Epävarmuuden sietämätön keveys

Kolumni

EPÄVARMUUDEN SIETÄMÄTÖN KEVEYS

Istuin Vuosaaren ylä-asteen tiedotustilaisuudessa, jossa kouluun pyrkivien oppilaiden vanhemmille esiteltiin koulua ja koulun päämääriä. Diaesityksen yksi lause jäi jyskyttämään päähäni moukarin tavoin: ”Pyrimme kasvattamaan oppilaita kohtaamaan maailman yleisen epävarmuuden”! Asia on siitä saakka puhutellut minua. Kuinka me kasvatamme seurakuntalaisemme?
Helluntailaisille on tullut tavaksi päästä ikävistä asioista eroon. Oli se sitten vastoinkäyminen, koettelemus, sairaus tai mikä tahansa epämiellyttävä asia, se on voitettava! Olemme hengellisen sodankäynnin spesialisteja. Jos joku ahdistaa, niin pyydämme esirukousta. Jos jossain kolottaa, pyydämme parantumista. Jos joku ovi ei aukene, niin menemme siitä läpi vaikka avaimenreiästä. Se on vahvuutemme. Olemme voittoisaa väkeä!
Entä kääntöpuoli? Olemmeko näin kasvattamassa kansaa, joka ei kestä epävarmuutta? Ihmisiä, jotka eivät pysy pystyssä vaikeuksien tullen. Elämme yhä epävarmemmassa maailmassa ja kohta kaikkeen ei olekaan hengellistä vastausta. Kestämmekö tämän sietämättömän epävarmuuden?
Meille maailman ei pitäisi olla liian kaksinapainen. Olemme joskus lähellä luisua eräänlaiseen dualismiin, jossa meille on vain joko hyviä tai pahoja asioita. Kaikki koettelemus ei sittenkään voi olla pahasta. Emme voi kääntää selkäämme kaikelle. Emme voi loppuun asti odottaa edes parantuvamme kaikista sairauksista, sillä tulee aika, jolloin myös kuolema tulee osaksemme ja ainakin sen kerran joudumme antautumaan inhimilliseen heikkouteen.
Heikkouden tunnustaminen ei tee meistä häviäjiä, vaan se tekee meistä ihmisiä ja ihmisiähän meidän juuri tulisi ollakin. Jeesuskin oli täysin ihminen, eikä se ei tehnyt hänestä yhtään heikompaa Jumalaa. Olemmeko unohtaneet, että hänen opetuksensa tähtäsivät juuri siihen, että hän ei halunnut ottaa meitä pois maailmasta, vaan elämään siinä? Hän lupasi kuitenkin aina olla meidän kanssamme, jopa aina maailman loppuun saakka.
Saattaa tulla asioita, joihin edes meillä helluntailaisilla ei ole vastausta. Sellainen saattaisi olla vaikka esimerkiksi maailmanlaajuinen pandemia, maanjäristys tai tsunami. Kuinka olemme valmentaneet seurakuntalaisemme kohtaamaan yhä epävarmemman maailman? Mielestäni juuri meidän tulisi olla valmiita moninaisiin koettelemuksiin. Jos missä niin seurakunnassa tulisi olla täysi varmuus siitä, että mikään ei voi järkyttää meitä pois varmalta perustukselta!
Meidän tulisi olla valo synkkinä aikoina, eikä käpertyä kuoreemme tai pyrkiä pois vaikeuksien keskeltä. Vaikka ihmiset pelkäisivät menehtyäkseen sitä, mikä maanpiiriä kohtaa, niin sen ei pitäisi tarttua Jumalan seurakuntaan. Vaikka kaikki horjuisi, niin Herran sana ei horju!
Jeesuksen vastaus pelokkaalle ihmisille ei kuitenkaan aina ole toivottu. Hän ei välttämättä heti tempaa meitä pois vaikeuksien keskeltä vaan sanoo: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen.”

Julkaistu RV-lehdessä