itseänsä, että ihmiset luokittelevat meidät yhdeksi samankaltaiseksi massaksi. Ahdistuksen syy lienee siinä, että olemme unohtaneet katsoa peiliin. Olemme itse antaneet itsestämme sen kuvan, joka ihmisillä meistä on.
Uskovaisten käyttäytymismallit ovat valitettavasti hyvin ennalta arvattavissa. Media tietää etukäteen, miten uskovaiset vastaavat eettis-moraalisiin kysymyksiin ja siksi he vievät meitä, kuin kuoriämpäriä. Kuohuntaa on helppo nostattaa. Se lienee sosiologiaa.
Jeesuksen opetukset kääntävät nämä käsitykset päälaelleen ja lyövät äimistelijät ällikällä. Siksi nyt jos koskaan tarvittaisiin erilaisuutta, radikalismia, sellaista kuin Jeesuksella oli!
Jeesus tuskin edelleenkään käyttäytyisi niin, kuin media tai kirkonmiehet odottaisivat hänen käyttäytyvän.
Seurakuntaelämään ja kristilliseen käyttäytymiseen on siis valitettavasti pesiytynyt piirre, jota voisi nimittää liukuhihnakristillisyydeksi. Sen mukaan kaikkien uskovaisten pitäisi olla samanlaisia tai ainakin sellaisia, kun mielikuvamme uskovasta on. Kaikilla pitäisi olla samankaltaiset puheet, käyttäytyminen ja mieltymykset. Tästä juuri kukaan ei uskalla poiketa, vaikka juuri sitä tämä maailma tarvitsisikin.
Vaikka tusinatuotteiden tekeminen seurakunnassa vie aina metsään, niin silti siihen on aina ollut kiusaus. Sen takia Paavali jyrisikin korinttolaisille ja varoitti heitä luokittelemasta toisiaan inhimilliseltä kannalta.
Emme ehkä ole vieläkään ymmärtäneet erilaisuuden siunausta ja siinä piilevää voimavaraa. Jumala on rikas luoja ja istutti meihin miljoonia erilaisia geenejä. Olisi siis hulluutta ja jopa luonnonvastaista vaatia, että meidän tulisi olla samanlaisia.
Jumala ei siis ole mikään yksioikoinen ja tylsä hampurilaisketjuyrittäjä, joka syytää uunistaan vain samanlaisia burgereita!
Meille helluntaipastoreillekin voi olla hätkähdyttävää huomata, että Jumalan sydän etsii erilaista ratkaisua. Meitä ei pitäisi haitata se, että seurakuntalaisemme ovat erilaisia ja jotkut heistä näyttävät kulkevat omia polkujaan. Jumalan voima vahvistaa heidän askeleensa ja he tuovat mukanaan luovuuden siunauksen.
Kuolettava ja masentava samankaltaisuus on lähtöisin ihmisistä, joilla on ahdas käsityskyky Jumalan suuruudesta.
Jos aiomme olla uskottavia kristittyjä ulospäin, meidän tulisi uskaltaa olla erilaisia. Perinteet ja rakenteet natisevat sen edessä, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole!

Julkaistu RV-lehdessä