Ohittava ja vaikeneva kirkko

Seurakuntalainen joutuu kohtaamaan liberalismin haasteen yhä kovemmin. Kristillisiä arvoja haastetaan ajassamme toden teolla. Miten vastaamme liberalismiin? Vaihtoehdot ovat ohittaminen, vaikeneminen ja puuttuminen.
Kristityn ympärillä puhaltavat mitä kiusallisimmat tuulet. Siinä viimassa ohittaminen on eräänlaista eristäytymistä ja pään pensaikkoon työntämistä. Tämä ei näyttäisi olevan hyvä vaihtoehto, koska sen seurauksena seurakunnasta voi tulla vain yksi uusi moniarvoisuutta ja hyväksyntää vaativa alakulttuurin muoto. Vaikeiden kysymysten ulkopuolelle vetäytyessään seurakunta vaipuisi traditioiden ja lahkolaisuuden vaatimuksiin, eivätkä seurakuntalaisemme saisi seurakunnasta enää eväitä maailman kohtaamiseen. Helluntailaisena on todettava, että meillä on nähtävissä ohittamisen vaatimuksia. Ne ovat vaarallisia, koska seurauksena voi olla todellinen taantuminen.
Vaikeneminen taas on tietynlaista mukautumista. Tämä näyttäisi olevan erityisesti kansankirkon suosima vaihtoehto. Yksittäisissä eettisissä kysymyksissä on havaittavissa kirkon kannan penseä sopeutuminen yhteiskunnassa vallitsevaan yleiseen mielipiteeseen. Tämä aiheuttaa kirkolle vaaroja. Miten kirkon sanoma tulee esille, jos se perustelee näkemyksensä pelkästään järkevyydellä tai yleisellä oikeudenmukaisuudella? Kirkon kannanotot voisivat parhaimmillaan olla arvojulistusta, jossa kerrottaisiin, miten kirkon käsitys perustuu sen sanomaan ja opetukseen.
Vaaransa on siinäkin, että vapaat suunnat seuraavat kansankirkon jälkiä mukautumisessa pysyäkseen salonkikelpoisina uskonsuuntina. Uskon, että herätyskristityillä olisi paljon annettavaa arvokysymyksissä, jos vain saisimme äänemme oikealla tavalla kuuluviin.
Kaikki ovat vastuussa ongelmiin puuttumisesta, niin yksilöt kuin kirkotkin. Ongelmien ohittaminen tai tuomitseminen ei riitä, vaan tarvitaan puuttumista. Tämän ajatuksen mukaan kristittyjen tulisi korjata väärä suuntaus ja otettava vastuunsa. Heidän tulisi elää, julistaa ja opettaa selkeästi Raamatun arvomaailman mukaan.
Kristittyjen tulisi olla viisaita vastustaessaan liberalismia, ettei koko asian päämäärä käänny itse hyvää tarkoitusta vastaan. Parhaita toimintatapoja lienevät sellaiset, jotka kohdistuvat suoraan päättäjiin, vaikuttajiin ja mediaan. Aggressiiviset mielenilmaukset eivät johda toivottuun lopputulokseen. Kestävä vaikutus puolestaan nousee kristillisestä arvokasvatuksesta ja Raamatun sanan terveestä julistuksesta.

USKON JA BISNEKSEN KYTKÖS

Raamattu ja bisnessalkku, kuinka ne sopivat yhteen? Voiko Jumalalta rukoilla suuria voittoja? Missä menevät kristityn liikemiehen moraaliset ja eettiset rajat? Kuuluuko Jumalan siunaukseen taloudellinen menestyminen?

Jumalan tahto on, että liike-elämässä vaikuttavat kristityt vaeltavat hyvänä todistuksena muille liikeihmisille. Raamatusta löytyy toistatuhatta kohtaa, jotka tavalla tai toisella käsittelevät hallintoa, taloudenpitoa ja rahaa. Tämän lisäksi Raamatusta löytyy hyvät neuvot johtajuuteen ja asiakassuhteiden hallintaan. Myös monet sekulaariset liike-elämän menestymisoppaat ammetavat oppinsa Raamatun opetuksista. Liike-elämän perusteet ovat kestävällä pohjalla, mikäli ne nousevat Raamatun periaatteista. Yrityksen arvot eivät saisi jäädä pelkästään kauniiksi puheiksi tai lauseiksi strategiaan, niiden täytyy näkyä käytännön toiminnassa. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että veroja ei kierretä, laskut maksetaan ajoissa, henkilöstöä kohdellaan hyvin ja asiakkaita kunnioitetaan. Esimerkiksi kultainen sääntö ”Kaikki mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te myös samoin heille (Matt. 7:12)”, soveltuu hyvin asiakaspalveluun. Uskonsa tunnustavat liikeihmiset ovat monella tavalla ihmisten suurennuslasin alla. Heiltä odotetaan paljon. Jos käytös on ristiriidassa odotusarvojen kanssa, niin todistukselta murenee pohja. Tällöin esimerkiksi evankelioivan materiaalin jakaminen liikelahjoina voi aiheuttaa tarkoitustaan vastakkaisen reaktion. Raamatun periaatteiden mukaan myös kristittyjen liikeihmisten on tehtävä paljon työtä leipänsä eteen, eikä menestys ole automaattista. Heillä on puolellaan suuri etuoikeus. Monissa ratkaisuissa voi rukoilla ja vaikeissa tilanteissa pyytää viisautta Jumalalta. Kovaa ja määrätietoista työtä voi seurata Jumalan siunaama taloudellinen menestys, mutta koskaan se ei ole automaattista edes kristityille liikeihmisille. Suomessa kristityt liikeihmiset ovat järjestäytyneet eri järjestöihin. Näitä ovat muun muassa Fida Internationalin bisnestiimi, Kristillinen liikemiesjärjestö CBMC, Täyden Evankeliumin Liikemiesten Kansainvälinen Veljesliitto STELK ja Kansainvälinen Kristillinen Kauppakamari ICCC.

KUINKA SAAN RAHANI RIITTÄMÄÄN?

”Suuri rikkauden lähde usko kyllä onkin, kun tyydymme siihen mitä meillä on.”
Yksinkertaisimmillaan jokamiehen talousohje kuuluu siten, että jos menot ylittävät tulot, niin ennen pitkään talous ajautuu perikatoon.

Menojen ja tulojen laskeminen tänään ei ole yhtä helppoa kuin ennen. Nykyisin helposti saatavilla olevat kulutusluotot, osamaksusopimukset, luottokorttilainat, pikavipit, auto- ja asuntolainat muodostavat tyypilliset kuukausimenot normaalin palkansaajan talouteen. Vielä ainakin hetkellisesti alhaiset korot ovat saaneet monet ottamaan lisää lainaa ja venyttämään maksukykyään. Vaikka kuukausimaksuista vielä jotenkin selviäsikin, monenkaan talous ei kestä pientä elämäntilanteen muutosta, kuten työttömyyttä tai sairautta. Täytyy myös muistaa, että laina on loppuun asti lainaa, joka on maksettava pois. Kuukasierien säätäminen on väliaikaista tekohengitystä, ellei lainapääoma pienene kohtuullisessa aikataulussa.

Sijoitatko katoavaan, vai pysyvään?
Ensimmäinen timoteuskirjeen kuudes luku on kirjoitettu varoitukseksi valheopettajia vastaan, jotka olivat liikkeellä rahan tähden. He opettivat, että jumalisuus tuo taloudellista hyötyä. Paavali kehotti Timoteusta pysymään erossa tuollaisista opettajista. Paavali kuitenkin lisäsi, että rahan himo ei rajoitu ainoastaan ahneisiin vale-evankelistoihin, vaan sama ahneus voi asua kaikissa kristityissä. Paavalin painotus näyttäisi olevan siinä, että jotkut asiat ovat pysyviä ja jotkut katoavia. Maailma käsittelee katoavia asioita pysyvinä ja pysyviä katoavina. Kristittyjen puolestaan tulisi ymmärtää pysyvät pysyvinä ja katoavat katoavina. Maailmaan ja mammonaan kiintymisen tuntomerkki piilee juuri näiden rajapintojen sekoittumisessa. Paavalin opetukseen peilaten meidän onkin kysyttävä itseltämme muutamia kysymyksiä, ennen kuin teemme taloudellisia hankintoja. Olettakaamme, että olisimme hankkimassa uutta taulutelevisiota, autoa, moottoripyörää, venettä tai jotain muuta hyödykettä. Yleensä ostopäätös perustuu siihen, sattuuko tilillämme olemaan rahaa tai luottokortissamme katetta. Seuraavassa tarkastelemme muutamaa muuta kysymystä, joita on syytä pohtia ostopäätöksiä tehtäessä.

Onko minua pistänyt ”ostokärpänen”?
Paavali kehottaa tyytymään siihen, mitä meillä on. Sana ”tyytyminen” tarkoittaa kirjaimellisesti omavaraista tai riippumatonta. Tämä oli suosittu sana stoalaisilla, jotka elivät irrallaan ulkomaailmasta. Stoalaiset esittivät filosofiansa elämäntapana, jossa oleellista ei ollut se, mitä henkilö sanoi, vaan se, miten hän eli. Kristitty on myös omalla tavallaan omavarainen, mutta sen sijaan, että löytäisimme tyytyväisyyden itsestämme tai mammonasta, löydämme sen Kristuksesta. Hänen armossaan on meille kylliksi. Riippumattoman ihmisen ei tarvitse kerätä itselleen varallisuutta ja materiaa, ollakseen onnellinen. Onnellisuus on ilmaista, mutta omistaminen lisää huolia. Joskus ostamme itsellemme tavaroita, koska siitä tulee väliaikainen hyvä olo. Kuinka paljon parempaa onkaan iankaikkinen ilo, johon ei tarvita polttoaineeksi katoavia hyödykkeitä. Paavali kiteytti tämän sanomalla: ” Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä.”

Mitä ostopäätös kertoo minusta?
Paavalin mukaan ne, jotka tahtovat rikastua, lankeavat kiusaukseen ja moniin mielettömiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon, sillä rahan himo on kaiken pahan juuri. Kumpaa himoitsemme enemmän, Jumalaa vai rahaa? Paavalin tässä yhteydessä käyttämä termi rahan himo, ei tarkoita satunnaista halua saada tai tehdä rahaa, vaan se tarkoittaa, että hyvinvoinnin tavoittelusta ja halusta kerätä rahaa tulee meille liikkeelle paneva voima. Tämän vastakohtana kristityillä on erilaiset elämän periaatteet ja tavoitteet. Ennen kaikkea kristityille Paavali tarjoaa vaihtoehtoa rahan keräämiseen: ” Mutta sinä, Jumalan ihminen, karta kaikkea tätä! Pyri nuhteettomaan elämään, hurskauteen ja uskoon, pyri rakkauteen, kestävyyteen ja lempeyteen.”

Olenko liian keskittynyt ostamiseen?
Pohtiessamme elämän rajallisuutta tai lupausta Kristuksen paluusta, olemmeko keskittyneet ajattelemaan liikaa materiaa ja hyödykkeiden keräämistä. On huomionarvoista, että Paavali painottaa Kristuksen paluuta samassa yhteydessä, kun hän puhuu rahan himosta. Jos elämme odottaen Kristuksen paluuta omana elinaikanamme, sillä tulisi olla myös vaikutus siihen, kuinka käytämme varojamme. Keskitymmekö ainoastaan omaan hyvinvointiin, vai huolehdimmeko myös köyhien tarpeista ja evankeliumintyön rahoituksesta.

Pystynkö nauttimaan siitä, mitä minulla on?
Paavali kehottaa Timoteusta varottamaan niitä, jotka nykyisessä maailmanajassa ovat rikkaita, etteivät ylpeilisi eivätkä panisi toivoansa epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka runsaasti antaa kaikkea nautittavaksemme. Tämä kertoo balanssista, jonka mukaan maailman rikkauteen ei voi liikaa luottaa, mutta Jumalan hyvyyteen voi. Ei siis ole viisasta uppoutua epävarmaan sijoitustoimintaan ja sijoittaa rahojaan epävarmaan rikkauteen, vaan voimme vilpittömästi olla iloisia siitä, mitä meillä on ja nauttia siitä.

Pienentääkö ostamiseni Jumalalle uhraamista?
Paavali kehottaa tekemään hyviä tekoja, olemaan antelias ja jakamaan omastaan. Näin tehden voi koota itsellensä aarteen tulevaisuuden varalle aina iankaikkisuuteen asti. Olisi kai oikeutettua kysyä, miksi maailmanhistorian kaikkein rikkain kristittyjen sukupolvi antaa Jumalalle varoistaan vain keskimäärin kaksi prosenttia. Haggain kirjassa kerrotaan juutalaisista, jotka olivat keskittyneet omaan taloudelliseen hyvinvointiin Herran temppelin rakentamisen sijaan. Taloudelliset voimavarat oli keskitetty omien asuntojen sisustamiseen. Samaan aikaan kun Herran huone oli raunioina ja omat asunnot oli sisustettu Libanonin seetrillä, hupenivat varat sekä temppelistä, että ihmisten taskuista.

Apua ongelmiin
Edwin Louis Cole on sanonut: ”Opi istumaan omenalaatikon päällä, kunnes sinulla on varaa tuoliin”. Tämä on hyvä neuvo hankintoihin. Paras olisi tyytyä vanhaan, kunnes rahamme riittävät uuteen. Rahan saanti on tehty liian helpoksi. Luottokortti helpottaa ostopäätöstä ja pikavippi tarjoaa nopean vastauksen. Kaikki velkaraha on korollista ja orjuuttavaa. Joillekin monet velat, osamaksut, ja niistä seuranneet korot ovat muodostuneet ylitsepääsemättömiksi ongelmiksi. Taloudelliset ongelmat johtavat yleensä muihin ongelmiin. Tyypillisimpiä ongelmia huonosta taloudenhoidosta ovat avioliitto-ongelmat. Jos haluamme avioliittojemme toimivan, meidän on omaksuttava viisaita tapoja käyttää aikaamme ja varojamme. Ongelmiin ajautuneiden kristittyjenkin tulisi olla tarpeeksi nöyriä hakeakseen ammattiauttajan apua.
Kristityille on uskottu Jumalan huoneen haltijoina myös ne rahat, jotka saamme henkilökohtaiseen käyttöömme. Paras muistutus tästä lienee Raamatun toteama ”missä on aarteemme, sillä on myös sydämemme.” Totinen Jumalan seuraaja investoi pysyvään, ei katoavaan!


Kirjallisuus:
Hollis, Mark: Sermon Outlines. Nelson Reference & Electronin. 2007.
Edwin Louis Cole: Kommunikaatio, seksi ja raha. Faktapro Oy. 2000.

Masennus sielunhoidon haasteena

Masennus on suomalaisten kansantauti, ja se leviää yhä nuorempiin ikäryhmiin. Siksi on tärkeää, että masennuksesta puhutaan avoimesti ja että sen oireet olisivat mahdollisimman selvästi ja aikaisessa vaiheessa tiedostettavissa.

Suomen kielessä sana ”masentunut” merkitsee lamautunutta, apeaa, alakuloista, tukahtunutta, alistuvaa, hiljaista ja nöyrää. Se tulee sanajuuresta, joka tarkoittaa väsymistä, uupumista, pulaan tai hätään joutumista. Latinankielinen sana depressio puolestaan tarkoittaa kirjaimellisesti pois- tai alaspainamista.

Mitä on masennus?
Masennus aiheuttaa paljon poissaoloja työstä, ennenaikaista eläkkeelle jäämistä ja raskauttaa ihmisten elämää muutenkin. Se liittyy myös moniin muihin psyykkisiin häiriöihin ja on usein mukana fyysisissä sairauksissa. Masennus voidaan luokitella kolmella tasolla: masentuneen mielialana, masennukseen taipuvaisena persoonallisuutena ja kliinisenä sairautena. Masentunut mieliala on normaali inhimillinen reaktio erilaisiin asioihin, eikä se tarkoita sitä, että psyykessämme tai sielussamme olisi mitään vikaa. Sille on ominaista alavireinen olo, energian vähyys, kyllästyneisyys ja tavallista alhaisempi ärsyyntyneisyyskynnys. Se on lähinnä seurausta siitä, että elämme stressin ja monenlaisten vaatimusten keskellä ja elimistömme ilmoittaa, että nyt olisi aika pitää tauko. Masennukseen taipuvaiset luonteet ovat usein pessimistisiä. He odottavat asioiden menevän pieleen luonnostaan ja ahdistuvat helpommin kuin muut. Usein he ovat ylihuolehtivaisia ja liian vaativia sekä itseään että lähimmäisiään kohtaan ja ovat riippuvaisia heistä. Kliinisesti diagnosoitu masennus puolestaan vaatii hoitoa. Olisi tärkeää erottaa tunteiden aallonpohja ja masennus toisistaan, koska ne ovat eri asioita.
Useimmat ihmiset kokevat toisinaan tunteiden ailahtelemista ja ovat alakuloisia. On kuitenkin väärin sanoa, että olemme masentuneita, jos olemme tunteiden aallonpohjassa. Sanat masennus ja depressio olisikin varattava tarkoittamaan paljon syvempää, ankarampaa ja pitkäkestoisempaa alakuloisuutta ja surullisuutta, jotka riistävät ihmiseltä voimat.
Masentuneen jumalakuva Raamatun ilmoitus ahdistetulle on rohkaiseva, esim. 1. Kor. 10:13: ”Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.”
Masentunut ihminen kokee Jumalan aivan toisenlaisena kuin Raamattu opettaa. Koettelemus on
kuin hylkääminen, johon Jumala on ihmisen hylännyt. Masentuneen jumalakuva on vääristynyt. Tätä kuvaa ankara Jumala, joka on hyvin vaativa ja tahtoo meille vain pahaa. Hän tahtoo masentaa meidät perin pohjin ja lähettää meidät sen jälkeen tiehemme. Tämä kalvaa ihmisen itsetuntoa, omanarvontuntoa ja hyväksytyksi tulemisen tarvetta. Se pakottaa ihmisen ponnistelemaan omin voimin ja tekemään itsestään vanhurskaan, koska ei uskalla antautua tällaisen Jumalan armoille. Hylkäämisen ilmapiirissä kasvanut hyväksyy helpommin hylkäämisen kuin rakkauden. Hylkääminen tuhoaa minuuden ja luo vääristyneen minäkuvan. Ihminen yrittää rakentaa suhteensa Jumalaan tekojensa avulla. Terapeuttisen sielunhoidon kannalta on ratkaisevaa, että oikea jumalakuva piirtyy ihmisen ajatteluun. Se, että masentunut ihminen ajatuksissaan ja myös tunteillaan kykenee omaksumaan raamatullisen kuvan Jumalasta Isänä, on tavallisesti pitkä prosessi, koska elämänkokemuksemme vaikuttavat myös uskonkokemuksiimme. Lisäksi menneisyytemme heittää jatkuvasti varjoja nykyisyyteen ja oma lapsuutemme heijastuu hengelliseen lapsuuteemme.

Masennukseen taipuvaisuus
Jotkut tutkijat ovat varmoja, että kaikilla ihmisillä on taipuvaisuus masennukseen,
koska ihminen on yhtä kuin hänen menneisyytensä ja nykyisyytensä. Näitä koskevat tapahtumat, suuntaviivat ja tulevaisuutta koskevat toiveet ja pelot voivat yhdessä muodostaa eräänlaisen
laukaisualustan, jolta masennus saattaa sopivan ärsykkeen alkaessa alkaa kenellä tahansa. Masennus voi olla osa täysin normaalia tilaa ja muutosta, jota ruumiissamme tapahtuu. Elämän muutokset, esimerkiksi varttuminen, aikuistuminen, vanheneminen ja lapsen syntymä ovat kaikki jaksoja, jolloin voimme kokea masennusoireita. Meissä kaikissa on monenlaisia persoonallisuuden piirteitä, jotka ollessamme stressaantuneita korostuvat ja aiheuttavat ongelmia sekä itsellemme että läheisillemme. Sen sijaan että vähättelisimme masennukseen taipuvaista persoonallisuuttamme, meidän olisi syytä hyväksyä se. Jumala voi hioa, koulia ja kasvattaa depressiivistä persoonallisuuttamme ja käyttää sitä omaksi kunniakseen.

Masennuksesta parantuminen
Masennuksen hoitoon on olemassa useita eri vaihtoehtoja, jotka riippuvat masennuksen tasosta. Masentunut mieliala menee useimmiten ohi itsestään, mutta suositeltavia asioita sen
hoitoon ovat lepo, liikunta, rentoutuminen ja hyvän kirjallisuuden, muun muassa Raamatun ja Psalmien lukeminen. Apu on aina sovellettava tarpeeseen. Useimmille ihmisille riittävä apu on
keskustelu ammattitaitoisen auttajan kanssa. On myös hyvä luottaa Jumalan hoitoon. Tässä on olennaista Jeesuksen esimerkin mukainen kysymys: ”Tahdotko tulla terveeksi?” Masennuksesta ja
pahasta olosta kärsivällä uskovalla voi olla tämä sama perusongelma: haluaako hän todella tulla terveeksi ja saada sen avun, joka hänelle on tarjolla? Haluaako ihminen todella pureutua masennuksensa juuriin saakka?

Masennuksen siunaus
Voiko masennuksessa olla myös jotain hyvää? Miksi masennuksen piti tulla? On tärkeää luottaa Jumalaan, vaikka selviä vastauksia masennuksen tuloon ei löytyisikään. Joka tapauksessa masennus palauttaa ihmisen armollisesti uudelleen siihen tienhaaraan, jossa väärin valaistu omatunto on aikaisemmin johtanut ihmisen harhaan. Kysymys on myös Jumalan hoidosta meitä kohtaan eli siitä, kuinka Jumala saa meidät masennuksesta lepoon.
Masennuksen olemassaolon pohtiminen on tärkeää, koska se voi auttaa meitä näkemään sen hyödyllisyyden. Hyvin usein ihminen haluaa löytää nopean ja yksinkertaisen ulospääsyn masentavista tilanteista. Masennuksella voi olla jokin tärkeä viesti ihmiselle. Se voi viestiä muun muassa muutoksen tarpeellisuudesta, elämän pelosta ja siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Mikäli masennus saa ihmisen prosessiin, se voi olla hänelle uuden elämän alku. Uskovalle masennuksella voi olla erittäin parantava ja syvällinen sanoma elämän voimavarana. Se voi olla jopa Jumalan eräs kasvatusmetodi. Jumala on läsnä ihmisen masennuksessa eikä jätä tätä vaikeuksien tullen.

Masentunut hengellisessä yhteisössä
Uskovalla voi olla taistelu siitä, voiko hän Jumalan lapsena ylipäätään olla masentunut. Vääristynyt seurakuntanäkemys voi pahimmillaan lisätä tätä tunnetta ja ahdistusta. Uskovat ajattelevat usein, että heidän pitäisi aina olla iloisia ja hyväntuulisia. Raamattu kehottaa meitä iloitsemaan mutta myös itkemään. Raamatussa mainitaan henkilöitä, jotka kärsivät ajoittaisesta masennuksesta: muun muassa Mooses, Salomo, Daavid ja Elia.
Jopa itse Jeesus kärsi suuresta ahdistuksesta ja tuskasta Getsemanen puutarhassa, jossa hän kamppaili Jumalan tahdon tekemisen kanssa. Raamatun valossa ajoittaiset masennukset eivät ole poikkeuksellisia tai sinänsä väärin. Pahimmillaan hyvääkin tarkoittavat kristityt saattavat syyllistää masentuneen vihjailemalla kaiken olevan kiinni siitä, kuinka paljon hänellä on uskoa ja hengen voimaa. Tämä aiheuttaa vain lisää ahdistusta ja masennusta.
Seurakunta ei ole virheetön, ongelmaton tai täydellinen. Se on joukko armosta pelastettuja syntisiä ja kokoon kutsuttuja ihmisiä. Sen jäsenillä on heikkouksia, puutteita, häiriöitä, ärsyttäviä piirteitä ja sairauksia. He ovat lihaa ja verta olevia ihmisiä, jotka voivat erehtyä. Kristus on tullut maailmaan parantamaan sairaita joka tasolla. Hänen lunastuksensa on sataprosenttinen, mutta ihmisen paraneminen voi olla pitkällinen prosessi. Seurakunnassa pitäisi olla mahdollisuus elää kaikki elämään kuuluvat vaiheet iloineen ja suruineen.

Kirjallisuus:
Alajoki, P. 2004. Masennus elämän voimavarana. Uusi Tie Oy.
Brosché, F. 1989. Loppuunpalanut? Kirjaneliö.
Ewalds, E. 1995. Anna hermojesi levätä. Karas-Sana Oy.
Kariste, O. 2001. Älä hylkää itseäsi. Netto kustannus.
LaHaye, T. 1976. Vapaaksi masennuksesta. Karas-Sana Oy.
Lawson, M. 1990. Apua masentuneelle. Karas-Sana Oy.
Mikkola, A. 1980. Masentuneen turvallisuus ja toivo. Uusi Tie Oy.
Mäkelä, R. 2006. Murtunutta hän ei muserra. Perussanoma Oy.
Ruthe, R. 1996. Kun sielu huutaa. Sairastuttaako sielu uskon? Perussanoma Oy.

Meistä tuli johtajia

Johtajuus on nyt in! Johtajuuskoulutuksia ja -seminaareja järjestetään kaikkialla. Osa niistä on erittäin hyödyllisiä, mutta osa pelkkää humpuukia ja rahastusta. Tarjontaa on runsaasti. Suuri osa koulutuksista on kristillispohjaisia ja osa taas puhtaasti sekulaaria tarjontaa. Hyvistä neuvoista joutuu usein pulittamaan sievoisen summan. Esimerkiksi presidentti Bill Clintonin Suomen luennosta vuonna 2006 sai maksaa 790 euroa + alv. Johtajuuskirjallisuutta on saatavilla runsaasti. Johtajuuskirjat nousevat helposti bestsellereiksi. Itsellänikin on niitä vino pino. Olen osallistunut moniin johtajuusseminaareihin, syväjohtamiskoulutukseen ja parhaillaan suoritan erikoisammattitutkintoa. Johtamisbuumille olisi helppo irvailla, mutta jotain opittavaa siitä on.
Ennen vain jotkut olivat johtajia. Nyt kaikki ovat johtajia. Jokainen on vähintäänkin oma elämänsä johtaja. Elämänhallinta vaatii melkoista opettelua ja sieltä nousee myös itsensä johtaminen. Itsensä johtamisen pääperiaate on, että ellet osaa johtaa itseäsi, et osaa johtaa myöskään muita. Itsensä johtaminen lieneekin ihmisen suurin haaste. Nykyään ei ole yhdentekevää, kuinka kulutamme aikamme. Selkeä ryhti ja ajankäytön suunnittelu on jokaisen arkipäivää. Pitkään on tiedetty, että emme voi johtaa ketään pitemmälle kuin itse olemme. Tämä on hyvä muistutus varsinkin meille pastoreille. Nykyisin itsensä kehittämiselle ei ole vaihtoehtoja. Toisaalta se on aina ollut niin. Paavalikin kehotti nuorta Timoteusta lukemaan ja oppimaan ahkerasti. Ellei lukeminen ja opiskelu ole elämäntapamme, kehittymisemme pysähtyy yllättävän nopeasti.
Amerikkalaiskenraali Gregg F. Marttin teki tutkimuksen Jeesuksesta strategisena johtajana ja teki merkittävän löydön. Parasta mahdollista kirjallisuutta johtajuudesta on saatavana aivan ilmaiseksi (olettaen, että omistat Raamatun). Modernin strategisen johtajuuden periaatteet nousevat Marttinin mukaan Jeesuksen esimerkistä. Raamatussa on kuvattu monia suuria johtajia, kuten esimerkiksi Mooses ja Joosua, mutta johtajista suurin oli Jeesus. Marttinin tutkimus on saanut huomiota maailmanlaajuisesti. Marttinin löydöt kiteytyvät seitsemään pääkohtaan, jotka kuvaavat Jeesusta johtajana. Jeesus välitti ja rakasti johdettaviaan aidosti. Hän oli yhtä aikaa opettaja ja mentori. Hän oli palveleva johtaja. Jeesus oli esimerkkijohtaja. Hän kehitti strategioita. Hän oli täydellisen sitoutunut ja tehtävässään päämäärätietoinen.
Taitaa olla niin, että meillä on hyllyissämme äärimmäisen hyödyllinen kirja, josta löytyy elämän eväitä joka lähtöön. Ei anneta sen pölyttyä, vaan otetaan siitä kaikki irti!

Hyvä Sanoma-lehti 3/10

Allianssin mahdollisuus

Helmikuun alussa minulla oli mahdollisuus yhdessä Hyvä Sanoma ry:n hallituksen kanssa vierailla Euroopan ytimessä Brysselissä, eurokansanedustaja Sari Essayahin vieraana.

Tutustumismatka europarlamenttiin oli silmiä avaava. Euroopan parlamentin päätehtävä on säätää lakeja. Evankelisten kristittyjen kannalta on erityisen tärkeää saada edustamiemme arvojen mukainen meppi Euroopan parlamenttiin. Se mitä Brysselissä päätetään, vaikuttaa väistämättä myös omaan lainsäädäntöömme peräpohjolassa. Oli ilahduttavaa havaita, kuinka Sari lyhyessä ajassa on perehtynyt asioihin ja tunnustavana kristittynä tuo kantansa ja värinsä selkeästi esiin.

Hengellisesti pimenevässä Euroopassa evankelisten kristittyjen vaikutusala ja ääni on yhä pienempi. Onneksi tähän on herännyt muun muassa Euroopan Evankelinen Allianssi (EEA). EEA:n puheenjohtaja Christel Lamére Ngnambi kertoi meille Allianssin vaikutusmahdollisuuksista Euroopan parlamentissa. Monilla tärkeillä yrityksillä ja järjestöillä on omat päätoimiset lobbarinsa parlamentissa, samoin myös EEA:lla. Vaikka EEA:lta ei ainakaan vielä kysytä virallista mielipidettä Euroopan uskonnollissa kysymyksissä, ovat he tärkeä välikäsi mepeille, jotka eivät ehdi perehtyä kaikkien protestanttisten kristittyjen näkemyksiin.

Toivottavasti myös Suomen Evankelinen Allianssi (SEA) ottaisi näkyvästi paikkansa Suomen poliittisessa kentässä ja antaisi selkeän yhteisen evankelisen äänen täkäläisten päättäjien tietoisuuteen. Sanottavaahan meillä on, mutta se ei paljon kuulu, jos olemme kaikesta ulkona kuin lumiukot.

Peikkoja ja demoneita

Moni näkee ekumeniassa paljon peikkoja ja demoneita. Parhaimmillaan se voi kuitenkin olla Pyhän Hengen synnyttämää sydänten yhteyttä. Tämän todisti jälleen todeksi tammikuussa järjestetty kansanvälinen ekumeeninen rukousviikko. Viikko huipentui Helsingin Tuomiokirkossa järjestettyyn koko kansan rukoustilaisuuteen. Vaikka tilaisuus ei vetänyt väkeä samalla tavalla kuin Haiti-konsertti, koskettavuudessaan se ylsi vähintäänkin samalle tasolle.
Rukousviikkoa on kansainvälisesti vietetty jo sata vuotta ja Suomessa 1950-luvulta alkaen. Säännöllisesti sitä on vietetty vuodesta 1964, jolloin Helsingin Vanhankirkon seurakunnassa järjestettiin rukousviikon tilaisuus. Ennen vanhaan rukousviikon tilaisuuksien järjestäminen vaati rohkeaa pioneerihenkeä, sillä yhteistä rukousta eri kirkkokuntiin kuuluvien kesken pidettiin laajasti arveluttavana. Epäluulot ovat onneksi enimmäkseen taakse jäänyttä elämää, ja voimme nyt veljien ja sisarten kanssa eri seurakunnista kokoontua yhteen kiittämään ja rukoilemaan.
Yhteys perustuu luottamukseen. Aluksi se voi pelottaa, mutta sydänten yhteys syntyy ajan kanssa. Niin ikävää kuin se onkin, meidän on kestettävä arvioida asioita, jotka koskevat tapojamme ja näkemyksiämme. Meidän on kyettävä avoimeen keskusteluun ja vastaamaan lempeästi ja sävyisästi.
Apostolit todistivat, kuinka suuretkin asiat ja riitakysymykset selviävät avoimissa ja Pyhän Hengen voitelemissa keskusteluissa. Tämä on ainut tie, jolla kristityt voivat edetä menestyksellisesti. Salailu pahentaa asenteita. Sivulinjan kysymyksissä meillä voi ja saa olla erilaisia näkemyksiä rakenteidemme mukaisesti.
Olisi mieletöntä lähteä vaatimaan, että olisimme kaikki samanlaisia. Jos ymmärtäisimme luottamuksen merkityksen, epäluulot ja kyräily loppuisivat. Leirittymisen sijaan katseemme kiinnittyisi yksimielisinä Kristukseen. Silloin kun Kristus on selkeästi yhdistävä tekijä, yhteyden perustuskin on vahva.
Ekumenia onnistuu parhaiten silloin, kun oma identiteetti ja omat arvot ovat kirkkaasti selvillä. Ekumenian yksi suurimmista harhaluuloista on olettamus, että omista fundamenteistaan tulisi luopua. Asia on täysin päinvastainen. Yhteys onnistuu parhaiten silloin, kun selkeästi tietää, mikä omassa uskonkäsityksessä on hyvää ja luovuttamatonta.

Julkaistu seurakuntalainen.fi blogissa

Blogistina seurakuntalaisessa

Aloitin Aikamedia Oy:n blogistina uudella yhteiskristillisellä seurakuntalainen.fi verkkopalvelusivustolla. Käy katsomassa!

Kuningas tuli luokseni!

Elipä kerran kaukaisilla mailla hyvä ja viisas kuningas, joka rakasti kansaansa. Hän olisi halunnut olla enemmän tekemisissä tavallisen kansan kanssa, mutta hän koki omassa loisteliaassa linnassaan elävänsä eristyksissä heistä.
Kuningas halusi kuitenkin tietää, miten kansa elää. Siksipä hän aina ajoittain pukeutui ryysyisiin, likaisiin vaatteisiin ja kulki pitkin valtakunnan katuja tavallisena ja huomiota herättämättömänä kansalaisena. Hän kulki talosta taloon, otti vastaan ihmisten vieraanvaisuuden ja kuunteli heidän ongelmiaan. Kukaan ei tunnistanut häntä kuninkaaksi.
Kerran hän kävi katsomassa erästä hyvin köyhää miestä, joka asui pimeässä kellarissa. Hän söi köyhän miehen valmistamaa vaatimatonta ruokaa ja puhui hänelle lohdutuksen sanoja ja kuunteli tämän murheita.
Myöhemmin tämä köyhä mies sai tietää, että itse kuningas oli vieraillut hänen luonaan. Köyhä mies sanoi: ”Kuningas jätti palatsinsa loiston ja kirkkauden ja tuli minun pimeään, köyhään ja likaiseen kotiini. Hän söi ja joi minun kanssani. Hän toi iloisen mielen sydämeeni. Toisille hän on ehkä tuonut lahjoja ja rikkauksia, mutta minulle hän antoi itsensä. Enempää en olisi voinut toivoa!”
Juuri näin teki itse taivaan ja maan Herra. Kuningasten kuningas jätti taivaan loiston ja kirkkauden, tuli itse luoksemme pimeään ja synkkään maailmaan. Näin hän toi toivon ja valon ihmismieliin. Mitä muuta voisimme toivoa?
Tässä on aietta iloon ja riemuun!
Joulun sanoma ei ole rajoitettu sanoma, joka on ohi yhdessä päivässä. Se on yksi kristikunnan suurista juhlista, joka juhlistaa Jumalan kokonaissuunnitelmaa. Tätä joulun sanomaa julistakaamme ja levittäkäämme ympäristöömme hyvää mieltä!
Hän tuli kerran luoksemme, jotta me voisimme kerran tulla hänen luoksensa kotiin!
Ole varuillasi! Kuningas saattaa tulla kotiisi tänä jouluna!

Hyvä Sanoma, joulu 2009

Elämän junassa

Olen junassa, elämäni junassa.
Milloin nousin tähän, milloin lähdin?
Olenko istunut tässä koko elämäni?
Mikä on määränpää?
Yhtä pyydän sinulta juna, älä koskaan pysähdy!
Mene läpi vieraiden maiden,
mene ohitse hautojen,
mene ohitse juhlien,
älä koskaan pysähdy!
Jo hetken tunsin oloni turvalliseksi,
kunnes kuulin äänesi:
päätepysäkki!

Rukoile ja tee työtä!

Suomeen ulottunut talouskriisi on iskenyt kyntensä asioihin, joita varsinkin täällä etelässä on totuttu pitämään itsestäänselvyytenä. Työpaikka on melko vaivattomasti löytynyt pääkaupunkiseudulta ja koulutetuille ammattiosaajille on ollut töitä. Nyt ja melko yllättäen kaikki onkin toisin. Työpaikka ei ole enää itsestäänselvyys ja niitä on vain vähän tarjolla. Huonot uutiset ja tulevaisuuden varjot voivat halvaannuttaa myös vakaan kristityn. Epävarmuustekijät joihin ei voi itse vaikuttaa heikentävät käsitystä omasta elämänhallinnasta. Toisaalta se on myös testi Jumalan huolenpitoon luottamisesta.
Elämme muutoksen aikaa. Työnteon rinnalle on noussut toisia arvoja. Arvot ovat kahdenlaisia. Toisaalta ne ovat pehmentyneet, koska työ ja raha eivät ole kaikki kaikessa, mutta toisaalta arvot muuttuvat entistäkin kovemmaksi varsinkin niille, jotka eivät pärjää, tai täytä työelämän vaatimuksia. Kokonaan oma lukunsa ovat ne, jotka ovat kerta kaikkiaan pudonneet yhteiskunnan tukirakenteista ja ovat luovuttaneet lakaten yrittämästä. Kovat arvot ajavat kilpailuyhteiskuntaan, jossa vain vahvat ja sitkeät pärjäävät. Kun kilpailuyhteiskunta ei enää välitä häviäjistä, niin kuka silloin välittää? Välittääkö seurakunta, Kristuksen ruumis? Niin kauan kuin Raamatun hengen mukainen arvoperusta säilyy, säilyy myös pyrkimys hyvinvointiyhteiskuntaan, jossa työnteko on jokamiehen oikeus.
Vaikka työnteko ei olekaan kaikki kaikessa, niin on se silti hyvin raamatullista. Sen tekeminen antaa tyydytyksen elämään. Työn jälkeen on hyvä ristiä kätensä ja kiittää jokapäiväisestä leivästä. ”Ora et labora” sisältää kaksi elementtiä. Työ tekemisen ja Jumalan armon varaan heittäytymisen.

Kristitty 6/09

Jumala tuli takaisin

International Herald Tribune kirjoitti jokin aika sitten mielenkiintoisen artikkelin uskonnon uudelleen tulemisesta moderniin maailmaan. Se tarkasteli asiaa maailmanlaajuisesti ja totesi uskontojen vahvistuvan ja saavan sijaa ihmisten arkipäiväisessä elämässä kaikkialla muualla paitsi Euroopassa.
On käynyt toisin kuin ennustettiin. Demokratian, teknologian ja markkinatalouden piti tuhota uskonnolliset tarpeet mutta näin ei tapahtunut. Kristillinen arvomaailma tarjoaa vastauksia markkinatalouteen ja maalliseen mammonaan pettyneille ihmisille. Samalla myös muslimimaailma ja islam on tehostanut Jumalan etsintää, sekä kohdistanut kritiikkinsä länsimaisen hapatuksen pinnallisuuteen.
Ihmisten perustarpeet näyttäisivät olevan samankaltaiset kaikkialla maailmassa. Raha ja pinnallinen elämä ei sittenkään tyydytä ihmistä. Tarvitaan sielunravintoa. Tästä syystä erikoisesti amerikkalaisen herätyskristillisyyden tarjoamat elämänhallintaluennot ovat tulleet erittäin suosituiksi. Nykyisin lähes kaikki elämänhallintaan liittyvät kurssit, kirjat ja luennot ovat kristillispohjaisia ja jopa seurakuntien järjestämiä. Suomalaisillekin tuttu Dr. Phil opastaa kristillisten arvojen pohjalta. Seurakuntien pastoreista on tullut elämänohjeita jakavia personal trainereita, konsultteja ja jopa maan päämiesten neuvonantajia. Rick Warrenin ja Joyce Mayerin kaltaiset pastoriopettajat saavat suurimmatkin areenat täyteen kuulijoita, kun aiheena on elämänhallinta. Evankeliset kristityt ovat kiinnostuneet filosofiasta. Yhä useampi yliopistosta valmistunut ajattelija on vakaa kristitty. Vahva evankelinen ajattelutapa ja filosofia hakee selvästi muotoaan modernissa maailmassa.
Ihmiset tuntuvat epätoivoisesti etsivän perustusta elämälleen kaikkialla maailmassa. Sodat, luonnonmullistukset ja kulkutaudit vain lisäävät tätä kaipuuta. Vain Eurooppa näyttäisi olevan poikkeus. Ilmeisesti Euroopassa vielä luotetaan talouden voimaan ja hyvinvointivaltion suomiin etuisuuksiin. Euroopassa eletään kuin lintukodossa, jossa muun maailman ongelmat tuntuvat olevan kaukana. Se mikä koskettaa köyhiä maita, ei ulotu Eurooppaan. Eurooppa on hengellisesti pimeä maanosa, jossa Jumala yritetään kieltää ja jopa systemaattisesti poistaa ihmisten elämästä.
Euroopasta onkin tullut lähetyskenttä, josta ollaan huolestuneita muualla maailmassa. Eurooppaan tulee tulevaisuudessa kristillisiä lähetystyöntekijöitä, jotka yrittävät palauttaa eurooppalaisten uskon Jumalaan. Toivottavasti tämä onnistuu, ja aikoinaan kristinuskon kehtona olleesta ja lähetystyöntekijöitä lähettävästä maanosasta tulisi jälleen Jumalaan uskova manner.

Hyvä Sanoma 9/2009

YKSIKIN ON TÄRKEÄ

Opetuslapseuttamisen perusteet nousevat Jeesuksen lähetyskäskystä, jossa käsketään tehdä kaikki kansat hänen opetuslapsikseen. Opetuslapsia ei siis ollut vain kaksitoista, vaan kaikki Jeesuksen seuraajat kautta aikojen. Tämä tehtävä velvoittaa seurakuntaa vielä tänäkin päivänä.
Opetuslapseus on keskittymistä yhteen arvokkaaseen ihmiseen kerrallaan. Yhdestä ihmisestä huolehtiminen on työlästä. Tästä syystä keskittyminen massoihin ja suuriin kalansaaliisin on monen mielestä mieluisampaa.
Jeesus näytti olevan kiinnostunut yksilöihmisistä. Useimmat suurimmat teologiset linjaukset hän kertoi vain yhdelle tai muutamille ihmisille. Näin tapahtui muun muassa Nikodemukselle ja Syykkarin kaivon syntiselle naiselle. Jeesus välitti yksilöistä. Hän oli valmis jättämään muut ja etsimään vain yhtä kadonnutta lammasta. Herätyskristillisyyden yksi sudenkuoppa voikin karrikoidusti ilmaistuna olla juuri se, että se keskittää kaikki voimavaransa massojen ratkaisuun, mutta jättää sen jälkeen ihmisen Herran haltuun.
Raamatussa on loistavia esimerkkejä opetuslapseuttamisesta. Ehkä kaikkein koskettavin esimerkki on Paavalin ja Timoteuksen välinen suhde. Siinä Paavali tekee kaikkensa, että nuori Timoteus tulisi täysin varustettua tulevaan tehtävään.
Opetuslapseuttaminen edellyttää mallina olemista ja aitoa läpinäkyvyyttä. Tässä suhteessa vanhemmat kristityt voisivat olla vahvoja opetuslapseuttajia, vaikka se vaatiikin paljon voimavaroja.
Seurakunnissamme kasvaa nuori sukupolvi, joka kaipaa hengellisiä isiä ja äitejä. He odottavat, että joku todella ohjaisi ja opettaisi heitä. Oppiminen tapahtuu myös sanoitta. Tiedämme tämän jo omista perheistämme. Kotona olemme oppineet vanhemmiltamme ja heidän esimerkin kautta asioita, vaikka emme sitä välttämättä tiedostaisikaan.
Jos ottaisimme opetuslapseuttamisen vastuun Jumalalta tulleena tehtävänä, niin jokaisella riittäisi seurakunnassa tehtävää. Tuntekaamme siis aitoa vastuuta toinen toisistamme ja ohjatkaamme toisiamme syvempään Kristuksen tuntemiseen.

Kristitty 5/09

Voiko onni olla tässä?

Viime aikoina olen kai potenut neljänkympin jälkeistä kriisiä, kun melkein kaikki asiat ovat saaneet miehisen mieleni herkistymään.
Eräänäkin päivänä, kiireen keskellä, töihin lähtiessäni, jälleen aavistuksen verran myöhässä jähmetyin paikalleni kuin lumoutunut. Kuulin lasten iloista naurua. Katsoessani ulos ikkunasta, näin kuinka lapset laskivat pulkkamäkeä aivan asuntomme vieressä ja iloitsivat talvisesta pakkaspäivästä. Hetken halusin itsekin olla lapsi, ja toivoin, että olisin voinut olla siellä laskemassa mäkeä heidän kanssaan. Kahvi oli jäähtyä kuppiini, kun pohdin syytä siihen, miksi en aikaisemmin ollut kuullut lasten naurua, vaikka taatusti he olivat siinä ilkamoineet jokaisena talvipäivänä.
Jotain samankaltaista tunsin kerran uimahallissa. Samaan porealtaaseen tuli veden iloista nauttimaan pieni poika isänsä kanssa. Isä piti poikaansa turvallisesti sylissään ja poika tarrautui molemmilla käsillään isän jykevään kaulaan. Tilanne oli selvästi pojalle yhtä aikaa jännittävä, sekä turvallinen. Onneksi siinä kosteassa ympäristössä kukaan ei huomannut, kun kyyneleet alkoivat valua poskillani. Olisin vain halunnut olla tuo poika tai isä, kumpi tahansa. Nykyisin uimahallissa yksin harhaillessani toivoisin niin kovasti, että voisin vielä pitää lapsiani sylissäni ja leikkiä heidän kanssaan vesileikkejä. Se aika on auttamattomasti ohi. Nyt he ovat niin isoja, että tuskin edes kehtaisivat näyttäytyä isäukkonsa kanssa uima-altaan reunalla.
Mennyttä aikaa ei saa takaisin, mutta onneksi niistä on hyviä muistoja. Niihin voi aina palata. Täytyy tunnustaa sellainenkin asia, että joskus ollessani yksin kotona, selaan salaa vanhoja valokuva-albumeita ja vuodatan yksinäisiä onnen kyyneliä. Illalla sitten taas olen järkevä ja vastuullinen perheenisä.
Kaikessa tässä kummallisessa prosessissa olen hiljalleen alkanut ymmärtää, että itse asiassa elän nytkin sellaisia aikoja, joita todennäköisesti eräänä päivänä haikeana muistelen. Olen siis tehnyt suuren löydön: Onni onkin tässä! Onko tätä kukaan muu huomannut? Minusta on tulossa suuri filosofi!
Meille on annettu vain tämä hetki. Kaikki suuret ilot ja surut ovat mahdollista vain tässä hetkessä. Aionkin nyt nauttia siitä, että lapseni ovat ehkä vielä muutaman vuoden kanssamme saman katon alla. Pian tulee se hetki, kun puolisoni kanssa istumme autiossa talossamme ja katselemme tyhjiä huoneita. Samalla toivomme, että lapset tulisivat edes käymään meillä kylässä. Jumala on jostain syystä nähnyt näin parhaaksi. Taitaa olla onni sekin, että tulevaisuuteen ei pääse vielä kurkistamaan. Emme ehkä pitäisi kaikesta siitä, mitä se tuo mukanaan. Jumalaakin kannattaa etsiä silloin kun hänet voidaan löytää, eli nyt!

Hyvä Sanoma 5/2009

Romanivainot nousussa Unkarissa

International Herald Tribune kirjoitti 27.4.2009, että romaniviha on saanut äärimmäisen vakavia ilmentymiä Unkarissa. Viimeisen vuoden aikana vähintään seitsemän romania on tapettu ja kolmeenkymmeneen romanitaloon on heitetty polttopommeja. Romaneja on surmattu hyvin raa’alla ja alkukantaisella tavalla. Talot on ensin sytytetty tuleen ja sen jälkeen pakenevat ihmiset on tapettu kotipihalleen. Lehden mukaan Unkarissa vaikuttava romanivaino on pahinta koko Keski- ja Itä-Euroopassa. Romanivihaa ovat lietsoneet myös äärioikeistolaiset pienpuolueet, ja veriteot ovat huhujen mukaan käytännössä entisten Balkanin sodan ja Ranskan muukalaislegioonan veteraanien suorittamia teloituksia. Koko unkarin 600.000-jäseninen romanivähemmistö on peloissaan ja vertaa tapahtumia holokaustin aikaisiin tunnelmiin.

Tuuli puhaltaa missä tahtoo

Karismaattisuus ja Pyhän Hengen työ liitetään usein yhdeksi ja samaksi asiaksi. Monesti kuitenkin unohdamme, että Jumala on kolminaisuus, ja että kaikessa Jumalan työssä on Pyhä Henki aina mukana. Ei siis ole erikseen sellaisia tilaisuuksia, missä olisi paikalla vain Jumala tai vain Pyhä Henki. Pyhän Hengen ilta mainoslauseena ei ole sen painavampi, kuin Jumalan- tai Jeesuksen ilta. Jos olemme suuntautuneet ajattelemaan, että Pyhä Henki persoonana on karismaattisempi, kuin Jumala niin olemme ajautuneet harhaan.
Me emme pysty kontrolloimaan Jumalaa, niinpä meidän tulee antaa Jumalan kontrolloida meitä! Jeesus selvensi kyselevälle Nikodeemukselle, että tuuli puhaltaa missä tahtoo. Kreikankielessä sana Henki tarkoittaa kirjaimellisesti tuulta. Koska Tuuli puhaltaa missä tahtoo, meidän tehtävämme ei ole komentaa Tuulta, vaan nostaa purjeet ja olla valmiit Tuulen vietäväksi. Kaikkien tuulten vietäväksi ei kuitenkaan ole viisasta lähteä. Jokaisessa laivassa on peräsin jolla suuntaa ohjataan. Hyväksi peräsimeksi kannattaa ottaa Jumalan Sana ja aika ajoin tarkistaa kurssi kirjoituksista.
On hyvä olla tuulisissa paikoissa! Seurakuntaelämässä kaikki raamattutunnit, rukouskokoukset, pyhäkoulut ja pienryhmät ovat tuulisia paikkoja. Jumalan kolminaisuus toimii niissä kaikissa ja Pyhä Henki puhaltaa sinne elämää.
Jokaisella merellä on karikkoja, niin lienee karismaattisuudessakin. Laivan pitäminen kurssissa ei ole ilmiöiden vastustamista tai matkustajien ilon pilaamista; pikemminkin terveellistä vastuuta.

Kristitty 2/09

Arfikka on edelleen ajankohtainen

Afrikka lähetyskenttänä on uuden murroksen edessä. Samalla kun voimakaan lähetystyön voidaan todeta saaneen aikaan suuria tuloksia, niin haasteet köyhyyden, hädän ja levottomuuksien suhteen eivät tunnu loppuvan.

Ilmapiiri tarttuu

Lähes kaikki kansainväliset lähetysjärjestöt toimivat Afrikassa. Erityisesti Itä-Afrikassa tehdyn lähetystyön siunaukset ovat silmiinpistäviä. Myös Saalem-seurakunta on ollut etuoikeutetussa asemassa saadessaan lähettää uskonhenkisiä lähetyssaarnaajia Afrikkaan. Monesti tyhjästä aloitettu pioneerityö on kasvanut suureksi kirkkokunnaksi ja tänään voimme vain kiittää Jumalaa siunauksen vuosikymmenistä. Entisen pimeän Afrikan henki on tänään hyvin erilainen. Esimerkiksi Kenian, Tansanian ja Ugandan ilmapiiri on hyvin kristillinen. Gospel-musiikki soi kaupoissa, autojen puskureissa on Jeesus-tarroja ja myös kirkko tai rukoushuone löytyy lähes joka kylästä. Tietyissä osissa Afrikkaa on jopa trendikästä olla kristitty ja ylistää Jumalaa. Juuri Itä-Afrikan siunaus antaa toivoa koko Afrikan mantereelle ja jopa koko maailmalle. On hyvin todennäköistä, että Itä-Afrikan suuret seurakunnat lähettävät tulevaisuudessa monia lähetyssaarnaajia sivistyneisiin länsimaihin ja palauttavat alkuperäisen ja vilpittömän uskon myös pakanallistuneeseen Eurooppaan.

Hätä on suuri

Afrikka on kuitenkin iso manner. Suuret muslimialueet odottavat edelleen pioneerilähettejä ja evankeliumin kirkasta sanomaa. Humanitäärinen hätä on suuri ja ihmisten silmistä näkyy toivottomuus. Usein kärsimyksillä ei tunnu olevan mitään rajaa. Kun yhdestä vitsauksesta on päästy, niin toinen odottaa vuoroaan. Aids leviää valtavalla voimallaan, kolera vaatii veronsa, pilaantunut vesi ja kuivuus piinaavat laajoja alueita, kansamurhat ja levottomuudet toisensa jälkeen ajavat ihmisiä kodeistaan ja levittävät pelkoa jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Afrikassa on vaurautta ja köyhyyttä. Turistisafarit eläinpuistoissa antavat Afrikasta valheellisen kuvan. Varallisuus on jakautunut epätasaisesti. Usein kaikkialla rehottava korruptio vie humanitääriset lahjoitukset vääriin taskuihin. Ahneet kansanjohtajat hamuavat valtaa, aseita ja luonnonvaroja itsekkääseen käyttöönsä. Afrikassa on suuri hätä! Vaikka edelleen tarvittaisiin pioneerilähettejä erikoisesti pimeille muslimialueelle, niin nyt tarvittaisiin myös humanitäärisellä, kristillisellä mielenlaadulla varustettuja lähetystyöntekijöitä. Tarvetta on niin veri alojen ammattiosaajista, kuin traumaterapeuteistakin. Esimerkiksi laajoilla alueilla tapahtuneiden kansanmurhien vaatimat traumahoidot ovat hyvin puutteellisia erikoisesti lasten kohdalla.

Uusia lähtijöitä tarvitaan

Nyt Afrikkaan tarvittaisiin uuden ajan lähettejä. Uusi sukupolvi voisi nyt nousta täysin uusiin haasteisiin. Tämä voisi tarkoittaa erikoisesti oman ammattinsa kautta tapahtuvaa lähtemistä. Tarvetta olisi lääkäreitä, sairaanhoitajista, psykologeista, terapeuteista, rakennusmiehistä jne. Afrikkaan panostettu uhraus ei valu tyhjään, vaan se vaikuttaa globaaliin menestymiseen kaikilla aloilla. Ennen kaikkea se antaa toivoa paremmasta ja Jumalan valtakunnan esiin murtautumisesta afrikkalaisten kautta, joilla on selkeästi oma roolinsa viimeisten aikojen evankelioinnissa.

Kirja-arvio

Davis Petts:
Raamattu ja parantuminen. Aikamedia, 2009. Nid. 297 s.

Teologian tohtori David Pettsistä näyttäisi lyhyen ajan sisällä tulleen suomalaisen helluntailaisuuden luottoteologi. Vielä 2000-luvun alussa Ristin Voiton mielipidepalstoilla käytiin kiivasta keskustelua Pettsin teologiasta suhteessa sairasten paranemiseen. Nyt kaikki on toisin ja hyvä niin. Heti kirjan alussa Petts viittaakin kohua herättäneeseen tulkintaan, kantoiko Jeesus sairautemme ristille samalla tavoin kuin hän kantoi meidän syntimme. Muun muassa tämän kysymyksen selventämiseksi kannattaa lukea Pettsin uusin kirjakäännös, joka käsittelee jumalallista parantumista.
Tyylilleen uskollisena Petts ei jätä kiveäkään kääntämättä Raamatun parantumisihmeitä tarkastellessaan. Kirjoittaja käy systemaattisesti läpi lähes kaikki Vanhassa – ja Uudessa testamentissa kerrotut paranemistapaukset, ja tekee kunkin luvun lopussa selventävän johtopäätöksen luetusta. Toisin kuin useimmat teologit Petts pyrkii selvästikin antamaan lukijalle vastauksia. Tosin selviä vastauksia odottaville Pettsin vastukset saattavat olla liian ympäripyöreitä, kuten esimerkiksi toteamus: ”Emme saa olettaa, että jonkun ihmisen sairaus johtuu hänen henkilökohtaisesta synnistään. Se voi johtua siitä, mutta niin ei välttämättä ole.” Voisi kuvitella, että juuri Pettsin usein mainitsema sairauden ja synnin syy-yhteys saisi herkän lukijan helposti syyllistymään tai masentumaan. Petts on kirjassaan kuitenkin myös sielunhoidollinen ja osaa hoitaa tämän problematiikan. Usein kirjoittaja sysääkin vastuuta paranemisesta enemmän niille, jotka rukoilevat sairasten puolesta. Eräässä kohdassa Petts mainitsee parantumattomuuden yhdeksi syyksi jopa vanhimmat, jotka eivät usko rukouksen voimaan. Paranemisen ja uskon yhteys on mielenkiintoinen teema kirjan kokonaisuudessa. Kirjoittaja nostaa esiin useita eri tapauksia, joissa usko oli vuoroin sairaalla ja vuoroin jollain toisella. Näin ollen mitään selvää sapluunaa paranemisen marssijärjestykseen ei näyttäisi olevan olemassa.
Pettsin opetus on turvallista ja rauhoittavaa. Hän uskaltaa käsitellä mm. paranemisen ja kärsimyksen välisiä suuria kysymyksiä, eikä pyri kumoamaan lääketiedettä paranemisen mahdollisuutena. Kirja antaa taitavasti toivoa myös niille, jotka eivät koe paranemista ja vakuuttaa, että kaikki sairaat paranevat kerran taivaassa.
Kirja on helposti luettava, eikä vaadi lukijalta ennestään teologista perehtyneisyyttä. Samalla kirja on myös teologisesti arvokas ja soveltuu pastorien ja raamatunopettajien käsikirjaksi, sekä terveellisen ja turvallisen opetusmateriaalin aineistoksi.
On ilahduttavaa, että Aikamedia on viimeaikoina rohkeasti kustantanut teologista kirjallisuutta, josta Suomen pienillä markkinoilla on suuri puute. Tämäntyyppisistä kirjoista otetaan usein verrattain pieni painos eikä lisäpainoksista ole varmuutta, sen vuoksi kannattaa hankkia tämä ja Pettsin aikaisemmat Aikamedian suomennokset (Pyhän Hengen olemus ja Armolahjat seurakuntaa rakentamassa) omaan kirjahyllyyn ennen, kuin ne loppuvat kaupoista.
Kannen ulkoasuun on markkinoinnin kannalta hyvä kiinnittää huomiota. Tässä valossa kansikuvassa roikkuvat sideharsot ja laastarit ovat teennäisen näköisiä. Sisältö on ehtaa tavaraa!

Pankki vei rahani ja ylpeyteni!

Vaimoni sai muutaman tonnin perintörahaa ja yhdessä mietimme, mitä sille tekisimme. Koska elämämme on lähes aina ollut kädestä suuhun elämistä tyyliin; tili tuli ja tili meni, niin päätimme laittaa rahat pankkiin. Olinkin pitkään haaveillut puskurirahastosta pesukoneen rikkoutumista tai jotain vastaavaa varten.
Käyttötilillämme oli mitätön korko, niinpä vertailin eri säästötilien korkoja. Kaupthing-pankki näytti kaikin tavoin parhaalta vaihtoehdolta. Ei kuukausimaksuja, ei nostorajoitteita ja koronmaksukin joka kuukausi. Kysyin parilta asiantuntijalta, sisältyisikö talletukseen riskejä. Molemmat olivat sitä mieltä, että talletussuojan rajoissa talletus on turvallinen.
Kun sitten eräänä aamuna uutisissa sanottiin pankin menneen nurin ja tilit jäädytetyt, alkoi ahdistus. Tilanne oli minulle vaikea koska, olen pitänyt kunnia-asianani hoitaa perheemme raha-asiat hyvin. Pienistä tuloistamme huolimatta ja hyvän taloudenhoidon ansiosta, olemme lähes aina kyenneet hoitamaan laskumme eräpäivään mennessä. Olin kuvitellut olevani järkevä, budjettiorientoitunut mies, enkä koskaan ole tuhlannut vastuuttomasti.
Nyt olin sijoittanut vaimoni pienen ja ainoan perinnön pankkiin, joka ryösti minut sinisilmäisen. Häpeä ja syyllisyys vaivasi. Aloin ahdistua. Tunsin itseni typeräksi. Uhrista tuli syyllinen. Luin netistä asian ympärillä käytyä keskustelua ja se vain lisäsi tuskaani. Ihmiset antoivat olan takaa: ”Oma vika, jos on niin tyhmä, että on sijoittanut rahansa islantilaispankkiin”. ”Saakoot nyt kärsiä ne, jotka ovat ahneuksissaan tavoitelleet suuria korkoja.” En voinut millään ymmärtää, että muutuin ahneeksi sijoittajaksi jos sukanvarren sijaan laitoin rahaa pankkiin. Kertoessani, joillekin kohtalostani, aistin sen olevan heille kiinnostava uutinen. Oli varmaan mukavaa pohtia, onko pastori rahanahne ja niin typerä, että on sortunut tuollaiseen. Vaimolle puolestaan lupasin, että hankin rahat takaisin vaikka lisätyöllä, mutta takaisin ne tulevat. Onneksi kaikki päätyi hyvin ja jäljelle jäi vain hyvä opetus: älä luota mammonaan!
Viime päivinä olen paljon miettinyt niitä, jotka ovat ajautuneet konkurssiin, tulleet petetyiksi ja joiden osakkeet ovat romahtaneet. Heihin on helppo suhtautua pilkallisesti. Koskaan ei kuitenkaan tietä, milloin talouskriisi koskettaa omaa ympäristöä. Tämä kaikki johtaa meidät pohtimaan myös sitä, mikä elämässä on kaikkein tärkeintä. Iso kirja sanoo selvästi, että maallinen perustus pettää ja ainoastaan taivaan pankkiin sijoitetut varat pysyvät tallessa. Mitä tahansa taantuma tuokaan tullessaan, ollaan toistemme tukena!

Hyvä Sanoma-lehti 2/09

LÄHETYSTYÖ EI OLE VAIHTOEHTO

Kristityn elämässä jotkut asiat ovat vapaaehtoisia tai vaihtoehtoisia, evankeliointi ei. Kenkien käyttäminen on vapaaehtoista, mutta usein järkevää. Syöminen on vapaaehtoista, mutta välttämätöntä. Auton ajaminenkin on vapaaehtoista, mutta heti, kun lähdemme ajamaan autoa, sen kuljettaminen vasenta kaistaa (Suomessa) ei ole vaihtoehto. Uskoontulo, sekin on vapaaehtoista, mutta sen jälkeen, kun annamme elämämme ohjakset Jumalalle, maailman evankeliointi ei enää ole vaihtoehto. Katsoessamme maailman hätää ja tarpeita Jumalan silmin samaistumme Jumalan sydämen sykkeeseen ja hukkuvan maailman hätään. Jos puolestaan valitsemme olla välittämättä, joudumme sivuraiteelle.
Lähetystyö on parhaimmillaan tervettä riskinottoa ja äärirajoilla elämistä. Voimme valita pelkän penkissä istujan roolin, kun samalla voisimme elää jännittävää elämää ihmisten keskellä. Vaikka Jumalan johdatus veisi meidät olosuhteisiin, joissa emme itse välttämättä haluasi olla, on se kuitenkin paikka, missä tunnemme olevamme kaikkein onnellisimpia. Satsaamalla omaan tahtoon ja pelkästään itsellemme elämiseen, valmistaudumme heikosti päivään, jolloin tekomme punnitaan tulessa. Olemmepa sitten rakentaneet perustuksellemme kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin Raamatun mukaan aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan.
Lähtökohta lähetysihmisenä elämiseen, on alkaa nähdä maailmaa samalla tavalla, kuin Jumala sen näkee. Välähdyksen Jumalan tuntemuksesta maailmaa kohtaan voimme nähdä ehkä Raamatun tunnetuimmassa jakeessa: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi…”
Ajatellessamme maailman hätää, se voi tulla liian suureksi vuoreksi edessämme. Kukaan meistä ei voi pelastaa maailmaa yksin. On helpottavaa tietää, että maailman pelastus onkin Jumalan käsissä. Ainoastaan Jumala voi todella rakastaa maailmaa, mutta hypätäksemme mukaan Jumalan suunnitelmaan, emme voi elää pelkästään itsellemme.

Kristitty 1/09

MIEHELLÄ AINA MIELESSÄ

Varhaisten kirkkoisiemme opetuksen perusteella seksi on perinteisesti ollut likaista ja sen ajatteleminen tuomittavaa. Jonkin tutkimuksen mukaan 85% 20-30 vuotiaista miehistä ajattelee seksiä kerran minuutissa ja nainen vain kerran pari päivässä. Luulisi kuitenkin, että jos mies käy töissä ja elää suhteellisen normaalia elämää, niin ei sitä seksiä ehtisi jatkuvasti pohdiskelemaan. Kaikkia yleistämättä, eiköhän seksin ajattelu ole melko yksilöllistä. Joidenkin ajatukset voivat lähes jatkuvasti pyöriä seksin ympärillä, toisilla taas siihen riittää suhteellisen vähän mielenkiintoa. Muut elämän päämäärät ja kiireet voivat työntää seksin sivummalle ajatuksista.
Yhtä kaikki, kristitty mies elää melkoisessa ristipaineessa. Maailman ihmiset voivat ainakin teoriassa rellestää syyllisyyttä tuntematta, mutta uskova kokee syyllisyyttä jo pelkistä ajatuksista.
Täytyisi muistaa, että vaikka seksiä pursuaa nykyään joka tuutista, niin silti se on vain yksi asia muiden joukossa. Seksi ja seksuaaliset ajatukset ovat alueita, joissa tunnetaan suurta syyllisyyttä ja osataan myös syyllistää. Syyllisyydestä huolimatta seksuaaliset ongelmat ovat vain yksi niistä lukuisista tavoista, joilla saatamme rikkoa Jumalan käskyjä vastaan. Pitäisi muistaa, että niin kuin muissakin asioissa, niin myös seksin alueella uusi alku on aina mahdollinen ja menneisyyden voi rauhassa uskoa Jeesuksen sovitettavaksi.
Helpottavaa on sekin tieto, että edes avioliitossa seksin ei tarvitse olla täydellistä ja taivaallista. Puolisoon tutustuminen ja erotiikan opettelu vaatii valtavasti vaivannäköä ja sitoutumista. Monet luulevat avioliiton olevan jatkuvaa hääyötä ja romantiikkaa, sitä se ei ole. Onni ei synny siitä, että on käyty vihillä; se syntyy siitä, että nähdään vaivaa suhteen lujittamiseen. Molempien puolisoiden täytyy sitoutua tekemään töitä avioliiton onnistumiseen. Harras ja hyvä työ palkitaan parisuhteessa. Ajan mittaan avioparit oppivat myös löytämään molempia tyydyttävän seksielämän. Seksi ei ole vain lihan läiskyntää. Kun mediasta omaksuttu seksin paine haluaa vain tyydytystä, niin kristityt avioparit oppivat enemmänkin antamaan ja tekemään puolisonsa onnelliseksi.
Hyvät seksikokemukset puolison kanssa voivat virittää intohimoisen ja kauniin seksin ajattelemisen. Traumaattiset ja likaiset kokemukset puolestaan voivat johtaa ahdistukseen ja seksiin liittyvien ajatusten torjuntaan. Kauniit ja oikeansuuntaiset seksiunelmat voivat siis jopa piristää ja irrottaa mielen arkirutiineista. Näin seksi voi olla motiivi, joka vie miestä elämässä eteenpäin. Toivoisin jokaisen miehen saavan hyvää seksiä ja antavan sitä puolisolleen.

Tosimies 6/08

Aadam ja Eeva BB-talossa

Taas olemme joutuneet seuraamaan toilailuja Big Brother-talossa. Ja vaikka emme katsoisikaan, niin lehdistö huolehtii noista tyhjänpäiväisyyksistä otsikoin: ”Irstasta menoa BB-talossa”, jne. Tämäkö on sivistysvaltion tarjoamaa laatuviihdettä parhaimmillaan? Kyllä, koska formaatille on suuri tilaus. Ihmiset haluavat tirkistellä ja TV-yhtiöt ottavat siitä kaiken hyödyn irti.
BB-viihteessä on jotain alkukantaista barbaarimaisuutta. Ihmisen taipumukset himoon syöksyvät esiin ilman estoja. Ympäristössä kannustetaan irstailemaan ja juomaan alkoholia niin paljon, kuin sielu sietää. Taloon valitaan ihmisiä, joilta estot puuttuvat. Nämä uhrit hoitavat sikailun ja juopuvat julkisuudesta. Tuottajat käärivät rahat. Negatiivinen julkisuus ei näitä nuoria haittaa, koska tänä aikana halutaan julkisuuteen keinolla millä tahansa. Jos silmiemme edessä on evoluution huippu homo sapiens, niin eikö maailma ole tullut hulluksi ja kaikki sivistys ja valistus mennyt hukkaan!
Parasta viihdettä ylemmyydentuntoisen sohvaperunan mielestä olisi ehdottomasti se, että BB-talon ovet suljettaisiin kokonaan ja nuo typerykset lukittaisiin sisään koko loppuelämäkseen. Eikö olisi hienoa, kun turvalliselta kotisohvalta voisi katsella, kun ihmiset käyvät toistensa kimppuun? Se olisi helvetti maan päällä, vai onko se sitä jo nyt? Kaikkein kuvottavinta tässä ajatuksessa on se, että löydämme tämän kaiken itsestämme. Katsomme kuin itseämme peilistä. Jo ensimmäisten kameroiden alla Aadam ja Eeva todistivat, että eivät ole meitä parempia.
Ihmisen persoonallisuuden sisässä on syvä nyrjähtäminen, eikä sitä voi tehdä sivistyneeksi valistuksella tai lakia säätämällä. Järkyttävä totuus on, että ei ole olemassa yhtään ”hyvää” ihmistä, mikä tarkoittaa sitä, että mikään ei ole alkuperäisen luomissuunnitelman tasolla. Suurinkin moralisti joutuu tunnustamaan olevansa mielihalujen ja jonkin alaspäin suuntautuvan tunteen vanki. Alkukantaiset mieliteot piinaavat meitä kaikkia. Kyseessä eivät ole vain BB-talon asukkaat tai kadunmiehet, vaan tähän kategoriaan sopivat niin uskonnolliset johtajat, poliitikot kuin liikemiehetkin. Heikkoutemme näissä asioissa vaihtelee, mutta meissä kaikissa on sama leima: olemme syntisiä ja tarvitsemme vapautusta, jonka on tultava jostain ulkopuolelta, muusta lähteestä, kuin meistä itsestämme.
Kenellä on voima murskata paratiisiin luikertaneen käärmeen pää? Ristin tapahtumissa vapautui voima, joka voi muuttaa kaikki ihmiset. Sen voiman rinnalla kirkkainkin valo kalpenee!

Tosimies-lehti 5/08

AFRIKAN MATKAPÄIVÄKIRJA 26.10. – 14.11.2008

Su 26.10. Saalemin päiväkokouksen jälkeen (jossa minulla oli saarnavuoro) kävimme nopeasti kotoamme hakemassa matkalaukkumme ja suuntasimme kohti lentokenttää. Kentällä lähtöselvityksessä kävi ilmi, että jostain syystä varausjärjestelmä ei voinut antaa paikkalippuja Nairobiin muille kuin minulle. Amsterdamiin saakka saimme kuitenkin paikat ja koneessa jännitimme, kuinka jatkolentomme tulisi onnistumaan. Jännitys jatkui aivan portille asti, koska edes transfer deskillä virkailijat eivät voineet antaa paikkalippuja. Kone oli heidän mukaansa ylibuukattu. Lähtöportilla virkailija kuitenkin antoi meille jopa vierekkäiset liput ja onnellisina, sekä juoksemisesta hikimärkinä istuimme huojentuneina Kenian Airwaysin koneeseen.

Ma 27.10. Saapuminen Nairobiin klo 6.30. Vietimme viisumijonossa 1,5 tuntia. (50 usd/kpl). Aarno Alanne tuli meitä vastaan lentokentälle. Hänen kyydissään matkustimme heidän kotiinsa ja matkalla näimme myös Nairobin slummialueen. Iltapäivällä vietimme Saalemin lähettipäivää, johon saapui Alanteiden lisäksi myös Pekka ja Leena Ahonen. Kävimme läpi uutta lähetysstrategiaa, joka sujui leppoisissa merkeissä, ja strategia sai hyvän vastaanoton. Myöhemmin seuraamme liittyi Pertti Söderlund ja Alanteiden poika Viiru, joka tuli kotivierailulle Intiasta. Talo oli melko kylmä ja kostea, mutta ulkona oli lämmintä ja tarjoilu oli hyvää.

Ti 28.10. Aamulla aikaisin lähdimme Pertin, Annen ja Rebeccan kanssa matkaan kohti Ugandaa. Ajoimme mielenkiintoisten ja alkeellisten kylien läpi. Ehkä mieleenpainuvin kylä oli Smelly Town, joka oli todella nimensä mukainen; saasteinen, likainen ja täynnä ihmisiä. Tiet kylissä ja paikka paikoin olivat todella huonokuntoisia. Aivan varmaa on, että niitä ei olisi tavallisella henkilöautolla päässyt kulkemaan. Onneksi Pertillä on hyvä Toyota Land Cruiser maasturi, joka sekin kyllä joutuu jatkuvalle koetukselle näissä olosuhteissa. Pertin mukaan autoa joutuukin korjaamaan lähes jatkuvasti.

Liikenne Keniassa ja Ugandassa on oma kokemuksensa. Tiet ovat täynnä monttuja ja kuoppia. Autoja, ihmisiä ja eläimiä kulkee tienvarsilla ja teiden poikki jatkuvasti. Liikenne on sekamelska, jossa pärjää vain siihen tottuneet kuskit. Onneksi Pertti on tässä omaa luokkaansa ja osaa ajaa olosuhteisiin nähden todella lujaa! Heikkohermoinen saisi kyllä jo kyydissäkin hepulin! Puolen päivän maissa saavuimme Rift Valley -laaksoon, jossa oli tanskalaisen liikemiehen omistama ”ranch” Naivashassa. Paikka oli todella upea. Jokaiselle oli oma ”telttamaja” kaikilla varusteilla. Oli uima-allasta jne. Oma eksoottinen kokemus oli se, kun iltapäivällä lähdimme Pertin kanssa 12 km lenkille savannille. Juoksimme yhdessä seeprojen ja kirahvien kanssa vanhalle tulivuoren reunalle. Harvoin sitä saa lenkkeillä tällaisissa olosuhteissa! Matkalla näimme myös syödyksi tulleen seepran raadon ja jonkun eläimen pääkallon. Aika ajoin mielessä kävi myös pieni huoli siitä, jos vastaan sattuisi tulemaan leopardi tai leijona. Niitäkin kuulemma majailee tulivuoren rinteillä. On hienoa, että Pertillä on ystäviä, jotka antavat tällaista ”lomakeskusta” lähettien käyttöön. Illalla paistoimme vielä pihvit pihagrillissä ja vetäydyimme ”telttoihimme” kuuntelemaan Afrikan yön ääniä. Onneksi alueella valvoivat yövahdit ja tietenkin meitä vartio myös omat enkelimme.

Ke 29.10. Jatkoimme matkaamme kohti Ugandaa. Tiellä eteemme ilmestyi mm. paviaani, joka olisi varmaan halunnut meiltä jotain evästä. Kävimme myös Sabatiassa katsomassa Åke ja Pirkko Söderlundin vahaa kotitilaa. Tuolla mahtavalla maatilalla asuivat aikoinaan kaikki Söderlundit. Harmillisesti paikka oli nyt päässyt rempalleen ja nykyiset asukkaat tuskin enää tietävät sen taustoista mitään. Tallella oli kuitenkin vielä Åken rakentama sauna, kiuas ja uima-allasmonttu. Vierasmajakin oli pystyssä. Siinä oli yöpynyt mm. rouva Tellervo Koivisto. Samassa yhteydessä oli myös Söderlundien perustama Solian Girls Highschool tyttökoulu, joka toimii edelleen. Kävimme sen pihassa pyörähtämässä ja näimme monia tyttöjä suomenvärisissä sinivalkoisissa asuissaan juoksemassa koulun pihoilla. Koulussa on edelleen noin tuhat oppilasta. Koulun takana oli myös kirkko, joka on yksi Full Gospel Church of Kenian seurakunnista (noin 4000 kirkkoa ja 350.000 – 400.000 jäsentä). Tähän kirkkoon kuuluu noin 700 jäsentä.
Sieltä jatkoimme kohti Kakamegaa, jossa tarkoituksemme oli tutustua Daisy Centeriin. Keskus on nimetty Daisy Söderlundin mukaan. Paikka teki meihin todella syvän vaikutuksen. Center on tarkoitettu vammaisten lasten kouluksi ja asuntolaksi. Monet noista vammaisista lapsista ovat perheidensä hylkäämiä, koska vammaisuutta pidetään yleensä Afrikassa kirouksena. Monien lasten kasvot syöpyivät alitajuntaamme pitkäksi aikaa. Näimme kädettömiä ja jalattomia pieniä lapsia, jotka tuntevat kaikki samat tunteet, kuin mekin ja tarvitsevat toivoa elämänsä varalle.

Myös Daisy Centerin läheisyydessä on seurakunta, jonka ovat perustaneet Pertti ja Heidi Söderlund. Kirkko oli rakennettu Pertin suunnitelmien pohjalta, ja oli modernin näköinen. Myös tämä kirkko yritettiin polttaa vuoden 2007 lopulla puhjenneissa levottomuuksissa. Onneksi se ei kuitenkaan onnistunut. Alttarin kankaat ja penkit oli yritetty sytyttää, mutta ne eivät jostain syystä syttyneet. Kirkon kyljessä sijaitseva toimistorakennus kuitenkin paloi, ja nyt sitä yritetään rakentaa uudelleen. Kirkon pastori pyysi minua istuttamaan kirkon pihalle puun, jonka tein juhlallisin menoin. Tuntui siltä, että pieni pala sydäntä jäi Daisy Centeriin ja päätimmekin ottaa kummilapsen tästä keskuksesta.
Iltahämärissä suuntasimme automme Ugandan rajaa kohti. Raja oli lievästi sanottuna kaoottinen paikka. Ihmisiä, autoja, kerjäläisiä, trokareita, kauppiaita ja muita hämärämiehiä parveili joka paikassa ja tuntui siltä, että kaikki olisivat halunneet meiltä jotain. Yllätykseksemme väkijoukon seasta löytyi yllättäen Pertin vanha tuttu Herman, joka auttoi meitä jonojen ohitse ja ”järjesti” meidän paperiasiamme yllättävänkin vikkelästi. Rajalta ajoimme kohti Kampalaa yhtä maan pääväylää, joka paikoitellen oli aivan järkyttävässä kunnossa, mutta pääsimme kuitenkin turvallisesti perille Söderlundien kotiin illalla klo 22.00.

To 30.10. Tämä päivä on tarkoitus ottaa vähän rennommin. Nukuimme jopa yhdeksään ja aamupäivän vain lepäilimme Söderlundien kodissa. Päivän mittaan tutustuimme myös PCU:n (Pentecostal Church of Uganda) Kampalan raamattukouluun, Heidi Södelundin kummilapsi toimintaan ja Caring Hands projektiin, jonka on perustanut Milla Happonen. CH-projekti on mahtava osoitus uudesta ideasta. Menetelmällä voidaan paperia käsittelemällä valmistaa todella kauniita koruja naisille. Projekti on työllistänyt jo monia naisia ja tuonut rahaa lähetykselle. Jopa presidentti on huomioinut tämän projektin ja osoittanut tyytyväisyytensä sen ansioista. Iltapäivällä shoppailimme Kampalan torilla ja ostimme jotain Afrikka-tavaraa tuliaisiksi. Kampala näytti kaiken kaikkiaan melko siistiltä ja rauhalliselta kaupungilta. Koska kaupunki sijaitsee monen kukkulan ja vuoren kupeessa, se antaa sille viehättävämmän ilmeen, kuin esim. Nairobi.

Pe 31.10. Aikaisen aamuherätyksen jälkeen lähdimme Pertin kanssa PCU:n raamattukoululle, jossa minulla oli aamunavaus koulun oppilaille. Tilaisuus oli miellyttävä kokemus, ja minulla oli mahdollisuus rohkaista oppilaita. Myös he rukoilivat minun puolestani ja siunasivat minua hyvin rohkaisevalla tavalla. Huomiona muuten sellainen seikka, että hyvään ylistykseen ja lauluun ei tarvita välttämättä soittimia, kuten meillä suomessa. Pelkät kädetkin riittävät rytmisoittimiksi ja sitten vaan liikkeelle. Yhteislaulu sujuu hyvin pelkästään laulaen, kunhan vain vetäjä on itse innostunut asiasta.
Iltapäivällä starttasimme kohti pohjoista. Tarkoituksenamme oli ehtiä Sorotiin hyvissä ajoin yöksi, koska lauantaille oli suunniteltu tilaisuus Obalangan kylään, jossa järjestettäisiin ulkoilmatilaisuus. Matka sujui hyvin ja yövyimme suhteellisen hyvässä motellissa. Anne ja Rebecca saivat huoneen, jossa oli moskiittoverkko, mutta minun ja Pertin huoneesta se puuttui. Myrkytimme huoneen hyvin, jopa niin hyvin, että aloin jo ajatella ötköiden jäävän eloon ja meidän tukehtuvan. Rebecca säikkyi kaikkea maassa liikkuvaa. Sisiliskot, koppakuoriaiset ja tuhatjalkaiset saivat aikaan ”iik huutoja”.

La 1.11. Heti aamupalan jälkeen lähdimme taas liikkeelle. Saavuimme Obalangaan, jossa tutustuimme myös seurakunnan kirkkorakennukseen, joka oli savimaja. Aivan kirkon vieressä asui pastori yhdeksän lapsensa kanssa, kaikki savimajoissa hyvin alkeellisissa olosuhteissa. Aivan lähistöllä oli vain parin vuoden takainen massahauta, johon oli haudattu alueella liikkuneiden sissien tappamat ihmiset. Kaikkia ei voitu tunnistaa, mutta sinne heidän oli haudattu hyvin koruttomin menoin.
Kylän ulkoilmatilaisuus oli järjestetty Fidan ja PCU:n ja C.A.A.F. (Children Affectied by Army Forces) projektin toimesta. Tilaisuus oli hyvin koskettava monine musiikki-, runo- ja näytelmäesityksineen, joita esittivät entiset lapsisotilaat. Myös minä sain pitää lyhyen saarnan tilaisuuden lopussa. Tämä kampushan on siis rakennettu näitä lapsia varten. Hankkeen päärahoittaja on ollut Fida. Alueella kuntoutetaan nimenomaan näitä entisiä lapsisotilaita. Monilla lapsilla on erittäin traumaattinen tausta. Useat ovat loukkaantuneet fyysisesti, mutta useimmilla on erittäin raakoja kokemuksia tappamisesta ja kuoleman näkemisestä. Tänne tarvittaisiin nyt kiireesti osaavia psykologeja ja terapeutteja! Lapset ovat joutuneet lapsisotilaiksi siten, että sissit ovat hyökänneet heidän kyliinsä ja tappaneet heidän vanhempansa ja ryöstäneet heidän kotinsa. Lapset siepattiin ja koulutettiin sotilaiksi. Tämä työ on kaikkein konkreettisimmin sellaista työtä, jossa kaikki hengellinen apu menee suoraan perille ja tämä toiminta voi estää jopa uusien konfliktien syntymistä. Jumala antakoon voimia tässä työssä mukanaoleville ihmisille ja tietenkin erikoisesti Pertille, joka on projektin vetäjä!
Iltapäivällä pääsimme jälleen matkalle takaisin kohti Kampalaa. Matkalla näimme pari vakavaa onnettomuutta aivan silmiemme edessä. Toisessa tapauksessa pikkubussin alle jäi kolme lehmää, jotka kituivat säälittävästi auton alla ja tien penkalla ja toinen oli raju kahden rekan nokkakolari. Onneksi Herra varjeli meidän matkamme niin, että mitään onnettomuuksia ei tapahtunut.
Eräässä kaupungissa ajoimme hiljaa ja kuuntelimme auton ikkunasta evankelioivaa tilaisuutta, mutta aivan vähän matkan päässä muslimeilla oli oma tilaisuutensa, jossa he pilkkasivat Jeesuksen jumalisuutta. Huusin ikkunasta kovaan ääneen: ”Jesus is Lord”! Päät kääntyivät, mutta jatkoimme matkaa. Tärkein tuli sanotuksi.

Su 2.11. Tänään on jumalanpalveluspäivä. Menimme Kampalan keskustassa sijaitsevaan KPC-seurakuntaan, jonka on perustanut K.A.O.G. lähetti Gary Skinner. Seurakunnassa on 22.000 jäsentä, ja viisi jumalanpalvelusta sunnuntaisin toistensa jälkeen. Gary on perustanut myös Watoto-orpolapsitoiminnan, joka on kuuluisa lapsikuorovierailuistaan ympäri maailmaa. Jumalanpalvelus oli mahtava kokemus. Iso kuoro johdatti ylistykseen ja Garyn saarna oli voimallinen ja vahva. Pääsin Garyn juttusille tilaisuuden jälkeen, vaikka hän oli juuri lähdössä lentokentälle ja kokousmatkalle Hong Kongiin. Keskustelun sisällöstä kertonen työtovereilleni, se saattaa nimittäin poikia jotain hyvää… Illalla jännitimme Formuloiden päätöskilpailua.

Ma-Ti 3-4.11. Jo kukonlaulun aikaan starttasimme kohti pohjoista. Matkalla kohti Murchison Fallsia näimme myös yhden onnettomuuden, jossa englantilainen perhe oli ajanut maasturin katolleen ja yksi oli loukkaantunut. Nainen tuntui olevan kurkkuansa myöten täynnä Afrikkaa (I hate Afrika). Luonnonsuolelualueella näimme paljon kaikenlaisia eläimiä aivan läheltä. Pertti ajoi meitä kärsivällisesti ympäri puistoa ja tutustuimme mm. elefantteihin, kirahveihin, puhveleihin, gaselleihin, virtahepoihin, krokotiileihin, lintuihin ja jopa muurahaiskarhuun.

Yövyimme Niilin rannalla sijaitsevassa Paraa Safari Lodgessa. Seuraavana aamuna määränpäämme oli jälleen Kampala. Matkalla sattui mielenkiintoinen tilanne, kun tie oli poikki ja veden vallassa. Minä uhrauduin mielelläni kahlaamaan sen läpi todetaksemme, kuinka syvä se on ja voiko siitä ajaa autolla läpi. Olimme siis keskellä villieläinpuistoa. Pertin ajettua veden poikki, autosta irtosi joku pohjalevy ja sen korjaamiseen yli 30 asteen helteessä vuosi muutama hikipisara. Illalla saavuimme Kampaalaan viimeiseksi yöksi ja saunoimme Söderlundien saunassa. Sähköt olivat poikki, mutta onneksi generaattorit jauhoivat sähköä.

Ke 5.11. Jälleen aikainen herätys ja hyvästelyn aika. Oli haikeaa sanoa hyvästit Söderlundeille. He olivat pitäneet meistä hyvää huolta ja noiden muutaman päivän aikana olimme jutelleet ja nauraneet paljon. Pertti jaksoi kertoa uskomattomia juttuja Ugandan historiasta ja hengellisen työn eri vaiheista. Välillä pidätimme henkeämme, niin ihmeellisiltä ne kuulostivat. Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Mieliin jäi syvä kiitollisuus. On mahtavaa, että meillä Saalemina on etuoikeus kannattaa tätä lähettiperhettä Ugandassa. Pertti vei meidät lentokentälle ja lensimme takaisin Nairobiin. Alanteille päästyämme, jostain syystä tunsimme tarvetta ottaa pienet nokoset… Kenian oma poika voitti U.S.A.:n presidentinvaalit. Kenia oli Obamasta sekaisin. Eri puolilla Keniaa juhlittiin näyttävästi, ja jopa Kenian presidentti julisti torstain kansalliseksi lomapäiväksi Obaman kunniaksi.

To 6.11. Taas ennen kukkoa säntäsin ylös ja yhdessä Aarnon kanssa suuntasimme maasturin kokan kohti MAF:n lentokenttää. Sain mahdollisuuden tutustua Aarnon lähetyslentotoimintaan osallistumalla yhdelle lennolle Lodvariin. Lentoaika yhteen suuntaan oli noin tunti 20 min. Jälleen tulin vakuuttuneeksi siitä, että meillä on töissä todella alan ammattilaisia. Aarno on ansioitunut lentokapteeni ja voisi hyvin olla hyväpalkkainen pilotti jossain arvostetussa lentoyhtiössä. Sen sijaan hän on halunnut totella Jumalan kutsua jonka hän jo nuorena sai, ja antaa talenttinsa lähetystyöhön. MAF (Mission Aviation Fellowship) on voittoa tavoittelematon, lähetyssaarnaajia ja –järjestöjä palveleva organisaatio. Koneet kuljettavat rahtia ja ihmisiä Afrikassa. Usein Aarnon matkat suuntautuvat Kenian ympäristömaihin ja vähän kauemmaksikin. Iltapäivällä tutustuimme Karen Blixenin museoon, joka sijaitsee samalla alueella, kuin Alanteiden asunto, eli Karenin kaupunginosassa. Karen Blixenin elämäkertahan on monille tuttu elokuvasta; Minun Afrikkani.

Pe-La 7-8.11. Karenin kirahvipuistossa tapasin Kille Kirahvin! Meistä tuli hyviä ystäviä, Kille söi jopa kädestäni! Lauantaina kävimme vierailulla Pekka ja Leena Ahosen kodissa. Ahoset ovat myös Saalemin lähettejä ja toimivat Fidan kehitysyhteistyöhankkeessa, Pekka johtajuuskouluttajana/talouspäällikkönä ja Leena kummityön sihteerinä. Ahoset olivat varanneet meille mieluisan yllätyksen: ajan kokovartalohierontaan. Se tekikin hyvää tämän matkan tiimellyksessä. Illalla tapasimme myös Rönkön perheen Espoosta. Rebecca pääsi ratsastamaan Rönkköjen tyttären, Ellan kanssa. Se oli varmasti mukavaa hänelle, vietettyään melkein kaksi viikkoa aikuisten ”tylsässä” seurassa.

Su 9.11. Tänä aamuna saattelimme Annen ja Rebeccan Nairobin lentokentälle, ja he palasivat takaisin Suomeen. Tuli aika haikea olo! Olisin toisaalta mielelläni lähtenyt heidän mukaansa, mutta toisaalta vielä on mielenkiintoinen matka Sansibarille tekemättä.
Illalla klo 17.00 Alanteilla pidettiin suomalaiskokous, johon oli kutsuttu kaikki Nairobissa asuvat lähetit mukaan. Sain palvella heitä sananjulistuksessa ja meillä oli oikein mukava ilta yhdessä suomalaisten lähettien kanssa.

Ma 10.11. Jälleen aamulla aikaisin taksikyyti kohti lentokenttää. Tuttu George oli pihassa odottamassa jo puoli tuntia ennen sovittua aikaa. George oli rauhallinen kuski. Koska aggressiivisuus puuttui, niin juutuimme aamuruuhkaan ja liikenne ennen kenttää oli katastrofaalista. Jonot vain seisoivat ja seisoivat. Maasturit kyllä pääsivät tien penkkoja pitkin eteenpäin, mutta me seisoimme. Pakokaasu tunki sisään edessä savuavista kuorma-autoista ja minua alkoi jo heikottaa. Viimein, kun pääsin kentälle, niin sain tietää koneeni olevan myöhässä. Parin tunnin päästä se oli edelleen myöhässä. We have a technical problem –ilmoitti porttivartija. Viimein, kun kone oli valmis, niin miehistö puuttui (olivat jo kuulemma lähteneet kotiin). No viimein miehistökin löytyi ja ehdin illaksi Sansibarille ja Kontsasten kotiin. Heti koneesta astuttuani huomasin, että ilmasto täällä on aivan erilainen. Paita liimautui välittömästi ihoon kiinni. Oli kuumaa ja kosteaa.

Ti 11.11. Lähdimme paikallisella Costal-lentotaksilla Dar es Salamiin. Kyllä vähän jännitti, kun pilotti ei meinannut saada ovea kiinni, ja hänen viereensä istuutui juuri sen näköinen muslimimies, kuin terroristiepäilyissä on totuttu näkemään. Kyllä siinä rukouselämä vilkastui ja toivoin, että tämä kaveri ei lennon aikana tarttuisi ohjaimiin. Darressa tapasimme suomalaisia lähettejä. Mm. Lehdot, Lepojärvet ja Nygrenit. Suomesta olivat käymässä Markku Tossavainen ja vanhimmistoveli Oulusta, sekä Frestadiukset Espoosta. Järjestimme pienen suomalaiskokouksen ja rohkaisimme toisiamme uskon tiellä. Aluekoordinaattori Juha Lehdon kanssa kävimme myös neuvotteluja Saalemin työn tulevaisuudesta Itä-Afrikassa. Illaksi palasimme takaisin Sansibarille ”lentokoneella”.
Ke 12.11. oli hauska päivä, vaikka harmiksi Daisy sairastuikin johonkin vatsatautiin. Vietimme kaupungilla päivän ja tutustuimme nuorisokeskuksen työhön. Lisäksi kiertelimme kaupungilla ja kävimme mm. orjatorilla, jossa aikoinaan myytiin mustia orjia ympäri maailmaa ja syömässä pizzat meren rannalla. Ruokailun jälkeinen käynti kalamarketilla meinasi nostattaa pizzan takaisin suuhun! Päivä oli todella lämmin (varmaan lähes +40 c). Suomipojilla olikin paita aika märkänä. Kaupustelija hännystivät meitä kaikkialla, ja jotain afrikka krääsää tarttui aina silloin tällöin myös minun mukaani. Iltapäiväksi halusin mennä kokeilemaan auringonottoa ja uintia edes yhden kerran tällä reissulla. Kontsasten lähellä oli hotelliranta, jossa asialle löytyi otolliset olosuhteet. Yritin tankata lämpöä ja mielikuvaa auringosta koko tulevan talven varalle suomivarastoon. Olihan se aika ruhtinaallista, kun siinä loikoillessani paikallinen mies käveli viereeni ja kysyi: ”What would you like to drik, Sir?” ”A coke please!” Paluumatkalla näin niin ison gekkon (tai varaani), että Rebecca olisi taatusti juossut karkuun ja lujaa! Sansibarilla on kahdet kasvot: kaunista ja ankeaa sopivassa määrin.
To 13.11. Matti kertoi, että jos lähtisimme aikaisin aamulla, niin ehtisimme käydä hiekkasärkällä snorklaamassa, vielä ennen koneeni lähtöä. Niin teimmekin. Venepojat kuljettivat meidän hiekkaluodolle, jossa ei ollut ketään muita kuin me. Vain valkoista hiekkaa ja sinistä vettä. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun oikeastaan snorklasin kunnon välineillä. Olihan se hienoa nähdä kaikki ne korallit ja eri väriset kalat. Aika kävi vähiin ja palattuamme pääsaarelle, oli aika hyvästellä Kontsakset, ja suunnata jälleen kohti Nairobia. Kontsaksilla on edessä mielenkiintoinen ja jännittävä vaihe elämässään. He ovat muuttamassa uuteen maahaan ja uusiin haasteisiin (ks. http://www.famkontsas.blogspot.com/) Lentokentällä söimme vielä jäähyväislounaan ja tiemme erosivat. Lento sujui tällä kertaa varsin mallikkaasti ja Nairobissakin pääsin ennätysajassa passintarkastuksen läpi. Ahosen Pekka oli minua kentällä vastassa ja ajelimme kohti heidän kotiansa. Ahosilla minua pidettiin jälleen kuin piispaa pappilassa. Oli hieno illallinen ja suomalainen sauna. Aika nopeasti ilta kuluikin ja olin valmis yöpuulle. Pe 14.11. Tämä on paluupäivä. Tämänkertainen taksikuski oli melko rivakka mies. Hän ilmeisesti tiesi jonkun kiertoreitin kentälle, koska matka sujui niin nopeasti. Pian olinkin jo koneessa kohti Amsterdamia. Muutaman tunnin kuluttua aloin keskustella vieruskaverini kanssa, ja ilmeni että tämä kenialainen Johnny on töissä Tampereella, ja meillä on sama jatkolento. Koska tiesin, että meillä on kentällä neljän tunnin odotusaika, niin ehdotin, että menisimme yhdessä käväisemään Amsterdamin keskustassa. Se olikin hyvä idea, koska en ollut ennen siellä käynyt. Amsterdam vaikutti hyvin romanttiselta kaupungilta monine kanavineen ja vanhoine rakennuksineen. Vaihdoimme Johnnyn kanssa yhteystietoja ja ehkä vielä tapaamme Helsingissä..
Helsinkiin saavuin klo 23.45, ja jo puolenyön aikaan olin ulkona Helsingin pimeässä räntäsateessa odottamassa kyytiä kotiin…

Mikä ihmeen spritualiteetti?

Spiritualiteetti tarkoittaa samaa, kuin ”hengellinen elämä”. Spiritualiteetti on tullut kirkkojen ja kristittyjen kielenkäyttöön vasta hiljattain. Helluntailaista tämä termi saattaa pelottaa, ja saada hengellisen elämän kuulostamaan kylmemmältä kuin se onkaan. Heikki Kotilan kirjoittamassa Spiritualiteetin käsikirjassa spiritualiteettia luonnehditaan ”kokemuksen teologiaksi” ja ”tien teologiaksi”. Oleellista siinä on hengellinen kilvoitus ja elämä kristittynä arjen keskellä. Rukouksen ja hengellisen elämän teologisointia pelätään turhaan. Jokainen joka rukoilee on teologi ja jokainen teologi myös rukoilee!
Oma hartauselämä on sanomattoman tärkeä. Sitä ei voi vaalia kuukaan muu kuin henkilö itse. Jokaisella uskovalla tulisi olla oma säännöllinen ja salattu hartauselämänsä, eli spiritualiteetti. Jokainen rakentaa spiritualiteettinsa itse. Kaksinkeskinen elämä Jumalan kanssa on intiimi alue ja suurin osa siitä on viisasta pitää salaisena. Jeesuksen aikana ulkokullatut ripottelivat tuhkaa päällensä, repivät vaatteensa halki, soittivat torvea edellänsä ja pitivät kasvoillaan sellaista ilmettä, joka kuvasti rukouksen ja paaston tuskaa. Tässä olotilassa he kulkivat kaduilla ja yrittivät näyttää hurskailta. Hurskastelun tarve ei kierrä kaukaa meitäkään nykypäivän kristittyjä. Kiusauksenamme on näyttää muille, kuinka edistyneitä olemme omassa spiritualiteetissamme. Oman hengellisen elämän liiallinen paljastaminen haavoittaa. Kun Jumala operoi meidän kanssamme kahden kesken, niin siihen ei ole syytä pyytää muita paikalle. On kysymys tarpeesta, jota ihmiset eivät voi täyttää. Se on sydämen halajaminen, joka täyttyy ainoastaan silloin, kun Jumala sen täyttää.
Spiritualiteettiin kuuluu myös seurakuntayhteys, jota ilman ei kukaan Jeesukseen uskova voi tulla toimeen. Kun hengellinen elämämme koostuu tasapainoisesti omasta spiritualiteetista ja toimivasta seurakuntayhteydestä, ovat palaset elämässämme asettuneet oikeille paikoilleen.

Kristitty-lehti 10-11/08, pääkirjoitus