Kristittyinä Jumalan lapsina meidän tulisi kuitenkin muistaa, että elämänkaaren toisessa päässä jokainen vanhus ja sairaskin kantaa olemuksessaan Jumalan luomistyön suurta arvoa. Tämä arvo on täysin riippumaton ihmisen yhteiskunnallisesta tai sosiaalisesta merkityksestä, tai edes iästä. Vaikka yhteiskunta saattaa suhtautua ikääntyneisiin halventavalla tavalla tai joukkona, joka ei ole enää tuottava voimavara, niin Jumalalle ikääntyneen ihmisen arvo on suorastaan mittaamaton.
Seurakunnassakin ikääntyneet ihmiset saattavat kokea, että he eivät enää ole tarpeellisia, mutta Raamatun arvomaailma maalaa meille toisenlaisen kuvan. Vanhuuteen kätkeytyy suuri viisaus ja elämänkokemus. Tuo voimavara pitäisi saattaa käyttöön seurakunnassa tulevien sukupolvien pääomaksi.
Ikääntyneitä ei voi niputtaa samaan kategoriaan, vaan kukin vanhenee omalla tavallaan. Vielä jopa työelämässä mukana oleva voi kokea itsensä liian vanhaksi ja vastaavasti eläkeläinen voi kokea itsensä hyvin virkeäksi ja elämästä nauttivaksi. Vanha ihminen ei koskaan ole yksinomaan vanha, vaan myös hänen kokeman nuoruusvuodet ovat läsnä hänen nykyisyydessään.
Aikaisemmin elämä jakautui selvemmin ikävaiheisiin. Ensin oli lapsuus, opiskeluvaihe ja valmistautuminen työelämään. Sitä seurasi työntäyteinen aika, kunnes työstä irrottauduttiin ja koitti eläkeikä. Enää nämä elämänvaiheet eivät erotu yhtä selvästi toisistaan, eikä ole syytäkään. Seurakunnassa iloitsemme jokaisesta ikääntyneestä ja haluamme oppia heidän kokemuksestaan mahdollisimman monipuolisesti.
Pääkirjoitus, Keskipiste 3/2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti