Nykyperheeseen kohdistuvat valtavat odotukset. Työelämän paineet, kiireet ja elämänhallinta uuvuttavat tunnollisimmatkin vanhemmat. Individualismin ja yksilönvapauden korostuminen syö perheen arvostusta. Samaan aikaan sitoutuminen, uskollisuus ja kristillinen kasvatus menettävät merkitystään. Nyt on aika muuttaa suuntaa!
Kodin ja perheen merkitys on ensisijaisen tärkeä niin seurakunnalle, kuin yhteiskunnallekin. Rikkinäiset kodit, uupuneet vanhemmat ja särkyneet unelmat haastavat kristittyjä taistelemaan perheittensä puolesta silloinkin, kun ympäröivä maailma ei siihen kannusta. Samat ongelmat vaanivat kaikkia perheitä. Kodista tulee herkästi motelli, jossa käydään vain nukkumassa ja vaihtamassa vaatteet. Monet nykykodit muistuttavatkin lähinnä lentokenttää, jossa risteilee kiireisiä ihmisiä sinne tänne omine päämäärineen.
Turmelus lasten sydämiin tulee turmeltuneiden aikuisten kautta. Nykyisin monet lapset ovatkin, kuin heitteille jätettyjä. Vaikka heillä on koti, niin heillä ei ole syliä. Heidän täytyy selvitä yksin pettymyksiensä ja tuskiensa kanssa. Lapsen tarve on saada rakkautta, hellyyttä ja huolenpitoa. Katto pään päällä, ruoka, viikkorahat ja vaatetus eivät voi sitä korvata. Lapsen hyvinvointiin vaikuttaa kodin ilmapiiri. Köyhäkin koti voi olla täynnä rakkautta. Elämän eväät eivät ole materiaalisia, ne ovat henkisiä. Koti on huolenpidon keskus, joka tuottaa arvokkaita muistoja yhteisen elämän pankkiin. Myöhemmin elämämme tärkeimmiksi hetkiksi muodostuvat juuri ne rakkaat muistot, jotka koimme omassa kodissamme.Vastuuta, kuin vastuuta on taipumus siirtää instanssilta ja henkilöltä toiselle. Muutos on mahdollinen vasta silloin, kun ymmärrämme, että vastuu on minulla! Lapsia ja perheitä voidaan pitää itsestäänselvyyksinä, mutta niihin kohdistuviin uhkatekijöihin on suhtauduttava vakavasti.
RV-lehti 17/08
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti