sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Voihan vampyyri!


Mistähän se johtuu, että vampyyrit ovat nyt in? Juuri kun tuntui siltä, että edellinen noitabuumi oli laantunut, niin johan tulivat nämä pitkähampaiset verenimijät!
Amerikassa vampyyrihuuma käy kuulemma niin kuumana, että siellä nuoret ovat jo ihan oikeasti alkaneet purra toisiaan. Tuntuu käsittämättömältä, että kun viihdeteollisuus aloittaa rummutuksen jostain genrestä, niin pian siitä tulee maailmanlaajuinen ilmiö.
Suomenkin televisiossa lähes jokaisella kanavalla pyörii vähintään yksi vampyyriaiheinen tv-sarja. Twilight on täyttänyt elokuvateatterit, ja Suomen toiseksi eniten myynyt romaani on Charlaine Harrisin vampyyrikirja Veren voima. Mielenkiintoista on myös se, että nykyajan vampyyritarinat, jotka sisältävät romantiikkaa ja pelkoa vaikeana yhtälönä, on selkeästi suunnattu teini-ikäisille. Onko kyse pelkästä muoti-ilmiöstä, mytologian noususta vai jostakin vakavammasta?
Kyse on aikamme kiinnostuksesta ja uskosta yliluonnolliseen! Sitä voidaan kuvata myös sanalla supernaturalismi. Se tarkoittaa uskoa yliluonnolliseen sekä yliluonnollista todellisuuskäsitystä. Yliluonnollisen todellisuuskäsityksen vastakohta on naturalismi, luonnolliseen perustuva todellisuuskäsitys.
Yliluonnollinen kiinnostaa, mutta onko se vaarallista? Kiinnostuksen ovat huomanneet erityisesti markkinavoimat, jotka syytävät tarjolle yliluonnollisuuteen verhottuja televisio-ohjelmia, tietokonepelejä ja muuta viihdettä. Kiinnostus yliluonnolliseen voi olla vaarallista siksi, että paha käyttää sitä surutta hyväkseen. Yliluonnollisuutta ja okkulttisuutta pursuavissa elokuvissa, peleissä ja kirjoissa opetetaan, että olisi muka olemassa niin sanottuja kilttejä demoneja ja hyviä henkiä, jotka olisivat jumalten lähettiläitä. Niistä saa sen vaikutelman, että myös itse paha olisi jakautunut hyvään ja pahaan. Täysin vääristynyt käsitys on myös se, että vainajahenget auttaisivat, opastaisivat tai olisivat läsnä arkipäivässämme. Tällä tavalla vilpittömät yliluonnollisuudesta kiinnostuneet ihmiset voivat harhautua pahan puolelle.
Vaikka myös kristillinen usko vaatii uskoa yliluonnolliseen, ihmeitä tekevään, kaikkivoipaan Jumalaan, niin paranormaaleja ilmiöitä ei pidä sekoittaa Jumalan töiksi. Jumalan työ on aina rakentavaa, lohduttavaa ja rakastavaa, ei pelottavaa. Jeesukseen uskovan kristityn on tärkeä tietää, että hän on turvassa pahan hyökkäyksiltä. Samalla hänen on kuitenkin syytä tehdä selvä pesäero taikuuteen, noituuteen, velhouteen ja vainajahenkiin.
Kristityt eivät ole ainoastaan turvassa, vaan heidät on Raamatun mukaan myös varustettu vastustamaan pahan voimia. Taistelu on turvallista siksi, että se on jo voitettu. Raamatusta voimme nähdä pahan olemuksen ja demonien lopullisen tuhon.
Lopuksi tiedoksi kaikille, että valkosipuli ei karkota vampyyria, Valo voittaa pimeyden!

Ei kommentteja: