Lapset ja nuoret sisäistävät lähetystehtävän keskeiset periaatteet monesti huomattavasti nopeammin kuin aikuiset. Kuuluisassa Jippii-lastenlaulussa kysytään ”Kukapa menee, jos me emme mee ja kukapa tekee, jos emme tee?”. Lähetystyön ytimeen kuuluukin juuri tämä ydinkysymys, eikä se vanhene aikakausien vaihtumisesta huolimatta. Tämä on kysymys, joka kutsuu jokaisen kristityn tarkastelemaan suhdettaan Jumalan missioon ja maailmaan, joka tarvitsee toivoa nyt enemmän kuin koskaan. Se on myös kysymys, joka haastaa seurakunnat katsomaan omaa toimintaansa ovien ulkopuolelle ja näkemään ihmiset, jotka eivät ole vielä kuulleet evankeliumia tai kohdanneet rakkauden konkreettista kosketusta.
Tämä ei saisi olla vain teologista pohdintaa tai unohduksiin jäävä lehtiartikkeli. Tämä on kutsu elämään todeksi sitä, mihin uskomme. Jeesus ei antanut tätä tehtävää vain apostoleille tai lähetysjärjestölle, vaan koko seurakunnalle. Antaessaan kutsun, hän antoi myös lupauksen:
“Te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin.” Lähetystyö ei siis onneksi ole yksin ihmisen ponnistusta, vaan yhteistyötä Jumalan kanssa. Kun Jumala lähettää, hän myös varustaa.
Suomen helluntaiseurakuntien historia osoittaa selvästi, että evankeliumi etenee, kun joku lähtee. Suomen helluntaiseurakunnat ovat historiansa aikana lähettäneet jo noin tuhat lähetystekijää ja heidän työnsä tuloksia voimme vain ihastella. Pyyteetön kutsulle antautuminen on kantanut hedelmää, jonka nyt näemme, mutta myös salattua työtä, jonka vain taivas tietää. Joillekin kentille on syntynyt suuria kirkkokuntia ja jossakin siemen vielä itää.
Tämä ei olisi olisi ollut mahdollista ilman ihmisiä, jotka olivat valmiita lähtemään kauas, mutta ei myöskään ilman seurakuntia, jotka halusivat lähettää.
Nykymaailma tarvitsee yhä lähetystyötä. Maailmassamme on noin kolme miljardia ihmistä, jotka eivät ole kuulleet evankeliumin sanomaa. Vaikka maailma on globalisoitunut, hengellinen tyhjyys, tulevaisuuden näköalattomuus ja evankeliumin tarve eivät ole kadonneet. Teknologia vie evankeliumin paikkoihin, joihin fyysisesti ei aina pääse, mutta silti evankeliumi tarvitsee yhä ihmisen äänen ja kädet. Pakolaisuus, sodat, ilmastokriisit ja taloudellinen epävarmuus synnyttävät tilanteita, joissa kristittyjen tarjoama tuki, rukous ja käytännön apu voivat olla ratkaisevia.
Mutta. Jos me emme mene – kuka menee? Miksi juuri me? Evankeliumi ei kulje ilman ihmistä.
Meillä on vastuu ja etuoikeus olla osa Jumalan suurta suunnitelmaa. Mistä löytyvät seuraavat tuhat lähetystyöntekijää? Toivon pilkahduksia on näkyvissä. Käynnissä on ehkä aikamme suurin nuorten lähetysherätys. Kesäkuussa järjestetyssä The Send -tapahtumassa yli 700 nuorta ilmoittautui olemaan valmiina lähtöön. Se ei tapahtunut pelkkänä alttarikutsuna, vaan yhteystietojen kanssa valmiina seuraavaan vaiheeseen. Vaikka tämä kaikki on äärimmäisen rohkaisevaa, emme voi väistää omaa vastuutamme ajatellen, että joku muu menee tai joku muu tekee. Kutsu on jokaisen henkilökohtainen. Edelleen tarvitaan ihmisiä, jotka sanovat “tässä olen, lähetä minut.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti