Eurooppalainen häpeä!

Kun on nähnyt liikaa, ei voi enää vaieta. Nyt on vain pakko nostaa ”kissa pöydälle”, vaikka se kuinka sätkisi vastaan. Kissan väkisin nostaminen voi aiheuttaa käsivarsien verille raapiutumisen. Usein näin käy vertauskuvallisesti myös peitellyille salaisuuksille. Vaikka historia on opettanut eurooppalaisia tavalla jos toisella, suuri epäinhimillisyyden ja julmuuden tragedia on täysin mahdollista meidänkin aikakautenamme. Asenteet rasismiin ja syrjintään eivät valistuksesta huolimatta ole sisimmässämme välttämättä saaneet muutosta aikaan. Pohjimmiltaan ihminen on sama kuin viisikymmentä tai kaksisataa vuotta sitten. Testiin syvät asenteemme joutuvat vasta silloin kun itse todenteolla joutuu kasvotusten niiden kanssa.
Jo toisen kerran juuri ennen joulua saimme työtoverini pastori Klaus Korhosen kanssa tehdä avustusmatkan Romanian köyhiin romanikyliin. Tavalliset seurakuntalaiset olivat lahjoittaneet rahaa, kutoneet villasukkia ja neuloneet pipoja. Matkamme suuntautui köyhistä köyhimpien luo. Nuo unohdetut ja yhteiskunnan ulkopuolelle työnnetyt hylkiöt ovat tulleet pysyväksi piikiksi eurooppalaiseen hyvinvointilihaan.
Jäisellä kadulla kerjäävä romani suistaa omatuntomme ongelmiin ja jakaa mielipiteet moneen leiriin. Keskustelumme pyörii sen ympärillä, onko oikein antaa kerjäävälle lantti vai ei? Tukeeko se järjestelmällistä rikollisuutta, vai onko se hyvä teko? Kokonaan toinen tarina on niiden katulasten kohtalo, jotka kerta toisensa jälkeen etsivät yösijaa Timisoaran viemäriverkostosta, tai niiden perheiden, jotka kaupungin virkamiesten toimesta on ajettu ulos taajamasta mukanaan vain muovirulla, josta voi kyhätä itselleen kojun metsään.
En siis puhu kerjäläisongelmasta, vaan Romanian romaneista, jotka asuvat hevosenlannasta ja savesta kyhätyissä hökkeleissään sähkölinjojen alla, ja jossain kylmillä takamailla. Olen keskustellut kiusallisesta romanikysymyksestä useiden poliitikkojen kanssa, viimeksi Kontulan joulunavajaisissa eduskunnan puhemiehen kanssa. Ihmisen taipumus vaikeassa asiassa on siirtää vastuun palloa instanssilta toiselle. Näin on käynyt myös romanikerjäläiskysymyksessä. EU syyttää Romanian valtiota, Romania EU:ta ja jäsenmaat toisiaan. Käytännössä auttavaa kättään osoittavat kolmannen sektorin vapaaehtoistyöntekijät ja seurakunnat, joiden resurssit ovat rajalliset. Työ kuitenkin kannattaa, koska suuret muutokset ja vyöryt ovat usein lähteneet yhden ihmisen näystä ja halusta tehdä muutos. Voimme muuttaa maailman paremmaksi paikaksi, jos aidosti välitämme tosistamme!
Kaikissa suurissa kysymyksissä pitäisi loppujen lopuksi tulla sen peruskysymyksen ääreen, mitä minä voin tehdä toisten hyväksi? Menemättä sen syvempään teologiaan, voimme todeta Jumalan itsensä asuvan kärsivässä ihmisessä ja odottavan reaktioamme. Itse kuljen jatkuvasti kärsivän ja apua tarvitsevan ihmisen ohi, mutta jospa edes seuraavalla kerralla osaisin auttaa!