torstai 1. maaliskuuta 2012

Voiko Jumala kehottaa lyömään esirukousta pyytävää henkilöä?


Olin jumalanpalveluksessa, jossa puhuja kertoi kuuluisan helluntaisaarnaajan Smith Wigglesworthin (1859–1947) lyöneen joskus esirukousjonossa olleita nyrkillä palleaan. Wigglesworth oli kuulemma perustellut tätä sillä, että ei hän lyönyt ihmisiä vaan demoneja, ja ihmiset vain sattuivat olemaan siinä edessä. Puhuja tuntui pitävän tätä paitsi hauskana juttuna niin myös esimerkkinä tavoiteltavasta, radikaalista kristillisyydestä. Minua kertomus puistatti. Toisaalta Jeesuskin parantaessaan sokean miehen sylki tätä silmille (Mark. 8:23). Mitä tällaisista toimintatavoista tulisi ajatella?
Wigglesworth oli yksi viimevuosisadan ainutlaatuisimmasta sananjulistajista. On varmaa, että jos hän olisi elänyt meidän päivinämme, niin media olisi tehnyt hänestä maailmanlaajuisen ilmiön. Täytyttyään Pyhällä Hengellä hän jätti putkimiehen työt ja aloitti saarnaajan uran. Wigglesworth matkusti paljon ja saarnasi muun muassa parantumisesta. Jumala vahvisti hänen palvelutyönsä ihmeiden kautta: ihmisiä parantui, monet sokeat saivat näkönsä, onnettomuuksissa menetettyjä ruumiinjäseniä syntyi uudelleen, syöpäkasvaimia katosi ja useita ihmisiä nousi kuolleista.
Kaikessa tässä Wigglesworth toimi hyvin erikoisilla ja tavoilla, mihin kysymyksessäkin viitattiin. Muutaman vuoden takaisissa Lakelandin herätyskokouksissa myös kanadalaisevankelista Todd Bentley löi esirukousta pyytäviä ihmisiä vatsaan. Se näytti julmalta, enkä olisi suostunut menemään hänen rukousjonoonsa.
Näyttäisi siltä, että ne, joille Jumala on antanut erityisen parantamisen armolahjan – kuten Wigglesworthille -, voivat toimia hyvin erikoisilla tavoilla, ja silti Jumalan vaikuttamia asioita tapahtuu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että heidän toimintatavoistaan tulisi ottaa mallia. Aikamme ongelma on pyrkimys matkia tai kopioida hengellisiä ilmiöitä ja manifestaatioita. Jumala ei välttämättä toimi enää toista kertaa samalla tavalla. Kun Mooses toisen kerran löi kallioon saadakseen vettä, se ei ollutkaan enää Jumalan tahdon mukaista.
Nykyisin sokeiden puolesta rukoilevat eivät Jeesuksen tavoin sylje sokean silmille tai maahan ja tee syljestä ja hiekasta tahnaa, jota laittavat sokean silmille. Usein ihmiset tarvitsevat kuitenkin uskonsa välikappaleiksi jonkin konkreettisen ilmaisun. Uudessa testamentissa annetaan tätä varten kaksi sopivaa ja turvallista toimintatapaa: kätten päällepano ja öljyllä voiteleminen. On myös tärkeä muistaa, että loppujen lopuksi parantumisessa ei ole kysymys toimintavoista, vaan uskon rukouksesta ja Jumalan vaikutuksesta.
Kysymyksiin vastasi Jyrki Palmi

Ei kommentteja: