Unohdetut

Vaikka historia on opettanut eurooppalaisia tavalla ja toisella, niin silti suuri epäinhimillisyyden tragedia näyttäytyy edessämme julmin kasvoin. Asenteet rasismiin ja syrjintään eivät valistuksesta huolimatta ole saaneet suurta muutosta aikaan. Nuo unohdetut ja yhteiskunnan ulkopuolelle työnnetyt hylkiöt ovat tulleet pysyväksi piikiksi eurooppalaiseen hyvinvointilihaan. Jäisellä kadulla kerjäävä romani suistaa omatuntomme ongelmiin ja jakaa mielipiteet moneen leiriin. Keskustelumme pyörii helposti sen ympärillä, onko oikein antaa kerjäävälle lantti? Tukeeko antaminen järjestelmällistä rikollisuutta, vai onko se sittenkin hyvä teko? 

Kokonaan toinen tarina on niiden katulasten kohtalo, jotka kerta toisensa jälkeen etsivät yösijaa Timisoaran viemäriverkostosta. Tai ne perheet, jotka kaupungin virkamiesten toimesta on ajettu taajamasta mukanaan muovirulla, josta voi kyhätä itselleen hökkelin metsään. 
Kyse ei siis ole kerjäläisongelmasta, vaan Itä-Euroopan romaneista, jotka asuvat hevosenlannasta ja savesta kyhätyissä hökkeleissä sähkölinjojen alla kylmillä takamailla. 

Ihmisen taipumus vaikeassa asiassa on siirtää vastuun pallo instanssilta toiselle. Näin on toki käynyt myös romanikerjäläiskysymyksessä. EU syyttää Romanian valtiota, Romania EU:ta ja jäsenmaat toisiaan. Käytännössä auttavaa kättään osoittavat vain kolmannen sektorin järjestöt ja seurakunnat, joiden resurssit ovat rajalliset. Työ kuitenkin kannattaa, koska suuret muutokset ja vyöryt ovat usein lähteneet yhden ihmisen näystä ja halusta tehdä muutos. Voimme muuttaa maailman paremmaksi paikaksi, jos aidosti välitämme tosistamme!
Kaikissa suurissa kysymyksissä pitäisi loppujen lopuksi tulla sen peruskysymyksen ääreen, mitä minä voin tehdä toisten hyväksi? Menemättä sen syvempään teologiaan, voimme todeta Jumalan itsensä asuvan kärsivässä ihmisessä ja odottavan reaktioamme. 

Itse kuljen jatkuvasti kärsivän ja apua tarvitsevan ohi, mutta jospa edes seuraavalla kerralla osaisin auttaa!