”Ohjaa lapsi heti oikealle tielle, niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea.” Snl. 22:6.
Jo aikojen alussa Jumala antoi käskyn ihmisille huolehtia perheestä. Luomisessa ihmiset asetettiin hoitamaan suhteita neljään eri tahoon: Jumalaan, lähimmäisiin, ympäristöön ja itseemme. Näissä suhteissa ihmisen tulisi kasvaa koko elämänsä ajan. Tätä onkin kristillinen kasvatus.
Kasvuun saattaminen
Kasvatustehtävää pidetään erittäin vastuullisena tehtävänä. Kristillisen näkemyksen mukaan jokainen ihminen on Jumalalle äärimmäisen arvokas ja häntä tulee myös kohdella sen mukaan. Erään tulkinnan mukaan kristillisen kasvatuksen tavoitteena on pyrkiä tekemään ihminen ihmiseksi, eli pyrkiä lähestymään Jumalan kuvaa. Voitaneen myös todeta, että Raamatun mukaan kasvatuksella ei saada ihmistä muuttumaan hyväksi, koska jokainen kuitenkin itse tekee omat eettiset ratkaisunsa ja ratkaisee oman suhteensa Jumalaan. Näin ollen kristillinen kasvatus onkin tietyssä mielessä kasvamaan saattamista ja jokainen yksilö on itse omantuntonsa mukaan vastuussa elämästään, suhteesta Jumalaan ja lunastustyöhön.
Elämästä huolehtiminen
Jumala pyysi ihmistä lisääntymään ja kantamaan vastuun lisääntymisestä.[i] Ihminen on edelleenkin samassa vastuussa kasvattaessaan ja ohjatessaan lapsiaan Herran tahdon mukaan. Lapsen saaminen ei ole kenellekään itsestäänselvyys, vaan se on aina Jumalan lahja ja ihme. Tätä ihmettä ei voi itse ottaa, se annetaan.[ii] Tämä totuuden tiedostaminen asettaakin vanhemmuuden kokonaan uudelle tasolle; pienestä elämästä on huolehdittava Jumalalta tulleena kasvatustehtävänä.
Vanhemmat, jotka haluavat ohjata lastaan, viestivät samalla määrätynlaista vastuuta ja turvallisuutta, joka liittyy oleellisena osana kristilliseen kasvatukseen.
Arvojen siirtäminen
Kristilliset kasvatusarvot ovat valitettavasti jokseenkin katoava piirre nyky-yhteiskunnassamme. Kristillinen perintö on kuitenkin tärkeä ominaisuus lastenkasvatuksessa ja kauneinta on nähdä sen siirtyvän sukupolvelta toiselle. Turvallisuus, vastuu, rakkaus ja ennen kaikkea Jumalan siunaus ovat niitä elementtejä, joilla erikoisesti pienen lapsen elämä turvataan. Raamatun mukaan ihmisen elämän suuntaviivat ja perustukset lasketaan elämällemme lapsuudessa[iii].
Raamatussa Israelilaisten siunaus siirrettiin sukupolvelta toiselle isien laittaessa kätensä lastensa päälle ja siunauksen sanoilla.[iv] Näin Israelilaiset oppivat tuntemaan itsensä ja keitä he olivat pääasiassa siksi, että he oppivat tuntemaan, keitä heidän isänsä ja isoisänsä olivat. Jatkuvuus oli isien vastuulla. He huolehtivat siitä, että tulevat sukupolvet tiesivät keitä he olivat ja mistä he olivat tulleet. Identiteetin tutkiminen ei ollut lasten vastuulla.
Armon siirtäminen
Kun perheeseen syntyy ensimmäinen lapsi, niin parisuhde muuttuu kolmiosuhteeksi, jossa jokaisella yksilöllä on omat tarpeensa. Yhteiselo vaatii huolenpitoa näistä kaikista. Joillekin saattaa olla yllätys ja vaikeaa myöntää, että myös pelot ja syyllisyyden tunteet kuuluvat elämään ja vanhemmuuteen. On hyvä oppia käsittelemään niitä ja muistaa, että täydellisiä vanhempia ei olekaan. Myös itselle tulee olla armollinen ja luottaa Jumalan armoon. Myös kasvavan lapsen tulisi saada tulla tuntemaan, mitä on armo ja rakastetuksi tuleminen sellaisenaan. Loppujen lopuksi lapsen rakastaminen on sen rakkauden välittämistä, jonka olemme Jumalalta ensin saaneet.[v] Jumalan armon opettaminen lapsille ja itselle on myös yksi kasvatuksen tärkeimpiä asioita. Ei ole juuri mitään tärkeämpää tietoa, kuin varmuus siitä, että on olemassa mahdollisuus aloittaa alusta ja saada kaikki anteeksi. Jos olemme oppineet luottamaan tähän armoon jo lapsena ja kokeneet sitä omilta vanhemmiltamme, niin meidän on helpompi ottaa vastaan myös se armo, jota Jumala meille tarjoaa.[vi]
Isän rooli
Raamattu antaa ymmärtää, että isä on perheen pää, johtaja ja pappi.[vii] Tämä ei ole valta-asema, vaan suuri vastuu. Isän tulisi rakastaa perhettään ja vaimoaan samalla uhrautuvalla tavalla, kuin Kristuskin rakastaa seurakuntaa.[viii] Isällä on tytön itsetuntoon suurempi vaikutus kuin äidillä. Ajatus saattaa kuulostaa ensi kuulemalla uskomattomalta, koska äidithän viettävät lapsen kanssa huomattavasti enemmän aikaa. Meneekö siis kaikki huolehtiminen, peseminen, nenän niistäminen, vaippojen vaihto ja Äidin ohjaus ohi jälkiä jättämättä? Ei suinkaan. Äiti on eräänlainen elämän perusturva, mutta isä ennen kaikkea kannustaja ja rohkaisija. Isän rinnalla poika saa tuntea itsensä pikku sankariksi ja isän prinsessasta kasvaa omasta arvostaan tietoinen nainen. Omalla esimerkillään isä opettaa lapsilleen monia asioita, kuten rakkautta äitiä ja muita ihmisiä kohtaan, rukouksen merkitystä ja Jumalan kunnioitusta.[ix]
Äidin rooli
Ohjeita äitiydestä ja äidin vastuista riittää, mutta tärkein avu on kuitenkin jäljittelemätön ja korvaamaton äidin rakkaus.[x] Paras lahja on omistaa Jumalaan uskova äiti. Äiti, joka rukoilee lastensa puolesta, on mittaamattoman arvokas, vaikka lapsi ei sitä vielä lapsena ymmärtäisikään. Äidin rukoukset ja Jumalan varjeleva käsi on parasta mitä elämältä voi toivoa. Yleensä tämä totuus selviää vasta aikuisena. Äidin rakkaus ja suojelus ovat feminiinisiä piirteitä, joihin jopa Jeesus viittasi, kun hän halusi viestittää turvallisuuden tunnetta Jerusalemia kohtaan.[xi] Äiti puolustaa lastaan ja on valmis vaikka antamaan henkensä lapsensa edestä.[xii] Parasta, mitä lapsi voi äidiltään saada on kokemus tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi.
Perhe kasvattajana
Adventtikirkon julkilausumassa kristillisestä perheestä tunnustetaan ja varjellaan jokaisen perheenjäsenen henkilökohtaista arvoa ja arvokkuutta kunnioituksen, tasa-arvoisuuden, avoimuuden ja rakkauden ilmapiirissä. Tässä läheisessä piirissä kehittyvät yksilön varhaisimmat ja kestävimmät ihmissuhdeasenteet samalla kun arvomaailma siirtyy sukupolvelta toiselle.
Jumalan tarkoitus on, että perhesuhteet antavat kuvan myös hänestä ja hänen tahdostaan. Avioliitto, jossa vallitsee keskinäinen rakkaus, kunnioitus, läheisyys ja elämänikäinen sitoutuminen, heijastaa Kristuksen ja hänen seurakuntansa välistä rakkauden, pyhyyden ja läheisyyden kestävää sidettä. Vanhempien tehtävänä oleva jälkikasvun opastaminen ja oikaiseminen sekä lasten kiintymyksen osoitus heidän kokemastaan rakkaudesta antavat kuvan uskovien kokemuksesta Jumalan lapsina. Jumalan armon avulla perhe voi olla voimallinen tekijä jäsentensä johtamisessa Kristuksen luo.
Lähteet:
Hirsjärvi, Sirkka: Johdatus kasvatusfilosofiaan. Kirjayhtymä. 1985.
Omartian Stormian: The Power of a Praying Parent. Harvest House Publishers. 1995.
Adventtikirkon julkilausuma perheestä: Suomennos 1990.
[i] 1.Moos. 1:28
[ii] Ps. 127:3
[iii] Snl. 22:6
[iv] 1. Moos. 48:1-14
[v] 1. Joh. 4:11
[vi] Hepr. 12:15
[vii] Kol. 3:18-21, 1. Piet. 3:1
[viii] Ef. 5:23-28
[ix] Kol. 3:19
[x] Tit. 2:4
[xi] Luuk. 13:34
[xii] Joh. 15:12-13
1 kommentti:
Mielenkiintoinen blogikirjoitus. Avasi paljon uusia ajatuksia ja näkökulmia, kiitos!
Lähetä kommentti