Soluseurakunnan salat

JÄSENHUOLTO TOIMII SOLUSEURAKUNNASSA

Kesäkuun alussa 2004 Ari ja Sari Kattainen, sekä Jyrki ja Anne Palmi kävivät tutustumassa soluseurakuntiin Zürichissä ja Stuttgartissa. Samalla he osallistuivat Zürichin Christliches Cetrum Bucheggin järjestämään vuotuiseen pastorien konferenssiin, joka oli järjestyksessään jo kahdestoista. Pastorien konferenssista on tullut suosittu tapaaminen Keski-Euroopan ja Itä-Euroopan pastoreille, jotka kantavat sydämellään näkyä soluseurakunnasta. Tämänkertaiseen konferenssiin osallistui 710 osanottajaa 19 eri maasta.

Suomessa kuulee mielipiteitä soluseurakunnan puolesta ja vastaan ja siksi olikin todella mielenkiintoista päästä itse aistimaan, miltä soluseurakunta käytännössä näyttää ja tuntuu. Heti alussa kävi ilmi, että soluseurakunta ja sellainen seurakunta, jossa on solutoimintaa, ovat kaksi eri asiaa.
Soluseurakunta tarkoittaa seurakuntaa, jossa koko seurakunta, sen johtajat ja jäsenet ovat sitoutuneet soluseurakuntamalliin. Kaikki seurakunnan jäsenet kuuluvat johonkin soluun, eikä mihinkään toimintaan voi tulla mukaan, ellei ole jonkun solun jäsen. Seurakunnan jäsenyyteen tuleminen tarkoittaa siis myös liittymistä soluun.
Aluksi tämä kaikki tuntui suomalaisesta näkökulmasta liian byrokraattiselta ja suurelta vaatimukselta ihmisen yksilöllisyyttä kohtaan. Mennäänkö ohjaavuudessa jo liian pitkälle, kunnioittamatta ihmisen vapaata tahtoa? Enemmän asiaa tutkittuamme huomasimme järjestelmän pitävän sisällään kuitenkin monia etuja. Lisäksi kaikki haastattelemamme henkilöt vaikuttivat kovin tyytyväisiltä solutoimintaan ja olivat erityisen ihastuneita ja jopa ylpeitä omasta seurakunnastaan. Seurakunta oli heille todellinen hengellinen koti, jossa he viihtyivät. He eivät voineet kuvitellakaan tilannetta, että esim. sunnuntain jumalanpalveluksesta jäätäisiin pois ilman todella painavaa syytä. Tarve saada kokea seurakuntayhteyttä oli suuri ja motiivit oikeita.

Raamatulliset perusteet
Solutoiminnan perusteet löytyvät raamatusta. Sillä pyritään alkuseurakunnalliseen malliin, jossa uskovat kokoontuivat sekä kodeissa, että temppelissä (Apt. 2:46). Tällä tavalla kukaan ei huku suureen massaan, vaan jokainen on tärkeä ja voi myös helpommin palvella niillä lahjoilla, joita on Jumalalta saanut. Samalla tavalla tämä toimii soluseurakunnassa. Pienryhmät kokoontuvat yhdessä rukoilemaan toinen toistensa tarpeiden puolesta ja syventymään opetukseen, joka juuri sillä hetkellä on ajankohtainen seurakunnassa. Tässä tiiviissä yhteydessä syvät ihmissuhteet pääsevät syntymään luonnollisesti. Sunnuntain saarnaa käsitellään solussa, niin että se voisi tulla käytäntöön, eikä sen tärkeä opetus pääsisi unohtumaan. Tämä saa aikaan hengellistä kasvua ja auttaa uskovaa löytämään paikkansa seurakunnassa.

Yhteys vahvistaa
Yhteys tarkoittaa elävää yhteyttä seurakuntalaisten kanssa ja vastuuta toisista. Samalla se on myös halua olla vastuullinen itsestään toisille ihmisille. Solussa tämä vastuu toimii parhaiten. Käytäntö on osoittanut, että ollakseen tehokas solu ei voi olla suurempi kuin viisitoistajäseninen. Soluseurakuntaa verrataan myös ihmisruumiiseen. Niin kuin ihmisen ruumiskin muodostuu miljoonista soluista, niin myös soluseurakunta on riippuvainen solujen yhteydestä. Jokaisen solun yhteyden tunne on suuri ja yhdessä kaikki solut muodostavat seurakunnan, jonka sisällä vallitsee voimakas ykseys. Tällä tavalla ihmiset rakentavat yhteyttä Jumalaan, toinen toisiinsa ja niihin, jotka eivät vielä ole sisällä pelastuksessa.

Kuinka soluun pääsee?
Seurakunnan aulassa on iso taulu ja kaupungin kartta, johon solut on merkitty. Sen vieressä on käyntikortteja muistuttava teline, josta voi ottaa haluamansa solun yhteystiedot. Näin uusi jäsen voi ottaa yhteyttä solujohtajaan, joka kertoo lisää solunsa elämästä. Ellei halua johonkin tiettyyn soluun, niin voi jättää yhteystietolomakkeen seurakuntaan ja se toimitetaan edelleen muutamalle lähinnä olevalle solujohtajalle, jotka ottavat yhteyttä hakijaan. Tiedot käsitellään luottamuksellisesti, eikä tietojen antaminen vielä tarkoita sitoutumista mihinkään.

Minkälaisia soluja on tarjolla?
Zürichin seurakunnassa on aluesoluja ja ns. homogeenisia soluja. Soluja on siis myös tietyille sidosryhmille, kuten mm. naisille, miehille, nuorille pareille, nuorille, nuorille aikuisille, senioreille +60 v. ja eri kieliryhmille (esim. espanjan-, portugalin-, englannin-, ja thaikielelle).

Sunnuntain solutapaaminen
Molemmissa seurakunnissa on sunnuntaisin kolme jumalanpalvelusta. Määrä johtuu yksinkertaisesti siitä, että kaikki eivät mahdu kerralla sisään. Saarna on kaikissa tilaisuuksissa samankaltainen, mutta musiikissa on eroja. Joissakin on enemmän ylistystä, kun taas toisissa enemmän perinteistä laulantaa. Jumalanpalvelus on paikka, jossa solut tapaavat toisensa. Merkillepantavaa molemmissa seurakunnissa oli, että jumalanpalveluksen jälkeen kenelläkään ei ollut kiire kotiin. Seurakuntaväki jäi yleensä pitkään keskustelemaa ja vaihtamaan kuulumisia. Tätä varten oli erillinen iso kahvila, jossa tilaisuuksien jälkeen sai ostaa kahvia, limsaa, leivonnaisia ja sämpylöitä. Iloinen puheensorina täytti koko kahvilan. Yhteyden helpottamiseksi molemmissa seurakunnissa oli suuri aula tai kahvio, jossa tapaamiset oli helppo järjestää. Stuttgartissa oli erikseen vielä kahvio nuorille, sekä liikuntahalli.

Vaikeuksien kautta voittoon
Soluseurakunnan alku oli molemmissa seurakunnissa kivikkoinen. Se oli monille vaikea pala niellä. Alussa monia ihmisiä muutti muihin seurakuntiin. Stuttgartissa 150 hengen seurakunta väheni aina viiteenkymmeneen jäseneen. Sitten se lähti kasvuun ja on tänään yli 2000 hengen seurakunta. Lisäksi molemmissa seurakunnissa merkillepantavana piirteenä on se, että tilaisuuksissa käy lähes kaksinkertainen määrä väkeä jäsenmäärään nähden.

Kotiseurakunta soluseurakunnan jalostunut muoto?
Stuttgartin seurakunta sanoo olevansa jalostunut muoto perinteisestä soluseurakunnasta. Se on ns. kotiseurakunta-seurakunta. Siinä ajatus kotona kokoontuvasta seurakunnasta on viety niin pitkälle, että yksittäinen kotona kokoontuva ryhmä mielletään ihan oikeaksi seurakunnaksi. Näissä kotiseurakunnissa vietetään jopa ehtoollista. Soluseurakunnan ja kotiseurakunta-seurakunnan välisestä erosta on jo ehditty kirjoittaa kirjojakin ja juuri mallien analysoinnissa saatetaan ajautua tahattomasti ojaan ja allikkoon. Solun tai pienryhmän tulisi ennen kaikkea olla vain väline, jonka kautta seurakuntalaiset voisivat kokea yhteyttä ja saada voimaa uskonelämään. Lisäksi sillä pitäisi olla evankelioiva funktio, mikäli se haluaa moninkertaistua.

Yhteenveto
Mielestäni vanhan seurakunnan järjestäytymistä soluseurakunnaksi ei saisi tehdä kevein perustein. Eikä sitä pitäisi missään tapauksessa tehdä, ellei koko johtajisto ja suurin osa seurakuntalaisista ole sen kannalla. Siitä huolimatta vanhassakin seurakunnassa voitaisiin aloittaa kattava solutoiminta. Sen tulisi toimia vapaaehtoisella pohjalla ja olla ennen kaikkea väylä sisään seurakuntayhteyteen. Seurakuntiimme muuttaa jatkuvasti väkeä muilta paikkakunnilta. Miten heidän pääsynsä seurakuntayhteyteen voisi helpottua? Voisimmeko tarjota heille solun, johon he voisivat osallistua? Entä vasta uskoon tulleet? Mielestäni on ratkaisevaa, jos voisimme osoittaa vasta uskoon tulleille pienryhmän, jossa he voivat turvallisesti ottaa ensiaskeliaan uskontiellä. Pienryhmä voisi olla myös tehokas evankelioimisväline, koska se perustuu henkilökohtaisiin ystävyyssuhteisiin. Suhteet alkavat monesti ihan tavallisilla tapaamisilla kahvikupin ääressä.

Julkaistu Kristitty -lehdessä