tiistai 4. tammikuuta 2011

Rohkaise edes vähän!


Ted Engstrom kertoo kirjassaan Fine Art of Friendship kahdesta opiskelijaryhmästä, jotka opiskelivat kirjallisuutta Wisconsin yliopistossa. Ensimmäinen ryhmä koostui lahjakkaista nuorista miehistä, jotka halusivat tulla kirjailijoiksi. Heidän opiskelumetodinsa perustui kritiikkiin. He kokoontuivat yhteen arvioimaan toistensa töitä, keskittyen toistensa heikkouksiin. He kutsuivat itseään kuristajiksi olemalla ankaria toisiaan kohtaan. Samassa yliopistossa oli myös ryhmä naisia, jotka eivät nimensä perusteella olleet paljon rohkaisevampia. Heidän ryhmänsä nimi oli riitapukarit! Hekin lukivat toisilleen tuotoksiaan, mutta heidän metodissaan oli merkittävä ero. Kritiikki oli pehmeämpää. Se keskittyi vahvuuksien korostamiseen. Arviointi sisälsi enemmän myönteistä kuin kielteistä palautetta. He keskittyivät siihen, mikä oli kannustavaa ja rohkaisevaa. 20 vuoden kuluttua joku oppilas teki kattavan tutkimuksen näistä kahdesta ryhmästä. Selvisi, että kuristajien ryhmästä kukaan ei ollut tehnyt ainuttakaan kirjallista tuotosta, mutta riitapukareista oli kasvanut kuusi merkittävää kirjailijaa. Heidän joukossaan muun muassa Marjorie Kinnan Rawlings, joka kirjoitti tunnetun lastenkirjallisuuden klassikon Yearling (suomeksi Elämän kevät).
Kuristajia on ihan tarpeeksi, mutta missä ovat tämän päivän rohkaisijat? Jos emme säännöllisesti saa tukea ja kannustusta, niin kenen tahansa on helppo lannistua tai suistua suoranaiseen depressioon.
Yhteinen nimittäjä lannistuneille ihmisille on riittämättömyys. Työelämän vaatimukset, yksityiselämän haasteet, ajan hermolla pysyminen ja kiireinen elämänrytmi vaativat suunnattomasti voimavaroja. Usko omaan selviytymiseen on usein vaakalaudalla, ja jos lapsuuden kasvuympäristö ei ole antanut riittävästi eväitä terveeseen itsetuntoon, niin silloin pieni ihminen on melko hukassa. Mitä tapahtuu kun lannistuminen saa vallan? Ihmiset tulevat heikoiksi, heidän energiansa katoaa ja huomio kiinnittyy yhteisestä hyvästä omaan selviytymiskamppailuun. Silti yksikään ihminen ei ole saari, eikä yksikään valtio linnake. Rohkaisijoita tarvitaan siis kaikkialla. Myös maailman hätä huutaa rohkaisijoita. Rohkaisulle on niin valtava tilaus ajassamme, että siitä voisi melkein vaikka maksaa.
Haastan sinut miettimään edes hiukan. Voisitko sinä rohkaista jotakuta? Voisitko sinä asettua jonkun allapäin olevan ihmisen rinnalle? Ei se niin vaikeaa ole. Ole vain läsnä, kuuntele, rohkaise ja lohduta. Ehkä sinäkin olet joskus rohkaistunut jonkun toisen kautta. Ehkä itsekin olet joskus ollut ahdistunut, masentunut, allapäin ja silloin sinua on rohkaistu. Voisitko tehdä samoin? Sinua odotetaan! Rohkaisu on lahja, joka pitää antaa eteenpäin. Ole rohkaisija, älä kuristaja!

Ei kommentteja: