maanantai 4. huhtikuuta 2011

Saako ihminen aina tekojensa mukaan?

Jeesus viittaa puheessaan sortuneen tornin alle jääneisiin siiloalaisiin (Luuk. 13:4–5) ja toteaa, että elleivät kuulijat tee parannusta, samoin he kaikki tuhoutuvat. Mitä Jeesus tarkoittaa; miten niin parannusta tekemättömät ihmiset tuhoutuvat samalla tavalla?

Tuohon aikaan ajateltiin yleisesti, että ihmisen kohtalo on suoraan verrannollinen hänen syntiensä suuruuteen. Jobin kirja yrittää kumota tämän ajattelutavan, mutta siitä huolimatta Jeesuksenkin aikana ihmiset yhdistivät nämä asiat väärällä tavalla toisiinsa. Eikä tämä ajattelutapa ole hävinnyt vieläkään: todennäköisesti jokainen on tavannut ihmisiä, jotka vaikeita asioita kohdatessa pohtivat, mitä pahaa he ovat tehneet, kun sellaista tapahtuu.
Kysymyksessä mainitussa kohdassa Jeesus sanoo suoraan, että synnin ja kärsimyksen välillä ei ole olemassa suoraa seuraussuhdetta. Samalla hän kytkee ajallisen tuhoutumisen ja iankaikkisen tuhon toisiinsa. Tällä hän saattoi viitata tulevaan Jerusalemin hävitykseen vuonna 70 jKr., mutta toteamus voidaan ymmärtää myös niin, että kaikki, jotka eivät käänny ja tee parannusta, ovat väärällä tiellä ja menossa kohti iankaikkista tuhoa.

Ei kommentteja: