Onko viina viisasten juoma?

Alkoholinkäyttö on monelle suomalaiselle kristitylle vaikea pala. Jotkut opettajat ovat kohtuukäytön puolestapuhujia, ja se saa vakaatkin kristityt hämilleen. Ongelmana on rajanveto. Raamattu ei kiellä alkoholinkäyttöä, mutta varottaa juopumisesta ja humalahakuisuudesta. Sen lisäksi Sana sanoo, että viinan käytöstä seuraa irstas meno. Eurooppalaisilla kristityillä luontaiseen tapakulttuuriin kuuluvat ruokaviinit ja illallissnapsit. Miten meidän suomalaisten tulisi tähän suhtautua?
Itse otin ensimmäisen kerran alkoholia, kun toimin lähetyssaarnaajana Albaniassa. Sairastin kuukausia rajua maha- ja oksennustautia ja lähimmät apteekit olivat Kreikassa. Lääkärini antoi minulle saman neuvon kuin Paavali Timoteukselle. Hän käski ottaa vähän alkoholia jatkuvien vatsavaivojen ja pahoinvoinnin vuoksi. Paavalin aikoihin alkoholia käytettiin lääkkeenä. Nykyisin vaivoihin on olemassa muitakin kehittyneitä lääkkeitä.

Unkarissa paikalliset pastorit ja uskovat tarjosivat poikkeuksetta viiniä ja jopa olutta ruokajuomana. Se oli uutta ja outoa. Minulla on alkoholistikotini tähden sisäsyntyinen varautuneisuus ja pelko alkoholia kohtaan, siksi olinkin yleensä joukon kummajainen vesilaseineni. Hetken perästä pastorikollegojen kanssa minäkin kokeilin, miltä juoma maistuu. Vaikka yritin totutella tapaan, niin jokaisen kerran jälkeen minua painoi syyllisyys ja paha mieli. En osaa sanoa monessako lasillisessa humaltumisen raja menee, mutta helpompi se on ylittää kuin alittaa.
En haluaisi olla ilonpilaaja tai lakihenkinen, mutta rehellisesti on sanottava, että en tiedä montaakaan hyvää asiaa, jota alkoholi toisi tullessaan. En tosin tuomitse tai vahdi ketään, joka ottaa ja arvostan niitä, jotka pystyvät kontrolloimaan juomatapansa. Mutta koska pullon henki voi viedä mennessään, on varoituksen sana paikallaan. Läheltä nähneenä tiedän lukuisia rikkoutuneita perheitä, tulehtuneita ihmissuhteita ja työpaikan menetyksiä. Lähipiirissäni on ollut riippuvuutta, alkoholimyrkytyksiä, äkkikuolemia, itkua, surua ja murhetta. En tunne kovin montaa onnellista kohtuukäyttäjää. Ilmeisesti he pysyvät (koti)kaapeissaan, mutta viimeistään silloin kun kohtuukäyttäjän oma lapsi hoipertelee humalassa kotiin, alkoholivalistus alkaa saada uusia vivahteita. Yleensä alkoholin kanssa alkanut hauska läträys on tavalla tai toisella päättynyt ikävästi, eikä kulturelli keskieurooppalainen juominenkaan siinä poikkeusta tee.
Tekopyhää tai ei, niin mielestäni vanhempi lastensa esikuvana tai pastori laumansa edelläkävijänä ei toimi väärin kieltäytyessään alkoholista. Omalta kohdaltani totean, että en ole absolutisti, mutta raitis olen ja hyvä niin, sillä pastorin ei sovi läträtä viinan kanssa.
“Älä katsele viinin hehkuvaa punaa, älä katso sen 
välkettä maljassa. Helposti se valahtaa kurkusta
alas, mutta perästäpäin se puree kuin käärme, iskee myrkkyhampaillaan kuin kyy. Silmäsi näkevät outoja, puheesi ovat hullun houreita. Olet kuin aalloilla keskellä merta, kuin maston nenässä mainingeilla. ”Minut piestiin, mutta en tuntenut mitään, minut hakattiin, mutta en tiennyt mitään. Milloin pääni selviää? Pitäisi päästä hakemaan lisää.” Snl. 23: 31.