Kuinka kauan armo riittää?

”Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.”

Yksi suurimpia ongelmia uskovan kasvussa on armon ja laupeuden määrän käsittäminen. Luontainen taipumuksemme on arvioida armon ja laupeuden määrän riittävän johonkin tiettyyn rajaan asti, mutta ei enää siitä yli.

Ajattelemme herkästi, että omat epäonnistumisemme uskonvaelluksessa, lankeemukset ja synnit, kun niitä tarpeeksi tekee, suistavat meidät viimein armon ja laupeuden ulkopuolelle. Monen tuskainen huokaus Jumalan puoleen kerta toisensa jälkeen on: ”En voi mennä Jumalan eteen sen saman synnin kanssa jälleen kerran. Ei Jumala jaksa kuunnella minua, kun aina pyydän samaa asiaa anteeksi uudelleen ja uudelleen.”
Moni on parannuksen tehtyään vannonut, ettei enää koskaan tee niitä asioita, joita ennen teki, mutta on sitten kuitenkin löytänyt itsensä tekemästä juuri niitä samoja asioita. Tämän seurauksena on masennusta ja toivottomuutta, itsesääliä ja alakuloisuutta.

Itseä niskasta kiinni
Joskus tällaisessa tilanteessa ihminen päättää tehdä ryhtiliikkeen. Hän päättää lukea Raamattua enemmän. Ehkä hän päättää nousta aikaisemmin aamulla rukoilemaan ja pyrkii erottautumaan Jumalalle. Niinpä moni on yrittänyt. On laittanut kellon soimaan aikaisemmin, on lukenut Raamattua ja rukoillut, mutta mitään ole tapahtunut. Korkeintaan on ollut uupuneempi päivällä ja huono omatunto, kun rytmi on hiljalleen palautunut entiseen.

Oma yrittäminen ei auta
Yleisin syy tappiomielialaan on huono omatunto ja se, että armo ja laupeus eivät käytännössä toteudu. Kaikki varmasti tiedämme tehneemme syntiä ja tiedämme sydämemme petolliseksi, mutta emme tiedä, miten epäonnistumisen tunteesta voisi päästä eroon. Teemme syntiä, tunnemme syyllisyyttä, yritämme tunnustaa syntimme. Mutta mitä enemmän yritämme, sitä hyödyttömämmältä se tuntuu. Tällaisessa tilanteessa tarvitaan joku ulkopuolinen, joka vetää ihmisen pois tästä kierteestä. Se joku voi olla vain Jumala, joka tarjoaa epäonnistuneelle loputonta armoaan ja laupeuttaan. Meidän tulisi selkeästi ymmärtää, että suurin ongelmamme ei ole siinä, että teemme syntiä tai epäonnistumme, koska kaikille käy niin. Onnistumisemme ja jatkomahdollisuutemme riippuvat suoranaisesti siitä, kuinka hyvin osaamme turvautua armoon ja laupeuteen.

Rankaiseeko Jumala?
Jumalalle laupeuden osoittaminen ei ole vaikeaa, se on hänen luonteenominaisuutensa. On väärin ajatella, että Jumalalle olisi jotenkin vastentahtoista antaa meille syntejämme anteeksi. Se on hänelle pelkkä ilo! Tämä on miltei käsittämätön ajatus.
Voiko Jumala sitten rangaista meitä synneistämme? Ei voi! Hän ei rankaise meitä, koska hänen vihansa ei voi enää kohdistua meihin. Jotkut kuitenkin pyrkivät itse rankaisemaan itseään synneistään. Joskus he hautovat virheitään vuosikaupalla. Jotkut jopa vahingoittavat itseään yrittäessään saada hyvityksen omaltatunnoltaan. Tällaiset ajatukset eivät ole Jumalasta. Paholainen haluaa meidän ymmärtävän asian niin, että Jeesus ei olisi enää meille armollinen ja jäisimme pois kaidalta tieltä. On turvallista tietää, että kun olemme Jeesuksen veren alla, olemme paikassa, johon Jumalan viha ei voi enää kohdistua.
On myös hyvä tietää, että kun me saatamme väsyä tunnustamaan samoja syntejä toistuvasti, niin Jumala ei väsy kuuntelemaan meitä. Kun Jumala antaa meille syntimme anteeksi, ne yksinkertaisesti katoavat olemasta, niistä ei jää jälkeäkään. Sielunvihollisella tai omatunnollamme ei ole oikeutta nostaa syytöstä meitä vastaan, koska Jeesuksen veri on pessyt pois syntimme. Jumala ei koskaan, ei enää koskaan nosta tunnustettuja syntejä meitä vastaan.

Puhdistu Jeesuksen veressä!
Yksi ongelmamme on viivytellä syntien tunnustamisen kanssa. Synnit tulisi tunnustaa niin pian kuin mahdollista. Vihollisemme yrittää uskotella alitajuntaamme, että niiden tunnustamista voisi lykätä tuonnemmaksi ja palata asiaan sopivammalla hetkellä. Näin tehden omatunto turtuu synnin edessä. Sen seurauksena voi olla paatumus, joka on vaarallinen tila. Paatumuksessa synti ei enää tunnu synniltä, vaikka se olisikin sitä. Paatunut sydän ei näe tarvetta parannuksen tekoon. Jumalan mielisuosion voi saada ainoastaan puhdistautumalla Jeesuksen veressä. Mielisuosiota ei voi saada uskonnon harjoittamisella.

Kuka pääsee taivaaseen?
Miten onnistunut sitten pitää olla, että pääsee taivaaseen? Vastaus tähän on yksinkertainen. Emme voi olla niin onnistuneita, että pääsisimme taivaaseen. Sinne pääsee ainoastaan Jeesuksen sovintotyön tähden. Mikään tekomme ei voi muuttaa sitä tosiasiaa, että Jumala hyväksyy meidät vain Jeesuksen kautta.

Miksi synnit pitää tunnustaa?
Synnit ovat jumalayhteyden, ei hyväksymisen esteenä. Tuhlaajapoikakertomus muistuttaa meitä tästä. Tuhlaajapoika ei menettänyt lapseusoikeuttaan tuhlaajaretkillään. Hän pääsi nauttimaan jälleen oikeuksistaan sen jälkeen kun hän nöyrtyi ja palasi isänsä luokse. Meilläkin on täydet lapsioikeudet, jopa silloin kun olemme kaukana Jumalasta syntiretkillämme, mutta pääsemme nauttimaan oikeuksistamme vasta sitten kun olemme tunnustaneet syntimme.
Ei Jumala ole meille vihainen! Hän rakastaa meitä ja iloitsee meistä, jos laitamme turvamme Kristuksen sovintotyöhön.