Ihme ja kumma, yli neljäkymmentä vuotta olen välttynyt saamasta turpiini. Monia läheltä piti tilanteita, on tietysti ollut Pohjanmaan grillijonoissa jne. Tunnustettakoon sekin, että minulta on kyllä usein kysytty haluaisinko turpiini, mutta aina olen vastannut kieltävästi ja se on riittänyt. No, nyt se sitten tapahtui, kun sitä vähiten olisi odottanut. Turpiin tuli ja vielä naiselta! Ei, ei se ollut vaimoni, vaan eräs seurakuntalainen.
Kaikki tapahtui niin nopeasti, että en ehtinyt reagoida tapahtuneeseen mitenkään. Istuin kaikessa rauhassa kirkon penkissä, kun tilanne alkoi kärjistyä. Yritin siinä sitten rauhoitella erästä naista, joka oli tuohtunut siitä, että äänentoistotekniikkamme ei palvellut hänen tarpeitaan tarpeeksi tyydyttävästi. Ehdin vain pahoitella tilannetta, kun läsähti ja silmälasini lensivät seinään. Hölmistyneenä jäin paikalleni jököttämään, kun nainen jo juoksi ulkona menojaan vahtimestarit perässään.
Saattaa olla, että ko. henkilö projisoi kauttani omaa pahaa oloaan, tai sitten hän reflektoi minusta jonkun hänelle pahan ihmisen ruumiillistuman, ja näin ollen olin ansainnukin kyseisen iskun. Sen voi vielä jotenkin ymmärtää, että nainen lyö miestä, mutta jos aikuinen lyö lasta, niin sitä ei voi sallia! Poikani sai kokea tämän nahoissaan asuessamme ulkomailla. Vihainen miesopettaja ei pitänyt pojan ilmeestä liikuntatunnilla ja päätti hoitaa tilanteen voimakeinolla. Isku vasten kasvoja oli niin kova, että poika kaatui maahan. Vaikka jälkeenpäin pyysin opettajaa kokeilemaan voimiaan minuun vastustuskyvyttömän lapsen sijaan, niin silti vieläkin harmittaa, että en tehnyt asiasta rikosilmoitusta.
Lyönti poskelle on aikamoinen loukkaus. Vaikka se ei tekisi kovin kipeääkään, niin siihen sisältyy aina nöyryytys ja häväistys. Se saattaa syöpyä mieliin loppuelämäksi. Raamatussa kerrotaan, että kun Jeesusta ennen ristiin naulitsemista kidutettiin, niin hänelle annettiin ”korvapuusteja”. Ne eivät totisesti olleet mitään pohjalaisia leivonnaisia, eivätkä edes pikku litsareita, vaan raakaa pahoinpitelyä ja halveksintaa. Kukaan ei ole koskaan kärsinyt mitään sellaista, kuin Hän. Tästä syystä Hän tuntee meidän koettelemuksemme omakohtaisesta kokemuksestaan.
Loukattujen tulisi tehdä oma voitavansa selviytyäkseen kipeistä kokemuksistaan anteeksiannon kautta ja tiedän totisesti, että se ei ole helppoa. Jotkut vammat ovat niin kipeitä ja syviä, että niitä ei voi parantaa ilman Jumalan voiman apua ja toivoa siitä, että täydellinen oikeudenmukaisuus ja hyvitys on olemassa iankaikkisessa elämässä.
Tosimies-lehti 2/2008
