Muutosjohtamisen karikot

Seurakunnat ja herätysliike elävät jatkuvan muutospaineen alla. Uusi sukupolvi, kukin vuorollaan, tuo mukanaan painetta toiminnan rakenteiden tarkasteluun.
Useimpien mielestä muutokset ovat pelottavia ja epämukavia. Sen takia johtajien tulisi ottaa aina huomioon, että ihmiset saattavat reagoida muutoksiin tunneperäisesti. Johtajien olisi myös hyvä auttaa ihmisiä sopeutumaan muutoksiin antamalla mahdollisimman paljon tietoa muutoksen takana olevista prosesseista.
Muutoksen keskelle tulisi luoda turvallinen ympäristö, jossa ihmiset saavat kertoa muutokseen liittyvistä peloistaan ja myös kyseenalaistaa asioita. Muutosta ei voi vanhoissa seurakunnissa runnoa läpi ilman aitoa vuoropuhelua. Seurakuntalaisten harkintakykyyn kannattaa luottaa.
Helluntaiherätyksen yksi taakka on ollut vuorovaikutuksen tukahduttaminen. Sen seuraukset voivat pahimmillaan siirtyä sukupolvelta toiselle. Isot muutokset eivät saisi koskaan olla pelkkiä ilmoitusasioita. Seurakuntalaiset kokevat ymmärrettävästi omistajuutta seurakunnasta, ja he ovat tärkeitä myös sen päätöksenteossa. Siksi uudelle näylle tulisi hankkia mahdollisimman laaja omistajuus.
Uusi näky voi tulla Jumalalta, ja sitä tarvitaan. Aina kannattaa kuitenkin antaa tunnustusta myös aiemmin tehdyistä päätöksistä ja työstä, joka sekin on perustunut Jumalalta saatuun näkyyn. Uudelle näylle tulisi aina saada laaja yhteinen pohja. Ennen näyn yleistä esittelyä sen taakse olisi tärkeä saada mahdollisimman monta seurakunnan vaikuttajaa, jotka ovat valmiita antamaan sille oman tukensa. Tästä huolimatta näky pitäisi uskaltaa antaa myös muiden tutkittavaksi ja arvioitavaksi.
Pastorit, jotka haluavat kehittää seurakuntansa toimintaa näyn pohjalta, saattavat joutua joskus kohtuuttomiin paineisiin. Heidän odotetaan olevan voimakkaita johtajia tässä ajassa, jossa kaikki johtajuus kyseenalaistetaan. Pastoreiden toivotaan olevan yhtä taitavia ja sosiaalisesti lahjakkaita kuin minkä tahansa kansainvälisen suuryrityksen johtajat. Se, jos mikään, polttaa näkyjohtajat helposti loppuun.
Ja ellei mikään muutu tai ellei näky pääse toteutumaan, liian monista pastoreista tulee kyynisiä ja välinpitämättömiä. Liian monet heistä jättäytyvät kokonaan pois turhauttavasta oravanpyörästä, joka ei heidän mielestään koskaan johda mihinkään uuteen.
Herätysliikkeessämme tarvitaan nyt yhteistä näkyä ja henkeä. Sellaista ilmapiiriä, jossa kilpaillaan ainoastaan toinen toistemme kunnioittamisessa ja hyvinvoinnin edellytysten luomisessa.

Pääkirjoitus RV-lehti 48/2013

Toisenlainen kirja-arvio

Hienoa, että selvästi myös joku ei-kristillinen henkilö on tehnyt on tehnyt kirja-arvion :)

"Kirja, joka jokaisen miehen tulisi lukea ja jonka jokainen nainen haluaa lukea.” Eipä ollenkaan vaatimaton mainoslause kirjalle, jonka sisältö ja sanoma kumpuavat kristilliseltä arvopohjalta. Läpi kirjan kaikkia asioita tuodaan esille raamatunkohtien valossa, olipa kyse mistä elämän aiheesta tahansa. Jos sen asian ei anna häiritä, niin kirja on todellinen opas elämään. Näkökulma on miehinen; kirjailijan sanoin suunnattu kristitylle miehelle. Mutta, mutta. Kuten jo mainitsin. Älä anna sen asian häiritä. Jyrki Palmin kirja sopii jokaiselle suomalaiselle miehelle ja miksei myös naiselle, uskonnosta, iästä tai muustakaan asiasta huolimatta.
Kirjan sisältö on jaettu selkeästi lukuihin, joiden otsikot todella houkuttavat tutustumaan sisältöön lähemmin. Alaluvut vielä lyövät löylyä lisää: ”Miten naisen sydän valloitetaan?”, ”Seksiä se vain on”, ”Nyt lähtee läskit!”. Kirja ei syyllistä, ei osoita, ei ahdista. Kirja on lohdullinen sanoma miehelle kaikissa niissä asioissa, joissa jokainen mies jossain elämänsä vaiheessa painiskelee. Erittäin myönteisessä hengessä kirjoitettu kirja, josta jokainen voi löytää itsensä. Kirja neuvoo, opastaa ja ymmärtää. Jos jokainen voisi elää kuten kirjassaan Jyrki Palmi tuo esille, niin maailma olisi paljon parempi. Jos runsaat viittaukset Raamattuun ärsyttävät, niin lue sittenkin. Ota itsellesi ne asiat, jotka omassa elämäntilanteessasi ovat ajankohtaisia tai joissa olet kipuillut. Ennen kaikkea mies, ole mies. Ole tosimies. Ole itsenäinen ja ajatteleva mies. Uskalla lukea Palmin kirja, ja ihan ajatuksella. Ja vielä lopuksi ja lohduksi, kuten nimimerkki ”Onnellinen vaimo” kirjassa kirjoittaa: ”Kun mies on sopivasti ”villi”, hän on onnellinen ja pitää myös vaimonsa onnellisena”.

Vesa S.

Mieskirja, jonka nainenkin haluaa lukea

Jyrki Palmi: Mies ole rohkea. Aikamedia 2013, nid. 189 s.

Pastori Jyrki Palmi tunnustaa heti mieskirjansa alkusanoissa tärkeän asian itsestään: ”En ole täydellinen mies, en läheskään. Voin avoimesti tunnustaa, että olen kompuroinut lähes jokaisella alueella, josta kirjoitan tässä kirjassa.” Loistava avaus! Täydellisen miehen tekstiä tuskin jaksaisi lukeakaan. Palmi jatkaakin uskovansa, että juuri tämän kompuroimisensa ansiosta hänellä on jotain sanottavaa tämän ajan kristityille miehille.
Kirjailija kertoo havainneensa miestenpäivillä luennoidessaan miehille suunnatun materiaalin vähyyden. Tähän puutteeseen hän nyt omalta osaltaan vastaa.
Kirjassa käydään läpi lähestulkoon miehen koko elämänpiiri. Liikkeelle lähdetään itsetuntemuksesta ja identiteetistä. Seuraavissa luvuissa käsitellään miehenä ja isänä olemista sekä lasten kasvatusta. Miesten helmasynnit viina, raha, naiset ja valta tulevat tutuiksi. Kristitty mies ja seksi, ajatusten pitäminen puhtaana, kiusausten voittaminen, fyysisestä ja henkisestä kunnosta huolehtiminen, hyvät harrastukset, Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen, anteeksianto. Aiheita on paljon ja kun kirjassa on vain 189 sivua, pakostakin joitain aiheita sivutaan hieman pintapuolisesti. Ehkä näin on hyväkin, sillä liiallinen analysointi saattaisi olla turhan raskasta luettavaa ja näin päästään tutustumaan miehen elämään laidasta laitaan.
Palmin uusi kirja soveltuukin mainiosti miesten piireihin keskustelujen alustukseksi. Sen kaikista aiheista voi puhua. Uskon, että kirjan avulla päästään avoimiin ja rohkeisiinkin kohtaamisiin.
Kirjan sisällössä huomio kiinnittyy siihen, että lukujen nimet ovat imperatiivimuodossa: pidä, voita, älä, ole, hallitse. Äkkiseltään voisi ajatella, että teksti on kovinkin käskevää ja vaativaa. Näin ei kuitenkaan ole. Palmi kertoo jo kirjan alussa huomanneensa, että suomalainen mies tarvitsee apua sisäisessä parantumisessa, itsetunnon kehittymisessä, armon vastaanottamisessa ja vasta sen jälkeen tapakasvatuksessa. Kirjailija toivookin, ettei kristitty mies kirjaa lukiessaan tuntisi haastetta kasvaa liian vaikeaksi. Se, että Palmi on uskaltautunut kirjassaan avaamaan omia haavojaan ja ihmisyyttään, tekee tekstistä uskottavaa ja kohti tulevaa.
Kirja on tarkoitettu miehille rohkaisuksi. Se on miehen puhetta miehelle. Olisin toivonut, että se olisi ollut sitä loppuun asti. Nyt myös naiset ovat päässeet ääneen kertoessaan mielipiteensä siitä, millainen on tosimies. Meillä naisillahan ei ole mitään vaikeutta kertoa millainen miehen tulee olla. Mielenkiintoisempaa ja rakentavampaa olisi ollut kuulla miten miehet itse määrittävät itsensä, tosimiehen.
Jyrki Palmi on kirjoittajana löytänyt oman alueensa ja tietää mistä kirjoittaa. Moni kirjan lukenut varmasti odottaa jo jatkoa.

Anita Laine

Valoa pimeään

Elämme aikaa jolloin päivä lyhenee ja pimeä valtaa Suomen syksyä. Erityisen pimeältä saattaa tuntua juuri nyt, ennen pysyvän lumen saapumista. Valon kaipuu on suuri ja sitä tarvitaan monella eri tavalla. Jotkut ovat varautuneet pimeään talveen jopa kirkasvalolamppujen avulla.

Myös ihmiset ympärillämme kaipaavat valoa pimeään sielunmaisemaan. Tämän valon välittäminen on meidän Kristuksen seuraajien tehtävä. Tehtävä ei ole vaikea. Kristuksen valona oleminen ei ole sen vaikeampaa kuin esimerkiksi kuun tehtävä, joka välittää auringon valoa yön pimeyteen. Valo ei tule itsestämme, se tulee pyhästä Jumalasta.

Elämme monella tapaa pimeässä maailmassa, mutta täällä eläessämme meidän ei tarvitse pelätä pimeyttä, eikä taivastella sen suuruutta. Vaikka aikamme pahuus näyttää suurelta, on Jumala jo itse löytänyt vastaukset lisääntyvään pahuuteen. Jumalan vastaus langenneen maailman pahuuteen oli Hänen oman Poikansa lähettäminen. Jumala on voittanut kaiken pahuuden ja itse paholaisenkin Poikansa Jeesuksen kautta. Samalla Jumala on näyttänyt myös esimerkin siitä, kuinka paha voitetaan – valoa loistamalla! Pojassa maailma näki Isän, meissä maailma näkee Pojan.

Uskova on kuin ikoni, aivan kuin ikkuna taivaaseen. Jumalan uudeksi luova voima muuttaa ihmisen, joka kääntyy pois pahoilta teiltään kohti Kristuksen kaltaisuutta. Meidän kauttamme maailma voi nähdä välähdyksen Jumalan pyhyydestä ja hyvyydestä.

Niin kuin majakka luo valoa pelastaakseen merenkävijöitä, niin ovat. Jeesuksen seuraajat asetettu tälle maailmalle suunnannäyttäjäksi, jotta ihmiset löytäisivät pelastuksen.

Millainen on suomalainen mies?

Tähän kysymykseen löytyy varmasti yhtä paljon vastauksia kuin on vastaajiakin. Usein kuulee sanottavan että suomalainen mies ei puhu eikä pussaa – ja lausahduksesta saattaa löytyä totuuden siemen.
– Suomalaiset miehet ovat vahvoja ja heiltä myös odotetaan paljon, sanoo Jyväskylän helluntaiseurakunnan johtava pastori Jyrki Palmi.
– Yhteiskunnan viesti miehille on, että työelämässä ja kotonakin pitäisi olla aina vain parempi. Ympäristön paineet nostavat selviytymisen rimaa jatkuvasti korkeammalle.

Monet miehistä ovatkin Palmin mukaan sairastuneet vahvuuteen:
– tämä tarkoitaa sitä, että ongelmista ei puhuta ja varsinkin lapsuuden kokemusten penkomista pidetään akkojen touhuna.
Suomalainen mies kätkee tuskan sisinpäänsä ja valitettavasti tämä taipumus aihettaa monta tragediaa itselle ja lähipiirille. Jyrki huomauttaa, ettei ole itse yhtään sen paremi kuin muutkaan suomenniemen miehet:
– Olen oman osani edestä kompuroinut.


Se tavallinen suomalainen tarina
Jyrki Palmin, kuten niin monen muunkin suomalaisen miehen, elämä ei alkanut ihan onnellisimpien tähtien alla:
– Olen kasvanut alkoholistikodissa, mies sanoo,
– ja lopulta äitini myös menehtyi alkoholin tähden.
Lisäksi hän mainitsee vanhempiensa kokeman konkurssin jättäneen arvet itsetuntoonsa. Mieleen tulee väistämättä säkeistö Eppu Normaalin kappaleesta Murheellisten laulujen maa: Keskeltä kumpujen mullasta maan, isät ylpeinä katsovat poikiaan, kun työttömyys, viina, kirves ja perhe, lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe. Valitettavan tavallinen suomalaisen miehen tarina.

Jyrki kertoo salanneensa lapsuuden kokemuksiaan pitkään, ja rohkaistuneensa vasta viime aikoina hiukan avaamaan tapahtumia. Menneet kokemukset rakensivat miehen identiteettiä vinoon: Elämää hallitsi työorientoituneisuus ja vahva tarve pärjätä kaikessa.
– Kaikista traumoista voi kuitenkin selvitä, ja omalla esimerkilläni haluan viestiä sitä, että avoimuus kannattaa.
Rikkinäisyyksistä eheytyminen edellyttää omaa aktiviisuutta:
– Pitää hakea apua ja ongelmista täytyy uskaltaa avautua, mies summaa,
– jokaisella pitää olla vähintään yksi henkilö jolle voi uskoa synkimmätkin salaisuutensa.
Useimmiten suomalaisen miehen heikkoudet liittyvät naisiin, rahaan, viinaan tai valtaan. Jyrki painottaa, että heikkouden tunnustamisessa ei ole mitään hävettävää, päinvastoin suurin virhe olisi jäädä yksin salaisuuksiensa kanssa.


Kokemukset kirjaksi
Jyrki on omien kokemustensa lisäksi nähnyt ja kuullut pastorin työssään paljon. Lopulta kokemukset konkretisoituivat kirjaksi Bhutanin matkalla.
– Rauhallinen ympäristö, Himalajan vuoristo ja puuttuvat viihdykkeet edesauttoivat prosessia.
Jyrki kertoo harkinneensa pitkään, kirjoittaisiko selviytymisoppaan kaikille kristityille vai rajaisiko aiheen miehiin:
– Lopulta miehille suunnatun opetuskirjallisuuden selkeä puute ratkaisi asian.
Palmi vuodatti paperille koko sydämensä, itseään säästelemättä. Hänen hiljattain julkaistu esikoisteoksensa sai nimekseen Mies ole rohkea (Aikamedia, 2013).

Kirjan nimi on omiaan herättämään kysymyksen: Millainen sitten on aito, oikea, rohkea mies?
– Rohkea mies selvittää identiteettinsä, kunnioittaa vanhempiaan, arvostaa naista, hallitsee himonsa, tunnustaa syntinsä, pitää huolta kodistaan ja perheestään, ei turvaudu väkivaltaan, antaa anteeksi, uskoo Jumalaan, rakastaa lähimmäistään ja itseään, linjaa Palmi ja haluaa vielä rohkaista Suomen miehiä:
– Nyt on aika meidän miesten muuttua sellaiseksi kuin meidät on luotu: vastustamattomiksi Jumalan miehiksi.


Kirsi Cultrera

Kuulutko puusepän sukuun?

Monessa kulttuurissa poika tunnetaan isänsä nimen mukaan. Miltähän mahtaisi kuulostaa, jos minun nimeni olisi Jyrki Arvinpoika Palmi? Israelilaisissa suvuissa identiteetti siirrettiin sukupolvelta toiselle juuri näin. Lisäksi Jumalaa pelkäävät isät laittoivat kätensä poikiensa päälle ja lausuivat siunauksen sanat heidän ylleen.
Joosef Jaakobin poika tuli isänsä kuolinvuoteen luo kahden poikansa kanssa pyytäen isoisän siunausta pojilleen. Siunatessaan heitä Jaakob siirsi heille heidän tulevan identiteettinsä. Näin se tapahtui isältä pojalle ja taas isältä pojalle. Israelilaiset oppivat tuntemaan itsensä ja keitä he olivat pääasiassa siksi, että he oppivat tietämään, keitä heidän isänsä ja isoisänsä olivat. Jatkuvuus oli isien vastuulla. He huolehtivat siitä, että tulevat sukupolvet tiesivät keitä he olivat ja mistä he olivat tulleet. Identiteetin tutkiminen ei ollut poikien vastuulla.
Tässäkin maassa on satoja tuhansia ihmisiä, jotka eivät tiedä keitä ovat. Heillä ei koskaan ole ollut isää, joka olisi rakkaudessa laskenut kätensä heidän päälleen ja kertonut heille, keitä he ovat Jumalan silmissä tai edes biologisessa mielessä. Mies, joka kasvaa aikuiseksi ilman isää, kasvaa tietämättä kuka on tai mikä hänen identiteettinsä on. Hän on kuin palapeli, josta puuttuu paloja. Selkeä kuva ei hahmotu.
Yhteiskunnassamme on tänään tuhansia ja tuhansia nuoria poikia ja tyttöjä, joilta puuttuu identiteetti. Monesti he ryhmittyvät jonkin ryhmän nimen alle, jossa he tuntevat kuuluvansa johonkin. Moni hakee identiteettinsä esimerkiksi urheiluseurasta, musiikkisuuntauksesta, pukeutumisesta tai seksuaalisuudesta. Monilla syy identiteetin ulkoistamiseen saattaa olla, etteivät he tunne kuuluvansa ryhmään nimeltä perhe eikä heillä ole johtajaa nimeltä isä.
Ajat ovat nopeasti muuttuneet niin, että kun ennen pojat näkivät aikuisen miesjoukon seisoskelevan kadun kulmassa, pojat pelkäsivät kulkea joukon lävitse. Tänään aikuiset miehet pelkäävät kulkea poikajoukon lävitse.
Nuoria, joilla ei ole identiteettiä, kutsutaan heidän ongelmansa mukaan: ongelmalapsi, häirikkö, ADHD, kapinallinen, narkkari, juoppo ja niin edelleen. Tällaiset nimitykset alkavat piirtyä nuorten omakuvaan, ja he ryhtyvät sen perusteella muodostamaan käsitystä itsestään.
Olet tietenkin kuullut Nasaretin puusepästä ja hänen Pojastaan. Poika tunnetaan paremmin Jumalan poikana Jeesuksena. Poika varttui Isänsä kätten taitoja katsellessaan. Pojalle opetettiin, mihin sukuun Hän kuului. Hän kuului Aabrahamin, Iisakin, Jaakobin ja Daavidin sukuun.
Tiedämme Hänestä paljon. Hänen perintönsä on käytettävissämme ja testamenttinsa luettavissamme. Hän on taitavin Isä ja mestareiden Mestari. Hän voi korjata rikkinäisen itsetuntomme ja antaa meille identiteettimme. Hänen poikinaan ja tyttärinään tiedämme keitä olemme, mistä tulemme ja minne olemme menossa. Hänen tuntemisensa voimme siirtää polvesta polveen, mutta kuka siirtää identiteetin omille pojilleni ellen minä - mies ja isä itse?

Keskustelua täytyy jatkaa

Kulunut kesä on tarjonnut runsaasti puheenaihetta hengellisistä asioista. Uutisaiheista ei ole ollut pulaa. Räsäskohusta alkaen otsikot ovat kerta toisensa jälkeen täyttyneet papeista, piispoista, homoläheteistä, Raamatusta, liberaaleista, konservatiiveista ja valtionkirkon asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa. Mitkään rahat eivät olisi riittäneet vastaavanlaisen mainoskampanjan luomiseen.
On sanottu, että kirkoilla on maailman paras sanoma, mutta maailman huonoin jakelu ja markkinointi. Näin ollen ei ollut lainkaan pahitteeksi, että kesän kohujutut toivat Raamatun suosituksi puheenaiheeksi kahvipöytiin ja työpaikkakeskusteluihin. Keskustelun aloittaminen Jumalasta tai Raamatusta ei pitkään aikaan ole ollut yhtä helppoa ja luontevaa. Keskustelua tulee jatkaa! Kristityillä on nyt se kuuluisa tuhannen taalan paikka.
Evankeliumissa on hämmästyttävä ominaisuus saavuttaa jokainen ihminen oman aikansa edellyttämällä tavalla. Tästä syystä esimerkiksi sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia ei tulisi aliarvioida vaan ne tulisi hyödyntää kaikilla mahdollisilla tavoilla.
Vallankumoukset ovat aina lähteneet sanoista. Nyt sanottavan voi jokainen saada julki tavalla tai toisella. Kymmenien tuhansien lukijoiden ja katselijoiden joukkoa ei koskaan ole ollut yhtä helppo saavuttaa. Jokainen voi puhua suunsa puhtaaksi somessa eli sosiaalisessa mediassa. Videoita voidaan jakaa, mielipiteitä ”peukuttaa” ja sanottavansa sanoa twiittaamalla tai bloggaamalla. Usein suomalainen ei saa suutansa auki työpaikan kahvipöydässä, mutta somessa sama asia on helpompi sanoa. Some on kuin suomalaiselle tehty.
Jeesus itse käski saarnata evankeliumia kaikkialla maailmassa, kaikissa kulttuureissa, kaikille ihmisille ja jokaiselle sukupolvelle ominaisella tavalla. Sanoma Jeesuksesta Kristuksesta koko maailman ja yksilöihmisen syntien sovittajana on mullistava ja sydämet valloittava. Näinä aikoina jokainen kaipaa hyvää sanomaa.
Kristuksen lähetyskäskystä ja rakkauden motiivista nousevaa evankeliumin sanomaa ei tarvitse koskaan hävetä tai pyydellä anteeksi, sillä sen julistaminen seurakunnan keskeisin tehtävä. Evankeliumin levitys on osa Jumalan omaa lähetystä, jossa kaikki saavat olla mukana ja jokaista tarvitaan.
Jokaisen ihmisen sydämessä on paikka Jumalalle, koska ihminen on luotu hänen yhteyteensä. Kristuksen todistajina tehtävämme on saattaa puuttuva pala paikalleen. Olivatpa ajat kuinka vaikeat tahansa, kristikunnalle annettu tehtävä ei muutu. Tavat ja välineet muuttuvat.
Keskustelu jatkukoon.

Pääkirjoitus RV-lehti 36/2013

Valta kiinnostaa ja kiihottaa

Ihmisellä kuuluu olla tervettä vaikutusvaltaa, mutta sitä on osattava käyttää oikein. Joillekin valta on ongelma, ja se nousee päähän. Yllättävän monet eivät kuitenkaan ota sitä valtaa ja asemaa, joka heille kuuluisi. Suomalaiseen luonteeseen kuuluu perääntyminen ja paikan luovuttaminen toiselle. Usein nöyrät olisivat parempia vallankäyttäjiä, mutta liian usein he väistyvät.
Valta on kuin tyhjiö, joku täyttää sen joka tapauksessa. Monet lahjakkaat ihmiset tekevät virheen juuri siinä, että he eivät uskalla käyttää vaikutusvaltaansa vaan luovuttavat sen pyrkyreille.
Valta kiinnostaa. Aina löytyy joku, joka on valmis ottamaan vallan itselleen. Seurakunnissa pyritään luomaan mielikuva joko vanhimmistojohtoisesta tai pastorijohtoisesta yhteisöstä. Joskus taas suurimman vallan sanotaan olevan seurakunnankokouksella. Oli niin tai näin, joku tai jotkut näissäkin vaihtoehdoissa valtaa käyttävät. Myös vapaakristillisissä yhteisöissä käydään valtapeliä. On seurakuntia, joissa pastori käyttää yksinvaltaa, mutta myös seurakuntia, joissa joku yksittäinen vanhin nousee vallankahvaan ja hallitsee takavasemmalta. Joskus seurakuntaan on asetettu nimellinen johtaja, mutta todellinen vallankäyttäjä on taustalla.
Antiikin tarussa Damokles-niminen nuorukainen halusi päästä nauttimaan valtiaan onnesta. Yksinvaltias Dionysios päästi nuorukaisen valtaistuimelleen, mutta ripusti sen ylle jouhesta riippuvan miekan. Damokles pyysi häntä ottamaan miekan pois, kun tajusi siihen liittyvän opetuksen. Tarun opetus on, että mitä enemmän sinulla on valtaa, sitä enemmän sen vastuu painaa. Miekka on hyvä asia. Se pitää vallankäyttäjän tasapainossa. Se symbolisoi sitä, että vallankäyttäjän pitäisi olla vastuussa jollekulle. Vallankäytön pitäisi olla läpinäkyvää. Niin suurta valtaa tai asemaa ei tulisi olla kellään, ettei hän olisi vastuussa jollekin.
Myös Raamattu kehottaa selväsanaisesti nöyrään ja palvelevaan johtajuuteen. Valtaa ei saa käyttää omaksi hyväkseen. Samalla tavalla myös seurakunnan johtajien tulee olla tilivelvollisia ja alistaa itsensä esimies-alaissuhteeseen. Pastori ja vanhin on seurakuntalaisille ennen kaikkea hengellinen johtaja. Hän on jo nimensäkin mukaan paimen, joka tehtävänä on pitää lampaistaan huolta.
Johtaja ei voi koskaan kävellä ihmisten ohi tai yli. Hänen tulisi olla avoin, luottavainen, huolehtivainen, apua tarjoava ja valmis haavoittumaan. Johtajan työ on ennen kaikkea palvelevaa johtajuutta, ei vallantavoittelua. Kun tällaiset johtajat johtavat, jokainen voittaa.

Pääkirjoitus RV-lehti 33/2013

Uusin kirjani on ilmestynyt!

Kirjaa voi tilata muun muassa osoitteesta www.aikashop.fi

Suomessa, jos missään muuallakaan, on melko vähän miehille tarkoitettua kasvukirjallisuutta. Jyrki Palmi on nyt sellaisen tehnyt. Hän laittaa kirjassaan itsensä likoon avaten omia kasvusolmujaan, antaen näin mahdollisuuden toisille miehille itsensä ja elämänsä tutkailemiseen samaistumisen ja myötäelämisen kautta. Toki Palmin kirja sopii myös naisen luettavaksi.
Salme Blomster

Jyrki Palmi on kirjoittanut kirjan, joka jokaisen miehen pitäisi lukea. Jyrkin rohkea ja rehellinen oman elämän avaaminen koskettaa syvästi ja on kirjan ehdoton suola ja höyste. Mies ole rohkea käsittelee vaikeitakin asioita jopa riipaisevan avoimesti ja rehellisesti. Jyrkin tekstissä on myös aimo annos hersyvää ja piristävää tilannehuumoria, joka samalla avaa mielenkiintoisen näköalan käytännön teologiaan. Kirjaa on sujuva lukea, teksti on selkeää ja taidokasta, siksi tämä teos ei jää lukijan yöpöydälle pölyttymään. Suomalainen mies on tunnetusti vähäpuheinen, mutta lukutaitoinen, joten hyvän kirjan välityksellä syntyy myös kanava vuorovaikutukselle ja keskustelulle. Uskon, että tämän kirjan luettuaan mies ojentaa sen tyytyväisenä vaimolleen ja sanoo: ”Rakkaani, lue tämä niin ymmärrät minua paljon paremmin!”
Kari Honkanen
Kirjailija-pastori, lähetyssaarnaaja

Meiltä ei löydy suomen kielellä liiemmälti oppaita kristilliseen tai ylipäänsä miestyöhön. Sen vuoksi Jyrki Palmin teosta voidaan pitää varsinaisena kulttuuritekona. Ja mikä parasta, hän ei sorru turhiin yleistyksiin ja kulmien pyöristyksiin,vaan asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Kansantajuisesti, ilman Raamatulla päähän hakkaamista. Uskon ja toivon Palmin kirjan kuluvan suomalaisten miespiirien vetäjien känsäisissä kourissa. Ainakin itse sain siitä toivottua lisäpotkua omalle opetustaipaleelleni.
Kimmo Janas
Tosimies-lehden päätoimittaja
Christian Men’s Networkin kansallinen johtaja

Jyrki Palmi on onnistunut laskeutumaan pastorin jalustalta tavalliseksi mieheksi toisten kristittyjen miesten rinnalle. Hän tilittää läpinäkyvästi miehenä olemisen kipuja ja haasteita ja peilaa avoimesti omia kamppailujaan. Palmi käy uskottavaa vuoropuhelua elämän todellisuuden ja uskon maailman välillä. Rimaa ei aseteta saavuttamattomiin. Armon ilmapiirissä lukija voimaantuu elämään oman näköistä elämää. Mies ole rohkea on monipuolisella viisaudella, taidolla ja nöyryydellä kirjoitettu kirja jokaisen kristityn miehen käteen.
Saara Kinnunen
sosiaalipsykologi, perheterapeutti

Pastori Jyrki Palmin miehille kirjoittama selviytymisopas on monella tavalla ansiokas teos. Kirjassa käsitellään miehen elämään liittyviä asioita käytännönläheisesti ja samalla elävästi. Kirjoittaja pitää yllä lukijan mielenkiintoa jakamalla avoimesti myös oman perhe-elämänsä kokemuksia. Kristityn miehen, pastorin ja teologin ammattitaidolla Palmi pohjaa suuret elämäntaidolliset viisautensa Jumalan kestävään sanaan. Mies ole rohkea on tervetullut teos, sillä se täyttää suuren aukon tähän saakka hyvin vähäisessä kotimaisessa mieskirjallisuudessa.
Leevi Launonen
Ristin Voitto -lehden päätoimittaja

Vihapuheista vapauteen!

Vihanpuheen määritelmä ontuu. Termiä käytetään nykysin kovin kevein perustein ja yhteyksissä, joissa todellisesta vihapuheesta ei ole tietoakaan. Ongelmalliseksi on noussut myös kristityn vastuu suhteessa yhteiskunnallisiin asioihin. Miten esittää eriävä mielipide joka on ristiriidassa yhteiskunnassamme vallitsevan arvomaailman kanssa?
Useat Jeesuksen puheet olivat nykytermistöllä suoranaisia vihapuheita. Vaikka Jeesuksen opetukset ja esimerkit olivat rakkauden täyttämiä, tuomitsi hän usein asioita selkein sanakääntein. Jeesuksen kritiikki ei kuitenkaan koskaan kohdistunut suoranaisesti ihmiseen itseensä, vaan sydämissä vaikuttaviin motiiveihin. Ihmisten ja varsinkin hengellisten johtajien tekopyhyyden sävyttämä ulkokultaisuus oli usein Jeesuksen kritiikin kohteena. Hän ei voinut sietää vääryyttä, mutta alisti silti seuraajansa antamaan verot keisarille ja tottelemaan esivallan miekkaa. Joskus näytti jopa siltä, että maalliset vallanpitäjät pääsivät Jeesuksen käsittelyssä kirkonmiehiä helpommalla. Ruoskaa saivat niin rukoushuoneeseen pesiytyneet rahanvaihtajat kuin fariseuksetkin, joita jopa kyykäärmeen sikiöiksi verrattiin. Ei ihme, että hengellisten johtajien raivo nousi lopulta niin suureksi, että se johti Jeesuksen teloitukseen.
Kuinka kristityn tulisi sitten elää taidollisesti nykyajassa?
On hyvä muistaa, että uskovaisetkaan eivät ole täydellisiä ihmisiä. Tulemme kaikki erilaisista olosuhteista ja meillä kaikilla on mukanamme rikkinäisyyttä, joka ei kaikilta osiltaan ole kultivoitunutta. Silti emme voi sallia seurakuntamme keskellä minkäänlaista vihanpitoa tai kaunaa. Jokaisella on oikeus osallistua jumalanpalveluksiimme sukupuoleen, ihonväriin, kieliryhmään, sukuun, asemaan tai etniseen taustaan katsomatta. Tähän meitä velvoittaa Kristuksen kaksoiskäsky.
Vaikka itsessämme ei aina olisi voimaa rakastaa erilaista ihmistä, niin Raamatun mukaan Jumala vuodattaa rakkauttansa meihin, jonka voimasta opimme rakastamaan ensin Jumalaa ja sen jälkeen lähimmäistämme.
Uuden liiton uskova Suomessa ei elä juutalaisen lain vaatimusten alla. Hänet on vapautettu elämään uutena luomuksena Pyhässä Hengessä ja kasvamaan Jumalan sanan opetusten mukaan. Tämä ei kuitenkaan johdata uskovaa hylkäämään Raamatun totuutta, maallista lakia eikä Sanan opetusta. Se ei myöskään anna uskovalle lupaa kohdistaa vihaa ihmisiin. Se ei johdata uskovaa elämään vastoin rakkauden lakia, vaan kasvattaa meitä elämään Jumalan armosta ja tekemään rakkauden tekoja toinen toisillemme.

Aggressiivisen journalismin aikaa

Elämme aggressiivisen journalismin aikakautta. Kristillisessä mediassa näkyy sama ilmiö kuin profaanissa journalismissa: tartutaan ajankohtaisiin teemoihin ja niistä halutaan tehdä mahdollisimman provokatiivisia. Jokainen toimittaja tietää, että juttu täytyy myydä otsikolla ja jo sillä ihmiset täytyy saada närkästymään tai kuohuksiin: lukija päättää sekunnin murto-osassa, jatkaako hän lehden selaamista vai vaivautuuko pureutumaan artikkeliin.
Tämän hetken kuumimpia aiheita uskontojournalismissa ovat seksuaalinen tasavertaisuus ja homoseksuaalien asema kirkkokunnissa. Profaani media ajaa kirkkojen ja lähetysjärjestöjen johtajat nurkkaan saadakseen irti lausunnon, jolla voisi nostattaa myrskyn vesilasiin tai otsikon omaan mediaan. Aikaisemmin toimittajien ärhäkästä kiinnostuksesta ovat saaneet nauttia vain poliitikot ja julkkikset. Nyt uskonto kiinnostaa toimittajia sen etiikan vuoksi, koska perinteiset kristilliset arvot ovat ristiriidassa yhteiskunnassa vallitsevan liberaalin arvomaailman kanssa. Kristillisiä tahoja puolestaan harmittaa se, että toimittajien kirjoituksista paistaa usein esiin enemmän oma asenne kuin asiantuntemus.
Jokin aika sitten Journalisti.fi–sivuilla pappi ja toimittaja Marjaana Toiviainen pohti ansiokkaasti uskontojournalismin tilaa Suomessa. Toiviaisen mukaan faktojen virheellisyys on usein räikeää. Raamattua luetaan kuin biologian oppikirjaa ja ajatellaan, että onpa hullua. Ei pyritä ymmärtämään myyttiä, vaan tehdään jostakin kysymyksestä lapsellinen olkinukke ja kysytään, uskooko vastaaja esimerkiksi Saatanaan tai ylösnousemukseen. Ei kysytä, mitä kyseinen asia ihmisille tarkoittaa. Nykytoimittajan on vaikea tarttua uskonnolliseen kieleen journalismin rationaalisella kielellä, eikä toimituksissa osata arvostaa sitä teologista osaamista, jota eri kirkkokunnat mielellään tarjoaisivat.
Toiviaisen mukaan uskontokriittisyys ei kuitenkaan ole huono asia, asiantuntemattomuus on. Kritiikki onnistuu, kun sillä tavoitetaan kohteen sisäinen todellisuus.
Aggressiivisen journalismin aikaa ei tarvitse pelätä. Kristityillä ei ole mitään syytä vetäytyä julkisuudesta tai olla antamatta lausuntoja. Entistä enemmän on painotettava sitä, miten asiat ovat ja kuinka me ne uskomme. Sanojen pyörittely totuuden kiertämiseksi johtaa aina umpikujaan. Helluntailiikkeen on selkeästi tiedettävä ja tiedotettava, kuinka uskomme ja toimimme.

Kuinka kauan armo riittää?

”Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.”

Yksi suurimpia ongelmia uskovan kasvussa on armon ja laupeuden määrän käsittäminen. Luontainen taipumuksemme on arvioida armon ja laupeuden määrän riittävän johonkin tiettyyn rajaan asti, mutta ei enää siitä yli.

Ajattelemme herkästi, että omat epäonnistumisemme uskonvaelluksessa, lankeemukset ja synnit, kun niitä tarpeeksi tekee, suistavat meidät viimein armon ja laupeuden ulkopuolelle. Monen tuskainen huokaus Jumalan puoleen kerta toisensa jälkeen on: ”En voi mennä Jumalan eteen sen saman synnin kanssa jälleen kerran. Ei Jumala jaksa kuunnella minua, kun aina pyydän samaa asiaa anteeksi uudelleen ja uudelleen.”
Moni on parannuksen tehtyään vannonut, ettei enää koskaan tee niitä asioita, joita ennen teki, mutta on sitten kuitenkin löytänyt itsensä tekemästä juuri niitä samoja asioita. Tämän seurauksena on masennusta ja toivottomuutta, itsesääliä ja alakuloisuutta.

Itseä niskasta kiinni
Joskus tällaisessa tilanteessa ihminen päättää tehdä ryhtiliikkeen. Hän päättää lukea Raamattua enemmän. Ehkä hän päättää nousta aikaisemmin aamulla rukoilemaan ja pyrkii erottautumaan Jumalalle. Niinpä moni on yrittänyt. On laittanut kellon soimaan aikaisemmin, on lukenut Raamattua ja rukoillut, mutta mitään ole tapahtunut. Korkeintaan on ollut uupuneempi päivällä ja huono omatunto, kun rytmi on hiljalleen palautunut entiseen.

Oma yrittäminen ei auta
Yleisin syy tappiomielialaan on huono omatunto ja se, että armo ja laupeus eivät käytännössä toteudu. Kaikki varmasti tiedämme tehneemme syntiä ja tiedämme sydämemme petolliseksi, mutta emme tiedä, miten epäonnistumisen tunteesta voisi päästä eroon. Teemme syntiä, tunnemme syyllisyyttä, yritämme tunnustaa syntimme. Mutta mitä enemmän yritämme, sitä hyödyttömämmältä se tuntuu. Tällaisessa tilanteessa tarvitaan joku ulkopuolinen, joka vetää ihmisen pois tästä kierteestä. Se joku voi olla vain Jumala, joka tarjoaa epäonnistuneelle loputonta armoaan ja laupeuttaan. Meidän tulisi selkeästi ymmärtää, että suurin ongelmamme ei ole siinä, että teemme syntiä tai epäonnistumme, koska kaikille käy niin. Onnistumisemme ja jatkomahdollisuutemme riippuvat suoranaisesti siitä, kuinka hyvin osaamme turvautua armoon ja laupeuteen.

Rankaiseeko Jumala?
Jumalalle laupeuden osoittaminen ei ole vaikeaa, se on hänen luonteenominaisuutensa. On väärin ajatella, että Jumalalle olisi jotenkin vastentahtoista antaa meille syntejämme anteeksi. Se on hänelle pelkkä ilo! Tämä on miltei käsittämätön ajatus.
Voiko Jumala sitten rangaista meitä synneistämme? Ei voi! Hän ei rankaise meitä, koska hänen vihansa ei voi enää kohdistua meihin. Jotkut kuitenkin pyrkivät itse rankaisemaan itseään synneistään. Joskus he hautovat virheitään vuosikaupalla. Jotkut jopa vahingoittavat itseään yrittäessään saada hyvityksen omaltatunnoltaan. Tällaiset ajatukset eivät ole Jumalasta. Paholainen haluaa meidän ymmärtävän asian niin, että Jeesus ei olisi enää meille armollinen ja jäisimme pois kaidalta tieltä. On turvallista tietää, että kun olemme Jeesuksen veren alla, olemme paikassa, johon Jumalan viha ei voi enää kohdistua.
On myös hyvä tietää, että kun me saatamme väsyä tunnustamaan samoja syntejä toistuvasti, niin Jumala ei väsy kuuntelemaan meitä. Kun Jumala antaa meille syntimme anteeksi, ne yksinkertaisesti katoavat olemasta, niistä ei jää jälkeäkään. Sielunvihollisella tai omatunnollamme ei ole oikeutta nostaa syytöstä meitä vastaan, koska Jeesuksen veri on pessyt pois syntimme. Jumala ei koskaan, ei enää koskaan nosta tunnustettuja syntejä meitä vastaan.

Puhdistu Jeesuksen veressä!
Yksi ongelmamme on viivytellä syntien tunnustamisen kanssa. Synnit tulisi tunnustaa niin pian kuin mahdollista. Vihollisemme yrittää uskotella alitajuntaamme, että niiden tunnustamista voisi lykätä tuonnemmaksi ja palata asiaan sopivammalla hetkellä. Näin tehden omatunto turtuu synnin edessä. Sen seurauksena voi olla paatumus, joka on vaarallinen tila. Paatumuksessa synti ei enää tunnu synniltä, vaikka se olisikin sitä. Paatunut sydän ei näe tarvetta parannuksen tekoon. Jumalan mielisuosion voi saada ainoastaan puhdistautumalla Jeesuksen veressä. Mielisuosiota ei voi saada uskonnon harjoittamisella.

Kuka pääsee taivaaseen?
Miten onnistunut sitten pitää olla, että pääsee taivaaseen? Vastaus tähän on yksinkertainen. Emme voi olla niin onnistuneita, että pääsisimme taivaaseen. Sinne pääsee ainoastaan Jeesuksen sovintotyön tähden. Mikään tekomme ei voi muuttaa sitä tosiasiaa, että Jumala hyväksyy meidät vain Jeesuksen kautta.

Miksi synnit pitää tunnustaa?
Synnit ovat jumalayhteyden, ei hyväksymisen esteenä. Tuhlaajapoikakertomus muistuttaa meitä tästä. Tuhlaajapoika ei menettänyt lapseusoikeuttaan tuhlaajaretkillään. Hän pääsi nauttimaan jälleen oikeuksistaan sen jälkeen kun hän nöyrtyi ja palasi isänsä luokse. Meilläkin on täydet lapsioikeudet, jopa silloin kun olemme kaukana Jumalasta syntiretkillämme, mutta pääsemme nauttimaan oikeuksistamme vasta sitten kun olemme tunnustaneet syntimme.
Ei Jumala ole meille vihainen! Hän rakastaa meitä ja iloitsee meistä, jos laitamme turvamme Kristuksen sovintotyöhön.

Kuinka yhteys rakennetaan käytännössä?

Yhteydestä puhutaan eri kirkoissa keskuudessa usein. Lähes kaikki toivovat yhteyttä, mutta silti se on asia, joka jollakin tavalla tuntuu olevan saavuttamattomissa. Seurakuntalaisten kesken yhteys on helpompaa ja toteutuu luonnollisesti, mutta johtajuustasolla yhteys on haasteellinen. Näin näyttäisi olevan kaikkien kirkkokuntien kohdalla.
Yhteyden tunnetta voidaan ajoittain kokea erinäisissä seminaareissa ja työntekijäpäivillä. Historiassa on esimerkkejä tilanteista, joissa yhteys on haihtunut jopa näyttävien halausten ja selkään taputtelujen jälkeen. Yhteyden tunne on pettävää, koska aito yhteys ei perustu tunteeseen, vaan vahvaan luottamukseen. Yhteys vaatii naamareiden riisumista. Yhteyteen antautuminen voi pelottaa, mutta osapuolten niin halutessa se syntyy ajan kanssa varmasti. Yhteyden esteenä eivät ole erilaiset mielipiteet. Sen esteenä ovat asenteet, jotka perustuvat mielikuviin, ei faktoihin.
Mitä yhteys käytännössä sitten tarkoittaa? Yhteys ei ole pyrkimystä säilyttää oma reviiri. Se ei ole heikkouksien etsimistä toisten näkemyksistä, vaan se on vilpitön halu jakaa tunteita toisten kanssa.
Myös seurakuntien ja herätysliikkeen johtajien on kestettävä kuulla asioita, jotka koskevat heidän toimintatapojaan ja näkemyksiään. Johtajien on kyettävä avoimeen keskusteluun sekä vastaamaan kysyjille lempeästi ja sävyisästi.
Uskovien pitää pystyä puhumaan toisilleen erilaisista työtavoista, näkemyksistä ja oppikäsityksistä. Meidän on rehellisesti puhuttava tavoitteistamme, mielipiteistämme ja siitä, minkä näemme eri tavalla toistemme toiminnassa. Yhteistyö Kristuksessa on niin arvokas asia, että siinä ei saa olla mitään salattavaa! Kun näkemykset esitetään avoimesti ja asioista keskustellaan kunnioittavasti, on varmaa, että luottamus syntyy ja välit pysyvät lämpiminä. Kristuksen rakkaus sitoo uskovat toisiinsa.
Apostolit todistivat esimerkillään, kuinka suuretkin asiat ja riitakysymykset selviävät avoimissa ja Pyhän Hengen voitelemissa keskusteluissa. Joskus tilanne saattaa näyttää jopa riitelyltä, mutta tämä on ainut tie, jolla kristityt voivat edetä menestyksellisesti. Jos ymmärrämme luottamuksen merkityksen, niin epäluulot ja kyräily loppuvat. Jokainen tietää, että ihmiset eivät riitele, vaan asiat.
On sanottu, että yhteistyö onnistuu parhaiten silloin, kun ymmärtää sen, mihin ja millä tavalla itse uskoo ja mikä siinä on hyvää ja luovuttamatonta.

Kuinka sinä lepäät?

Tämä on ollut minulle todella vaikea kysymys, koska jotkut lähipiirissäni pitävät minua työnarkomaanina ja odottavat suurta romahdusta tapahtuvaksi milloin tapansa. Itse en usko, että niin tulee käymään ainakaan töiden takia. Kerronpa miksi.
Ensinnäkin voin henkisesti erittäin hyvin, silloin kun minulla on tarpeeksi haasteita ja pientä painetta töiden suhteen. Nautin siitä tunteesta, kun minun ei tarvitse miettiä, kuinka saisin aikani kulumaan kunakin päivänä. Jos minulla olisi työ, jossa kullekin päivälle olisi vain pari kolme pientä työtehtävää, uupuisin ja väsyisin jo kättelyssä. Joku saattaa pitää takaraivossa kolkuttelevaa deadlinea ahdistavana, mutta minulle se on kannustin joka saa minusta irti parhaimpani. Totta kai on aikoja, jolloin minulla on liiankin kiire ja kiireessä tulee tehtyä virheitä ja unohdettua asioita, mutta minulle pieni paine on vain hyväksi.
Kaikki eivät ole samalla tavalla rakennettuja ja ymmärrän kyllä niitäkin, jotka tuntevat toisin. Tiedän, että kaltaisiani on paljon ja haluaisin valottaa työorientoituneen ihmisen elämää.
Usein työn sisältö ratkaisee ihmisen arkiviihtyvyyden. Yksitoikkoinen ja pelkästään rahan takia tehty työ puuduttaa. Vastoin yleiskäsitystä olen sitä mieltä, että ihmistä eivät väsytä ylityöt tai rasitus, vaan työn merkityksettömyys. Olen iloinnut kehityksestä, jonka mukaan nousevalle sukupolvelle ei työssä ole tärkeintä palkka tai asema, vaan työssä viihtyvyys. Se on hyvä suuntaus ja ohjaa ihmistä kohti onnellisempaa elämää. Ihminen viettää työssään niin merkittävän osan ajastaan ja elämästään, että siksi ei ole samantekevää mitä tekee. Aina työtehtäviä ei tietenkään voi valita ja nykyisin onkin syytä olla kiitollinen, jos ylipäätään omistaa työpaikan, joka ei kaikille ole itsestäänselvyys. Silti elämässä kannattaa pyrkiä eteenpäin, kohti niitä unelmia joissa tuntee olevansa onnellisimmillaan.
Entä sitten lepo? Lepäämisen taito on suuri lahja. Jeesus kehotti ihmisiä levähtämään ja löytämään lepo ensisijaisesti sielussaan, se lieneekin tärkeintä lepäämisessä. Uskallan väittää, että olosuhteet, olivatpa ne kuinka ylelliset tahansa eivät yksistään kykene tarjoamaan ihmismielelle lepoa. Levon täytyy kummuta sisäisestä olotilasta. Jeesus kutsui ystävänsä aina silloin tällöin johonkin hiljaiseen paikkaan lepäämään. Arjesta irtaantumisessa ja olosuhteiden vaihtamisessa näyttäisi olevan suuri salaisuus. Minulle luksusta ja ensisijaisen tavoiteltavaa eivät ole kalliit hotellit ja rantaelämä, vaan hiljaisuus, ystävät ja lähimmäisten kanssa jaetut tunteet. Myös arjen keskellä löydetyt pienet lepohetket ovat luksusta. Kahvikuppi kiireen keskellä tai pieni pötkötys sohvalla voivat saada ihmeitä aikaan. Hetkestä nauttiminen ja siinä eläminen on viisaampaa ja raamatullisempaa kuin tulevaisuudesta tai menneisyydestä haaveilu.
Elämä on ainutlaatuinen seikkailu, nauti sinäkin siitä!

Pienikin rohkaisu voi kääntää kurssin!

”Lannistuneiden ihmisten huomio kiinnittyy yhteisen hyvän sijaan omaan selviytymiskamppailuun.”
”Jos emme saa positiivista palautetta, on helppoa väsyä.”
”Vaikka Jumala antaisi siunauksen sateet tänään, tämä ei merkitse sitä, että sadon tulokset näkyvät heti.”

Kukaan ei jaksa kauan yksin



Kuningas ja kansa tarvitsivat rohkaisua temppelin rakentamiseen. Samalla tavalla nykyihminen tarvitsee kannustusta arjen haasteista selviämiseen.

Raamatussa on lukuisia esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat tietyssä tilanteessa saaneet toimia ratkaisevina rohkaisijoina masennuksen ja epäonnistumisien aikoina. Nykyisessä seurakuntaelämässä ja yksilöihmisten elämässä rohkaisun tarve ei ole menettänyt merkitystään. Kenties tänään tarvitsemme rohkaisua ja rohkaisijoita enemmän kuin koskaan ennen.
Lähestymme rohkaisun teemaa Vanhan testamentin profeetan Haggain elämän kautta: ”Näin sanoo Herra: - Nyt, Serubbabel, ole luja! Älä lannistu, Joosua, Josadakin poika, ylimmäinen pappi! Ja kaikki maan asukkaat, olkaa lujat! sanoo Herra. Ryhtykää työhön! Minä olen teidän kanssanne, sanoo Herra Sebaot. Tämän lupauksen minä annoin teille jo silloin, kun lähditte Egyptistä: minun henkeni on teidän kanssanne. Älkää pelätkö!

Haggai rohkaisijana
Haggai on kymmenes Raamatun kahdestatoista niin sanotuista pienistä profeetoista. Haggai ilmestyi Raamatun kertomusten näyttämölle noin vuonna 520 eKr., kuningas Daarejaaves I:n toisena hallitusvuotena, ja hänen varsinainen profeetallinen palveluvirkansa kesti vain kolme kuukautta.
Noin 70 vuotta aikaisemmin Salomon temppeli oli tuhottu ja kaupunki melkein hävitetty. Juutalaiset olivat jälleen maanpaossa, mutta tällä kertaa heidän tilanteensa oli parempi, koska he olivat asettuneet asumaan hedelmällisten virtojen varsille Babyloniaan. Monet heistä olivat syntyneet maanpaossa, eivätkä he käytännössä tienneet mitään kotimaansa kurjuudesta. Juutalainen kansa kuitenkin tiesi luvatun maan kuuluvan heille, eikä Jumalan suunnitelma kansansa kohdalla ollut muuttunut pakkosiirtolaisuuden aikana miksikään.
Persian kuningas Kyyros oli hyväsydäminen hallitsija ja antoi juutalaisille luvan palata takaisin Israeliin sillä ehdolla, että nämä tekivät lupauksen rukoilla Jumalaa hänen puolestaan kotimaassaan. Tätä varten heidän tuli rakentaa uudestaan temppeli, Serubbabelin temppeli.
Serubbabelin oli rakennettava temppeli, koska hän oli ainut jäl-jellä ja elossa oleva Daavidin hallitsijasuvun verisukulainen. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että Serubbabelin oli kul-jettava sama reitti kuin Aabrahamin Kaldean Uurista luvattuun maahan, jota kumpikaan heistä ei ollut ennen nähnyt – olihan Serubbabel itsekin syntynyt maanpaossa.
Haggain aikaan siis aloitettiin Jerusalemin temppelin uudisrakentaminen. Perustuksen laskemisen jälkeen rakennustyö kuitenkin keskeytyi viideksitoista vuodeksi naapurikansojen pelottelun ja juonittelun takia. Haggain kirjassa profeetta tuo kansalle sanoman, jonka vaikutuksesta työ lähtee jälleen käyntiin ja temppeli valmistuu aikanaan.
Profetoidessaan kansalle Haggai opettaa suuria hengellisiä peri-aatteita, jotka ovat voimassa vielä meille tämänkin ajan uskoville. Ennen kaikkea Haggai tulee kuitenkin nähdä suurena rohkaisijana. Hänen rohkaisunsa ja kannustuksensa oli ratkaiseva tekijä Jumalan suunnitelmissa.
Haggai toimi Jumalan välikappaleena masennuksen ja väsymysten aikojen vallitessa.

Itsekkyydestä yhteiseen hyvinvointiin
Kansa oli masentunut. Rakennustyö seisoi. Seisovan työmaan temppelin luuranko oli varmaan masentava näky.
Messias ei ollut tullut. Pettymykset ja masennus johtivat kansan väärille raiteille, tekemään vääriä johtopäätöksiä. Kansa sanoi: ”Aika ei ole tullut rakentaa Herran huonetta.”
Ihmiset olivat halvaantuneet yhteiskunnan tilanteesta ja ulkopuolisesta paineesta. Toisaalta syynä oli myös itsekkyys, koska samalla he elivät voimakkaasti itselleen. Temppelinrakentamisen seisoessa juutalaiset alkoivat rakentaa omia talojaan. Voimat ja varallisuus keskitettiin niihin. Raamattu kuvaa, että he asuivat paneelilla kaunistetuissa huoneissaan, mikä oli sen ajan luksusasumista kuvaava standardi.
Kaikki tämä vei mielenkiinnon Herran huoneen hyvinvoinnista, ja sitä rauhoiteltiin teologisella päätelmällä ”aika ei ole tullut”. Haggai oli rohkea kysyessään: ”Onko teidän sitten aika asua paneelilla kaunistetuissa huoneissanne, kun tämä huone on raunioina?”
Profeetta pakotti ihmiset tarkastelemaan tilannetta. Puheen vaikutuksesta ryhdyttiin töihin, mutta alkuinnostuksen jälkeen kansa masentui uudelleen. Nouseva temppeli näytti mitättömältä entiseen Salomon temppeliin verrattuna.
Kansa tarvitsi uutta rohkaisua. Serubbaabelia, Joosuaa ja kansaa kehotettiin olemaan lujia. Rohkaisijan tehtävän saanut Haggai kohdensi sanan ”luja” kaikille erikseen. Kaikki tarvitsivat oman rohkaisunsa.

Ilman tukea ei jaksa
Miten lannistuminen alkaa, ja mitä tapahtuu, kun se saa vallan? Lannistuminen voi alkaa pienestä epäonnistumisesta tai toistu-vasta negatiivisesta palautteesta.
Yhteinen nimittäjä lannistuneille ihmisille on riittämättömyys. Ihmiset tulevat heikoiksi, heidän energiansa katoaa ja huomio kiinnittyy yhteisen hyvän sijaan omaan selviytymiskamppailuun.
Työelämän vaatimukset, yksityiselämän haasteet, ajan hermolla pysyminen ja kiireinen elämänrytmi vaativat suunnattomasti voimavaroja. Usko omaan selviytymiseen on usein vaakalaudalla, ja jos lapsuuden kasvuympäristö ei ole antanut riittävästi eväitä terveeseen itsetuntoon, niin silloin ihminen on usein yksin ongelmiensa kanssa.
Yksikään ihminen ei pärjää yksin. Jos emme saa positiivista palautetta tai jos meitä ei muistuteta Jumalan hyvästä suunnitelmasta, on helppoa väsyä, lannistua tai suistua jopa suoranaiseen depressioon. Siksi rohkaisijoita tarvitaan, niin seurakunnissa kuin työelämässäkin.
Myös maailman hätä ja kärsimys huutaa rohkaisijoita.
Rohkaisulle on ajassamme valtava tilaus, ja pienikin kannustus voi kääntää kurssin kohti parempaa.

Mikä seurakunnassa lannistaa?
Lannistumisen syitä seurakunnassa voivat olla johdon toistuva arvostelu, aikaisempien aikojen ihannointi ja sen tajuaminen, että odotuksia ei ehkä saavuteta.
Haggai puhui tulevan temppelin suuruudesta ja kunniasta. Kenties ihmiset tajusivat, etteivät he kerta kaikkiaan pysty rakentamaan sellaista temppeliä. Sakaria muistuttikin heitä siitä, että koskaan ei saisi aliarvioida pienten alkujen päiviä. Jumala yleensä aloittaa työnsä pienestä.
On tärkeää ymmärtää, että ongelmia ei ratkaista yhdessä yössä. Tärkeämpää on saada käännettyä kurssi kohti nousua. Seurakunnan on joskus vaikea ymmärtää, että vaikka Jumala antaisi siunauksen sateet tänään, tämä ei vielä merkitse sitä, että sadon tulokset ovat nähtävänä saman tien.

Miten rohkaisu toimii?
Käytännössä rohkaisu toimii samalla tavalla kuin Haggain tapauk-sessa. Kun kehotamme toisiamme olemaan vahvoja ja lujia, tämä voi merkitä lannistuneelle käännettä parempaan.
Joskus saatamme omasta kulttuurista käsin arvostella amerikkalaista tapaa kannustaa ja rohkaista. Se saattaa tuntua pinnalliselta, mutta rohkaisu kasvattaa tottumuksesta ja alitajuisesti luottamaan siihen, että heikollakin hetkellä on olemassa läheisiä, joilta saa tukea elämän ongelmatilanteisiin.
Varmuus siitä, että itse Herra on kanssamme, rohkaisee ja auttaa meitä kestämään kaiken eteen tulevan. Juutalaiselle kansalle oli tärkeää jatkuvasti muistuttaa liitosta, jonka Jumala teki heidän kanssa Egyptistä lähtiessä. Samoin meille on tärkeää muistuttaa Jeesuksen sanoista: ”Olen teidän kanssanne aina, maailman loppuun saakka.”
Sama Pyhä Henki, joka oli opetuslasten kanssa, on meidänkin kanssamme. Hän on puolustajamme, rohkaisijamme ja lohduttajamme. Kaikkina aikoina Pyhän Hengen läsnäolo on karkottanut pelon. Pyhä Henki synnyttää uskon ja tekee pelokkaista uskovista rohkeita!
Haggain sanat ”älkää pelätkö” muistuttavat yllättävällä tavalla myös enkelin ilmoitusta paimenille Jeesuksen syntymän yhteydessä. Silloin tuli maan päälle Kristuksen ruumiin temppeli, josta Serubbaabelin temppeli oli vertauskuva.

Jumalan suuri lupaus
Jumala antoi suuret ja mahtavat lupaukset temppelin tulevasta kunniasta ja messiaan tulemisesta. Jumala piti lupauksensa lähettämällä kultaa ja aarteita sekä johdattamalla myöhemmin Jeesuksen tuohon temppeliin. Vielä tänäkin päivänä Jumala liikuttaa varoja ja aarteita. Jumalan on kulta ja hopea.
Ratkaisevinta ei ole se, miltä olosuhteet näyttävät, vaan Jumalan mukaan tuleminen! Jumala liikuttaa olosuhteita. Hän voi puuttua taloudellisiin nousu- ja laskukausiin ja kääntää ne valtakuntansa menestymisen hyväksi.
Ongelmissaan uskovan tulee aina kääntyä Jumalan puoleen. Hän antaa sadon. Hän varmistaa toimeentulon ja antaa tarvittavat varat. Rohkaiskaamme toisiamme näillä Jumalan suurilla lupauksilla!



Oletko rohkaisija vai kuristaja?
Kirjassaan Fine Art of Friendship Ted Engstrom kertoo kahdesta opiskelijaryhmästä, jotka opiskelivat kirjallisuutta Wisconsin yliopistossa.
Ensimmäinen ryhmä koostui lahjakkaista nuorista miehistä, jotka halusivat tulla kirjailijoiksi. Heidän opiskelumetodinsa perustui kritiikkiin. He kokoontuivat yhteen arvioimaan toistensa töitä ja keskittyivät toistensa heikkouksiin. He kutsuivat itseään kuristajiksi, koska he olivat ankaria toisiaan kohtaan.
Samassa yliopistossa oli myös ryhmä naisia, jotka eivät nimensä perusteella olleet paljon rohkaisevampia. Heidän ryhmänsä nimi oli riitapukarit. Hekin lukivat toisilleen tuotoksiaan, mutta heidän metodissaan oli merkittävä ero. Kritiikki oli pehmeää. Se keskittyi vahvuuksien korostamiseen. Arviointi sisälsi enemmän myönteistä kuin kielteistä palautetta. He keskittyivät siihen, mikä oli kannustavaa ja rohkaisevaa.
Kahdenkymmenen vuoden kuluttua joku oppilas teki kattavan tutki-muksen näistä kahdesta ryhmästä. Selvisi, että kuristajien ryhmästä kukaan ei ollut tehnyt ainuttakaan kirjallista tuotosta, mutta riitapukareista oli kasvanut kuusi merkittävää kirjailijaa. Heidän joukossaan oli muun muassa Marjorie Kinnan Rawlings, joka kirjoitti tunnetun lastenkirjallisuuden klassikon Yearling (suomeksi Elämän kevät).
Kuristajia on tarpeeksi, mutta missä ovat rohkaisijat? Voisitko sinä rohkaista jotakuta? Voisitko asettua jonkun masentuneen ihmisen rinnalle? Se ei ole vaikeaa. Ole vain läsnä, kuuntele, rohkaise ja lohduta!
Ehkä sinäkin olet joskus rohkaistunut jonkun toisen kautta. Ehkä itsekin olet joskus ollut ahdistunut, masentunut ja allapäin, ja silloin sinua on rohkaistu. Voisitko tehdä samoin? Sinua odote-taan!

1) Haggai 2:4-5. 2) Esra 1:1-4. 3) Esra 4:4-5. 4) Haggai 1:2. 5) Haggai 1:4 6) Esra 5:1-7. 7) Haggai 2:3 8) Esra 4:23–24. 9) Haggai 2:9. 10) Sakaria 4:10. 11) Matt. 28:20. 12) Haggai 2:6-9. 13) Esra 6:4-5. 14) Haggai 2:8.

Lähteet:
Dubna, Donald: Rohkaisun voima. Päivä Oy, 1989.
Jeremiah, David: The Power of Encouragement. Multnomah Books, 1997.
Jeremiah, David: The Joy of Encouragement. Unlock the Power of Building Others Up. Multnomah Books, 2006.

Eurooppalainen häpeä!

Kun on nähnyt liikaa, ei voi enää vaieta. Nyt on vain pakko nostaa ”kissa pöydälle”, vaikka se kuinka sätkisi vastaan. Kissan väkisin nostaminen voi aiheuttaa käsivarsien verille raapiutumisen. Usein näin käy vertauskuvallisesti myös peitellyille salaisuuksille. Vaikka historia on opettanut eurooppalaisia tavalla jos toisella, suuri epäinhimillisyyden ja julmuuden tragedia on täysin mahdollista meidänkin aikakautenamme. Asenteet rasismiin ja syrjintään eivät valistuksesta huolimatta ole sisimmässämme välttämättä saaneet muutosta aikaan. Pohjimmiltaan ihminen on sama kuin viisikymmentä tai kaksisataa vuotta sitten. Testiin syvät asenteemme joutuvat vasta silloin kun itse todenteolla joutuu kasvotusten niiden kanssa.
Jo toisen kerran juuri ennen joulua saimme työtoverini pastori Klaus Korhosen kanssa tehdä avustusmatkan Romanian köyhiin romanikyliin. Tavalliset seurakuntalaiset olivat lahjoittaneet rahaa, kutoneet villasukkia ja neuloneet pipoja. Matkamme suuntautui köyhistä köyhimpien luo. Nuo unohdetut ja yhteiskunnan ulkopuolelle työnnetyt hylkiöt ovat tulleet pysyväksi piikiksi eurooppalaiseen hyvinvointilihaan.
Jäisellä kadulla kerjäävä romani suistaa omatuntomme ongelmiin ja jakaa mielipiteet moneen leiriin. Keskustelumme pyörii sen ympärillä, onko oikein antaa kerjäävälle lantti vai ei? Tukeeko se järjestelmällistä rikollisuutta, vai onko se hyvä teko? Kokonaan toinen tarina on niiden katulasten kohtalo, jotka kerta toisensa jälkeen etsivät yösijaa Timisoaran viemäriverkostosta, tai niiden perheiden, jotka kaupungin virkamiesten toimesta on ajettu ulos taajamasta mukanaan vain muovirulla, josta voi kyhätä itselleen kojun metsään.
En siis puhu kerjäläisongelmasta, vaan Romanian romaneista, jotka asuvat hevosenlannasta ja savesta kyhätyissä hökkeleissään sähkölinjojen alla, ja jossain kylmillä takamailla. Olen keskustellut kiusallisesta romanikysymyksestä useiden poliitikkojen kanssa, viimeksi Kontulan joulunavajaisissa eduskunnan puhemiehen kanssa. Ihmisen taipumus vaikeassa asiassa on siirtää vastuun palloa instanssilta toiselle. Näin on käynyt myös romanikerjäläiskysymyksessä. EU syyttää Romanian valtiota, Romania EU:ta ja jäsenmaat toisiaan. Käytännössä auttavaa kättään osoittavat kolmannen sektorin vapaaehtoistyöntekijät ja seurakunnat, joiden resurssit ovat rajalliset. Työ kuitenkin kannattaa, koska suuret muutokset ja vyöryt ovat usein lähteneet yhden ihmisen näystä ja halusta tehdä muutos. Voimme muuttaa maailman paremmaksi paikaksi, jos aidosti välitämme tosistamme!
Kaikissa suurissa kysymyksissä pitäisi loppujen lopuksi tulla sen peruskysymyksen ääreen, mitä minä voin tehdä toisten hyväksi? Menemättä sen syvempään teologiaan, voimme todeta Jumalan itsensä asuvan kärsivässä ihmisessä ja odottavan reaktioamme. Itse kuljen jatkuvasti kärsivän ja apua tarvitsevan ihmisen ohi, mutta jospa edes seuraavalla kerralla osaisin auttaa!

JOULU ON SUURIA TUNTEITA

Suuret tunteet käydään läpi jouluna. Joillekin joulusta voi tulla raskas taakka, vaikka joulu on perinteisesti mielletty rauhan, ilon ja yhteyden juhlaksi.

Ihmisillä on tapana muistella menneitä jouluja. Väistämättä jouluihin liittyy myös ikäviä muistoja. Jotkut muistavat sotavuosien joulut, jotkut taas nälkävuosien joulut. Joku on saattanut menettää läheisensä joulunaikaan. Läheisen ikävä saa muodon jouluna. Se konkretisoituu kynttilään, joka lasketaan läheisen ihmisen haudalle. Jouluna muistot palaavat.

Jouluna perheet yrittävät kokoontua yhteiseen jouluviettoon. Monet lähtevät maaseudulle juurilleen. Unelma oikeasta joulusta elää syvällä suomalaisissa sydämissä ja joulun tunnelmaa tavoitellaan hartaasti.

Mikä sitten tekee joulusta niin hienon juhlan, mutta toisaalta niin vaikean ja haastavan kohdattavan? Joulussa kohtaamme kaikki rakkauden kielen viisi osa-aluetta.

1. Merkittävät sanat.
Jouluna tavataan sukulaisia ja ollaan yhdessä perheinä. Monia kauniita sanoja sanotaan.
2. Laatuaika.
Joulu on laatuaikaa parhaimmillaan. Silloin ollaan yhdessä. Kun ei ole kiire, on helpompi keskittyä ihmissuhteisiin. Laatuaika tarkoittaa hetkeä, jolloin ollaan läsnä myös henkisellä tasolla, huomioidaan, kuunnellaan ja jaetaan kuulumisia.
3. Lahjojen antaminen ja saaminen.
Vaikka joulunaikaan on tapana saada lahjoja, joillekin on helpompaa osoittaa rakkautta antamalla niitä. Lahjojen ei tarvitse olla kalliita. Lahjat ovat visuaalinen todiste siitä, että joku on ajatellut vastaanottajaa lämmöllä. Lahjaa voi katsella uudestaan ja uudestaan, samalla ajatellen lahjanantajan rakkautta ja lahjan sanomaa.
4. Palvelun teot.
Jotkut ihmiset kommunikoivat rakkauden kieltään hyvien tekojen kautta. Se, että jouluna paikat siivotaan ja ruuat valmistetaan, ei välttämättä ole jouluhössötystä, vaan heijastusta rakkaudesta ilman sanoja. Teot saavat ihmiset tuntemaan, että heitä on arvostettu ja heistä välitetään.
5. Fyysinen kosketus.
Yleensä jopa suomalaisessa kulttuurissa tapaamisiin liittyy halaaminen, rutistus tai kädenpuristaminen. Se on ele joka viestii suuresta tapaamisen riemusta ja hyväksymisestä.

Joulu on siis paljon muutakin, kuin lupa syödä yöllä. Varsinkin kristityille joulun sanoma on tärkeä. Juhlimme Jeesuksen syntymää. Vapahtaja, kuningas on syntynyt! Saakoon tämä joulu olla meille aikaa, jolloin meillä on aikaa lähimmäisillemme ja Jumalalle. Olkoon se laatuaikaa, jolloin joulun Herra lähellä!

Joulunvietosta ei tulisi ottaa paineita. Loppujen lopuksi joulun pyhät ovat päiviä päiviemme joukossa, jolloin mitä tahansa voi sattua. Joulunakin saa vain olla, eikä tarvitse suorittaa. Joulu on armonaikaa, ottakaamme se kiitollisuudella vastaan!

Salaperäinen Bhutan

Bhutan on kaunis ja askeettinen maa Himalajan sylissä, suuren Kiinan ja Intian puristuksessa.
Bhutaniin pääsee maan oman lentoyhtiön koneilla vain Intiasta, Bangladeshista, Thaimaasta ja Singaporesta. Lentomatkalla voi nähdä Himalajan huikeita vuoristomaisemia, muun muassa Mount Everestin. Laskeutuminen lentokenttäkaupunkiin Paroon on kuin laskeutuisi toiseen maailmaan. Lentokone joutuu taiteilemaan vuorten välissä ja laskeutumislupa annetaankin vain suotuisissa sääolosuhteissa.
Bhutan haluaa varjella koskematonta luontoaan ja kulttuuriaan rajoittamalla turismia. Reppureissaajat pidetään pois turismimaksulla, joka on 250 Yhdysvaltain dollaria päivässä. Maksu sisältää paikallisen oppaan, joka kulkee ryhmän mukana koko matkan ajan.

Kristityt ahtaalla
Bhutanissa on useita kristillisiä seurakuntia, jotka joutuvat toimimaan hyvin matalalla profiililla. Kristityt yrittävät olla herättämättä liikaa huomiota kokoontumisillaan. Seurakuntien pastorit toimivat yleensä oman toimensa ohella ja paimentavat useita seurakuntia samaan aikaan.
Seurakuntalaiset ovat pääsääntöisesti hyvin köyhiä ja kokoontuvat kodeissa tai muissa salaisissa paikoissa. Yhteen huoneeseen saattaa ahtautua suuri joukko ihmisiä. Verhot vedetään kiinni, ovet lukitaan ja sen jälkeen jumalanpalvelus voi alkaa.
Myös seurakunnat ovat suuressa taloudellisessa ahdingossa ja eristyksissä muusta maailmasta. Tästä syystä tarpeet rohkaisusta ja raamatunopetuksesta ovat valtavat. Myös kaikenlaisesta kristillisestä materiaalista on huutava pula.
Vireillä on uskonnonvapauslaki, joka tarjoaisi myös kristityille vapauden kokoontua vapaasti ja rakentaa omia kirkkojaan. Kristityt ovat myös vedonneet hallitukseen saadakseen oman hautausmaan, koska he eivät halua tulla poltetuiksi buddhalaisissa krematorioissa.
Monen kristityn arkipäivää on henkinen painostus. Kristittyjen sanotaan esimerkiksi tuovan mukanaan epäonnea ja kirousta buddhalaiseen ympäristöön. Tästä syystä monet kristityt saavat herkästi häätöuhkauksia asunnoistaan.

Konkreettisia ihmeitä tapahtuu
Jumala on selvästi tekemässä jotain suurenmoista Bhutanissa. Evankelisia kristittyjä arvioidaan olevan jopa 25 000–40 000. Kristillisten seurakuntien kasvu on ihme. Seurakuntia on syntynyt kaikkiin suurimpiin kaupunkeihin ja asutuskeskuksiin. Kristityt eivät ole kuitenkaan verkostoituneet tai järjestäytyneet, koska heidän tulee pitää enemmän tai vähemmän matalaa profiilia.
Seurakunnat ovat kasvaneet pääasiassa ihmeiden ja tunnustekojen kautta. Uskovat ovat rukoilleet sairaiden puolesta, ja monet vakavasti sairaat ovat todistetusti parantuneet kristittyjen tilaisuuksissa. Tämä on ollut todistus monille siitä, että kristittyjen Jumala on elävä Jumala.
Esimerkiksi eräs aidsiin sairastunut nuorimies oli saanut viimeisen lääkityksen, ja hänen tilansa oli hyvin heikko. Mitään ei ollut enää tehtävissä, mutta seurakunta asettui rukoilemaan hänen puolestaan. Mies kastettiin, ja samalla hetkellä hän vahvistui. Muutaman kuukauden jälkeen hänestä ei enää testeissä löytynyt HI-virusta. Sana kristittyjen Jumalasta leviää nopeasti, ja ihmiset tulevat kiinnostuksesta paikalle.
Bhutanilaiskristittyjen ystävällisyys, vieraanvaraisuus ja lämpö on sanoinkuvaamattoman kaunista. Vieraita kunnioitetaan, heidät ruokitaan parhailla ruuilla ja heidän kaulalleen annetaan valkoinen huivi, joka tarkoittaa arvostetun vieraan saapumista.

Bhutan pähkinänkuoressa

Bhutanin infrastruktuuri on kehittymätön, koska maa pyrkii säilyttämään alkuperäiskulttuuria mahdollisimman tehokkaasti. Monien kielten lisäksi myös englannin kielellä on virallinen asema, ja sillä pärjää lähes kaikkialla. Arvio Bhutanin väkiluvusta on noin 700 000.
Nähtävyydet satoine temppeleineen ovat huikeita ja vuoristomaisemat kauniita. Bhutanin pohjoisosa koostuu kaaresta lumihuippuisia vuoria, ja korkeimmilla alueilla ilmasto on erittäin kylmä. Suurin osa pohjoisen vuorista on yli 7 000 metrin korkuisia. Korkein huippu on 7 553 metriin kohoava Kula Kangri.
Bhutan on buddhalaisuuden puhdas kehto, eikä sen haluta tuhoutuvan länsimaisten vaikutteiden vuoksi. Näkyvänä esimerkkinä buddhalaisuuden otteesta on pääkaupunkiin Thimphuun rakennettava maailman suurimpiin kuuluva Buddhan patsas.
Miesten perinteinen asu on nimeltään ngalong. Se on polveen ulottuva kaapu, joka sidotaan kiinni vyötäröltä kangasvyöllä. Naiset käyttävät nilkkaan ulottuvaa pukua, kiraa. Vaatteita käytetään sosiaalisen aseman mittareina, ja Bhutan onkin perinteisesti ollut feodaaliyhteiskunta. Sekä miehet että naiset käyttävät korvakoruja. Kiistelty laki vaatii paitsi kaikkien Bhutanin kansalaisten myös maahanmuuttajien käyttävän näitä vaatteita.
Bhutanin talous on maailman pienimpiä ja vähiten kehittyneitä. Se perustuu maa- ja metsätalouteen sekä vesivoimalla saadun sähkön vientiin Intiaan. Bhutanista yli 70 prosenttia on metsien peitossa. Maassa on yhdeksän luonnonsuojelualuetta, jotka yhteensä kattavat yli neljänneksen maan pinta-alasta.
Bhutan on ollut monarkia vuodesta 1907 ja vasta vuodesta 2008 perustuslaillinen monarkia. Maata hallitsi pitkään kuningas, jolla on neljä vaimoa. Kuningattaret harrastavat perustamiensa säätiöiden kautta hyväntekeväisyyttä. Vuonna 2006 kuningas Jigme Singye Wangchuck luovutti vallan pojalleen, joka kruunattiin valtaan astrologisesti suotuisampana aikana vuonna 2008. Vuonna 2011 Bhutanissa vietettiin satuhäitä, kun nuori kuningas otti vaimokseen lentäjän tyttären Jetsun Peman. Nuori kuninkaallinen pari ja kuningashuone on erittäin suosittu ja pidetty Bhutanissa.

Haluatko matkustaa Bhutaniin? Suosittelemani matkatoimisto:
http://www.yoursbhutantravel.com/

Lisätietoa Bhutanista: http://fi.wikipedia.org/wiki/Bhutan

Jyrkiltä kysyttyä..

Miksi Raamatun lukeminen on tärkeää?
Raamattu on Jumalan sanaa, jota Jeesus vertaa leiväksi. Aivan kuten luonnollinen ihminen tarvitsee ravintoa elääkseen, samoin hengelliselle ihmiselle on välttämätöntä saada ravintoa Raamatusta, Jumalan sanasta. Jumala ilmoittaa itsensä Raamatussa, Raamattua lukemalla tulemme tuntemaan Jumalan. Jumala myös puhuu Raamatun kautta henkilökohtaisesti ja yhteisöllisesti.
Olisiko syytä pysytellä jossain tietyssä Raamatun käännöksessä vai voiko käyttää eri käännöksiä?
Käännösten runsauden takia kenenkään ei pidä menettää luottamustaan Raamattuun. On vain suuri rikkaus, että on olemassa useita raamatunkäännöksiä. Uusia käännöksiä tarvitaan muun muassa siksi, että kieli ja sanojen merkitykset muuttuvat. Täytyy muistaa, että eri käännöksien pohjana olevat tekstit eivät kuitenkaan ole muuttuneet. Jos vertaa, kuinka eri jakeet on eri käännöksissä ilmaistu, voi huomata sanoman samaksi.
Onko erilaisista Raamattuun perustuvista teoksista, kommentaareista ja muista opetuskirjoista on apua tavalliselle uskovalle? Mihin kannattaa kiinnittää huomiota valitessaan erilaisia opetuskirjoja?
Jokaisen uskovan tulisi lukea Raamattua. Tulisi kuitenkin nöyrästi tunnustaa, että joillekin ihmisille Jumala on antanut erityisen lahjan opettaa ja viisauden kirjoitusten syvempään tulkitsemiseen. Muun muassa tästä syystä opetuskirjat ja kommentaarit ovat erinomaisen hyviä työkaluja Raamatun syvempään tutkimiseen. Kannattaa kuitenkin selvittää opettajan tausta ja "hedelmä". Tarvittaessa voi pyytää referenssejä esimerkiksi seurakunnan pastorilta. Olen pannut ilolla merkille, että myös Aikamedian valikoimaan on viimeaikoina ilmaantunut entistä enemmän laadukkaita kommentaareja ja opetuskirjoja.
Miten sinä luet Raamattua, käytätkö esimerkiksi eri käännöksiä apuna? Entä muuta kirjallisuutta?
Pääsääntöisesti luen suomalaista Raamattua pidemmissä jaksoissa kerrallaan, esimerkiksi yhden kirjan. Heti sen jälkeen pyrin lukemaan jonkun selitysteoksen kyseiselle jaksolle. Normaalissa raamatunluvussani en juuri käytä muita lähteitä. Saarnan valmistuksessa sen sijaan käytän useita eri lähteitä, kommentaareja ja alkukielien selitysteoksia. Omaan rakentumiseen pyrin etsimään lukuelämyksiä ja henkilökohtaista Jumalan puhuttelua Sanansa kautta.

Pitäisikö heikkojen kuolla pois?

Kuluneena kesänä olin ensimmäistä kertaa elämässäni lipaskerääjänä. Kysymys oli Fida Internationalin Eväät elämään - keräyksestä. Halusin saada kokemuksesta kaiken mahdollisen irti, ja niinpä valitsin keräyspaikaksi Helsingin rautatieaseman. Ajatus erilaisten ihmisten kohtaamisesta hiukan jännitti, ja mielikuvissani ajattelin kohtaavani sekä ystävällisiä, inhottavia, kohteliaita, töykeitä, ohikiitäviä, että kännykkään höpöttäviä ihmisiä. Ihmisten reaktiot olivatkin mielenkiintoisia. Jotkut välttelivät katsekontaktia, kun taas toiset lisäsivät vauhtia. Jotkut hymyilivät, toiset puistivat päätään ja loivat halveksivia katseita. Monet olivat välinpitämättömiä, mutta ne, jotka antoivat lantin tai pari, olivat tosi ystävällisiä! Mielenkiintoinen ilmiö, johon kiinnitin huomion oli se, että ne, jotka antoivat, olivat pääasiassa köyhemmän oloisia opiskelijoita, eläkeläisiä tai muita vastaavia. Bisnestyypit tummissa puvuissaan eivät vilkaissetkaan minuun, kerjääjään päin. Tosin tästä ei voi vetää johtopäätöstä, että hyvätuloiset eivät antaisi hyväntekeväisyyteen. Monet lahjoittavat salassa ja nimettömänä. Ensimmäinen kontakti, joka tuli juttelemaan töksäytti vihaisena että, mitä ***** sä täällä keräät niille afrikkalaisille, niiden pitäis antaa kuolla nälkään. Luonnon ekosysteemi kuulemma huolehtii näin maailman tasapainosta. Miehen mukaan olisi parempi jos köyhät kuolisivat pois, koska siten hyvinvointi jakaantuisi paremmin loppujen kesken. Yritin haastaa miehen älylliseen keskusteluun mutta turhaan. Hän oli omaksunut teorian vahvojen selviytymisestä, joka juontaa juurensa evoluutio-oppista. Nietzshe, joka on myös Hitlerin natsisaksan linjausten takana ollut filosofi, sanoi vihaavansa kristinuskoa, koska se antoi heikoille luvan olla olemassa ja piti huolta sairaista ja kuolevista. Se, miten ymmärrämme alkuperämme vaikuttaa siihen, miten näemme ihmiskunnan. Teoria vahvojen selviytymisestä on aiheuttanut suunnatonta kärsimystä historian saatossa. Sama ajatus löytyy myös kolonialismista, kommunismista, fasismista, kapitalismista ja massamurhista. Voimansa päivinä ihminen on korskea ja kopea, mutta ennemmin tai myöhemmin meistä kaikista tulee heikkoja ja olemme toisten avun tarpeessa. Ihmisten on tarkoitus pitää huolta toisistaan! Työrupeamani saalis oli noin neljäkymmentä euroa, mutta kuulin, että iltavuorossa samaisella paikalla joku vanha mies tunki lippaaseen kaksisataa euroa. Pienistä puroista koostuu suuri virta! Päätin muuten, että tästä lähtien sanon jotain rohkaisevaa jokaiselle lipaskerääjälle johon törmään. He tekevät arvokasta työtä ja ansaitsevat rohkaisua! Suosittelen vapaaehtoista varojenkeräystä jokaiselle. Kokemus tekee hyvää monella tavalla!

Imago Dei – Jumalan kuva

Ihminen Imago Dei, eli Jumalan kuva tarkoittaa sitä, että meidät on luotu muistuttamaan Jumalaa. Meitä ei kuitenkaan luotu Jumaliksi tai Jumalan kaltaisiksi. Ihmisellä näyttäisi jatkuvasti olevan halu olla Jumalan veroinen. Tätä tyhjiötä täyttämään on ajassamme syntynyt ja jatkuvasti syntyy uusia uskontoja. Esoteerinen yliluonnollisuus mystisine opetuksineen pyrkii vastaamaan ihmisen tarpeeseen olla kuin Jumala. Tähän houkutukseen lankesi myös enkeli Lusifer ja tuli näin syöstyksi pois Jumalan läheisyydestä taivaasta. Evankeliumin ilmoitus on kuitenkin lohdullinen. Vaikka ihminen ei voi koskaan tulla Jumalaksi, niin siltä ihmisen on mahdollista tulla Jumalan lapseksi. Jumalan kuvaksi luominen erottaa ihmisen eläimistä. Ihminen on luotu hallitsemaan ja varjelemaan muuta maailmaa. Ihmisellä on mahdollisuus kommunikoida Jumalansa kanssa, mikä tekeekin ihmisestä ainutlaatuisen muihin maapallon eläviin organismeihin nähden. Ihminen on ainutlaatuinen myös siinä, että tämä kykenee valitsemaan, päättelemään ja käyttämään vapaata tahtoaan. Ihminen ei toimi vain vaistojensa varassa, vaan pyrkii toimimaan moraalisesti oikein, eikä luonnostaan halua vahingoittaa toista ihmistä. Tämä kaikki kertoo Jumalan meihin puhaltamasta hengestä, jossa heijastuu jumalallinen luonto. Langetessaan jo Adamissa alkoi kuitenkin näkyä myös ihmisen synnillisen luonnon vaikutukset. Jumalan alkuperäinen luonto on tahriintunut ja sen negatiiviset vaikutukset ovat siirtyneet sukupolvesta toiseen, aina meihin asti. Samoin kuin Adam, niin mekin pyrimme kapinoimaan luojaamme vastaan. Vaikka meissä pyrkii jatkuvasti esiin synti ja sen seuraukset, niin hyvä uutinen on se, että meidät on lunastettu Ihmisen Pojassa Jeesuksessa Kristuksessa. Hänessä meistä voi tulla kokonaan uusia luomuksia ja Hänessä meihin voi palautua alkuperäinen puhdas ja kirkas Imago Dei. Jumalan lapsina heijastamme kaikki luonnollisesti Jumalan kuvaa, se näkyy meistä kaikista pinnistelemättä ja ponnistelematta.

Pyhä Henki kuuluu kaikille!

Helluntailaisille Pyhä Henki ja kaste ovat aina olleet tärkeitä opin pääkohtia. Oppi Pyhästä Hengestä tunnetaan myös sanalla pneumatologia. Helluntaiseurakuntien opetuksessa on aina korostettu Pyhällä Hengellä täyttymisen tärkeyttä. Jeesus käski odottaa Pyhää Henkeä ja täyttyä Hengellä, ei helluntailaiset. Meidän aikanamme tämä tärkeä asia saatetaan joskus luokitella äärikarismaattisten ryhmien ilmiöksi. Pyhällä Hengellä täyttyminen ja kielilläpuhuminen ei välttämättä ole enää trendikästä. Meidän tulisi kuitenkin ymmärtää Pyhän Hengen täyteyden tärkeys ja välttämättömyys. Jeesuksen viimeiset sanat olivat: ”Kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani.” Apostolit ymmärsivät, että tämä lahja ei ollut vain heille vaan kaikille uskoon tulleille – heille ja heidän jälkeensä kaikille aina meidän päiviimme saakka. Tri David Petts kiteyttää Pyhän Hengen työn loistavasti: ”Kun joku henkilö on tehnyt parannuksen, niin hän syntyy Raamatun mukaan uudesti ylhäältä Pyhän Hengen voimasta. Tämä voi kuitenkin tapahtua vain Jumalan suuren armon tähden, koska pelastuksemme on Jumalan tahto. Ainoastaan Jumalan rakkaudesta Jeesus tuli kuolemaan puolestamme ristillä. Jumalan armoa on myös se, että evankeliumi on olemassa siksi, että voisimme pelastua. Jos Pyhä Henki ei olisi ensin tuominnut meitä ja sitten todistanut puolestamme Jumalan edessä, emme olisi voineet tulla parannuksen tarpeeseen. Mutta koska hän teki, niin meidät tuotiin ratkaisun paikalle; mahdollisuuteen joko vastaanottaa tai hylätä Jumalan tarjoama pelastus Kristuksen kautta.” On siis tärkeää opettaa, että jokaisella uskovalla on Pyhä Henki, koska Jumala on kolminaisuus. Toisin sanoen, ihminen ei voisi omistaa uskoa, ellei omistaisi Pyhää Henkeä. Helluntaiteologian mukaan pelastus, kaste ja Pyhällä Hengellä täyttyminen ovat erillisiä tapahtumia. Niiden ei kuitenkaan tarvitse eikä pitäisi olla liian kaukana toisistaan. Pyhä Henki ja kaste kuuluvat kaikille Jumalan lapsille!

Sen väri on sininen!

Seurakuntapastorin työni aikana minulla on ollut kunnia saattaa kymmeniä ihmisiä viimeiselle matkalle. Tosin kyseessä on aina ollut vain maallisen ruumiin siunaus ja saattoväen hyvästit. Siinä tilanteessa ihmisen henki on jo Jumalan tykönä ja ruumis kuin tyhjä kuori, jonka elämä on lopullisesti hyvästellyt. Hautajaiset ovat aina erilaisia. Koskaan niitä ei voi vetää rutiinilla. Joka kerta omaisten suru koskettaa. Myötäelämisen taito on tärkeämpääkin tärkeämpää. Jotkut hautajaiset eivät vain koskaan poistu mielestä. Eniten ovat puhutelleet nuorten lähdöt. Kun joutuu palvelemaan parikymppisen ruumiinsiunaajana, tuntuu kuin se ei olisi oikein alkuunkaan. Kuolema tuntuu joskus niin väärältä, silti se on väistämätön osa jokaisen tulevaisuutta. Jokainen joutuu sen kanssa silmätysten ennemmin tai myöhemmin. Hautajaiset ovat otollinen tilaisuus pohtia myös omaa kuolemaa, silti useimmat poistuvat niistä helpottuneena. Kuoleman todellisuuden voi taas hetkeksi työntää pois mielestä. Useimmat ajattelevat, että asia ei koske minua, ei ainakaan vielä pitkään aikaan. Todellisuus on kuitenkin aivan toinen. Se juoksee kintereillä kuin varjo. Jo syntymästä saakka sininen sointu värähtää askeleissamme. Aikamme maanpäällä on osa iankaikkisuuskertomustamme. Siihen liittyy olennaisena osana syntymä, kuolema ja ylösnousemus. Itse asiassa ruumiin ylösnousemus on luovuttamaton osa kristityn uskontunnustusta ja sen päällä lepää usko iankaikkisen elämän todellisuuteen. Ainahan ihmiset ovat kuolleet! Tämä on varmasti totta, mutta koskaan ennen ei media ole työntänyt tavallisten ihmisten ja julkkisten kohtaloita olohuoneisiimme sellaisella vyörytyksellä kuin tänään. Elämme aikaa, jossa näemme ihmisten lähtöjä edessämme päivittäin. Sellaisetkin henkilöt, joita olemme tottuneet pitämään melkein itsestäänselvyyksinä tai ikuisuusidoleina, poistuvat yllättäen keskuudestamme. Kuolema pysäyttää aina, ainakin hetkeksi. Kuolema on jatkuvasti keskuudessamme, mutta silti ihminen ei totu ajatukseen, että se olisi osa elämää. Ihminen karttaa kuolemaa niin pitkään kuin mahdollista, mutta ei pääse irti sen kylmästä henkäyksestä. Raamattu kuvaa elämää muun muassa sanoilla; sumu, henkäys, katoava savu ja varjo. Kuolemaa ei voi pettää. Se on yhteinen portti, josta kaikkien on kuljettava. Sen porteille saattelemme myös läheisemme. Jeesukseen uskovaa kuoleman ei tarvitse pelottaa. Raamatun kokonaissanoma antaa ymmärtää, että elämä maan päällä on osa iankaikkisuutta. Kuolemassa elämän muoto vain vaihtuu toisenlaiseksi, menemme Herran luokse. Kuoleman todellisuudesta huolimatta Jeesukseen uskovan on lupa ja melkeinpä velvollisuus elää täysipainoista ja sisältörikasta elämää.
Herra, anna minun muistaa, että elämäni päättyy, että päivilleni on pantu määrä. Opeta minua ymmärtämään, kuinka katoavainen minä olen! Vain kourallisen päiviä sinä annoit minulle, elämäni on sinun silmissäsi kuin ohikiitävä hetki. Vain tuulenhenkäys ovat ihmiset, kaikki tyynni. Ps.39:5-6

Lähetystyö kuuluu kaikille

Jokainen kristitty ei voi lähteä maailman ääriin levittämään evankeliumia, mutta jokaisella on mahdollisuus olla osa maailmanlaajuista lähetystyötä. Mitä sinä haluaisit tehdä?

Lähetystyö on Raamatun läpi kulkeva punainen lanka. Se on nähtä-vissä alkulehdiltä aina Ilmestyskirjan loppusivuille asti.
Kristuksen lähetyskäskystä ja rakkauden motiivista nousevaa lähetystyö on seurakunnan keskeisin ja tärkein tehtävä. Sitä ei tarvitse koskaan hävetä tai anteeksipyydellä. Lähetystyö on Jumalan omaa lähetystä (Missio Dei), jossa kaikki seurakuntalaiset lapsesta vanhukseen saavat olla mukana.
Jeesus käski saarnata evankeliumia kaikkialla maailmas-sa, kaikissa kulttuureissa, kaikille ihmisille ja jokaiselle sukupolvelle. Evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta koko maailman ja yksilöihmisen syntien sovittajana on mullistava ja sydämet valloittava sanoma. Jokaisen ihmisen sydämessä on paikka Jumalalle, koska ihminen on luotu hänen yhteyteensä. Lähetystyöntekijän tehtävä on vain saattaa puuttuva pala paikalleen.
Seurakunnalle on annettu tehtävä, jonka sanoma ei aikojen vaihtuessa muutu. Evankeliumi voi saavuttaa jokaisen ihmisen. Maailman kansainvälistyessä seurakunnan tulisi varustaa jäsenensä kohtaamaan ajan haasteet ja olemaan luonnollisia, elävää uskoa säteileviä lähetyssaarnaajia.

Strategia ja teologia
Lähetysstrategia on seurakunnan näystä nouseva pyrkimys kohdata maailmantilanne ja tulevaisuus Jumalan pelastussuunnitelman poh-jalta. Tämän tulisi tapahtua niin, että Jumalan tarkoitukset pääsisivät toteutumaan.
Lähetysstrategia ja lähetysteologia tulisi ymmärtää yh-dessä ja erikseen. Lähetysstrategia vastaa kysymykseen, miten lähetystyötä tulisi tehdä. Lähetysteologia puolestaan vastaa kysymyksiin, mitä ja miksi lähetystyötä tehdään.
Liiallisen strategisoinnin ongelmaksi voi helposti nousta strategian ja sanoman eriytyminen. Oikean strategianvalinnan ja onnistuneen työn välisessä maastossa vaanii vaara ruohonjuuritason työntekijöiden ja päättävän tason eriytymisestä. Liian usein strategiaa valmistelevat eri henkilöt kuin ne, jotka toteuttavat sitä käytännössä.

Näky antaa suunnan
Jokaisen uskovan tulisi miettiä omaa elämäänsä ja sen tarkoitusta. Rukouselämän, raamatunluvun, unelmien, keskustelujen ja tulevaisuudensuunnitelmien tulisikin sisältää näkyjä maailman haasteista. Näyn tiedostamisessa ei ole kysymys siitä, kuinka rohkaista toisia osallistumaan lähetystyöhön, vaan siitä, miksi minun itseni tulisi osallistua lähetystyöhön! Näyn tulisi olla henkilökohtainen, Pyhän Hengen johtama päätös oman elämän suunnasta.
Lähetysnäyn tiedostanut kristitty toimii konkreettisella tavalla: Hän tutkii lähetyskirjoja. Tilaa lähetysjulkaisuja. Tutustuu lähetystä ja maailmatilannetta käsitteleviin julkaisuihin. Osallistuu lähetykseen liittyville kursseille ja konferensseihin sekä pitää yhteyttä lähetystyöntekijöihin.
Kristitty tiedostaa, että elämämme ja voimavaramme ovat lahjoja, jotka on annettu meille joksikin aikaa siksi, että käyttäisimme ne Jumalan kunniaksi. Uskovan tulisikin luovuttaa oikeutensa Jumalalle. Silloin hän voi elää onnellisen ja tarkoituksenmukaisen elämän Jumalan suunnitelmassa.
Velvollisuutemme ei ole ainoastaan näyn tunnistaminen, vaan myös haasteen vastaanottaminen ja siihen vastaaminen. Meidän tulisi miettiä, mitä Raamatun opetukset merkitsevät elämäntapamme kannalta ja mitä voimme käytännössä tehdä. Seuraavaksi tarkastelemme käytännön askeleita, jotka johtavat käytännön lähetystyöhön ja uuden työn aloittamiseen lähetyskentällä.

Rukous muuttaa kohtaloita
Työ alkaa määrätietoisella rukouksella jo kotimaassa. Rukous myös kirkastaa strategiaa ja ohjaa sitä Jumalan tarkoittamaan suuntaan.
Rukousta voi harrastaa Raamatun äärellä, sanomalehtiä lukiessa ja monissa eri tilanteissa. On mahdollista kohdistaa rukous siten, että rukoilee vaikkapa uusien lähetystyöntekijöiden nousemisen, nykyisten lähetyssaarnaajien tai saavuttamattomien kansojen puolesta. Apuvälineiksi sopivat lähetysjärjestöjen julkaisemat kalenterit, joissa on konkreettisia rukousaiheita.
Kristittyjen olisi löydettävä rukous uudelleen; se on ilmiselvästi tehokas, halpa ja helppo tapa tehdä lähetystyötä. Mitä palavammin haluamme evankeliumin läpimurtoa, sitä vakuuttuneemmaksi tulemme sen hengellisestä luonteesta ja siitä, että tärkein ase on rukous. Se on kiistaton ase maailmanpoliittisiin tilanteisiin, se muuttaa kansojen kohtaloita.

Kulttuurintuntemus kunniaan
Ymmärretyksi tuleminen on lähetystyön suurimpia tavoitteita, ja siihen tarvitaan kulttuuriin tutustumista. Perehtyminen tapoihin on välttämätöntä, jotta lähetystyö menestyy. Kulttuuriantropologia on itse asiassa tutustumista Jumalan luomistyöhön, ihmiseen.
Ihmiset ovat vioittaneet Jumalan suhdetta ihmiskuntaan rikkomalla suhteensa Jumalaan. Jeesuksessa Kristuksessa Jumala on valmistanut mahdollisuuden korjata tämä. Meidän tehtävämme kristittyinä on saattaa lähimmäisemme kuulemaan sovituksen uutinen. Kulttuuriantropologia auttaa ymmärtämään paremmin, mikä on ihmisen ja mikä Jumalan rooli sovituksen prosessissa.
Kannattaa opetella ymmärtämään uutta kulttuuria ja pon-nistella mahdollisimman kommunikoinnin parantamiseksi. Lähetys-työntekijän pitäisi tuntea vastuunsa, jotta evankeliumi välittyy kulttuurin läpi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lähetys-työntekijän on opittava kommunikoimaan juuri niillä termeillä, joilla kussakin kulttuurissa kommunikoidaan.

Ketkä kohderyhmäksi?
Monet valitsevat ensin kohderyhmän ja sitten paikan, jossa kohderyhmän voi saavuttaa. Jos lähetystyöntekijä toimii näin, toisinaan maantiede ja kulttuuri kulkevat käsi kädessä mutta toisinaan taas eivät. Alueellinen ajattelu on ollut toimivaa, mutta koska nykyään on globaalia moniarvoisuutta, tarvitsemme uutta lähestymistapaa. Tämä tarkoittaa sitä, että lähetystyöntekijä valitsee seurakunnalle paikan, josta käsin kohderyhmän sosiaalinen verkosto on tavoitettavissa ja jonne kuulijoiden on helppo tulla.
Väestötieteelliset tutkimukset luovat hyvän perustan paikkavalinnalle. Tutkimukset antavat tietoa siitä, keitä alueella asuu, mikä auttaa suunnittelua. Kohderyhmän valintaan vaikuttavat myös maantieteelliset, historialliset ja kulttuuriset näköalat.
Kohderyhmän valinnassa on kysymys keskittymisestä ja oikeiden asioiden suorittamisesta oikealla tavalla. Pitäisi päättää, mihin tähtää ja mihin käyttää olemassa olevat voimavarat. Mahdollisuuksia on monia, esimerkiksi lapsi- ja nuorisotyö, opiskelijat, köyhät, kaupunkityö ja humanitäärinen työ.

Rahaakin tarvitaan
Lähetystyöntekijän olisi hyvä välttää liian itsenäistä toimintaa ja ajattelua. Hänen tulisi jakaa lähetysnäkynsä muiden kanssa eikä olla itsepäinen. Mitä enemmän lähetystyöntekijä pyrkii olemaan vahva ja tulemaan toimeen ilman apua, sitä heikommaksi hän tulee.
Kysymys ei ole yhden työstä tai näystä vaan yhteisestä työstä. Sama koskee myös rahaa. Näyn jakaminen ei tarkoita rahan kerjäämistä, vaan kysymys on voimien yhdistämisestä, jossa toiset uhraavat ja toiset tekevät työtä käytännössä. Rahojen kokoamiseksi on tehtävä työtä, mikä koskee lähtijää yhtä paljon kuin lähettäjääkin.
Lähetys tarvitsee varoja, mutta raha ei luo lähetystä. Olisi hurmahenkistä ajatella lähetystä ilman lujaa taloudellista pohjaa, mutta samalla olisi evankeliumin vastaista ajatella, että lähetystyö edellyttää runsaita varoja. Kaikkien kokonaisedun kannalta olisi kuitenkin suotavaa, että lähtijälle löytyisi säännöllinen kannattaja ja matkaan lähettäjä. Se voi olla jokin lähetysjärjestö, mutta sen takana on poikkeuksetta myös seurakunta.
Fida Internationalin ohjeiston mukaan seurakunta on lähetin hengellisenä tukena. Lähetille ja hänen tekemälleen työlle on ratkaisevan tärkeää, että lähettäjäseurakunnasta tulee vahva hengellinen tuki rukouksen ja keskinäisen tiedonvälityksen kautta. Lähetti tarvitsee myös henkistä tukea ja myötäelämistä. Seurakunnan tulisi järjestää tukirengas, joka on kirjeenvaihdossa lähetin kanssa ja paneutuu hänen ajankohtaisiin asioihinsa sekä tarpeen mukaan informoi niistä seurakuntaa. Nämä toimenpiteet varmistavat turvallisen lähdön, olipa kyseessä sitten lyhyt- tai pitkäaikainen lähetysprosessi.

Liikkeelle lähtö on etuoikeus
Lähetyssaarnaajaksi lähteminen merkitsee vieraaseen maahan ja kulttuuriin asettautumista lyhytaikaisesti tai pitkäaikaisesti. Olennaisinta on liikkeelle lähteminen. Lähetystyöntekijä tekee suuren uhrauksen, kun hän luopuu kodistaan ja ystävistään voidakseen olla evankeliumin lähettiläänä lähetyskentällä. Silti työnteko ei ole velvollisuus vaan etuoikeus.
Liikkeelle lähdön helpottamiseksi monet lähetysjärjestöt kuten Fida International antavat hyviä käytännön ohjeita viime hetken valmisteluihin, matkustamiseen ja kohdemaahan asettumiseen.

Verkostot selville
Verkostoitumisen tehtävänä on kristittyjen keskinäisen yhteyden vaaliminen, ja samalla se avaa lukuisia mahdollisuuksia ei-kristittyjen kohtaamiseen. Verkostointi tässä merkityksessä on ytimeltään keskinäistä yhteydenpitoa ja vuorovaikutusta.
Maailmassa on yli 4 000 lähetysjärjestöä, ja jokaisella niistä on tietynlainen hierarkia ja tapa toimia. Tämän vuoksi turhia päällekkäisyyksiä tulisi välttää. Yhteistyö ja toimivuus Kristuksen ruumiissa ovat elintärkeä asia. Kaikki jäsenet eivät voi tehdä samaa asiaa, mutta se, mitä yksilöjäsen tekee, on tärkeää lähetyskäskyn toteuttamisessa. Manilan manifestissa vuodelta 1989 todetaan: ”Ihmisten, joilla on erilainen luonne, lahjat, kutsumus ja kulttuuri, on tehtävä yhdessä työtä. Kirkkojen, kristillisten järjestöjen ja lähetysseurojen, kaikkien ikäluokkien ja molempien sukupuolten tarvitsee tehdä yhdessä työtä.”
Verkostoituminen ja tutustuminen muihin lähetysjärjestöihin ja -työntekijöihin tulee aloittaa heti lähetyskentälle tultua. Verkostoituminen vähentää päällekkäisyyksiä ja antaa myös muille selkeän kuvan siitä, mitä ja missä olemme tekemässä.