maanantai 13. heinäkuuta 2015

Hyperarmoa, onko sitä?

Viime aikoina on käyty keskustelua hyperarmosta. Termi on mielenkiintoinen, mutta samalla myös harhaanjohtava. Asiaa on syytä hiukan pohtia.

Mitä hyperarmo tarkoittaa?
Hyperarmon teologia ja konteksti olisi hyvä hallita, ettei tässäkin asiassa se kuuluisa lapsi huuhtoutuisi pesuveden mukana viemäriin. Hyperarmo teologisena suuntauksena tarkoittaa julistusta, jonka seurauksena armoon ei enää tarvita parannuksen tekoa. Siinä siis luotetaan vain yksin armoon kattavuuteen.
Suomalaisessa herätyskristillisyydessä ei vielä toistaiseksi ole ollut merkkejä tämän kaltaisesta julistuksesta. Parempi termi tälle olisikin valearmo. Hyperarmon käsitteestä voi helposti tulla lyömäase terveellistä armon julistusta vastaan.
Suomalaisissa seurakunnissa kasvaa yllättävän paljon niin sanottuja armon kaventajia, joille kelpaa vain kovan linjan syntijulistus ja suoritukseen perustuva uskon kilvoittelu. Joskus myös tietty musiikkityyli, värivalot tai jumalanpalvelusmuoto liitetään hyperarmoon. Niillä ei kuitenkaan ole välttämättä mitään yhteyttä keskenään.

Mihin asti armo riittää?
Yksi suurimpia ongelmia uskovan kasvussa on armon määrän käsittäminen. Luontainen ja väärä taipumuksemme on arvioida armon riittävän tiettyyn rajaan asti mutta ei enää siitä yli. Ajattelemme herkästi, että lankeemukset ja synnit, kun niitä tarpeeksi tekee, suistavat meidät viimein armon ulkopuolelle.
Suuri teologinen virheemme onkin armon rajaaminen tiettyyn mittaan. Olemme esimerkiksi helposti tarjoamassa rajattoman armon ensimmäistä kertaa uskonratkaisua tekevälle. Sen sijaan uudelleen ja uudelleen lankeavalle uskovalle saman armon tarjoaminen laittaa armokäsityksemme koetukselle. Näin ei saisi olla! ”Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa armon”, sanoo Raamattu. Tämän Raamatun periaatteen täytyy riittää.
Antaako tämä armo sitten luvan tehdä syntiä, koska tiedämme saavamme synnit anteeksi? Ei anna! ”Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!” (Room. 6:15). Raamatun mukaan meitä ei ole pelastettu synnin palvelijoiksi, vaan Jumalan, jotta toteuttaisimme hänen tahtoaan.

Jeesus tarjosi superarmoa
Evankeliumeissa on lukuisia esimerkkejä superarmosta. Niitä ovat muun muassa ristin ryöväri, syntinen nainen, juomarit, talousrikolliset tullimiehet, Pietarin kieltämistragedia ja monet muut. Jeesukselle armon osoittaminen ei ole vaikeaa, se on hänen luonteenominaisuutensa. On väärin ajatella, että Jumalalle olisi jotenkin vastentahtoista armahtaa meitä. Se on hänelle pelkkä ilo. Tämä on joillekin vaikea pala sulattaa.
Rankaiseeko Jumala meitä sitten synneistämme? Ei! Hän ei rankaise meitä, koska hänen vihansa ei Jeesuksen tähden voi enää kohdistua meihin. Jotkut meistä pyrkivät kuitenkin itse rankaisemaan itseään tai toisia. Joskus he hautovat virheitä vuosikaupalla. Tällaiset ajatukset eivät ole Jumalasta. Paholainen haluaa meidän ymmärtävän asian niin, että Jeesus ei olisi enää meille armollinen ja jäisimme pois kaidalta tieltä ja seurakuntayhteydestä. Jeesuksen veren alla olemme paikassa, johon Jumalan viha ei voi enää kohdistua.
On hyvä tietää, että kun me väsymme tunnustamaan syntejämme toistuvasti, Jumala ei väsy kuuntelemaan meitä. Kun Jumala antaa meille syntimme anteeksi, ne yksinkertaisesti katoavat olemasta. Sielunvihollisella tai omatunnollamme ei ole oikeutta nostaa syytöstä meitä vastaan, koska Jeesuksen veri on pessyt pois syntimme.
Jumala ei koskaan enää nosta tunnustettuja syntejä meitä vastaan. Tämä jos mikä on super-, hyper- ja mega-armoa.
RV-lehti 27/2015