Kauppakeskushelvetissä

Kolumni

KAUPPAKESKUSHELVETISSÄ!

Niitä syntyy ihmisten kiusaksi kaikkialle, kuin sieniä sateella. Kuluttajat kuhisevat niiden ympärillä, kuin herhiläiset hunajassa. Joskus kappakeskuksen ihmismassaan sulloutuneena olen ajatellut, että jos länsimaisen ihmisen helvetti olisi maan päällä, niin ovi sinne löytyisi kauppakeskuksesta.
Voima joka useimmiten minut sinne vie, on vaimoni. Minun olisi parasta aina olla valmiina lähtöön. Valitettavaa vain on, että naamastani niin kovin helposti näkyy kiinnostuksen puute. Olen kyllä opetellut sitä. Haluaisin olla hyvä shoppailija, kiinnostunut kuluttaja, joka penkoo, tutkii ja arvioi eri tuotteiden ominaisuuksia. Melkein aina epäonnistun siinä.
Silloin tällöin vaimoni haluaa lähteä Ikeaan ”rentoutumaan.” Kun lähestymme ostosparatiisin täpötäysiä parkkialueita, niin minä muutun pahanilman linnuksi ja tuhisen itsekseni: ”ihmismassasta päätellen täällä vissiin jaetaan ilmaisia huonekaluja!”
Herkkiä tilanteita ovat ne, kun minun pitäisi olla makutuomarina vaimolleni tämän vaateostoksilla. Arvioitaessa vaatekappaleiden istuvuutta on sanat aseteltava todella tarkasti. Useimmiten kompastun niissä ja tunnelma kiristyy turhan tiiviiksi. Suuri virhe, on kun vaimoni kysyy minulta jotain, enkä kuule häntä. Nojailen kädet puuskassa jotakin rekkiä vasten.
Mutta eipä hätiä mitiä! Olen kyllä seuraillut muidenkin pariskuntien käyttäytymistä. Olen naureskellut partoihini katsellessani joidenkin riitelevän, milloin mistäkin. Ulkopuolelta se näyttää tosi koomiselta, mutta samalla pahalta. Miksi niin pienten asioiden, kuin tavaroiden takia pitäisi riidellä?
Monet tuotteet ovat minulle ihan hyviä siihen saakka, kunnes niiden hintalappu tulee esiin. Olen joutunut aika epäedulliseen valoon, kun olen yrittänyt perustella vaimolleni tai lapsilleni, miksi joku halvempi tuote olisi parempi, kuin kalliimpi.
Minulle on usein tuottanut vaikeuksia käsittää, mitä kaikki ihmiset hakevat juuri samasta paikasta samaan aikaan? Olen usein etsinyt parkkipaikkaa yli puolituntia, vain päästäkseni sisään tuhlaamaan rahani. Vielä useammin olen kuin ulkopuolisena, kuin katosta leijuvana henkenä katsellut ihmisten hysteerisyyttä ja ajatellut heidän olevan kuin sätkynukkeja, joita markkinavoimat nykivät näkymättömistä naruistaan. Heitä katsellessani luulen olevani erilainen. Luulen olevani viisas ihminen. Tiedän toisten olevan mainonnan uhreja. Katson huvittuneena ja säälivänä naisparkaa, joka penkoo alennuskoria sellaisella vimmalla, kuin olisi etsimässä aarretta sen uumenista. Onneksi minä en ole sellainen!
Säpsähdän, kun mieleeni muistuu Jeesuksen vertaus itseään täynnä olevasta fariseuksesta: ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, jne. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.” Jeesus sanoi: ”Publikaani lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.”
Toiset lähtevät onnellisina koteihinsa ostoksiensa kera, minä en!

Julkaistu RV-lehdessä